Olisi pitänyt koputtaa puuta

04.5.2018

Perjantaita!
Tänään mennään ihan reilusti vanhoilla kuvilla, mutta ajattelin silti tulla huikkaamaan viikonloppumoikat.

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että sairastuin itsekin, vaikka me naiset psyteltiinkin vappuaatto visusti sisällä. Ilta kymmeneltä olin jo aivan puhki ja nukahdin heti kotiin päästyäni. Yöllä nousikin sitten kunnon kuume, joka ei tunnu vieläkään täysin hellittävän. Tai no, olo on jo paljon parempi, mutta kieltämättä edelleen pikkuisen hutera.

Hassu juttu, mutta melkein joka vuosi sairastun kevätflunssaan juuri silloin, kun luonto puhkeaa kukkaan. Olen siis jokseenkin tyytyväinen, että sairastaessani ulkona on enimmäkseen satanut vettä, ja lämpöaalto on vasta tulossa. Mutta säästä huolimatta olen nähnyt monta kertaa unta kevään tulosta. Kuumeessa kun tulee lähinnä torkuttua, niitä unia on ollut parissa päivässä varmaankin kymmeniä, ja olen herännyt aina siihen ahdistavaan tunteeseen, että maatessani koko kevät on mennyt itseltäni ohi. Mutta se, miksi käytän näitä pari vuotta vanhoja kuvia juuri tänään, liittyy sekin uneen. Nimittäin näin unta noista sinisistä tyynynpäälisistä, ja koska unessani yhdistin ne niin vahvasti kesän tuloon, päätin että ne pitää mitä pikimmiten kaivaa taas kaapista! :)

Tänään kuitenkin pitää puristaa itsestään sen verran, että saan kärrättyä itseni suihkuun ja vaihdettua sänkyyn puhtaat lakanat.  Onhan sitä jo siinäkin!

Aurinkoista, ja toivottavasti lämmintä, viikonloppua. ♡


Elämän keväät ja syksyt

05.4.2018

On se vain uskottava, että harmaatkin päivät ovat näin huhtikuussa siedettävämpiä kuin lokakuussa. Ja ainakin kahdesta syystä. Nimittäin valoa on huomattavasti enemmän, ja huhtikuun harmaus tietää kuitenkin myös kevään tuloa. Lokakuussa se tietää ainoastaan pitkää ja synkkää pimeyttä. Näin on parempi, ja lumetkin sulavat ihan silmissä! Mutta kaipa sitä tarvitaan niitä syksyjäkin, jotta osaa nauttia keväästä. Sellaista se elämässä on. Että pitää olla niitä vähemmän hyviä aikoja, jotta osaa arvostaa pieniäkin iloja.

Nätti pulla nätillä lautasella, ja miten se nyt voikin taas olla jotenkin niin kamalan hirveä asia. Syöminen ja sen kanssa tuskastelu. Se, että iskisi vain hampaansa kiinni ja keskittäisi ajatuksensa kanelin, sokerin, voin ja kardemumman makuun, sen sijaan, että antaa päänsä täyttyä kaikella vähemmän mukavalla. Ja välillä tuntuu niin hemmetin väärältä sekin, että näitä samoja juttuja joutuu miettimään enemmän tai vähemmän joka päivä. Jo hitto soikoon yli 20 vuoden ajan! Että eikö niin tavallinen asia kuin syöminen (jota kuitenkin jossakin määrin harrastaa päivittäin yli 7 miljardia ihmistä) voisi jossakin kohtaa elämää muuttua tavalliseksi automaattisesti toistuvaksi asiaksi. Tai vaikka nautinnoksi. Tai että kaiken sen energian jonka tähän asiaan päivittäin tuhlaa, voisi vaikka käyttää kaikkeen mukavaan ja iloiseen. Mutta eipä kai. Kaikkien harteille heitetään elämässä jotakin, ja minulle valikoitui soppakauhaa heiluttava piru – ja onneksi myös samaan taikasauvaan turvautuva enkeli. Kyse on lähinnä siitä kumpi heiluttaa tahtipuikkoaan nopeammin.

Harmaan päivän pieniä iloja on onneksi kynttilät! Poltatteko te muuten kynttilöitä ympäri vuoden? Itse tykkään polttaa jopa kesällä, mutta huomaan, etteivät kynttilät syty enää yhtä ahkerasti näin keväällä. Ehkä se johtuu siitä kun illat ovat jo valoisia. Toisaalta taas kesäinen ukkospuuska tekee nopeasti maisemasta synkän ja sitten ensimmäiseksi kaipaakin jo kynttilöitä. Itse hamstraan aina joulun jälkeen kynttilät alennusmyynneistä ja tajouksista. Niillä päästään sitten melkein vuoden ympäri. Ja aina muuten tylsän valkoisia kynttilöitä. Ehkä seuraavaksi jotakin iloista ja piristävää?