Tärkeintä on nyt ja tässä

24.1.2019

Heippa ihanat, mitä kuluu? Mä olen kuulostellut itseäni tänään oikein urakalla ja kahdestakin syystä. Toinen on se, että mun vauvani täyttää tänään 6-vuotta ja vaikka se ihan älyttömältä tuntuu, pitää tietenkin hyväksyä, että niin se aika vain kuluu. Ja samalla kun lapsille kertyy ikää, sitä kertyy tietenkin myös itselleni, puolisolleni, vanhemmilleni, isovanhemmille ja ihan kaikille. Ja kun ajan kulkua alkaa liiaksi ajattelemaan se laittaa aina vähän mielen herkäksi. Mitä kaikkea olisi pitänyt silloin tai kunpa olisinkin. Tiedätte ehkä tunteen? Mutta jumiin ei saa jäädä menneiden vatvomisessakaan vaan keskittyä tähän hetkeen. Se mikä jäi silloin jäi silloin. Tärkeintä on nyt ja tässä.

Toinen syy syvälliseen itsetutkiskeluuni (jota toki harjoitan ihan joka päivä, ja jonkun mielestä liikaakin) on Jenny Belitz-Henrikssonin Uuteen nousuun -kirja. Vaikka kirjaa markkinoidaan oppaaksi pysyvään elämäntapamuutokseen, niin suosittelen niillekin, joille moinen projekti ei välttämättä ole millään tavalla ajankohtainen tai tarpeellinen. Itse asiassa otin kirjan itsekin kuunteluun ihan uteliaisuudesta, mutta yllätyin siitä, miten iloiseksi tulin kirjan ajatuksista. Siitä, mitä hyvinvointi oikeasti on ja miten pinttyneet harhaluulot helposta laihduttamisesta ja kuntokuureista joutaisi romukoppaan. Kirja käsittelee rehellisen hienosti tunteita kuten pelkoa ja häpeää. Sitä, miten suurin este korviemme väli terveelliselle elämäntavalle yleensä on. Itse en edes saanut mitään kipinää mihinkään muutokseen, vaan oikeastaan tuli sellainen tunne, että asiat on just nyt aika hyvin. Ja se jos mikä on tosi iso oivallus!

Mutta siis suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan (ainakin Bookbeatilta löytyy) tuon kirjan!

Meidän olkkari-pianohuone on muuttunut nyt kuluneella viikolla kodinhoitohuoneeksi, koska kuivausrummun tehtyä lakon, otollisin paikka pyykinkuivaukseen on tässä. Silti karsiva käteni on yltänyt myös tähän tilaan. Ehdottomasti keveämpi ja keväisempi fiilis, vaikka joulutähdet vielä ikkunoissa saavatkin roikkua. Mulla on myös tusinan verran hyasintteja vielä joululta jäljellä. :)

Tämän illan ohjelma on vielä aika avoin, sillä ajattelin, että nyt mennään päivänsankarin toiveilla. Kahvakuula polttelisi, mutta jos pieni superhiihtäjäni haluaakin kanssani ladulle, olen valmis vaihtamaan kuulan reippaaseen sivakointiin raikkaassa ulkoilmassa. Eipä sitten tarvitse vuosien päästä miettiä, että kunpa vain olisin silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Enkä tarkoita, etteikö se omakin aika olisi tarpeellista. Mitä pienemmät lapset, sitä tärkeämpää on, että äidilläkin on omat hetkensä! Nyt vain käsillä ovatkin jo ne vuodet, kun liikuntaa voi helposti harrastaa myös yhdessä. Ja sekin pitää hyväksyä, että vaikka itsestä se tuntuisikin kivalta, niin aina niitä lapsia ei kiinnosta. :D

Näin tammikuussa tuntuu, että kaikki talon lahjapaperit ovat laatua ”joulu”. No, vanhoille tapetinpaloille hyötykäyttöä!

Lumisen kaunista torstai-iltaa! Huomenna on jo perjantai eli viikonlopun aatto. :)


Talven valoa ja muutama toive viikonlopulle

18.1.2019

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! :)

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡