vielä ennen joulua…

11.12.2018

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin aika. Välillä tuntuu kuin kaikessa lukisi kissankokoisin kirjaimin ”vielä ennen joulua”.

Tämä alkanut viikko on ehkä kuitenkin se ihan viimeinen kunnon puristus. On kaikenlaista joulujuhlaa, konserttia ja muuta iltarientoa. Koulussakin pitäisi ehtiä olemaan. Mutta ensi viikko (jouluviikko!!!) näyttääkin sitten jo ainakin teoriassa helpommalta. Toki sielläkin on monenlaista, mitä pitää ehtiä vielä ennen joulua. On tikkien poistamista Almalta, on hierontaa ja kampaajakäyntiä. Toki nämä terveys ja kauneusjututkin pitää ehtiä hoitamaan vielä ennen joulua. Puhumattakaan niistä ihan oikeista jouluvalmisteluista! Välillä tuntuu, kuin joulu olisi jonkinlainen vedenjakaja jota ennen pitää saada hoidettua ihan kaikki. Vaikka oikeastihan se elämä jatkuu vielä joulun jälkeenkin.

Parin varsin sateisen päivän jälkeen reipas joulumieli on hippasen kadoksissa. Uskon vakaasti, että valkea maa auttaisi tässä kohtaa, mutta minkäs teet. Hetkellistä parannusta on kuitenkin luvassa ja mittarin ainakin lupaillaan laskevan miinuksen puolelle. Saapa nähdä! Nyt en kuitenkaan haaveile edes hangista korkeista nietoksista, vaan ihan pakkanen ja kuurakin riittäisi. Tyydyn vähään!

Olisikohan ollut kolme vuotta sitten, kun olin kaukaa viisas ja tehnyt kaikki jouluostokset jo marraskuun loppuun mennessä. Vannoin itselleni, että otan tämän tavaksi, mutta kappas, kun ei ole sekään toteutunut. Nyt lähinnä mietin, että missä välissä sinne jouluostoksille pitäisi ehtiä. Pelkäänpä pahoin, että sekin pitäisi hoitaa pois alta vielä ennen joulua. Olenko se ruuhkassa ja tungoksessa hikoileva viimehetken stressaaja?

Ja entä sitten kun se joulu on ohi? Kauhea kiire palata arkeen, odottaa kevättä ja sulattaa kinkkukilot? Taidan valjastaa jouluvapaan aivokapasiteettini tämän dilemman ruotimiseen. Josko kuitenkin olisi mahdollista, että joulun alla voisi ihan oikeasti nauttia niistä joulujuhlista ja konserteista. Levittää iloista joulumieltä ja kohdata uusi vuosi levänneenä ja levollisena. Samoin arki, joka koittaa joka tapauksessa. Tähän haluan uskoa. Siitäkin huolimatta että luvassa ei olisi kuin vesisadetta!

Ihanaa tiistai-iltaa! ♡


Toinen adventti, synttäreitä, siskoaikaa ja yksi kimurantti murha

09.12.2018

Long time no see! Tämä bloggaaja on nimittäin ollut niin totaalisen vapaalla! Mietin kyllä, että olisiko pitänyt jotakin insta strooria tehdä, mutta kun mä olen ihan huono siinäkin. On ollut jotenkin niin ihana olla läsnä ja just tässä hetkessä. Ja hei, mä olen aina kärsinyt vähän sellaisesta someähkystä tämän blogin vuoksi, mutta nyt päivitin henkkoht facebookia jopa kolme kertaa parin päivän aikana. Ja se on paljon, kun suurimman osan vuotta en päivitä yhtikäs mitään. Mutta kun kerrankin tapahtuu, niin pitäähän se nykyihmisen jollakin tapaa tuoda esiin! :D

Blogissa taidettiin jäädä siihen kaaokseen, joka meillä ennen itsenäisyyspäivää vallitsi. Eikä se muuten ollut lainkaan niin nopeasti selätettävissä kuin olin äkkiseltään ajatellut. Siihen kun lisäsi vielä senkin kulman, että lakanoita ei oltu hetkeen vaihdettu ja koira oli päässyt kuraisilla tassuillaan sohvalle, työleiri oli jotakuinkin valmis. Mutta hei, kymmeneen vuoteen en ollut istunut ja katsonut linnan juhlia, mutta nyt tänä vuonna päätin tehdä muutoksen. Mun itsenäisyyspäivät on menneet joko synttäreitä valmistellessa tai niistä toipuessa, mutta tänä vuonna kun vieraiden joukossa oli tuttuja, päätin katkaista tämän epäisänmaallisen  putkeni. Ja olihan se aika hienoa!

Kun esikoinen täyttää kymmenen, niin kyllähän se herkistää. Voi että, mutta olen tässä viime päivinä miettinyt sitä kaikkea, mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut. Ja tietty ihan eniten niitä kymmenen vuoden takaisia tuntemuksia. Sitä, miltä tuntui tulla äidiksi verrattain nuorena, ja kuinka elämä niin nopeasti muuttui ja vanhat kuviot vaihtuivat uusiin. Moni ystävyyssuhde jäi, mutta toisaalta ne kaikkein vahvimmat säilyivät.

Koen, että nyt saan ihan luvan kanssa olla ylpeä mun 10-vuotiaasta ja samalla me vanhemmat saadaan olla ylpeitä myös itsestämme. Ei se alku ruusuista ollut, eikä elämä missään nimessä ollut valmis siihen tapaan, kuin moni nykyisin haluaa elämän olevan, kun perhettä aletaan perustamaan. Mutta me ollaan kasvettu itsekin tässä vanhemmuuden ohessa ja tultu aikuisiksi. Sitä mitä elämä muuten ei ole opettanut, lapset ja vanhemmuus kyllä on. :)

Jonkinlainen rentouskin on vuosien mittaan saanut minussa vallan. 10-vuotiasta nimittäin juhlittiin pienimuotoisesti ja rennosti perjantai-iltana. Tein päivänsankarin toiveen, eli mutakakun ja salted caramel cheesecaken. Kaikki muu syntyi kaupan paistovalmiista tuotteista, eikä kukaan kärsinyt. Päinvastoin, tunnelma oli kepeä ja iltakahvit oikein leppoisa tapa juhlistaa päivänsankaria. Taidan ottaa tämän käytännön ihan pysyvästi!

Siskoni tuli meille perjantaina pariksi yöksi lasten kanssa. Viiden serkuksen jälleennäkeminen on jo sinänsä aina sellainen erityinen tapahtuma, mutta kyllä viikonlopun kruunasi, kun saimme jättää koko katraan mieheni hoiviin, ja pääsin viettämään lauantai-iltaa siskon kanssa. Ohjelmassa oli meidän perinteinen pikkujoulu, eli Murhamestareiden murhaillallinen. Joku saattaa muistaa, että voitimme viime vuonna, ja palkinto-prosecco korkattiinkin vielä perjantai-illan lopuksi kun fiilisteltiin jo seuraavan illan perinnereissua. Ihan parasta oli, että kahmaistiin voitto ja palkinto kuitenkin myös tänä vuonna, vaikka murha oli ehdottomasti kimurantimpi tapaus kuin yksikään edeltäjänsä. Tämän vuoden palkinto sisälsi viskipullon, joten jää nähtäväksi, tuleeko siitä otettua hömpsyt sitten vuoden kuluttua. :D

Nyt vieraat on saateltu haikein mielin kotimatkalle ja koko taloon on laskeutunut sellainen sadepäivän raukeus. Kun koko pää ja keho on saanut rentoutua viikonlopun ajan ja akut on ladattu taas pitkäksi aikaa, voi sunnuntain viettää ihan vain nauttien. Hygge, namaste ja zen. Ne on nyt todellakin täällä!

 

Ihanaa toista adventtia! ♡

Ps. Meidän pikkupotilas toipuu hyvin ja alkaa jo olla oma itsensä. :)