ryhtiliikettä

06.10.2020

Mietin eilen aamulla kalenteria katsoessani, että mitähän tästäkin viikosta mahtaa tulla. Kalenterin sivut olivat pikkuisen liian täynnä ja keli pikkuisen liian harmaa. Mutta täytyy sanoa, että mikäli maanantaita on uskominen, tästä viikosta saattaa tulla jopa ihan erityisen hyvä. Ja se on kuulkaas aika hyvä fiilis uuden viikon alkajaisiksi.

Yksi maanantain arkinen ihanuus oli hierojalla käyminen ja se herätteli taas miettimään omaa jaksamista ja hyvinvointia. Vaikka hieroja osaakin tehdä taikojaan lapojeni välissä ja saa hartiajumin löystymään, tiedän että asialle pitäisi tehdä itsekin jotakin. Pitäisi nähdä enemmän vaivaa sen eteen, että jaksaa seistä suorassa vielä vuosikymmenienkin päästä. Mä en vain ole oikein koskaan ollut mikään kehonhuoltaja. Kovaa ja täysillä on enemmän se mun juttu, ja sitten se sellainen lempeämpi huolto vain jää kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta. Ulkopuolisen suusta kuultuna tuo “sinun täytyy itse pitää itsestäsi huolta” meni kuitenkin jonnekin syvemmälle. Kaivoin esiin jumppakepin (mopin varren) ja -kuminauhan ja lupasin pyhästi että teen sananmukaisesti ryhtiliikettä lopun vuotta. Päätös itseäni ja omaa hyvinvointia ajatellen.

Ehkä tämä kohta vuodesta on muutenkin hyvä erilaisille ryhtiliikkeille oli niissä kyse sitten fyysisestä hyvinvoinnista, ajanhallinnasta tai elämisen mielekkyydestä ylipäätään. Kun arki on päässyt kesän jälkeen kunnolla rullaamaan on hyvä myös tarkistaa, onko suuret lupaukset paremmasta arjesta kuitenkin jääneet vain sanahelinäksi ja valuneet virran mukana. Ryhtiliikettä kaipaa ainakin meillä kodin toimivuus. Karsiminen ja järjestely helpottaisivat kovasti arjen kiirettä ja mahdollisesti myös pienentäisivät pinnan paloherkkyyttä. Vartta ja moppia puolestaan sähköpostilaatikko, joka täyttyy monta kertaa päivässä lehdistötiedotteista, joita minulla ei ole aikaa (tai varsinaisesti edes mielenkiintoa) lukea.

Tiistain pelastus on ehdottomasti lapsi, joka savusti lohen ja lohkoi perunat uuniin. Valmiiksi katettuun pöytään oli ilo saapua. Ihan kohta aion hipsiä pihasaunan lämpöön itseäni hellimään. Vaikka kuvat onkin jo viikonlopulta, ajattelin tavoitella tiistain kunniaksi vähän samanlaista hyggefiilistä. Suljen silmäni niiltä toistaiseksi vielä karsimattomilta ja järjestelemättömiltä nurkilta ja luotan kynttilänvalon tuomaan illuusioon.

Mutta nyt niitä ryhtiliikkeitä. Ihanaa iltaa!


intiaanikesä ja tuoli joka tarttui mukaan

27.9.2020

Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!


varma syksyn merkki

23.9.2020

Se oli viime viikolla, kun yritin selittää nuorelle miehelle, ettei yksi päivä viikossa oikein riitä palautumiseen. Että huippu-urheilijakin vuorottelee kovien ja palauttavien treenien välillä ja kenenkään kunto ei kohene pelkällä suorittamisella. Mainitsin myös, että jatkuva stressitila kropassa altistaa vaikkapa flunssalle. Ja ai että, miten hienoa on kun pääsee sitten lopulta sanomaan että “mitäs minä sanoin“! Se tuntuu yhtä hyvältä kuin se tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan omien vanhempien suusta. Kun pakotettiin pukeutumaan michelin ukoksi, ja se mikä ei enää mahtunut päälle, laitettiin tuulen puolelle kainaloon. Ja kuinka sitten kouluun lähtiessä se pipo kuitenkin tungettiin ekan mutkan jälkeen reppuun. Ja kohta oltiinkin jo sairaana. Yhtä kuuroille korville on kantanut minun naputukseni siitä, että syysmyrskyssä ei pelata pelkillä shortseilla. No, toisten virheistä ei voi oppia. Ei edes omien vanhempien.

Rehellisesti sanottuna en kyllä oikeasti ajatellut, että meillä kukaan sairastuisi edes pienimpään flunssaan enää koskaan tai ainakaan tämän vuoden puolella, sillä onhan sillä käsidesillä ja saippualla läträtty viimeiset reilut puoli vuotta ihan kiitettävästi. Mutta niin vain kävi, että molemmat lapset saivat nuhan. Nuhan! Sellaisen ihan tavallisen räkätaudin, joka meillä melkein kaikilla kai on vähintään kerran vuodessa: Nenä vuotaa, pitää niistä.
Mutta miten hanurista on oikeasti saada tässä tilanteessa nuha! Joskaan se ei koskaan ole kiva, mutta nyt ei ainakaan. Ja kyllä mä olen sitä nillittänyt elokuusta asti, että nyt ei saa sitten tulla edes pientä flunssaa, koska kaikki menee heti kauhean vaikeaksi, mutta niin se vain tuli. Ja sanonpa vain, että pyllystä tuo on! Kouluun ei ole asiaakaan jos niiskuttaa. Ulkona saa nenä vuotaa, mutta ei sisällä. Onneksi nuo nyt ovat jo isoja ja sairastavat harvoin, mutta sääli tuli kaikki niitä pienten lasten vanhempia, joiden elämä on tällä hetkellä ihan totaalisen vaikeaa. Voi vain toivoa, että näitä pöpöjä on nyt päiväkodeissakin huomattavasti normaalia vähemmän. Mutta eihän se tavallinen flunssa minnekään katoa. Varma syksyn merkki – uitiin käsidesissä ja saippuassa tai ei.

Mutta vielä enemmän tämä tilanne olisi tietenkin pylleröisestä jos me aikuisetkin sairastuttaisiin. Eli koska en ihan oikeasti nyt ajatellut sairastua ainakaan seuraavan vuoteen mihinkään ja jälkikasvunkin soisi palaavan opinahjoonsa, viimeiset päivät on taisteltu vastustuskyvyn parantamiseksi. Onneksi pakastin edelleen repeää liitoksistaan mansikoiden, mustikoiden ja puolukoiden vuoksi. Hunajaa, sitruunaa, kurkumaa, villasukkia, lepoa, nestettä… Tyrni-inkiväärishottia aamulla, hedelmiä välipalaksi, paprikaa ja tomaatteja  joka välissä, marja-hedelmäsmoothiet inkiväärillä iltapalaksi ja deet ja ceet ja sinkit sun muut tarvittaessa vielä purkista. Valkosipulimaitoon en sentään ole vielä sekaantunut, mutta muuten on kaikki keinot käytössä. Nyt vain odotetaan, että negatiivinen tulos saapuu ja elämä pääsee taas raiteilleen. Mutta hei, me istuttiin miehen kanssa maanantai-iltana seitsemältä saunassa ja mietittiin, että ei tämä nyt pelkästään huono juttu ole. Seitsemältä saunaan ei ole meillä mikään tavallinen arkiherkku, joten hei kaikessa on aina puolensa!

Mä en ole jotenkin noille heinille vielä lämmennyt, mutta tässä c-vitamiinipäissäni nappasin kaupasta yhden nipun mukaani. Jotenkin seesteisen kauniita. Vaikka en nyt ihan vielä päästäkään irti daaliakaudesta, nämä ovat kelpo jatke kotia piristämään. Sopiihan sitä siivoushullulla olla pölyhuiskut maljakossakin.

 

Mutta hei, älkää tulko kipeiksi. Syökää terveellisesti, urheilkaa kohtuudella, nukkukaa hyvin, levätkää, rentoutukaa ja pukeutukaa vaikka michelin ukoiksi.


Mun lempparinäkymä

05.9.2020

Olkoonkin että talo näytti aika erilaiselta kun muutettiin tänne, tämä näkymä on viehättänyt ihan ensi hetkestä lähtien. Ja siitäkin huolimatta, että aina välillä mietin olohuoneen ja pianohuoneen välisten seinänpätkien purkamista, tykkään noista kaiken roinan alta löytyneistä lautaseinistäkin ihan älyttömästi. Ja niiden sisään kätkeytyvistä liukuovista, vaikei niitä oikeastaan koskaan käytetäkään. Ja vaikka mulla ei ollut pienintä hajuakaan, että tämä tila tulisi joskus näyttämään tältä, musta tuntuu, että just tältä sen pitikin näyttää. Vähän vinoja seiniä, ei niin kovin suoria kattoja  ja asioita jotka kertovat meistä jotka täällä asumme.

Jos jotain kuitenkin muuttaisin, niin vaihtaisin nyt nuo mustat renovat valkoisiin ja ehkä satsaisin uusiin sohviin, vaikka jälkimmäiset nyt ei tässä kuvassa näykään. Voisin myös kuvitella revitteleväni värikkäämmällä matolla, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen näihinkin. Niin ja jos tuota kirjakaappia vielä valmistettaisiin, ostaisin varmaankin vielä yhden osan seinän toisella puolella olevan yksinäisen kaapin päälle.

Ai niin, niitä ennen kuvia löytyy esimerkiksi Kotini on linnani postauksesta.

Ihanaa viikonloppua!


syyskuun kolmas, olet jäänyt mieleeni

03.9.2020

Hassu juttu, miten jotkin päivät tai päivämäärät jäävät mieleen. Tai tapahtumat. Mulla ei esimerkiksi ole hajuakaan mitä tein syyskuun kolmantena vuonna 2019, mutta muistan tasan tarkkaan mitä tein syyskuun kolmantena vuonna 2008. Olin nimittäin ostamassa elämäni ensimmäisiä (ja viimeisiä) lastenvaunuja. Toki muistan päivän siitäkin, että on mieheni veljen syntymäpäivä, ja samalla reissulla käytiin juhlakalun kanssa pizzalla. Lasten vauvavuosilta on kuitenkin monta tärkeääkin päivämäärää hämärän peitossa, mutta tämä on jostakin syystä jäänyt mieleen. Syyskuun kolmas.

En tiedä johtuuko muistosta tai ehkä siitä, että ne lastenvaunut oli tarkoitus ostaa syksyllä. “Sitten syksyllä vasta”, vaikka olisin halunnut ostaa ne jo kesällä. Mutta jotenkin mulla alkoi tänään syksy. Aamulla tuuli pyöritti niskaan keltaisia koivunlehtiä ja ilmassa on ihan erilainen koleus. Sade ja harmaus.

Niin, että tervetuloa syksy! Lastenvaunujen sijaan mietin tänään, mistä löydetään kivat, koon 43 talvikengät meidän vauvalle.

 

 

Kuvissa syy meidän likaisiin ikkunoihin.


Dahlia ‘fleurel’ ja kirppisryijy

16.8.2020

Vaikka tykkäänkin värikkäistä daaliakimpuista, ei näissä suurissa valkoisissa ‘fleurel’ -daalioissakaan mitään vikaa ole. Ne toimivat ihanasti ihan yksitellenkin, mutta kun ulkona kypsyy yhtä aikaa monta valkoista kukkaa, pitää maljakkoon tietenkin leikata koko kimpullinen. Aika komea viikonloppukimppu noista syntyikin.

Meidän rauhalliseen viikonloppuun on mahtunut ravintolapäivää ja yksi vähemmän rauhallinen, mutta sitäkin jännittävämpi pelireissu. Isovanhempien treffailua, ystävien näkemistä ja ihan vain yhteistä aikaa. Mahdollisesti viimeisistä helteistä on yritetty nauttia myös, sillä ajatus kylmyydestä on oikeastaan alkanut jo hieman pelottaa. Samoin ajatus pimeydestä. Se, ettei aamulla saakaan energiaa valosta ja päivät lyhenevät.

Netflixistä aloitin Alta Marin eli Aavan Meren kolmannen kauden, jota olen säästänyt juurikin näihin erityisiin kotoiluhetkiin. Lauantai-iltana menikin yli kolme jaksoa, koska kausi on taas ihan yhtä koukuttava kuin kaksi edellistä. Samalla virittelin itseni käsityömoodiin, josko neulominen toisi syksyyn sitä sellaista oikeanlaista rentoa olemista. Hyggeilyä. Onneksi Aavan meren jänniä jaksoja jäi vielä seuraavillekin viikonlopuille, joten pystyn hyvin jatkamaan harrastustani. 🙂

Tuon pikkuryijyn ostin kirppikseltä yhtä aikaa taidegrafiikan kanssa. Hintaa ihanuudella oli kokonaista seitsemän euroa, joten pesulalasku oli tässä se hintavampi osuus. Ryijy on kuitenkin niin ihana, että voisin katsella sitä pidempäänkin. Ihan täydelliset värit! Ajattelin oikeastaan laittaa sen johonkin korituoliin pehmikkeeksi tai sitten sen voisi kursia kokoon noin kaksinkerroin tyynynpäälliseksi. Seinälle en jostain syystä oikein osaa sitä kuvitella.

Vaikka kesä onkin jatkunut yhä, huomaan, että sellainen pesänrakentamisvietti on taas alkanut hiljalleen hiipiä mieleen. Varautuminen siihen, että pimeys sulkee taas ennen pitkää kotiin. Koska haluan asennoitua tulevaan kuitenkin positiivisesti, kaikki lempeät aseet tuleekin ottaa käyttöön. Kukkia, kynttilöitä ja villasukkia. Arjen luksusta.

Suloista sunnuntai-iltaa ja energistä uuden viikon aloitusta!


Elokuun helteitä

08.8.2020

Melkoiset hellepäivät saatiinkin näin elokuulle. Täällä on tehty tänään pihatöitä melkein toukokuisella hartaudella ja vaikka takaraivossa jo kummittelee arjen aikataulut ja stressifinnit puskevat leukaan, tänään päällimmäisenä on ollut mielessä ainoastaan kesän kuumuus ja ihanuus.

Olen valehtelematta siirtänyt tänään ainakin sata pientä sormustinkukan alkua kukkapenkkiin ja vihdoin saatiin akaiseksi myös istuttaa äidiltä ja isältä nimipäivälahjaksi saamani jasmikkeet. Eihän ne olleetkaan kuin koko kesän ruukuissaan. Auts!

Keittiön pöytäkin on vihdoin valmis ja viimeinen käsittelykerta tehty. Keittiön vallannut kaaos pitäisi kuitenkin vielä selättää ja tavarat asettaa paikoilleen. Jääköön se kuitenkin huomisen murheeksi.

Ajeltiin alkuillasta vielä jätskikaupan kautta mummulaan ja iltapalakin syntyy tänään grillissä. Vähän kuin kesäkuuta eleltäisiin uudelleen. Mulla on eilinen Poirot vielä katsomatta, joten taidan viileän suihkun jälkeen asettautua sohvalle mukavaan asentoon ja nostaa jalat ylös.

Ihanaa hellepäivän iltaa ja leppoisaa viikonloppua!


kesäjuttuja ja olkkarin uusi valaisin

18.7.2020

Jestas, miten ihanalta nämä lämpimät ja aurinkoiset päivät on tuntunut. Ehdin jo pelätä, että kesä oli siinä. Että sitten vaan odotellaan sateen taukoamista taas ensi kevääseen. No mutta onneksi näin! Ja huolimatta tuosta sateisestakin jaksosta, tämä kesä menee kyllä ihan listaykköseksi heittämällä. On vaan ollut jotenkin tosi kivaa, vaikka harmittaakin, ettei aika riitä ihan joka juttuun ja paljon jää kuitenkin ehtimättä, kokematta ja tekemättä. Mutta vielä on onneksi aikaa!

Kuten viimeksi kirjoitin, meillä ei oikeasti ole oikein mikään projekti edennyt kesän aikana, mutta olkkarissa on nyt vihdoin uusi valaisin. Olen himoinnut tuota lasipalloa Ellokselta jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole raaskinnut ostaa. Nyt kun se viimein oli kivassa alessa ja nettikaupasskin luki, että vain kolme jäljellä, ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Ja se on kyllä paljon ihanampi kuin uskalsin edes kuvitella. Olkkari on sellainen huone, että se jotenkin vaatii kookkaan kattovalaisimen, mutta sitten siitä tulee helposti sellainen tilanjakaja, kuin siitä edellisestä. Tää on jotenkin ihana, kun vaikka valaisin on iso, se ei katkaise huonetta. Ja tuo harjattu messinki ja tekstiilijohto jotenkin “lämmittää” valaisinta. Se on tavallaan uudenaikainen, mutta sitten kuitenkin tosi klassinen. Edelliseen valaisimeen en saanut koskaan aikaiseksi hankkia edes sitä kattokuppia, joten nyt fiilis on senkin suhteen vähän enemmän viimeistelty.
Projekti keittiön pöytä lähtee etenemään toivottavasti ensi viikolla. Se jatkopalojen pois ottaminen vanhasta pöydästä oli muuten siinäkin mielessä hyvä idea, että nyt on ikään kuin tarve saada se isompi pöytä ja mieluummin aika nopeasti.

Tämä mun vitosen aletoppi nousi heti kesäsuosikiksi kun ostin sen, mutta sitten tulikin vesisateet ja toppi oli pakko jättää hetkeksi tauolle. Hame on viime kesän alelöytö ja ehdottomasti myös yksi lemppareistani. Lautasella on marja-hedelmäsalaatti. Pehmeitä persikoita, mustikoita ja vadelmia. Uunissa paahdettuja mantelilastuja, hunajaa ja tuoretta timjamia mausteena.

Ai niin, kävin kampaajalla! Ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Laitettiin vähän tummaa raitaa. En nyt tiedä, että onko se liian tumma vai ei, mutta ehkä siihen äkkiä tottuu.

Kivaa viikonloppua!


Viikonloppukimppu omasta pihasta

05.7.2020

Tuossa kesäkuussa tuli elettyä niin paljon ulkona, että ei tullut edes haettua kukkia maljakkoon. Ja toisaalta kaikki kukki kuumuudessa niin nopeasti ja syreeniaikakin jäi kovin lyhyeksi. Nyt kun elämä on taas painottunut sisätiloihin kukkia on ihana hakea maljakkoon. Paljon eri värejä, se kuuluu kesäkimppuihin. Vielä muutama pioninkukka on jaksanut aueta vesisateen keskelle ja olen yrittänyt pelastaa jokaisen niistä. Mutta vähiin käyvät nekin ennen kuin loppuvat.

Piskuisen kirsikkapuuni sato tuli poimittua tänä vuonna ensimmäistä kertaa. En ikinä huomaa tarpeeksi ajoissa punaisia pallukoita ja sitten kun alan niitä etsimään, linnut ovatkin jo ehtineet ensin. Isompi kirsikkapuu on vähän myöhäisempää lajiketta, mutta josko olisin tänä vuonna skarppina myös sen suhteen.

Tänään on savustettu kalaa, syöty hyvin, käyty kirppiskierroksella (laihoin tuloksin), pyöräilty ja pompittu. Vesisade miltei pakottaa sohvalle jonkin tuhanteen kertaan ratkotun murhamysteerin pariin. Neiti Marple vai Hercule Poirot? Kovin pieniä on nämä ihmisen pulmat näin kesäsunnuntaisin. ❤️


sateinen kesäilta

02.7.2020

Ehdin tanssia jo niin monet sadetanssit, että tämä vesisade ei oikeastaan haittaa mua pätkääkään. Aamulla ja päivällä oli tosi ihana keli ja nyt illalla ja yöllä saa minun puolestani sataa ihan rauhassa. Se on hassu juttu, mutta tuntuu, kuin tuon pitkän kuumuuden jälkeen sade olisi tuonut pienen loman kesänviettoon. Lomaa kesästä, kuulostaa ihan hassulta, mutta on oikeasti ihan tervetullut. Välillä kun on pakko tehdä niitä kotitöitäkin. Saa ikään kuin vetää välillä happea. Lukea kirjoja sisällä potematta huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole ulkona nauttimassa. Ja me ehdittiin tehdä niin paljon ihania asioita kesäkuussa, että kotonakin jaksaa taas olla.

Olen tässä kesän aikana suunnannut katsetta enemmän omaan napaan. Siihenkin pieni someloma on ollut oikein hyvä apuri. Tuossa yhtenä päivänä tulin miettineeksi, että jotakuinkin maaliskuusta asti olen jopa jokaisen ruokailuni miettinyt sen mukaan, mitä muut haluavat syödä, ja mihin aikaan. Niinpä pistelin maanantaina kauppaan ja ostin vain asioita, joista minä itse pidän ja laitoin muut syömään samaa. Kukaan ei kuollut nälkään, ei hätää, mutta se teki hyvää. Joskus on ihan hyvä miettiä, että onko se, mitä me haluamme sama asia kuin se, mitä minä haluan.

Toki odotan minäkin seuraavaa lämpöaaltoa ja hellepäiviä. Sitä, että päivät tuntuvat loputtomilta ja iholla tuoksuu aurinko. Sitä, että voi miettiä tekevänsä mitä vain, eikä tarvitse katsella sadetutkaa. Odotan pitkiä pyörälenkkejä, hikisä öitä ja ihan vain kuumuutta. Mutta välillä pitää sataa. Välillä pitää juottaa luontoa ja vetää itsekin henkeä.

Pelastin sateelta taas pari pionin oksaa ja laitoin ne yhteen kauneimmista viinipulloista. Tuo on muuten hyvä roseeviini ja pullo on hauska muisto ratkiriemukkaasta kesäillasta.

Meillä on vielä illan ratoksi vohvelibileet, joten nyt taikinaa tekemään. Suloista iltaa teillekin!