onni kasvaa puutarhassa

23.5.2019

Kaupallinen yhteistyö / Fiskars


Tänään tosiaankin vuorossa toinen kaupallinen yhteistyöpostaus Fiskarsin kanssa. Mutta puhutaanpa vähän onnellisuudesta, joka tosin sekin on vahvasti kiinni puutarhanhoidossa.

Sain itse jo pikkutyttönä sysäyksen puutarhanhoitoon ja puutarhurointiin ylipäätään. Kun halusin oman kasvimaan, sellainen tehtiin. Ison kohopenkin kylkeen pienempi penkki, jossa kasvatin porkkanoita, retiisejä ja herneitä. Isä opetti, miten suorat kylvövaot tehdään laudanpätkällä ja kiikutin myös ahkerasti kastematoja kasvimaalleni, koska opin, että madot ovat puutarhurin parhaita ystäviä. Pakko tunnustaa, että jos näin isolla maalla komean kastemadon, siirsin sen omalle palstalleni. Vaan tokkopa tuosta äidinkään ryytimaa kovasti kärsi.

Parikymppisenä vaihdoin välivuoden työt elintarviketehtaassa puutarhaopintoihin. En tiedä, sainko sieltä enää yhtään sen enempää intoa puutarhajuttuihin, mutta ainakin kesätöitä puutarhamyymälästä. Vähän kateellisena katselen edelleen ihmisiä, jotka nostelevat multasäkkejä ja kastelevat kesäkukkia. Se on sellaista, josta todella tykkään. Yhä edelleen isäni neuvoo kaikessa kasveihin liittyvässä, mutta haluan uskoa, että se johtuu enemmänkin siitä, että olen se, jolle joskus piti opettaa yksinkertaiset puutarhatyöt kädestä pitäen, eikä siitä, ettei isäni uskoisi taitoihini. Ylipäätään, en ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun joku sanoo, ettei osaa hoitaa puutarhaa tai kasveja. Jokainen osaa, jos vain tahtoo! Rakastumiselle pitää antaa aikaa ja työstä pitää opetella nauttimaan!

Meillä on iso tontti. Tai oikeastaan kaksi. Välillä omankin mieleni valtaa tunne loputtomasta työleiristä. Kun nurmikko on ajamatta ja pionipenkki kasvaa voikukkaa, mietin että mitä ihmisetkin ajattelevat. Ja varsinkin jos ne tietävät, että kirjoitan blogiin olevani puutarhahullu. Sitten on kuitenkin se toinen puoli ajatuksistani, kenties järjen ääni. Se sanoo, että tämä on harrastus ja elämäntapa, ei väsyttävää pakkopullaa tai väkisin puurtamista. Miksi välittäisin muiden mielipiteistä? Kun elämässä on kiirettä ja toukokuiset illat kuluvat lasten harrastuksissa tai jonkinlaisissa päätöstilaisuuksissa, pihatyöt jäävät vähemmälle. Ei onni synny moitteettomasta puutarhasta tai voikukattomasta nurmikosta. Ei suinkaan! Onni syntyy tekemisen ilosta. Siitä ihanasta tunteesta, kun konkreettisesti näkee uurastuksensa jäljen. Jos pionipenkki ei kasvaisi välillä voikukkaa, saisinko saman nautinnon kun näen sen puhtaana ja siistinä. Tuskin!

Fiskarsin vuonna 2019 toteuttaman onnellisuustutkimuksen mukaan puutarhanhoitoa harrastavat ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät harrasta puutarhanhoitoa. Puutarhanhoitoa pidettiin itse asiassa juuri onnellisuuden lähteenä. Jos tuntuu, että puutarhanhoito ei ole sinun juttusi, haastan ainakin kokeilemaan. Enkä puhu viikosta, vaan kesästä. Aloita esimerkiksi yrttimaasta tai yrttiruukuista. Sijoita kasvit paikkaan, jossa paahde ei ole armottomin, ja tee kastelusta helpompaa joko keräämällä sadevettä, virittämällä kasteluletku helposti ryytimaasi läheisyyteen, tai hankkimalla altakasteluruukku. Siemenestä ei tarvitse kylvää, valmiita yrttitaimia saa kaupastakin. Hanki hyvää multaan, joka pitää maan kosteana ja josta rikkakasvit on helppo kitkeä pois. Ihaile ja nauti, istu alas ja katsele. Puutarhan ei kuulu olla jatkuvaa työtä, vaan siihen pitää mahduttaa myös nautiskelu ja lepo! Omat yrtit makuineen ja tuoksuineen palkitsevat aivan varmasti!

Puutarhassa ajatukset saavat levätä. Kun itse olen ulkona, lapset ja koko perhe usein tulevat lopulta mukaan. Lasten kinastelu tai nahistelu ei tunnu ulkona lainkaan niin pahalta, kuin sisällä. Itse asiassa pystyn aika pitkälle sulkemaan siltä korvani, kun keskityn saunapolun perkaamiseen. Myös liikuntaa tulee puutarhatöiden lomassa miltei huomaamatta. Ei riitä tuhat kyykkyä kuukaudessa, ja keväisin takareidet ovat useimmiten arat. Myös aktiivisuusmittari näyttää, että viikon tehominuuttitavoite tuli täyteen, hups vain, yhdessä illassa. Päivän askeltavoitteesta puhumattakaan! Ja kaikki tämä ikään kuin vain sivutuotteena, pelkkänä extrana! Unohda hetkeksi some ja ruudun tuijottaminen, mutta jos saat lisää intoa onnistumisesi jakamisesta, liity puutarharyhmiin tai täytä sitten some kauniilla kuvilla. Takaan, että omat yrtit ja ilo niiden kasvun seuraamisesta tuottavat onnea! Mutta älä ota kaikkea liian vakavasti, puutarhassakin on lupa epäonnistua!
Lapset on hyvä päästää heti mukaan puutarhanhoitoon. Jokainen yhdessä vietetty minuutti on arvokas muisto. Ja jokainen minuutti puutarhatöissä on vähemmän lastenkin ruutuaikaa. Puutarhassa on helppo olla yhdessä!

En oikeastaan omista mitään erillisiä työvaatteita. Hyvin harvoin menen ulos tekemään jotakin tiettyä puutarhatyötä. Yleensä teen kaiken mielijohteesta ja hetkellisessä inspiraatiopuuskassa. Vuosia perkasin nokkoset heti ne nähdessä, edes käsineitä en ehtinyt hakea. No sittemmin olen viisastunut ja alkanut käyttämään nokkosen kanssa puutarhahanskoja, mutta edelleen hyppään perennapenkkiin sen enempää miettimättä ja siltä valkoiset kangastossuni usein näyttävätkin. Mutta mikä tärkeintä, en hyppää kukkamaalle velvollisuudentunteesta tai siitä, että olisi pakko. Hypään sinne silkasta halusta, niin innoissani, että miettimiselle harvoin jää aikaa. Toisaalta mieheni on se, jolla on erilliset kengät kaivamiseen tai nurmikon ajamiseen. Vanhat t-padat ovat pyhitetty pihatöihin. Ja joka kerta lapion varresta tulee mies, joka sanoo, että tekipä hyvää tehdä lapiohommia. Ei siis ole yhtä tapaa, vaan jokainen tekee siten kuin parhaalta tuntuu.

Mikä sitten synnyttää ilon, innon ja jopa onnen? Tähän on vaikea vastata. Ehkä laji on vain niin koukuttava, että siihen jää väkisinkin kiinni. Tekemisen ilo, itsensä ja kehon haastaminen, sekä ilo nähdä työnsä jälki. Yhteys luontoon, kasvuun ja kehitykseen. Puutarha ei myöskään vaadi, vaan antaa. Joskus äitinä tuntuu, että pitäisi venyä vähän kaikkeen. Puutarhan pitää vain venyä minulle.

Minullakin on puutarhatöissä muutama inhokki. Yksi niistä on kasteluletkun vetäminen. Se kolmijalassa seisova letkukela, joka on aina solmussa ja letku joka kelan sijaan onkin rullaantunut jalasten ympärille. Märkä letku, joka on hiekassa, mullassa, nurmikonsilpussa ja solmussa, saa minut joskus sähisemään. Ihan sama onko letkua tarkoitus vetää kelasta pois vai keriä siihen takaisin. Usein jätän kerimisen ja sitten vain kuuntelen kun mies kiroaa samaa ongelmaa ja siivoaa jälkiäni. Nyt tuli kuitenkin ongelmaan ratkaisu. Miksi kukaan ei ole keksinyt, että letkukela on helpompi käyttää, kun se huteran pystyasennon sijaan makaakin maassa! Fiskarsin XL -kokoinen kärrykastelukela ei kaadu tai horju. Ja mikä parasta, letku kerääntyy kelan sisään automaattisesti kuin imurin johto. Letkua on niin, että se riittää isoonkin pihaan ja kannen alla olevien liitinten avulla siihen voi myös lisätä lisäletkun. Ja hei, painava kärrykastelukela on helppo ja kevyt vetää kuin matkalaukku!

Sadetinta meillä ei ole koskaan ollut. Olen yleensä antanut lasten kastella kasvimaat, mutta aika usein into lopahtaa nopeasti ja vedellä leikitään niin, että mullat saattavat lennellä kaaressa. Nyt saimme kokeiluun Fiskarsin vettä säästävän metallirunkoisen sadettimen, jonka kevyt vesisuihku kääntyy automaattisesti ja vesi tulee hiljalleen kuin kesäsade. Vaarana ei ole, että kasvit kärsisivät liian kovasta paineesta. Lapsena meillä oli kotona sadetin, ja lempipuuhaani oli vesisuihkun läpi juokseminen. Tämän ilon hauskuus ei ole näköjään muuttunu mihinkään 30 vuodessa! :)

Jonkinlainen työnjako meille on puutarhatöiden osalta muodostunut kuin itsestään. Pojat leikkaavat nurmen, ja mies trimmaa ja viimeistelee. Samoin mieheni on se, joka yleensä kaivaa isommat kaivettavat, kun taas minä kitken, istutan ja siistin. Rakastan sormustinkukkaa, jota puutarhassamme on paljon. Annan kukkien kasvaa puskien juurella, mutta kulkuväyliltä ne kaivetaan pois ja siirrellään kukkapenkkeihin. Mieheni nyppii aina taimet pois kaivauksistaan ja lapset kiikuttavat iloisina ne minulle. Minä puolestani istutan taimet kukkapenkkiin. Fiskarsin L -kokoisessa pistolapiossa on pitkä varsi, joka toimii erityisen hyvin meille pitkäselkäisille. Kapea rikkaruohorauta on paitsi käytännöllinen pioninjuurilla kasvavien voikukkien poistamiseen, myös niiden sormustinkukkien kaivamiseen kovasta kivituhkasta. Pitkässä työkalussa on vipuvartta ja toisen kyljen sahalaitaa hyödyntäen työkalua voi kuljettaa vaakatasossa maan alla, jolloin rikkaruot saa nopeasti pois isommaltakin alalta. Kärrykastelukelan ohella tämä on ehdottomasti paras apu puutarhatöihin. Ainakin sata voikukkaa on saanut jo kyytiä ja melkein yhtä monta sormustinkukan tainta on siirtynyt mehevämpään maahan. Saman sarjan istutuslapio on toiminut apunani niin kesäkukkien istuttamisessa kuin kasvimaalla puuhaillessa. Pitkä varsi ja varren takaosan SoftGrip-pinta, takaavat hyvän otteen näistäkin työkaluista. 

Hyvistä työkaluista huolimatta puutarhassa parhaita hetkiä ovat ne, jolloin työkalut kerätään siististi kasaan, ja tulee iltaihastelun vuoro. Kierrämme mieheni kanssa puutarhaa, muistelemme sitä, miltä mikäkin näytti muutaessamme ja toteamme saaneemme paljon aikaiseksi. Mietimme mitä seuraavaksi tehdään ja puhumme haaveista ja unelmista. Joskus ne ovat asioita, joita tiedämme ettemme pysty ainakaan pariin seuraavan vuoteen toteuttamaan. Mutta puutarhassa on helppo katsoa tulevaan ja antaa mielen vaeltaa niihin tuleviin yhteisiin vuosiin. Vielä ennen nukkumaan menoa katsomme ulos ikkunasta. Taas yksi ilta puutarhassa takana ja uusi päivä edessä.

Lue täältä lisää Fiskarsin 0% stressiä ja 100% onnellisuutta -ajatuksesta, sekä Fiskars-tuotteiden onnellisuustakuusta.

Mutta nyt sade olisi jopa tervetullutta!


äitienpäivänä

12.5.2019

Kylmä ja kolea. Sellainen halusi olla äitienpäivä vuonna 2019. Mutta sää onkin vähintään yhtä arvaamatonta kuin elämä. Sen olen kymmenenteen äitienpäivään mennessä oppinut. Elämä ei ole koskaan valmis, koskaan ei tule se oikeampi hetki, minä en ole koskaan valmis ja juuri näin sen kuuluukin olla. Nuorempana joskus luulin, että asioille pitäisi olla oikea aika. Että tietyt jutut olisi ehkä pitänyt tehdä ”oikeassa järjestyksessä”. Mutta se on myytti. Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen. Huominen on aina tuntematon, arvaamaton ja ennen kaikkea epävarma. Elää täytyy nyt eikä huomenna, silti pitää haaveilla. Minä kasvan ja kehityn, opin ja elän. Suurin kiitos tästä lapsille –  tai äitiydelle.

Tänään on käyty onnittelemassa mummut. Mitään suuria juhlallisuuksia ei ole ollut ja näin on hyvä. Sain kukkia ja lahjoja, aamukahvin ja onnittelulaulunkin. Suukot ja halaukset. Ne kaikkein tärkeimmät. Pienet ympärille rutistuvat kädet, lahjoista suurimmat. Koko perhe kasassa, kaikki saman ruokapöydän ympärillä. Koko viikonlopun. Se tuntuu väliltä juhlalta.

Vaikkei strobovalojen ja savukoneen seurassa jumppaaminen ehkä kuitenkaan ole se mun juttu, tuntui kivalta viettää lauantai tyttöporukassa. Ja tulla kotiin ihailemaan kasvihuoneen edustaa, joka sai sekin viikonlopun aikana kyytiä. Eilen istuttiin ystävien kanssa iltaa kasvihuoneessa ja ihailtiin kevätsateen ropinaa. Kasvarissa oli lämmin viettää iltaa ja haaveilin kaikista niistä siellä vietetyistä kesäilloista, jotka ovat vasta edessäpäin. Ilosta, naurusta, elämästä ja ystävistä.

Puutarhassa kukkii, mutta niin paljon olisi tehtävää. Välillä tuskastun, että miten aika riittää kaikkeen. Välillä ymmärrän, että ei se riitäkään, ja juuri niin sen kuuluu ollakin.

Lempeää äitienpäivän iltaa kaikille äideille, isoäideille, tulevaisuuden äideille, varaäidelle, äitihahmoille, äidiksi kaipaaville, sydämeltään äideille ja äitiä ikävöiville. ♡