Elämän keväät ja syksyt

05.4.2018

On se vain uskottava, että harmaatkin päivät ovat näin huhtikuussa siedettävämpiä kuin lokakuussa. Ja ainakin kahdesta syystä. Nimittäin valoa on huomattavasti enemmän, ja huhtikuun harmaus tietää kuitenkin myös kevään tuloa. Lokakuussa se tietää ainoastaan pitkää ja synkkää pimeyttä. Näin on parempi, ja lumetkin sulavat ihan silmissä! Mutta kaipa sitä tarvitaan niitä syksyjäkin, jotta osaa nauttia keväästä. Sellaista se elämässä on. Että pitää olla niitä vähemmän hyviä aikoja, jotta osaa arvostaa pieniäkin iloja.

Nätti pulla nätillä lautasella, ja miten se nyt voikin taas olla jotenkin niin kamalan hirveä asia. Syöminen ja sen kanssa tuskastelu. Se, että iskisi vain hampaansa kiinni ja keskittäisi ajatuksensa kanelin, sokerin, voin ja kardemumman makuun, sen sijaan, että antaa päänsä täyttyä kaikella vähemmän mukavalla. Ja välillä tuntuu niin hemmetin väärältä sekin, että näitä samoja juttuja joutuu miettimään enemmän tai vähemmän joka päivä. Jo hitto soikoon yli 20 vuoden ajan! Että eikö niin tavallinen asia kuin syöminen (jota kuitenkin jossakin määrin harrastaa päivittäin yli 7 miljardia ihmistä) voisi jossakin kohtaa elämää muuttua tavalliseksi automaattisesti toistuvaksi asiaksi. Tai vaikka nautinnoksi. Tai että kaiken sen energian jonka tähän asiaan päivittäin tuhlaa, voisi vaikka käyttää kaikkeen mukavaan ja iloiseen. Mutta eipä kai. Kaikkien harteille heitetään elämässä jotakin, ja minulle valikoitui soppakauhaa heiluttava piru – ja onneksi myös samaan taikasauvaan turvautuva enkeli. Kyse on lähinnä siitä kumpi heiluttaa tahtipuikkoaan nopeammin.

Harmaan päivän pieniä iloja on onneksi kynttilät! Poltatteko te muuten kynttilöitä ympäri vuoden? Itse tykkään polttaa jopa kesällä, mutta huomaan, etteivät kynttilät syty enää yhtä ahkerasti näin keväällä. Ehkä se johtuu siitä kun illat ovat jo valoisia. Toisaalta taas kesäinen ukkospuuska tekee nopeasti maisemasta synkän ja sitten ensimmäiseksi kaipaakin jo kynttilöitä. Itse hamstraan aina joulun jälkeen kynttilät alennusmyynneistä ja tajouksista. Niillä päästään sitten melkein vuoden ympäri. Ja aina muuten tylsän valkoisia kynttilöitä. Ehkä seuraavaksi jotakin iloista ja piristävää?


kaikki hyvin – just näin

22.3.2018

 

Heipparallaa!

Tiedättekö mistä tietää, että asiat on ihan liian hyvin? No siitä, että ihmisellä on aikaa ja energiaa miettiä ja murehtia ihan turhia juttuja! Mulle nimittäin tulee aina välillä sellainen ihan hassu fiilis, että tekisi mieli muuttaa kaikki. Tekisi mieli vaihtaa päätä, tai ainakin mennä kampaajalle ja vetää joku tosi erilainen frisyyri. Näyttää joltain ihan erilaiselta. Kun on jotenkin kyllästynyt muka itseensä ja kaikkeen muuhunkin. Nyt viime päivinä mun muutoksenhalu on paisunut ihan kaikkeen. Tekisi mieli muuttaa ihan kaikki! Maalata seinät tummiksi tai tapetoida joillakin tosi tummilla tai värikkäillä tapeteteilla kaikki huoneet eri näköiseksi. Vaihtaa kaikki vaalea ja harmoninen väreihin ja kuoseihin. Tekisi mieli muuttaa paitsi itsensä, myös oma kotinsa joksikin ihan muuksi, kuin mitä on nyt. Totaaliöverit ihan joka suhteessa. Vaikka oikeesti kaikki on tosi hyvin ja kaikki on just hyvin näinkin. First world problems! Ajatella, että minä, jolla on ihan kaikkea (ja nyt siis versus ihmiset, jotka elävät nälässä, pelossa ja kurjuudessa), kehtaan vieläpä kyllästyä ja kaivata muutosta.

Meillä oli eilen koululla tosi mielenkiintoinen huoltajailta. Hyvinvointi-ilta. Sellainen jossa oltiin yhdessä lapsen kanssa, ja mietittiin erilaisia asioita yhdessä ja käytännössä. Tämä siksi, että aikaisemmin tehty hyvinvointikysely oli tuottanut ikäviä tuloksia. Että lapset on yksinäisiä, onnettomia, riitautuvat helposti ja tulevat nälkäisenä kouluun. Siis ihan siitä karusta syystä, että keskellä hyvinvoivaa Suomea, pienessä lintukodossakin, lapset voivat huonosti. Pienet lapset, eskari-vitosluokkalaiset. Koko ilta aloitettiin psykologin puheenvuorolla, jossa käsiteltiin lapsen mielenterveyttä ja tervettä itsetuntoa. Sitten kierreltiin eri pisteillä, ja oli asiaa ja esimerkkejä ravinnosta, liikunnasta ja hygieniasta sekä unesta. Kaikki tosi tärkeitä juttuja. Kuitenkin se kaikken pysäyttävin juttu oli meille aikuisille järjestetty hetki, jossa puhuttiin netistä ja somesta. Ja tiedättekö kun mä tunsin itseni ihan totaaliseksi muumioksi! Tajusin, että olen itse jostain kivikaudelta, eikä mulla ole ollut hajuakaan, mitä kaikkea kamalaa netissä nykyään on. Ihan sairaita sivustoja ja ihan sairaita juttuja. Jotain niin kamalia asioita, että tekisi mieli huutaa ja itkeä. Ja sitten sitä äkkiä tosiaan tajuaa, miten hienosti asiat on just nyt. Että miten hyvin meillä on oikeastaan ihan kaikki.

Ja vielä eilen iltapäivällä mä ajattelin koko huoltajaillasta, että no joo. Kun se kestääkin niin myöhään, että viivästyy nukkumaanmeno, ja sitten ollaan aamulla väsyneitä jne. Mutta sitten kuitenkin musta tuntui illalla, että sitä asiaa oli niin paljon, ja kuitenkin kaikesta raapaistiin vain pintaa. Koska noi jututhan on kaikki niin tärkeitä, että niistä jokaisesta yksistäänkin olisi voinut olla asiaa vaikka kokonaiseksi illaksi. Ja oli tosi hieno, että sain ihan oikeasti keskittyä noihin asioihin lapsen kanssa yhdessä. Koska mä sain apua isomummulta, joka oli pitämässä sillä aikaa seuraa Klaaralle. Ajatelkaa, ISOmummulta! Sellaiselta, joka tulee meille lettutaikina mukanaan ja tuo mulle vielä kukkia tullessaan.

Otin illalla lapset viereeni nukkumaan ja totesin, että en lopulta haluakaan mitään isoja muutoksia. Että mulla on asiat oikeasti tosi hyvin just näin. Siinä nukkuvien lasten rauhallista hengitystä kuunnellessa unohtui tapetit ja maalit. Oikeastaan ihan kaikki, millä ei oikeasti ole mitään merkitystä.