hus ja pois – syysflunssan torjuntaa

13.9.2017

Aivan ihania nuo punaisen ja keltaisen sävyt, joita leijailee nurmikolle lehtien muodossa. Mutta niin ihana kuin se syksy onkin väreineen, takkatulineen ja kynttilöineen, tuo se mukanaan usein myös jonkinlaisen syysflunssan ja flunssakauden. Täällä tuo flunssa-aalto alkoi itse asiassa jo heti koulujen alettua, eli harvinaisen aikaisin mielestäni. Mutta hei, tänään jatketaan Lifen kaupallisten yhteistyöpostausten sarjaa, ja pureudutaan vähän vastustuskykyyn ja siihen syysflunssan ehkäisyyn!

Elokuun postauksessa mietittiin hyvinvointia noin yleisesti, ja silloinkin nostin esiin tuon fyysisen hyvinvoinnin kolme peruspilaria: Riittävä lepo, terveellinen ruokavalio ja liikunta. Aika pitkälle nuo kolme perusjuttua ovat myös ne avaimet parempaan vastustuskykyyn, mutta toki flunssan ehkäisyssä kannattaa muistaa muutama muukin asia. Niistä siis seuraavaksi!

Tosi usein kuulee flunssaan sairastuneelta, että pitikin sairastua juuri nyt, kun siihen sairasteluun ei olisi aikaa. Kun on monta rautaa tulessa ja pitäisi ehtiä tekemään vaikka mitä. Tai sitten sairastutaan  juuri kun on saatu ne tuhannen ja yksi juttua hoidettua ja alkaisi loma. Niinpä, yleensä me sairastumme juuri silloin kun keholta vaaditaan hiukan enemmän, ja tämän voi melkein suoraan yhdistää tuonne riittävän levon alueelle. On se nimittäin sitten unta tai muuta lepäämistä, stressitön keho on huomattavasti stressaantunutta vastustuskykyisempi. Joskaan sairastelulle nyt koskaan juuri sitä ihan oikeaa hetkeä onkaan!

Levännyt keho ja mieli eivät kuitenkaan yksin pysty kaikkeen. Jaksamista ja vastustuskykyä lisää kuitenkin täysipainoinen ruokavalio ja sen paikkaaminen tarvittaessa lisäravinteilla. Eli keholle annetaan kaikki sen tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet. Puutostilat johtavat paitsi kehon alisuorittamiseen, myös vastustuskyvyn laskuun. Lisäravinteista on puhuttu tämän ambassador -yhteistyön aikana paljon, ja edellisessä postauksessa nostinkin esiin muutamia peruslisäravinteita. Tänään puolestaan mennään niihin muutamaan juttuun, joilla nostetaan sitä vastustuskykyä, ja hoidetaan jo mahdollisesti päälle hyökännyttä syysflunssaa.

Mitä sitten tulee sen liikunnan osuuteen vastustuskyvyn parantamisessa, juttu onkin vähän enemmän “kaksiteräinen miekka”. Nimittäin liikunta ja riittävä ulkoilu kyllä nostavat vastustuskykyä, mutta silloin kun keholta vaaditaan äärimmäisyyksiä (tavoitteellinen treenaaminen ja huippu-urheilu), keho joutuu väkisinkin stressitilaan ja vastustuskyky laskee. Siispä sen lisäksi, että kysyy itseltään, liikunko tarpeeksi, kannattaa kysäistä myös, millaista liikuntaa harrastan! Mutta jottei tulisi liikaa päällekkäisyyksiä, tuohon liikunta aiheeseen ja liikunnan vaikutuksesta vastustuskykyyn, voit lukea enemmän Jotta jaksaa liikkua -postauksesta.

Levon, vitamiinien saannin ja liikkumisen lisäksi syysflunssan torjunnassa tärkeää on myös hyvä käsihygienia! Pese siis kädet lämpimällä vedellä ja saippualla riittävän usein (ja aina kun tulet kotiin, käyt vessassa tai ryhdyt syömään/laittamaan ruokaa) ja muista siivotessa pyyhkiä myös kodin kosketuspinnat, kuten ovenkahvat ja -vetimet sekä kaiteet.
Tärkeää on myös kehon nesteytys, eli huolehdi riittävästä veden juonnista, mutta pidä kuitenkin itsesi kuivana ulkoisesti. Säänkestävät vaatteet ja kengät, sekä hengittävät urheiluvaatteet estävät vilustumista!

D-vitamiinin riittävää saantia ei voi kai koskaan alleviivata liikaa! Jos et kesällä syönyt D-vitamiinilisää aloita sen käyttö ihan viimeistään nyt! Jo ihan ensimmäisellä vierailullani Porin Life -myymälässä paneuduimme D-vitamiinin tärkeyteen, ja mieleeni on pinttynyt aiheesta erittäin paljon. Yksi Tiinan neuvoista olikin, että syö D-vitamiinia ympäri vuoden, ja nosta annostusta, jos hiukankin tuntuu siltä, että flunssa on tulossa. Tätä oppia noudattaen aion mennä eteenpäin, ja D-vitamiinin syöminen on meidän perheessä laitettu pysyvästi kuntoon!
Life D-vitamiinia on saatavilla paitsi kapseleina, myös käytännöllisinä tippoina, jolloin vitamiini on helppo lisätä vaikka suoraan smoothien joukkoon.

Alhainen hemoglobiinini on toinen asia, johon keskityimme jo heti ensimmäisellä myymälävierailullani. Raudan puute, mutta myöskin liiallinen saanti, kuormittaa puolustusjärjestelmän toimintaa. Omaa hemoglobiinia kannattaa siis seurata ja mikäli tarvetta raudan saantiin ilmenee, rautakuuri on paikallaan. Varsinkin vastustuskyvyn kannalta on tärkeää, että näin flunssakauden alettua mahdollinen rautavaje korjataan nopeasti! Koska kehomme ei itse muodosta rautaa, sen riittävä saanti on turvattava ravinnon ja lisäravinteiden avulla. Rautakuuri on useimmiten paikallaan odottaville ja imettäville äideille, kiireisen elämän eläjille, ikäihmisille, runsaista kuukautisista kärsiville, paljon liikkuville, toipilaille sekä kasvissyöjille
Ferronol rautalisä sisältää myös C- ja B-ryhmän vitamiineja, sekä foolihappoa. Hemoglobiinin ja vastustuskyvyn nostamisen lisäksi tuote  huolehtii siis esimerkiksi muistin parantumisesta. Nestemäisen muotonsa vuoksi se imeytyy jo ohutsuolessa, ja näin vältetään useimmille rautavalmisteille tyypilliset vatsaoireet.

Sinkki tunnetaan useimmiten hyödyistään iholle, hiuksille ja kynsille (ja nyt muuten sinkkiä säännöllisesti syöneenä voinen todeta, etteivät nuo lupaukset ole lainkaan turhia). Sinkkiä tarvitaan kuitenkin myös vastustuskyvyn ylläpitoon, hedelmällisyyden ja testosteronitasojen tukemiseen sekä mm. pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen rakentamiseen. Sinkin tarpeemme lisääntyy erityisesti fyysisessä rasituksessa sekä raskauden ja imetyksen aikana. Sinkin jatkuva saanti on tärkeää, mutta sinkkiä voi lisätä ravintoonsa myös kuureina, ja varsinkin silloin kun vastustuskyky on koetuksella tai flunssa iskemässä. Imeskeltävä Kelasin sinkki sopii sekä jatkuvaan, että kuuriluontoiseen käyttöön.

Probioottien käytöstä ja niiden vaikutuksesta vastustuskykyyn kirjoittelinkin jo viime kerralla. Suolisto kun on tavallaan se vastuskykymme peili.  Maitohappobakteerit ovat paikallaan toki aina ulkomaanmatkojen ja mahdollisten antibioottikuurien aikana, mutta vastustuskykyä tukee myös probioottien säännöllinen käyttö. Varsinkin näin pöpöjen kulta-aikaan, arjen, koulujen ja päiväkotien alettua/jatkuessa maitohappobakteerien säännöllinen käyttö on paikallaan.
Bioteekin Probiootti Comp sopii jatkuvaan käyttöön koko perheelle ja kuuriluontoiseen käyttöön lääkekuurien ja ulkomaanmatkojen aikana. Kapselit voi tarvittaessa myös avata ja sisällön sekoittaa viileään ruokaan tai nesteeseen.  Ainakin meillä se toimii lasten kanssa parhaiten juuri näin.

Mutta entäs jos sitten huomaa flunssan jo hiipivän salakavalasti kohti?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa tietenkin hidastaa tahtia niin paljon, kuin se vain suinkin on mahdollista! Jätä lenkki ja treeni välistä ja anna keholle aikaa levätä. Joskus tuo ratkaisu voi tuntua tympeältä, mutta pitkässä juoksussa ennakoiva lepo voi osoittautua hyödyllisemmäksi, kuin pidempi sairastelu ja mahdollinen vuodelepo. Muista myös huolehtia kehon nestetasapainosta ja juo riittävästi. Kuumeisena ja viluisena kuuma juoma tuntuu mukavalta, mutta tärkeintä on ylipäätään juoda! Itse nostan välittömästi myös D-vitamiinin annostusta, sekä sinkin saantia.

Niin kauan kuin vain suinkin pystyn muistamaan, vanhempani ovat käyttäneet Vogelin Echinaforce -tippoja. Muistan, että joskus yritin itsekin noita ottaa äidin kehotuksesta, mutta nuori kapinnallinen sisälläni tyrmäsi heti sekä vieraan maun, että koko flunssaa torjuvan ajatuksen. Sittemmin punahattu-uute on saanut tuekseen tieteellisten tutkimusten tuloksia, ja tänä syksynä aion todellakin seurata vanhempieni (jotka muuten sairastavat äärimmäisen harvoin) jalanjäljissä ja niellä ylpeyteni. Echinaforce punahattu-uute kohottaa yleistä vastustuskykyä tulehdustauteja vastaan. Sitä voi käyttää tulehduksiin, kurkkukipuun, kylmettymiseen, flunssaan, käheyteen, yskään.
Sain testiin myös Vogelin silmätipat, jotka sopivat paitsi flunssan kuivattamiin silmiin, myös ihan yleisesti esimerkiksi näyttöpäätetyötä tekevälle. Ainakin itse huomaan talviaikaan kuivan huoneilman käyvän silmieni päälle. Mainitsemisen arvoista näistä tipoissa on kuuden kuukauden säilymisaika tuotteen avaamisen jälkeen!

Pakurikääpäjauhe on ehkä yksi tämän hetken kuumimmista superfoodeista ja sen tehoa vastustuskyvyn parantajana hehkutetaan jatkuvasti enemmän. Varsinaista pakurijauhetta tulee keittää pitkiä aikoja, mutta Puhdistamon Instant pakurijauhe on käyttövalmiissa muodossa. Purkillinen mustikkapakuria vastaa 1,5 kiloa tuoreita mustikoita ja 100 grammaa pakuria, eli kyseessä on tiiviisti pakattu terveyspommi! Vahvasti mustikanmakuinen jauhe on helppo sekoittaa kuuman teen tai mehun joukkoon. Tuotteesta on saatavilla myös maustamaton versio, jota voi sekoittaa vaikkapa kahviin.

Sillloin kun oikein paleltaa ja tuntuu, että kylmyys on hiipinyt luihin ja ytimiin ja flunssa iskee päälle, itselläni on tapana nauttia rutkasti inkivääriä. Inkivääri nimittäin lisää vastustuskykyä, ja siinä on tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia, C-vitamiinia ja magnesiumia. Teemukiin, tai vain kuumaan veteen, voi leikata paloja inkivääristä, mutta halutessaan inkiväärin voi myös puristaa valkosipulipuristimella juoman joukkoon. Termogeeninen inkivääri lisää aineenvaihduntaa, ja itse olen todennut sen lisäävän myös elimistön lämpötilaa. Inkivääri on sellainen mukavasti lämmittävä mauste. Koska inkivääri on vanha ja tuttu ystävä, ilostuin kovasti, kun Porin Life -myymälän Tiina laittoi kassiini myös Carmolis Inkivääri yrttikaramelleja. Nämä tosin tuli popsittua miehen kanssa aika nopeasti, vaikkei ihan viluisiksi itseämme tunnettukaan. Jos kuitenkin käy niin että flunssa tänäkin syksynä iskee, aion imeskellä näitä karamelleja samalla kun luen kirjaa ja annan kehon levätä! 🙂

Lisää tuotteita vilustuneelle ja vastustuskykyään parantavalle löydät täältä.

Lifessä on nyt käynnissä  ”Osta 3 maksa 2” –kampanja, joka koskee kaikkia Life-tuotesarjan tuotteita.
Kampanja on voimassa vain Life-myymälöissä (ei verkkokaupassa) ajalla 11.-17.9.
Life tarjoaa ostajalle kolmesta Life-tuotesarjan tuotteesta
edullisimman veloituksetta.

Niin, että eiköhän pysytä terveinä! Kivaa keskiviikkoa. ♡

 

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Tallenna


Hyvinvointi – terveyttä vai onnellisuutta?

16.8.2017

Aurinkoista aamua! Jälleen olisi aika jatkaa Lifen ambassador -postaussarjaa, ja tällä kertaa mennäänkin niihin ihan perusjuttuihin, aiheena koko perheen hyvinvointi. Mistä syntyy hyvinvoinnin kivijalka ja mitä hyvinvointi ylipäätään merkitsee? Tuolta postauksen lopusta löydät myös huikean kilpailun, jossa viisi onnekasta voittaa itselleen hyvinvointikonsultaation. Mutta sitä ennen niitä ajatuksia siitä hyvinvoinnista! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Terveys, elinolot, toimeentulo ja onnellisuudenkokemus ovat varmaankin ne hyvinvoinnin perusmääreet, mutta koska hyvinvointi kostuu melko moninaisista palasista, on kokemus hyvinvoinnistamme täysin subjektiivinen. Toisaalta siis kroonisesti sairas ihminen voi kokea itsensä hyvinvoivaksi, kun taas terve ja energinen, mutta yksinäinen henkilö kokee hyvinkin vahvasti hyvinvointinsa heikkouden.

Vaikka kuulun itse niihin kroonisesti sairaisiin, en mittaa hyvinvointiani sairaudella tai sen puuttumisella. Toki sairaus joskus vaikuttaa hyvinvointiini enemmän, mutta en koe, ettenkö voisi voida pääasiassa hyvin sairaudesta huolimatta. Oma hyvinvoinninkokemukseni tulee enemmänkin juuri siitä onnellisuudesta ja elämänilosta. Arjessa jaksaminen ja elämisen mielekkyys menevät itse sairauden edelle. Koen myös erittäin tärkeänä osana hyvinvointia ihmissuhteet sekä elinympäristön. En kuitenkaan koe ihmissuhteita automaattisesti onnellisuuden takeena; En välttämättä muutu automaattisesti onnelliseksi rakkaan ihmisen seurassa, mutta koen tärkeänä, että ollessani onneton, voin kääntyä läheisen ihmisen puoleen ja tuntea olevani rakastettu. Kaipa se on eräänlaista turvallisuudentunnetta ja päätyy osittain tuonne elinolojen kategoriaan.

Kun henkinen ja fyysinen hyvä olo kulkevatkin käsikkäin, on täysin luonnollista, että ne myös tukevat toisiaan, mutta samaan tapaan kokonaisuus kärsii toisen osa-alueen tullessa häirityksi. Kakkupala ei siis automaattisesti edistä fyysistä hyvinvointiamme, mutta iloisessa seurassa ja erityisessä tilanteessa nautittu herkku, nostaa onnellisuudentunnettamme ja kompensoi tilanteen. Toisaalta terveelliset elämäntavat eivät takaa hyvinvointia kun kohtaamme elämässä vastoinkäymisiä.

Koska onnellisuuspilleri on edelleen keksimättä, omaa hyvää oloa pitää rakentaa pala palalta. Kaikki langat eivät tietenkään ole omissa käsissämme, mutta valta osa parempaan oloon johtavista valinnoista on kiinni itsestämme. Väitän, että hyvinvoivan kehon on helpompi tavoittaa myös hyvinvoiva mieli. Kun koemme itsemme energiseksi ja virkeäksi, myös muut hyvinvointia vahvistavat valinnat tuntuvat helpommalta toteuttaa. Kun olo on vetämätön ja jatkuvasti väsynyt, on melkoinen kynnys lähteä liikkumaan, vaikka tiedämmekin liikunnan ja ulkoilun merkityksen hyvinvoinnille ja onnellisuudelle.

Fyysinen hyvinvointi lähteekin kolmesta peruspilarista ja tärkeysjärjestyksessään ne ovat nämä:

  1. Riittävä lepo/uni
  2. Ravinto
    (Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, jota lisäravinteet tukevat.)
  3. Liikunta

Itseni toistamisen uhallakin muistutan, että hyvää oloa ei saa purkista, pilleristä tai kapselista. Mikään määrä vitamiinia ei korjaa unenpuutetta tai epäterveellistä ruokavaliota. Lisäravinteilla voi kuitenkin täydentää ruokavaliota ja huolehtia siitä, että keho saa varmasti tarvitsemansa rakennusaineet.  Tähän postaukseen on nyt kerätty sellaiset hyvinvoinnin perustuotteet Life -myymälästä: Ne tärkeimmät vitamiinit, rasvahapot ja probiootit, jotka auttavat täydentämään ruokavaliota.

Tämän kuluneen Life-vuoden aikana ehkä suurin henkilökohtainen oivallukseni on ollut vatsan ja suoliston hyvinvointi. Hyvinvoiva vatsa toimii sekä välittömästi, että välillisesti. Kipristelevä suolisto, tai vessassa ravaaminen eivät tee ketään hyvinvoivaksi, saati onnelliseksi, mutta suoliston hyvinvointi vaikuttaa myös esimerkiksi ihoon ja yleiseen vireystilaan. Suoliston kunto vaikuttaa ravinnon ja ravinteiden imeytymiseen ja väitetäänpä, että suolistolla on myös selkeä yhteys aivojemme toimintaan. En kiellä, terve suolisto ja vatsa ovat oman kokemukseni perusteella melkoinen harppaus paremmin voivaan kehoon ja mieleen.

Meidän jääkaapista löytyy Bioteekin probiootti-perheestä kaksikin tuotetta. Bioteekin Probiootti Plus, sekä Bioteekin Probiootti Comp. Ensin mainittu on hyvä perusprobiootti joka toimii niin aikuisella kuin lapsellakin. Vaikka tuoteperheestä löytyykin versiot Baby ja Junior, meillä päädyttiin tähän, koska se käy koko perheellemme. Kapseli on helppo avata ja sen sisällön voi sekoittaa lapsille jugurtin, smoothien tai muun kylmän ruuan tai juoman joukkoon. Sisältö ei tuo ruokaan makua eikä tuoksua, joten vastustuskykyä ja suoliston limakalvoja hellivät ainesosat tulee nautittua kuin huomaamatta. Probiootti Comp taasen tomii silloin kun elimistö joutuu erityiselle koetukselle: Epäsäännöllinen päivärytmi, ärtynyt suolisto tai poikkeava bakteerikanta. Comp toimii myös kuuriluontoisena antibioottikuurin tai ulkomaanmatkan aikana, sekä yleisesti silloin kun vastustuskyky on muuten koetuksella.

Life Omega3 – 70 %  huolehtii tärkeiden rasvahappojen saannista. Rasvahapot ovat nekin tärkeitä suolistolle, ja erityisesti se ärtynyt suolisto taltutetaan omega kolmosilla probioottien ohella. Rasvahapot ovat tärkeitä myös aivoille, sydämelle, verisuonille. Rasvahapot auttavat aivoja esimerkiksi muistia parantamalla, parantavat veren rasva-arvoja (kolesteroli) ja ehkäisevät 2 tyypin diabetesta. Plussana tästä tuotteesta täytyy mainita, että tämä on ensimmäinen kokeilemani tuote, joka ei tuo mukanaan pahanhajuista hengitystä tai kalanmakuista röyhtäilyä!
Koska kapselit ovat suuria ja jälkeläisemme kakovat niitä lötköjä lapsille tarkoitettuja omega 3 “hyytelökarkkeja” meille suositeltiin Lifen myymälässä tuota nestemäistä Eskimo -3 Pure -nestettä. Tämä on nimittäin tosi raikas sitruunanmakuinen kirpsakka liuos, eikä kumpikaan lapsista ole vastustellut sen käytössä. Lusikallinen iltapalan yhteydessä, ja se on siinä. Nestemäinen tuote toimii myös aikuisille, jotka eivät saa nieltyä suuria öljykapseleita.

Yhtenä uutuussuosikkinani täytyy nostaa esiin tuo Nordic Health Boost B12. Se on suun limakalvoille suihkutettava B12 -vitamiini. Koska kyseinen vitamiini menettää hieman tehoaan kulkiessaan suoliston läpi, suihke ratkaisee ongelman, ja B12 imeytyykin jo suun limakalvoilta. Erityisen tärkeä tämä vitamiini on kaikille kasvissyöjille, mutta myös meille hatarapäisille äideille ja isille. B12 -vitamiini on sekä hermoston, että aivojen kannalta erittäin tarpeellinen ja siitä on todettu löytyvän apua myös väsymykseen ja uupumukseen (tuote ei suinkaan korvaa unta). Jos siis olo on sellainen “kuraan kuollut kuttu“, eli mitä se nyt usein lapsiperheissä arjen pyörteissä on, niin silloin tämä kannattaa napata päivärutiiniin. Suihke maistuu aprikoosille ja se on makeutettu ksylitolilla. Kuin karkkia suihkuttaisi suuhunsa, paitsi että tässä vielä tuo kromi tasaa kehon normaalia verensokeripitoisuutta.

Tuon tehosuihkeen lisäksi perushyvinvointia tukee se tavallinen kattaus vitamiineja. Life Life Multivitamin -sarjassa on eri ikäryhmille ja erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia vitamiinikapseleita, mutta meillä on päädytty tuohon Life Multi Sport -tuotteeseen (huomioiden erityisesti energia-aineenvaihduntaa, hapetusstressiä ja immuunijärjestelmää). Sarjassa on kaksikin erilaista vitamiinisekoitusta nimenomaan miehille, mutta koen yksinkertaisempana, että meillä on yhteinen monivitamiini, ja tuo Sport on Life Multivitamin -sarjassa se vahvin.

D-vitamiinin käyttöä ei kai voi koskaan höpöttää liikaa, joten nostetaan sekin taas pöydälle! Jos jostakin syystä jätit kesällä D-vitamiinit napsimatta, niin nyt viimeistään on hyvä aika ottaa asian suhteen ryhtiliike! D-vitamiini on tärkeää paitsi vastustuskyvyllemme, mutta myöskin luustollemme ja lihaskunnollemme. Itse nappaan D-vitamiinia pari kolme kertaa viikossa vähän isomman annoksen, sillä rasvaliukoisena vitamiinina se varastoituu elimistöön ja keho käyttää sitä omasta varastostaan. Pienet öljyhelmet on helppo niellä, ja lapset saavat myöskin pureskeltua niitä, mikä helpottaa kapselin nieltävyyttä entisestään. Jos flunssa-aalto on pyyhkäisemässä kohti, D-vitamiinin päiväannosta voi nostaa vastustuskyvyn aktivoimiseksi. Meillä on käytössä Aurinko D 100 μg, mutta sarjasta löytyy muitakin vahvuuksia.

Life Vitamin C + Berries sisältää tuhdin annoksen C-vitamiinia (1000 mg/tabletti) ja on täysin vatsaystävällinen. C-vitamiini auttaa raudan ja kalsiumin imeytymisessä, kollageenin muodostumisessa ja on välttämätön esimerkiksi juuri tuon B12-vitamiinin imeytymiselle. Vaikka keripukki vähemmän suomalaisia nykyään vaivaa, ravintoköyhä ruokavalio saattavat johtaa C-vitamiin puutosoireisiin, eli väsymykseen, heikkouteen, haluttomuuteen tai nivelkipuihin ja hengenahdistukseen. On siis ihan yleisen vireystilan ja jaksamisenkin kannalta suositeltavaa varmistaa C-vitamiinin saantinsa!
Life Vitamin C + Berries sisältää myös marjojen flavonoideja (kirsikka, goji, acai ja mustikka), jotka edistävät C-vitamiinin imeytymistä.

Jos mietitään koko perheen fyysistä hyvinvointia (ja välillisesti myös henkistä) laitan nuo kolme listaamaani perusasiaa heti samaan järjestykseen. Lepo/uni, ruokavalio ja liikunta.
Selkeä vuorokausirytmi on tärkeä aikuisellekin, mutta riittävä uni on lapsen kohdalla ehdoton. Olen itse rutiiniriippuvainen, ja tavallaan lapset ovat tottuneet kanssani samanlaiseen rytmiin. Nukkumaan mennään aikaisin, ja meillä myös herätään aikaisin. Arki-iltana kahdeksalta on ihan hyvä nukkumaanmenoaika lapsille, ennen kymmentä aikuisille. Meillä pidetään myös kiinni kiireettömistä aamuista, eli arkena noustaan sen verran aikaisemmin, ettei kenenkään tarvitse lähteä matkaan “silmä kourassa”. Kun aamulla on vielä aikaa leppoisalla jutustelulle, ja vaikka pienelle leikille, päivä saa paljon miellyttävämmän alun, kuin kiireessä ja pinna kireällä.

Ruokailujen kannalta meillä aikuisilla on iso vastuu esimerkkimme voimalla. Lapsi omaksuu aika helposti perheen ruokailutavat, joten täysipainoiseen ateriaan satsaaminen on oman lapsen terveyteen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen panostamista. Terveysasioista kannattaa kuitenkin puhua lapsen vasta ymmärtäessä asioita.  Liikaa ei saa lasta tietotulvalla stressata, vaan enemmänkin omalla esimerkillä ohjata niitä elintapoja.

Toisaalta tuo esimerkkinä oleminen palvelee myös itseäni. Yksin ollessa unohdan helposti syödä, mutta lasten kanssa pöytään on ikään kuin “pakko” istua, ja monipuolinen ateria tulee nautittua koska haluan olla esimerkkinä. Toisaalta terveellisyydestä, kasviksista tai hedelmistä ei kannata tehdä numeroakaan. “Superteervellinen marjasmoothie” kannattaa myydä mieluummin nimikkeellä mansikkamehu tai mansikkapirtelö. Ja, jos juoma menee mukisematta alas, kun siihen saa pillin, kannattaa pilli tosiaankin uhrata! 🙂

Mitä tulee liikuntaan, siinä ainakaan lapsia ei juuri tarvitse motivoida. Lapset liikkuvat luonnostaan ja harrastukset tuovat myöskin niitä tärkeitä ihmissuhteita ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Ehkä se lapsiperheen suurin ongelma onkin se, että myös aikuisille pitäisi löytyä aikaa liikkumiseen lasten harrastusten, harrastuskuljetusten ja kotitöiden ohessa. Selvää on kuitenkin se, että myös me vanhemmat tarvitsemme hyvinvointia ollaksemme läsnä lapsillemme ja sitä omaa hyvinvointia tulee todellakin hoitaa ja vaalia. Niin unella, ravinnolla kuin liikunnallakin.

Vaikka aiheena onkin koko perheen hyvinvointi, en siltikään kuoppaisi ajatusta “kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin”. Oli kyseessä sitten fyysinen hyvinvointi, elämänilo tai onnellisuus, kaikki se heijastuu myös lapsiin ja koko perheeseen. Positiivinen ilmapiiri, turvallisuudentunne sekä terveelliset elämäntavat peilautuvat aikuisesta lapseen, ja vanhemmuuden rooli on huomattavasti monimuotoisempi kuin kiellot, säännöt tai suulliset ohjeet. Satsaus omaan hyvään oloon ei siis ole vanhemmilta lainkaan itsekästä, päinvastoin, se on ehdottoman tärkeää!

Mutta sitten se kilpailu, jonka jo lupasin!

Eli nyt viidellä onnekkaalla olisi mahdollisuus voittaa itselleen henkilökohtainen konsultaatio Life -myymälässä!
Lifen ammattilaisten kanssa pidetyssä n. tunnin kestävässä konsultaatiossa pääset keskustelemaan kaikista omaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista ja saat yksilöllisiä vinkkejä, sekä tuotesuosituksia parempaan hyvinvointiin. Voittajilla on lisäksi konsultaation yhteydessä mahdollisuus saada -10% erikoisalennus kaikista konsultaatiokerralla ostetuista tuotteista. Konsultaatio voidaan järjestää missä tahansa Life myymälässä Suomessa (löydät myymälät Life -sivustolta), ja tarkka sijainti sovitaan kunkin voittajan kanssa.

Kerro kommenttiboksissa mikä/mitkä asiat koet hyvinvointisi kannalta tärkeäksi levon, ravinnon ja liikunnan lisäksi!

Kilpailun säännöt löydät kokonaisuudessaan täältä.

Voidaan hyvin! ♡

Save

Tallenna

Save

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Aurinkosuoja ja muut lomalaisen luotettavat ystävät

15.6.2017

Suvivirret on veisattu ja kesä virallisesti aloitettu. Lomasuunnitelmia meillä on kaikilla erilaisia. Joku aikoo viettää lomansa vesillä, toinen golfkentälle. Joku lähtee aurinkolomalle, joku haaveilee torkuista laiturinnokassa. Oli suunnitelmissa sitten puutarhatyöt tai hiekkarannalla loikoilu, fiksu auringolta suojautuminen kannattaa sisällyttää lomasuunnitelmiin. Life ambassador -yhteistyöpostaussarjassa sukelletaankin tänään kesälomatuotteiden maailmaan!

Edellisessä Life -postauksessa juuri puhuttiinkin kauneudesta, ja yksi ihoa selkeästi vanhentava tekijä onkin auringon haitallinen säteily. Kuten tiedätte, keskipäivän molemmin puolin tuo säteily on voimakkaammillaan, ja silloin kannattaa ihan oikeasti miettiä myös auringon vaarallisuutta. Koska harva kuitenkaan on valmis linnoittautumaan kokonaan sisätiloihin voi ihoa suojata myös lierihatuin ja vilpoisin, ihoa peittävin vaattein. Aurinkosuojatuotteet ovat yksi osa UVA- ja UVB -säteilyltä suojautumisessa, ja aurinkovoiteita tulisikin käyttää kesällä ahkerasti, vaikka se oma lempipaikka varjossa olisikin.

Luonnollinen ja laadukas vaihtoehto kemiallisille aurinkosuojatuotteille löytyy Algamaris -tuotesarjasta. Sarja sisältää 100 % luonnollisia mineraaliaurinkosuoja-aineita, 100 % luomutuotettuja kasviöljyjä ja patentoitua Alga-gorria yhdistettä. Sarjasta löytyy tehokas aurinkosuoja paitsi kaikille luonnonkosmetiikkaa suosiville, myös allergia- ja tuoksuyliherkille.
Ekosertifioidut ja vegaaniset tuotteet sopivat niin aikuisille, kuin lapsillekin.


Suojakertoimet Algamaris -tuotteissa ovat keskivahvaa (SK30) – vahvaa (SK50+), ja tuoteperheestä löytyy erikseen kasvoille ja kaulaniholle tarkoitetut tuotteet. Luomu aloe veraa, shea voita, antioksidanttista patentoitua Alga-gorria yhdistettä ja luomulaatuisia kookos sekä kasviöljyjä sisältävä After Sun -voide rauhoittaa ja hoitaa ihoa aurinkoisen päivän jälkeen.
Vaikka Algamaris tuotteet vedenkestäviä ovatkin, pätee näihin sama suositus, kuin muihinkin aurinkovoiteisiin: Vedessä oleilun jälkeen voidetta on aina syytä lisätä!

Jo edellisessä postauksessa esittelemäni Life Aurinko Plus -tabletit voisi lisätä myös tähän lomalaisen ystävälistaan. Ne paitsi edistävät rusketusta ja pidentävät rusketuksen kestoa, myös valmistavat vaaleaa ja aurinkoherkkää ihoa kesän viettoon.

Aurinkosuojavoiteiden lisäksi yksi vanha tuttu kesätuote on Aloe vera! Life Aloe Vera Geeli  rauhoittaa, puhdistaa ja viilentää ärtynyttä ihoa, ja toimii siksi hyvin esimerkiksi auringonoton jälkeen. Geeli käy hyvin myös ihottumiin tai kevyeksi vartalovoiteeksi, ja on loistava apu ihokarvoja höyläävälle. 100% luonnonmukaisesti viljellystä aloe verasta valmistettu geeli nimittäin paitsi korvaa vaahdon, toimii myös kivasti ihokarvojen poiston (tai parranajon) jälkeen ihoa rauhoittavana tuotteena.
Life Aloe Vera -sarajasta löytyy myös nopeasti imeytyvä, kevyt ja rasvaton Life Aloe Vera Spray, jota on helppo suihkia iholle pitkin päivää. Tuotetta voi käyttää myös virkistävänä kasvovetenä.

Ihonhoidon ja auringolta suojautumisen lisäksi, lomalla on hyvä muistaa myös suoliston hyvinvointi. Probiootit toki auttavat ympäri vuoden vatsa ja suolistovaivoihin, mutta lomalla ne tarjoavat myöskin tarpeellista vastustuskykyä mahdollisesti erilaista bakteerikantaa kohtaan. Life Probiootit sisältävät 5 miljardia bakteeri / kapseli, mutta eivät kuitenkaan mitään lehmänmaitoperäisiä aineita. Probioottikuuri kannattaa aloittaa jo ennen lomaa, ja tuotteen käyttöä on syytä jatkaa myös lomamatkan ajan, mikäli haluaa välttää ikävät vatsataudit reissussa.

Alennuskoodi

Mainitsemalla myymälässä “Life Ambassador” saat yhdestä kertaostoksesta – 10 % alennusta. Koodi on voimassa missä tahansa Life-myymälässä juhannukseen 23.6. 2017 saakka. Sama alekoodi on voimassa myös Lifen verkkokaupassa.
Nyt siis kannattaa napata valmiiksi kaikki lomareissuun tarvittava, vaikka se oma loma vasta loppukesästä olisikin. Myymälässä tuotevalintojen suhteen kannattaa tietenkin kysyä vielä apua henkilökunnalta!

Life matkalle mukaan -tuotteet löydät kaikki täältä.

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Syötävää kauneutta + arvonta

29.5.2017

Hejsan, kaunokaiset! Taas olisi aika jatkaa Life ambassador postausten sarjaa, ja tällä kertaa puhutaan kauneudesta! Kauneudenhoidon ja kaunistautumisen voi varmaankin karkeasti jakaa kolmeen osaan: Kauneuden ulkoinen ja sisäinen hoitaminen, sekä ehostus. Kosmetiikkajuttuja löytyy blogista aina silloin tällöin, mutta sukelletaan nyt vaihteeksi siihen sisäisen kauneudenhoidon syötävään muotoon! Postauksessa jälleen kerran ajatuksia aiheesta, tuotetärppejä, sekä tietysti arvonta!

Riittävästi unta ja lepoa! Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, stressin, auringon, sokerin ja alkoholin välttäminen, riittävä vedenjuonti, ulkoilu ja raitis ilma. Sinäpä joitakin äärimmäisen yksinkertaisia kauneuskikkoja, joiden vaikutuksesta ei varmaankaan tarvitse sen enempää kiistellä. Kaikki riippuvaisia omista elintavoistamme, ja jokaisella suora yhteys ulkonäköömme. Eritoten esimerkiksi ihon kuntoon. Toki ovat ne onnelliset, joiden iho ei reagoi oikeastaan mihinkään negatiiviseen, mutta valtaosa meistä on kai kuitenkin joutunut taistelemaan harmaan ja elottomanvärisen ihon kanssa. Silmäpusseista ja näppylöistä puhumattakaan!

Tässä postauksessa kirjoittelen teille nyt kauneuden kannalta oleellisista lisäravinteista, mutta heti alkuun tuo Porin Life -myymälästä Tiinalta saamani rehellinen pohjustus: Kaunetta ei voi syödä pelkästään purkista! Elintavat tulevat jälleen kerran ihan ykkösenä, mutta niiden lisäksi, ja niitä paikkaamaan, voit kuitenkin ottaa extraboostia lisäravinteista.

Aloitetaan siitä ehdottomasti tutuimmasta (ainakin itselleni tuttu jo teini-iästä) eli Sinkistä! Vaikka sinkki on välttämätön ihan normaalille kasvulle ja kehitykselle, sen merkitys korostuu juurikin ihon, hiusten ja kynsien terveyttä vaalittaessa. Sinkki auttaa meitä vastustamaan infektioita immuunijärjestelmän normaalia toimintaa edistämällä. Huipputärkeä sinkki on siksi myös esimerkiksi aknesta kärsiville, tai ylipäätään näppylöitä puskevalle iholle. Yhdessä suoliston terveyttä ylläpitävien probioottien ja luontaisen A-vitamiinin kanssa, sinkki toimii luonnollisena lääkityksenä.

Vähän jopa harmittaa, että aikoinaan aknen kanssa kärvistellessäni lisäravinteiden käyttöä vähäteltiin lääkäreiden toimesta. Olisin nimittäin mielelläni kokeillut jo tuolloin jotakin luonnollisempaa vaihtoehtoa, kun se onni ei kuitenkaan tullut siitä hevoskuuristakaan.

Life Sinkki on hyvin imeytyvä, ja yksi tabletti sisältää 25 mg sinkkiä.

Tarrataan heti perään toiseenkin tuttuun sanaan, nimittäin antioksidantteihin! Esimerkiksi kotimaiset marjat ovat täynnä antioksidantteja, mutta on olemassa myöskin superantioksidantteja. Alfalipoiini on eräänlainen vitamiinin ja rasvahapon välimuoto. Samaan aikaan se on rasva- ja vesiliukoinen ja kulkeutuu siksi tehokkaasti niin solujen sisä, kuin ulkopuolellekin, yltäen aina aivoihimme asti.

Alfalipoiinihappoa muodostuu itse asiassa meidän omassa kehossammekin, mutta omavaraisuus riittää tässä superantioksidantissa vain välttämättömimpiin solutoimintoihimme. Ravinnostakin alfalipoiinia saa oikeastaan mitättömän vähän.
Alfalipoiinihapon muodostuminen omassa kehossammekin alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä, joten sen nauttiminen ravintolisänä on yksi ikääntymistä hidastava keino. Alfalipoiinihappo sopii myös urheilijoille, ja kaikille meille nykyajan hektistä elämää eläville. Se nimittäin auttaa selviytymään arjen kiireistä parantaen suoritustamme sekä muistiamme. Tämä Bioteekin Super Alfalipoiini on hitaasti imeytyvää sorttia, joten se sopii hyvin myös herkälle vatsalle.

Vaikka alfalipoliinilla on suotuisat vaikutukset meille kaikille, tämä superantioksidantti on kuitenkin erityisen tärkeä silloin kun keho joutuu kamppailemaan isompia vastustajia, kuten MS-tautia tai reumaa vastaan.

C-vitamiinin vaikutuksista puhuttiinkin jo tuossa liikunta-aiheisessa postauksessa, ja tosiaankin C-vitamiini on tarpeellinen paitsi vastustuskyvyllemme, myös sille kollageenin tuotannolle. Edellisessä postauksessa käsiteltiin kollageenin tärkeyttä nivelten hyvinvoinnissa, mutta kuten varmasti tiedätte, kollageenillä on iso merkitys myös ihomme elastisuuden säilymiseen. (Kollageenista lisää myöhemmin tässäkin postauksessa!)
Life Vitamin C + Berries sisältää aimo annoksen C-vitamiinia (1000 mg/tabletti). Lisäksi se on täysin vatsaystävällinen.

Yksi ehdoton pillerimuotoon pakattu lempikauneustuotteeni on “aurinkotabletit”,  ja ne halusinkin nostaa tähän postaukseen. Kesä tuntuu todellakin saapuneen ja sitä myöden on tullut aika paljastaa myös paljaat sääret!
Olen itse sitä sorttia, joka ei kauheasti rusketu, tosin en juuri palakaan, koska viihdyn varjossa ja suosin aurinkosuojaa. Aurinko tabletteja (tai itse asiassa kapseleita) kokeilin ensi kertaa kolme vuotta sitten, ja jäin totisesti koukkuun. Olin nimittäin kokeillut kyllästää jo elimistöni porkkanamehulla, mutta ihoni ei saanut siitäkään minkäänlaista väriä saati vauhtia terveelliseen päivetykseen. Aurinkokapselit kuitenkin muuttivat ihoni sävyn tuona kesänä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain kauniin kevyen päivetyksen ilman itseni tolkutonta grillaamista.
Näistä on varmasti apua ihan kaikille, mutta eritoten suosittelen aurinkotabletteja kaikille kaltaisilleni aurinkoherkille kohtalotovereille, tai muuten vain aurinkoon talven jäljiltä tottumattomalle iholle. Ruskettumista edistävän hyödyn saa tuotteesta toki jokainen. Aurinko Plussaa käytetään kuuriluonteisesti esimerkiksi ennen aurinkolomaa tai keväällä/alkukesällä.

Lifen valikoimissa on useampaakin valmistetta, mutta tämä Lifen oma Aurinko Plus oli vaihtoehdoista vahvin ja monipuolisin, joten valitsin esittelyyni sen.

Life Aurinko Plus:

“Vahva beetakaroteeni yhdessä lykopeenin ja tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden kanssa antaa auringossa oleskeltaessa iholle kauniin kullanruskean sävyn. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini, sinkki ja C-vitamiini edistävät ihon kunnon pysymistä normaalina.”

Kaksi itselleni täysin uutta tuotetta pääsivät nekin testikäyttööni.

Rannikkomäntyjen kuoriuutteesta valmistettu Pycnogenol auttaa paisti siinä samaisessa kollageenintuotannossa, jossa moni muukin tuote on mukana, mutta lisäksi sen on todettu auttavan allergiaoireiden kanssa. Tuotteessa on myös turvotusta laskeva vaikutus, ja sitä suositellaan esimerkiksi lentomatkoille laskimoverenkiertoa ylläpitämään. Itse etsin tästä apua myöskin kesähelteillä turpoaville jaloille. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun kuumana päivänä kengänkoko tuntuu kasvavan iltaan mennessä vähintään yhdellä numerolla!

Toinen uusi tuttavuus on tyrniöly, eli omega 7 -rasvahapot. Tyrniöljy sisältää luontaisia karotenoideja, eli A-vitamiinin esiasteita. A-vitamiini taasen edistää limakalvojen ja ihon hyvinvointia, mutta kuten tuolla sinkin kohdallakin mainitsin, se on tärkeä vitamiini myöskin iholle, ja moni onkin A-vitamiiniin (tai keinotekoiseen sellaiseen) törmännyt niin kosmetiikassa, kuin aknelääkkeissäkin. Erityisen tärkeä Omega 7 on kuivasilmäisyydestä tai limakalvojen kuivumisesta kärsiville. Omega 7 on samaan aikaan sekä markkinoiden ensimmäinen, että myydyin tyrniöljyvalmiste. Samalla se on myös ainoa tuotekohtaisesti kliinisesti tutkittu tyrniöljy.

Ja sitten siihen kollageeniin! Äärimmäisen tärkeä paitsi niille nivelille, mutta myös iholle, hiuksille, kynsille ja ihon ikääntymisen hidastamiseen. Elimistömme alkaa nimittäin noin 25 vuoden iässä menettämään kykyään kollageenin tuottamiseen, mutta samalla se on kuitenkin elimistömme määrältään yleisin proteiini.

Kuulin aikoinaan paljon (lohdutukseksi kai tarkoitettuna), että aknesta kärsivät rypistyvät muita myöhemmin, ja joskus vielä olisin kiitollinen rasvoittuvasta ihostani. No, eihän se ihan niin mene, sillä akne ei välttämättä aina tarkoita paksua ja rasvoittuvaa ihoa, vaan on enemmänkin tulehdustila, joka syö entisestään ihon kuntoa ja elastisuutta. Niinpä minä aloin saamaan ensimmäisiä ilmejuonteita jo varsin nuorena, eikä sairauden pitkittyminen todellakaan tehnyt iholleni hyvää. Vielä nytkin, taudin voitettuani, huomaan, ettei ihoni koskaan palaudu tuosta taistelusta täysin elintapojen ja ravinnon ansiosta, vaan se tarvitsee hyvää hoitoa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Koska myös vuodet vähentävät kollageenin tuotantoa, katson parhaaksi paitsi kiihdyttää sitä kehon omaa kollageenin tuotantoa, mutta myös napata lisä suoraan suuhuni.

Puhdas + on kotimainen terveystuotesarja, jonka valikoimista löytyy erilaisia kollageenilisiä. Jauheena itselläni on käytössä tuo Puhas+ Kollageeni Natural, joka on nimensä mukaan kollageenia sellaisenaan. Oikeastaan ihan mauton jauhe, jonka voi sekoittaa vaikkapa vesilasillisen joukkoon, tai nauttia smoothien seassa, kuten itse tykkään.

Sain testiini myöskin Puhdas+ Kollageeni & Tyrnimrja -jauheen, joka puhtaan kollageenin lisäksi pitää sisällään tyrnijauhetta ja hedelmäsokeria. Kylmään veteen sekoitettuna tästä saa siis loistavan kauneusdrinkin kesäpäiviin, ja miksei ihan arkiaamuihinkin.

Jauheiden lisäksi Puhdas+ kollageenia on saatavana kapseleina. Puhdas+ Kollageeni & Biotiini on ravintolisä joka huomioi erityisesti hiusten ja kynsien hyvinvoinnin. Oma suoskikkini kapseleista on Puhdas+ Collagen & Hyarylon, joka biotiinin ohella sisältää myöskin sinkkiä, c-vitamiinia ja Dermial-uutetta. Olen erittäin kuivaihoinen, ja riisuessani pöläytänkin ilmoille usein sellaisen ihopölypilven, että oikein hävettää. Tällä tuotteella haen nyt helpotusta tähän vaivaan, joka tosin aina näin kesän koittaessa helpottuu luonnollisesti muutenkin. Mutta josko ensi talvikin olisi jo helpompi! Hyarylon on meille kaikille varmaankin tuttu kosteusvoiteiden ja seerumien ainesosana, ja se toimii ihon kosteustasapainosta huolehtijana sitoessaan vettä ihoomme.

Kaikki neljä tuotetta sisältävät kalasta eristettyä kollageeniproteiinia ja ovat tyypin 1 kollageenina juuri sitä, mitä ihomme luontaisestikin sisältää ja yrittää itse myös tuottaa lisää. Hydrolysoitu kalakollageeni ei sisällä laktoosia, hiivaa eikä gluteenia. Tuotteissa ei myöskään ole suolaa, tärkkelystä, maissia eikä soijaa.

Viime vuosien aikana olen huomannut ravinnon ja elämäntapojen merkityksen iholle ehkä paremmin kuin koskaan. Viimeinen vuosi on ollut omalla kohdallani, jos nyt ei täysin sokeriton, niin ainakin huomattavasti sokerittomampi kuin elämäni sitä ennen. Ei riitä jos sanon, että olen leikannut sokerinkulutukseni puoleen. Ottaen huomioon, että syön edelleenkin makeita leivonnaisia tai jäätelöä, lähtötilanne kauhistuttaa jopa itseäni. Muutos näkyy siinä, ettei minua bongaa jatkuvasti karkkihyllyltä, mutta ennen kaikkea ihossani! Sitä vastoin marjoja ja hedelmiä kiikutan kotiin jatkuvasti ja lienee turha sanoa, että kesän kotimaisia marjoja odotan suurella innolla.

En silti halua elää spartalaisen puhtaastikaan, vaan uskon myös siihen, että elämän mielekkyys näkyy ihossamme ja olemuksessamme. Liika väkisin pingottaminen ei kaunista ketään, siitä olen aivan varma, ja siksi elämään pitää mahtua myös nautintoja. Joskus se on kakkupala ystävän kanssa nautittuna, iltapäivän pullakahvi tai joskus jätskit perheen kesken. Vaikka mikään lisäravinne ei korvaakaan terveellistä ja monipuolista ravintoa, kapseleista, pillereistä ja jauheista saa kuitenkin helposti sen extratehon myös niihin päiviin, kun syömiset jäävät vähän heikommalle, tai keho ei ole saanut riittävästi lepoa.

Kesä on loistavaa aikaa huolehtia itsestään ja kauneudestaan. Omiin kesäsuunnitelmiini kuuluu ainakin ulkoilmasta nauttiminen, liikunta, normaalia pidemmät yöunet ja terveellinen kevyt kesäruoka. Kesä myös motivoi ihonhoitoon huomattavasti talvea paremmin! Talvella kun on niin helppo unohtaa hilseilevä iho vaatekerrosten alle.

Kaikkiin postauksen tuotteisiin voit tutustua paremmin Lifen sivuilla.

Lukijakilpailu:

Kerro kommentissasi, mihin kauneutta hoitavaan elämäntapaan olet ajatellut itse tehdä muutosta tai mikä kauneutta sisäisesti edistävä lisäravinne on  mielestäsi kiinnostavin.

Viisi onnekasta voittaa Life Body & Soul –tuotesarjan kaksi ihoöljyä; Life Body & Soul –sarjan Argan Oil ja Glowing Body Oil. Kahden ihoöljyn pakkaus on arvoltaan 33€. Tuotepaketteja arvotaan siis viisi kappaletta (5 kpl), joten voittomahdollisuudet ovat nyt erityisen hyvät! 🙂
Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Save

Tallenna


Jotta jaksaa liikkua + Life -alennuskoodi

16.4.2017

Booom! Terveysteema on vähän jäänyt taka-alalle blogissa (luonnollisesti kai tuo sairastelun vuoksi), mutta nyt otetaan takaisin ja kunnolla! Vuorossa Life ambassador -postaus, ja teemana tällä kertaa liikunta! Ensimmäisen Life-postauksen kommenteissa saitte toivoa erilaisia terveysaiheita postauksiin, ja liikunta nousi yhdeksi suosituimmaksi. Samalla sieltä nousi painonhallinta ja terveelliset välipalat ja lounaat, joten sivuan nyt tuota jälkimmäistäkin ehkä hieman tässä postauksessa, sillä tuo kolmen kopla kuuluu kai jossain määrin aika tiiviisti yhteen. Otetaan tämäkin aihe kuitenkin käsittelyyn sieltä lempeyden kautta ja lähdetään liikkeelle siitä, että liikunta on itsensä hellimistä ja hoivaamista, ei missään nimessä rankaisemista.

Siinä joskus alle parikymppisenä suhteeni liikuntaan oli täysin erilaista, kuin nykyisin. Kärsin jatkuvista säryistä, mutta pysähtyminen ei tuntunut millään tapaa vaihtoehdolta, vaan liikkeelle piti päästä – särki tai ei. Samaisesta syystä minusta tuli paikallisen terveyskeskuksen vakioasiakas, ja lonkkiini piikitettiin surutta melkoisen monta kertaa kortisonia. Nyt jälkeenpäin suren omaa tyhmyyttäni ja sittä, etten tuolloin tajunnut kroonisen tulehduksen vaativan ennen kaikkea lepoa. Toisaalta, jälkeenpäin olen myös miettinyt sitä, olisiko tilanne nyt toinen, jos joku olisikin kieltäytynyt piikittämästä minua ja käskenyt kotiin lepäämään. Vaan turha noita on jossitella. Parikymppisenä ravasin reumalääkärillä ja ortopedilla, kunnes tajuttiin, ettei lonkissani enää ollutkaan limapusseja, vaan ne olivat kortisonipiikkien vuoksi surkastuneet rusinoiksi.  Kun vihdoin pääsin fysioterapian piiriin, aloin ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä liikunnan moniulotteisuuden. Käsitin, ettei keho olekaan kone, jota käsketään uusiin suorituksiin, vaan kokonaisuus joka kaipaa huoltoa ja joskus ihan oikeasti myös sitä lepoa. Kehonhuollon lisäksi sain samaiselta fysioterapeutilta ensikosketukseni myös syvien lihasten treenaamiseen.

Jälleen kerran sain postaukseni tueksi Porin Life-myymälän Tiinalta paljon purtavaa.  Yksi mielestäni yleisesti tähän liikuntateemaan liitettävä asia on se, että vaikka liikunta on yksi terveyden kulmakivistä, pitää aina muistaa, että liikuntaakin on erilaista. Se, miten, ja miten paljon, liikuntaa harrastamme määrittää myös kehomme tarpeita. Huippu-urheilijan vastustuskyky on usein nollissa, koska kehoa rasitetaan hurjia määriä. Vaikka meistä Perus Pirkoista harva on huippu-urheilija, vaatii aktiivinen liikuntakin ravintoaineiden lisätankkausta, jotta vältytään kehon piiputtamiselta. Ainakin itse olen omakohtaisesti todennut, että liikunnan määrän äkillinen lisääminen laittaa usein kropan vaatimaan stoppia melko nopeasti. Vaikka liikunta itsessään jo vahvistaa meitä, tulee kuitenkin muistaa, että lihakset, luusto ja niveletkin vaativat huolenpitoa.

Jo heti Life-yhteistyön alussa sain matkaani sekä D-vitamiinilisän, että Life MultiSport -monivitamiinivalmisteen. D-vitamiinin lisätarve on suuri meillä kaikilla suomalaisilla, koska elämme suurimman osan vuodesta pimeässä. Tiina myöskin muistutti, että D-vitamiinin popsimista ei kannata lopettaa keväällä, vaikka aurinko jo kurkistaakin pilvien raoista. Nimittäin kehomme saa kyseisen vitamiinin kannalta tarpeeksi auringonvaloa vain kesä-heinäkuussa, kun oleilemme vähissä vaatteissa auringossa klo 12-14 välillä. Kuten tiedätte, tuo samainen aika on myös otollinen ihosyöpäriskille, ja meistä moni valitseekin mieluummin varjopaikan, ihoa varjostavat vaatteet tai ainakin sen aurinkovoiteen, joka estää D-vitamiinisynteesin. D-vitskun kannalta on siis yleisesti tärkeää, että nautimme sitä jokainen purkista. Jos kuitenkin harrastat vielä lisäksi liikuntaa, D-vitamiinin tarpeesi nousee entisestään. Tällöin vitamiini vahvistaa juurikin sitä vastustuskykyä ja tukee lihasten ja luiden normaalia kasvua. Itselläni on nyt käytössä tuo alempana näkyvä Aurinko D.

Life -ketjulla on oma monivitamiinisarjansa, jossa tuotteita on eri ikäisille naisille ja miehille, sekä esimerkiksi odottaville äideille ja urheilijoille. Tuotteissa on huomioitu kunkin ryhmän erityiset tarpeet, ja tässä Life MultiSport -monivitamiinissa juurikin liikkujan tarpeet (energia-aineenvaihdunta, hapetusstressi ja immuunijärjestelmä). Kun tammikuussa sain pakkauksen käteeni, Tiina varoitteli heti, etten pelästyisi, vaikka kapselit haisevatkin erikoiselta. Kyse on nimittäin siitä, että vitamiinit ovat tuotteessa orgaanisessa muodossa. Se taasen tarkoittaa sitä, että ainesosia ei ole kehitetty laboratoriossa, vaan ne ovat peräisin luonnosta. Koska tämä luonnollisten ja synteettisten vitamiinien ero tuntui myös kiinnostavan lukijoita, päätin kysellä aiheesta tällä kertaa hiukan enemmän. Synteettisen ja orgaanisen vitamiinin suurin ero löytyykin imeytymisestä. Luonnosta peräisin oleva tuote imeytyy ihmiskehoon jopa 8 kertaa paremmin, kuin synteettinen, ja näin ollen itse vaikuttavaa ainettakin vaaditaan vähemmän.

D-vitamiinin ja monivitamiinivalmisteen lisäksi liikkujan keho tarvitsee myös magnesiumia. Magnesiumia tarvitsee toki meistä ihan jokainen, ja meillä suomalaisilla sen saanti jää usein heikoksi. Vai tiesitkö, että esimerkiksi auringonvalo ei saa aikaan tehokasta D-vitamiinisynteesiä, jos kehosi magnesiumtasot ovat alhaiset. Kuulinpa myös, että esimerkiksi parikymppisen naisen ja vaihdevuodet jo ylittäneen naisen magnesiumin tarpeessakin on hurja ero. Jälkimmäinen ryhmä tarvitsee nimittäin jopa kolme kertaa verrokkiryhmäänsä enemmän magnesiumia. Magnesiumin kerrotaan vähentävän kehon tulehduksia, murtumariskejä, ja parantavan insuliiniherkkyyttä. Moni urheilija päätyy kuitenkin magnesiumpurkille lihaskramppien ja kouristusten vuoksi, mikä saattaa kertoa jo ihan oikeasti magnesiumvajauksesta. Vaikka magnesium kokonaisuudessaan tukee myös vatsan toimintaa, tuotteissa on myös eroja. Jos siis kärsit vaikkapa tulehtuneesta suolistosta, kysy apua asiantuntevalta myyjältä ennen ostopäätöstä. Itselläni on käytössä Great Earth Super Magnesium.

Liikkumista tukemaan sain myös kaksi Life:n omaa tuotetta. Life Flexilett hoitaa sisäisesti niveliä esimerkiksi tukemalla kollageenin muodostumista. Tästä toivonkin nyt apua olkapäälleni, joka vihoittelee herkästi. Lisäksi sain Life Liniment -voiteen, jota olenkin nyt jo päässyt testaamaan olkapäähäni. Tuote on siis paikallinen kipuvoide, jossa on ihana (ja röörejä avaava) kamferin tuoksu. Tätä on testattu jo pojan jalkoihinkin, jotka aristivat jalkapalloturnauksen jälkeen. Koska voide ihan oikeasti lämmittää ja rentouttaa, pyysin miestäni hieromaan sitä myös selkääni ja hartioihini.

Jotta keho jaksaa liikkua, palautua ja uusiutua, vaatii se siis yleensä aina monipuolisen ruokavalion lisäksi muutakin tukea. Nyt kun meillä on sairastelut sairasteltu (päätös), pääsen itsekin taas normaaliin liikuntarytmiin ja -vireeseen. Hassua nimittäin, että liikunta on ainakin itselleni (ja luultavasti myös monelle muullekin) se asia, jota kaipaa eniten juuri silloin kun mahdollisuudet liikkumiseen ovat rajalliset. Kuinka usein sitä kaipaakaan ulos reippailemaan juuri silloin, kun elämä sitä muuten rajoittaa.  Koska stressi syö juurikin sitä vastustuskykyämme ja sairastelut taasen stressaavat, on älyttömän tärkeää, että muistaa tehdä kaikkensa tuon noidankehän lopettamiseksi. Riittävästi unta ja lepoa, terveellistä ravintoa sekä ravintolisiä ja sopivasti liikuntaa. Siinä kolme parasta keinoa lievittää stressiä ja palautua niin sairastelusta, kuin muustakin stressaavasta elämäntilanteesta.

Mitä sitten tulee niihin lounaisiin ja välipaloihin, lähdetään tähänkin aiheeseen sieltä liikunnan kautta. Terveelliset välipalat nimittäin käyvät niin ennen treeniä, kuin sen jälkeenkin. Mutta vaikka et liikuntaa juuri harrastaisikaan, tai kokisi tarvitsevasi liikunnan lomaan extratankkausta, näissä herkuissa on paljon hyvää ihan tavalliseen lounastuntiinkin.

Kun ensimmäisellä Life -myymäläkäynnilläni jouduin paljastamaan vakiolounaani Tiinalle, pelkäsin vähän, että saan ruokavaliostani palautetta. Nimittäin kun en itse ole mikään lounaan syöjä, ja lämmintä ateriaa löytyy hyvin harvoin lautaseltani keskellä päivää. Kun paljastin, että arkilounaani on useimmiten banaania, pähkinöitä ja tummaa suklaata suun omassa blenderissä sekoitettuna, en saanutkaan satikutia, vaan ihan hyväksyvän palautteen. Pääasia kun on, että oikeasti syön päivällä jotakin, enkä skippaa koko lounasta. Eikä banaanissa, pähkinöissä ja hyvässä suklaassa ole mitään huonoa, päinvastoin! Pääsin kuitenkin testaamaan myös muita nopeita ja helppoja välipaloja, ja ihan mahtava löytö on Voimaruoka Wholefood 360 suklaa! Kyseessä ei nimittäin ole pelkkä proteiinijauhe, vaan supersekoitus luonnollista hyvää, joka on koottu lautasmallia ajatellen, ja tuotteesta saa niin proteiinit, hiilarit, rasvat, kuin kuidutkin. Helpoiten tuotteen sekoittaa veteen shakerissa, mutta itse olen blendannut nyt tuota jauhetta banaanin kanssa ja vähän niukemmalla vedellä (vettä pitää kuitenkin muistaa juoda, koska tuotteessa on runsaasti kuitua). Tuloksena syntyy ihana, vähän paksumpi smoothie, joka on oikeastaan kuin vanukasta. Kylkeen kun lisää vielä marjoja ja pähkinöitä, ateriasta saa todella herkullisen makuisen ja näköisen. Koska jauhe tosiaan sisältää ravintoaineita hyvässä suhteessa, se käy palautusjuomana (lisään itse sen banaanin, jotta hiilareita tulee enemmän), mutta myös ateriankorvikkeena painoaan tarkkailevalle. Jos siis kaipaat helppoa ja nopeaa, mutta samalla terveellistä syötävää, kokeile tätä!

Joitakin vuosia sitten proteiinipatukoiden kulutus taisi kokea varsinaisen nousukauden, ja myönnän, että niitä tuli itsekin popsittua. Vatsani vain ei oikein ihastunut trendiin, ja patukat pitikin jättää jatkossa kaupan hyllylle. Pulsin proteiinipatukkat (vegaaninen), oli toinen luonnollisempi ateriankorvike/välipala, jota pääsin nyt testaamaan. Pieni patukka on todella tuhtia tavaraa ja vie kyllä nälän mennessään. Paljon kuitua sisältävä patukka kannattaa pureskella hyvin ja päälle täytyy taas muistaa juoda sitä vettä. Ihan vähään aikaan ei nälkä kolkuttele, sen voin luvata! Ja on muuten huomattavasti vatsaystävällisempi kuin perinteiset protskupatukat.

Niin, maratoonaria minusta ei ehkä koskaan tule, mutta lonkkavaivat ovat kyllä herättäneet katsomaan asioita vähän toisesta kulmasta. Itsestään huolehtiminen ei ole suorittamista, vaan sellaista sisäisen ja ulkoisen hyvän olon vaalimista. Kun keho saa tarvittavat ravintoaineet ja sen supertärkeän levon, se jaksaa liikuttaa meitä vielä pitkään. Mentiin me sitten kävellen, juosten, pyörällä tai miten vain! Lifen liikuntaa tukevat (luusto, lihakset ja nivelet) tuotteet löydät tämän linkin takaa.

Mutta hei, nyt olisi tarjolla alennuskoodi Life verkkokaupaan!
Alennuskoodilla indiedays4 saat -10 % alennuksen Lifen verkkokaupassa koko huhti- ja toukokuun ajan (koodi on voimassa 31.5. asti).

Ihanaa pääsiäisen jatkoa!!!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Tallenna


Luonnollisempaa ihonhoitoa – Life Body & Soul

22.3.2017

Muistatte varmaan, kun kerroin, että tulin valituksi Lifen ambassador bloggaajaksi, ja Life-ketjun juttuja tulee olemaan blogissa tasaisesti pitkin vuotta 2017. Tällä kertaa aiheena onkin ihonhoito, Life nimittäin toi helmikuussa markkinoille oman Life Body & Soul –tuotesarjansa, joka keskittyy luonnonmukaisempaan ihonhoitoon. Sarja koostuu hoitavista tuotteista, jotka on kehitetty erityisesti pohjoismaiseen ilmastoon. Pohjolassa valmistetunkin sarjan tuotteet sisältävät luonnollisia ja luomutuotettuja ainesosia tuotteesta riippuen 95-100%.

Oma ihoni on kalvakan hilseilevä aina näin talven jäljiltä, ja lähdinkin testaamaan tuotteita ihan tositarkoituksella. Heti etukäteen kiinnostuin eniten voiteista ja öljyistä, koska kuiva ihoni tuntuu imevän näitä melko pohjattomia määriä. Viimeisen viikon aikana täällä onkin kuivaharjattu oikein urakalla ja kosteutettu sääriä, ja koko kroppaa, kevyempää vaatetusta ajatellen kauniimpaan kuntoon.

Kuten tiedätte, olen pikkuhiljaa siirtynyt luonnonmukaisempiin tuotteisiin ja kasvojen hoitotuotteiksi (voiteet, seerumit ja öljyt) luonnollinen kosmetiikka onkin jo vakiintunut. Tässäkin asiassa yritän kuitenkin mennä sitä kultaista keskitietä ja ääripäitä vältellen. En säti tai parjaa itseäni, vaan enemmänkin kannustan kokeilemaan, ja avartamaan mieltäni sekä tietouttani. Ne pienet ja yksittäisetkin valinnat ovat aina askel sinne oikeaan suuntaan.

Yllä olevassa kuvassa sarja näkyy kokonaisuudessaan, ja se tosiaan pitää sisällään 14 tuotetta aina suihkusaippuasta 100 prosenttisesti luonnonmukaisiin deodorantteihin. Tässä postauksessa nostan nyt esiin lähinnä ne omat suosikkini, joista ihan ykkösenä pitää heti mainita tehokkaasti kosteuttava mantelintuoksuinen vartalovoide.
Life Body Souffle Almond “Spoil Your Skin”, on sellainen kermaisen paksu ja tuhti tuote, jolla olen hemmotellut ihoani talvikauden jälkeen. Purkki näyttää nyt jo jokseenkin tyhjältä, sillä myönnän, olen lätrännyt voiteella oikein kunnolla. Olen aina ollut näiden paksumpien voiteiden ystävä, ja tässä tuotteessa (sisältää manteliöljyä, aloe veraa, sheavoita ja muita kosteuttajia) on kunnolla puhtia. Mantelintuoksu on kevyt ja lämmin, ja voide imeytyy nopeasti ihoon.

Luonnonmukaiset deodorantit pääsivät heti testiin, sillä yritän mahdollisuuksien mukaan päästä eroon tavallisista deoista. Testikäytössäni molemmat dödöt, “Roll Along” ja “Roll With It”, ovat pitäneet kyllä tuoksut poissa, mutta eivät valitettavasti kainaloita ihan joka tilanteessa täysin kuivina. Luinkin jostain, että luonnonmukaisen deodorantin kanssa voisi kokeilla talkkia, joka lisää tehoa, ja saa deot pitämään kainalot kuivina vaativammissakin oloissa.

Rakastan erilaisia ihoöljyjä, ja sarjassa niitä onkin mukavasti. “Get Boosted” Life Energizing Body Oil (öljyn ainesosat ovat 100 % luonnollista alkuperää sekä 100 % kasviperäisiä), on aika ihana kun sen hieroo ihoon treenin ja suihkun jälkeen.
“Ease Off” Life Relaxing Body Oil (ainesosista 95 % on luonnollisia ja 100 % kasviperäisiä) taasen on ollut itselläni iltakäytössä ja sen kun levittää kroppaan illalla ennen sohvalle rojahtamista, saa aika kokonaisvaltaisen rentoutumisen. Itse tykkään hieroa tuota varsinkin säriin ja sitten heilutella jalkoja kohti kattoa. Veri kiertää ja nesteet lähtevät liikkeelle. Vielä kun saisi jonkun hieromaan hartioitaan ja selkäänsä tällä, niin johan olisi nautinto. 🙂
“Get Soft” Life Stretchmark Body Oil (ainesosat ovat 100 %) on nimensä mukaan tarkoitettu ihoalueille, joissa esiintyy venymä- tai raskausarpia. Öljy on todella kosteuttava ja ihoa pehmittävä, joten itse olen hieronut sitä myös korppukantapäilleni ja tekeepä se hyvää myös kuiville kämmenselille.
Joka paikan öljy on myöskin tuo “Get the Look” Life Arganöljy (ainesosat ovat 100 % luonnollisia ja kasviperäisiä). Se tomii myös todella hyvin hapsottavien hiustenlatvojen silottajana.

Öljyjen suosijana sanoisin, että näitä ihanuuksia olisi voinut pakata hiukan isompiinkin puteleihin. Eivät varmasti jäisi ainakaan itseltäni käyttämättä.

Viimeiseksi halusin nostaa sarjan “Smooth The Way” -käsivoiteen, joka sujahti käsilaukkuuni. Voide pehmittää karheat kädet nopeasti ja jättää ihon miellyttävän “toimintakuntoiseksi”.
Kesäsääret taasen saa nopeasti säihkymään “Get Glowin” -vartaloöljy, jonka pienet luonnolliset kuparipigmentit tuovat kimallusta ja hehkua myös vähän vaaleammalle iholle.

Esteetikko kun olen, on pakko toki sanoa myös pari sanaa itse pakkauksista. Nimittäin myönnän turhamaisuuteni ja sen, miten pakkauksen ulkonäkö aika usein vaikuttaa ostopäätökseeni. Life Body & Soul teki vaikutuksen heti ulkonäöllään, sillä aika harvat suihkusaippuat esimerkiksi käyvät sekä itse käyttötarkoitukseensa, mutta myös kylpyhuoneen kaunistajina. Nyt pakkausten ulkonäkö kuitenkin miellyttää vähän kriittisempääkin silmää, ja tuotteita on paitsi ilo käyttää, myös katsella.

Lukijakilpailu:

Kerro kommenttiboksissa kiinnostavin tuote Life Body & Soul –tuotevalikoimasta ja olet mukana Life Body & Soul -tuotepaketin arvonnassa. Arvon yhteensä viisi 23€:n arvoista tuotepakettia kaikkien osallistuneiden kesken, joten voittomahdollisuudet ovat nyt melko hyvät! 🙂
Jätä kommenttisi viimeistään tiistaina 28.3.2017 ja olet mukana kisassa!

Auringontäyteistä keskiviikkoa (ainakin ajatuksissasi)!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Koko vuosi terveyttä – sisältää lahjakorttiarvonnan

01.3.2017

Koko vuosi terveyttä. Aika paljon sanottu naiselta, joka on kaatunut kaksi kertaa petiin pelkästään helmikuun aikana. Mutta hei, ei tartuta pikkuseikkoihin, eikä tarrata menneeseen. Tästä jos mistä, on hyvä startata ja suuntiakin voi olla vain yksi! Tämä kaupallinen yhteistyöpostaus on sarjassaan ensimmäinen Life-ketjun kanssa, jonka ambassador bloggaajaksi minut valittiin. Olen tästä yhteistyöstä enemmän kuin innoissani, sillä kuten olen viime aikoina kirjoittanut, terveys ja hyvinvointi ovat koko ajan enemmän sitä, mitä haluan blogissani tuoda esiin, ja mistä haluan kirjoittaa. Tämän vuoden aikana blogissani tuleekin olemaan kymmenkunta Life:n kanssa yhteistyössä tehtyä postausta, ja aiheet tulevat vaihtelemaan luonnollisesta ihonhoidosta, vatsan hyvinvointiin, lisäravinteisiin ja syksyn parhaisiin flunssakauden vinkkeihin. Toivon itse saavani seuraavan vuoden aikana yhteistyöstä paljon tietoutta ja käytännön neuvoja, mutta yhtä lailla toivon, että pystyn siirtämään sitä kaikkea myös teille.

Life MultiSport, Life K2 + D3 ja Life D-vitamiini päätyivät käyttööni päivittäistä hyvinvointia tukemaan ja luustoa vahvistamaan.

Yhteistyön myötä sain oman Life-konsultin, eli lähimmästä Life-myymälästä yhteyshenkilön, jonka kanssa seuraava vuosi puidaan terveysjuttuja ja mietitään asioita juuri minun näkökulmastani. Luonnollisesti itselleni se lähin myymälä löytyy Porista, jonne sovinkin treffit jo ennen hiihtolomien alkua. Koska olin vastikään selvinnyt flunssastani, en tuntenut itseni liikkeeseen astuessani ihan terveyden perikuvaksi ja se “terveyden ja hyvän olon lähettiläskin” tuntui kovin kaukaiselta, mutta päätin hypätä tilaisuuteen niin sanotusti “takki auki” ja lähteä liikkeelle vaikka sitten ihan sieltä pohjalta.

Treffini myymälässä osoittautuivat kuitenkin äärettömän pysäyttäviksi. Kävimme läpi omaa terveystaustaani, elintapoja ja niitä mahdollisia sudenkuoppia, joihin kaipaisin apua. Ja, kukapa äiti-ihminen ei tuossa kohtaa ilmoittaisi, että sitä lisäenergiaa olisi kiva saada. Näin minä ainakin tein! 🙂

Perusasiat kuntoon

Sen sijaan, että olisin saanut matkaani purkillisen superenergiaa, pöydälle nostettiin ihan ne perusasiat: Kyllä, sairasteluni oli syönyt luuntiheyteni normaalia heikommaksi jo alle parikymppisenä. Maitotuotteiden käyttäminen jää edelleen osaltani pitkälti kahvimaitoon, enkä ole oikein paikannut asiaa lisäravinteillakaan. Nyt on siis aika tarttua luuston hyvinvointiin ennen kuin vaihdevuodet alkavat nakertamaan luitani entisestään.
Entä väsymys? No juu, onhan se hemoglobiinini ollut aina kovin alhainen sekin. Eli rautakuuria nauttimaan, niin kenties se jaksaminenkin paranee ihan siinä sivussa!
Vatsan oikkuiluja rauhoittamaan probiootit ja rasvahapot, mutta sain myös muistutuksen siitä, että terveyttä ei voi ostaa pillerinä tai kapselina; Omilla elintavoilla on se suurin merkitys, ja luustoni tarvitsee paitsi niitä lisäravinteita, myös sitä lujittavaa liikuntaa. Rautakuuri ei korvaa kunnollisia yöunia tai monipuolista ravintoa. Yhteyshenkilöni Tiina sanoikin mielestäni ihanan rehellisesti sen, mitä meistä moni ei välttämättä haluaisi edes kuulla: Jos elämäntavat ovat aivan retuperällä ja ruokavalio koostuu limsoista ja mikropitsoista, ei luontaistuotekauppakaan voi tarjota ihmepilleriä. Hyvinvointi ja terveys koostuu osista, joita meistä jokainen on velvollinen vaalimaan omilla valinnoilaan. Ensin tulee lepo, ravinto ja liikunta. Vasta näiden jälkeen voidaan keskittyä hoitamaan elimistön ja kehon erilaisia tarpeita.

Tiina puki luontaistuotekaupan tehtävän mielestäni hienolla tavalla sanoiksi:
“Tuosta ruokakaupasta haetaan luomubanaanit ja apteekista lääkkeet. Me ollaan tässä välissä.”

Pähkinöitä tulee syötyä joka päivä, mutta nyt terveellisten rasvojen määrä laitetaan kuntoon Life Omega-3 70% -kapseleiden avulla.

Myymälävierailusta jäi hyvä mieli. Tulin kuulluksi tarpeineni ja heikkouksineni. Tiina ymmärsi kun kerroin, että kohdallani vaarana on aina, että jokin menee “yli” ja että sen ikuisen karsimisen ja kieltämisen sijaan haluan etsiä elämääni terveyttä nykyisin muilla keinoin, eli lisäämällä hyvää, korvaamalla paremmilla vaihtoehdoilla.
Niinpä toivon, että tämän koko yhteistyön ajan voisin tuoda terveyskulmaa teillekin sillä lempeämmällä otteella ja muistuttaa siitä, että hyvinvointi lähtee oikeasti itsekunnioituksesta ja halusta tehdä hyvää itselleen. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin paras lahja, jonka voimme itsellemme koskaan antaa!

Lukijakilpailu:

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa 50€:n arvoisia Life-myymälälahjakortteja!

Mukaan pääset vinkkaamalla kommenttiboksiin, minkälaisia hyvinvointipostauksia lukisit mielelläsi blogistani tämän vuoden aikana / minkälaisia Life-yhteistyöpostauksia haluaisit lukea.
Arvon kolme kappaletta 50€:n arvoisia lahjakortteja. Osallistumisaikaa on 8.3. 2017 asti, ja kilpailun ohjeet ja säännöt löydät täältä.

Tutustu Life-ketjun tuotevalikoimaan tästä linkistä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna