Lisää Pietaria!

12.6.2016

No niin, jatketaanpas vielä Pietarin parissa! Kyseessä on siis Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyö, jonka myötä minä ja Minttu tutustuimme viikonlopun ajan Pietariin ja sen ihmeellisyyksiin. Luonnollisesti matkamme taittui Allegro -junalla, ja enemmän juuri tuosta Allegrolla matkustamisesta ja Pietarin yleisvaikutelmasta kirjoitinkin jo Junalla Pietariin -postauksessa. Myös Pietarin asut -postauksessa on joitakin fiiliksiä reissultamme.

Mutta nyt enemmän nähtävyyksistä! Vaikka sanonpa heti, että Talvipalatsi tai Eremitaasi ovat molemmat kohteita, joita ei kierretä kunnolla yhdessä tai kahdessakaan päivässä. Molemmissa riittäisi nähtävää viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksikin, mutta pintaraapaisukin antaa toki paljon!

Meillä molemmilla oli nähtävyystoiveena kolme samaa kohdetta. Iisakinkirkko, Talvipalatsi ja Kirkko veren päällä. Näistä ensimmäinen lauantain reitillemme osunut kohde oli Iisakinkirkko, joka kaikista ennakko-odotuksista huolimatta oli itselleni se vaikuttavin kokemus.

Turistimassasta huolimatta kirkon sisällä on ihmeellisen harras tunnelma, ja kuvaaminen tuntui melkein rikolliselta. Tosin kirkossa oli myös osa, jossa kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Siellä huivipäiset naiset tekivät kukka-asetelmia ikoneille ja sytyttivät ja sammuttivat lukuisia pieniä vahakynttilöitään. Kurkistus oli kuin aikamatka jonnekin, jota en osaa edes määrittää.

Kirkko on häkellyttävän suuri ja jo sen ulkorappuset laittavat kunnioittamaan rakennuksen jykevyyttä. Nimittäin minä pitkäkoipinenkin sain oikeasti harppoa portaita, ja voin vain kuvitella, mitä kapuaminen on ollut aikoinaan kun ihmisen keskimitta on kuitenkin ollut jonkin verran lyhyempi.

Iisakinkirkossa yksi suuri kokemus oli myös katon ulkotasanteen kiertäminen, mikä tosiaankin laittoi jalat tutisemaan. Kun oli aika laskeutua alas, teki mieleni vain nojata seinää, ja pyytää joku noutamaan. Tuulisella säällä korkeus oli huimaava, mutta ylhäältä myös näki koko Pietarin ihmeellisyyden. Suosittelen siis siitäkin huolimatta, että kammoat korkeita paikkoja! (Kolmannessa kuvassa näkyy tasanteelle kiipeävät ihmiset)

Toinen kohde, johon aikamme riitti edes päällisin puolin oli Talvipalatsi. Sen ja Eremitaasin ympärillä oli valtava ihmiskuhina. Tuona viikonloppuna nimittäin juhlittiin Pietarin syntymäpäivää, ja kaupunki täytti 313 vuotta. Tätäkään emme muuten tienneet ennen kuin eräs nainen sen meille junassa kertoi!

Talvipalatsi on näkemisen arvoine, mutta Iisakinkirkon tekemän vaikutuksen jälkeen kulta ja krumeluudi tuntui kovin pinnalliselta. En osaa selittää sitä fiilistä, mutta sali toisensa jälkeen jopa hieman puuduin kultaan, punaiseen samettiin, kristalleihin ja kaikkeen yltäkylläisyyteen. Suosittelen siis ehdottomasti, että Talvipalatsille varaa ainakin ihan oman päivänsä, jolloin sen fiilikseen voi uppoutua täysillä. Itse ainakin koen, että sinne on päästävä uudelleen ja vastaanottavaisemmassa tilassa.

Koska aika oli rajallinen Verikirkko jäi tosiaankin vain ulkoa ihailtavaksi, ja sinne pitäisikin nyt tehdä jonkinlainen tutkimusmatka. Itse koen kirkkojen tunnelman hyvin vahvasti, ja juuri siksi suosittelen niin Iisakinkirkkoa, kuin Kirkkoa veren päällä. Mutta jos menet Pietariin, melkeinpä yleissivistys vaatii, että kierrät myös Talvipalatsin ja Eremitaasin!

Mikäli Pietariin lähteminen on alkanut himottamaan apu löytyy nyt hyvinkin edullisista junamatkoista, eli Allegrolla pääsee tosiaan perille alkaen 39 euron hintaan, mikä on mielestäni käsittämättömän halpa, kun miettii junamatkaamisen käytännöllisyyttä ja nopeutta. Matkoihin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Mutta hei; Kuka onnellinen voitti 240 euron VR Allegro -matkalahjakortin?

Onnea Iina, tällä kertaa onni suosi sinua! (Laitan voittajalle postia!)

Ps. Mulla on vieläkin niin paljon kuvia, että saatatte saada lisää Pietaria jossain vaiheesa. :)

Junalla Pietariin

01.6.2016

Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.

Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.

Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.

Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.

Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä.
Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.

Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.

Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.

Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).

Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.

Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.

Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.

Kotiinlähtö ”kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.

Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!

Kaupungin koko  tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.

Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).

Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.

Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin  tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.

Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.

Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! :)

Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.

Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.

Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.

Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! :)

Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.

Voita Allegro -lahjakortti!

Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa  sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!

Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.

Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!

Ps. Vastaava arvonta on myös  Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! ;)