Erilainen pääsiäinen

02.4.2021

Tämä postaus piti tehdä jo viime viikonloppuna. Nyt syreenit on nupuillaan, mutta tulppaanikimppua meiltä ei löydy. Sellainen unohtui pääsiäiseksi ostaa. Samoin moni muu juttu, ja ruokakin vaihtui nopeaan ja helposti lämmitettävään.

Olen vuosia yrittänyt erotella sen oikean Emilian ja tämän blogi-Emilian. Siitäkin huolimatta, että saan välillä niskaani sitä sun tätä, en ole jaksanut oikaista tai selittää. Olen ajatellut, että kun itse tiedän ja läheiseni minut tuntevat, se riittää. Ja riittää varmasti jatkossakin. Kaikkien elämän kuoppien kohdalla on ollut tavallaan kivakin, että mulla on tämä vähän murheettomampi paikka, johon elämän jokainen kolhu ei jätä jälkeään.

Tulee kuitenkin niitäkin aikoja, kun elämä nujertaa polvilleen, ja on vaikea erotella itsestään kahta Emiliaa. Kun on oikeastaan vaikea nähdä edes yhtä selvästi. Kun on itse hukassa itsensä kanssa ja täysin voimattomana elämän voimien edessä. Silloin se suojaava suojamuuri saattaa kääntyä itseään vastaan. Niin kai on käynyt nytkin. On liian vaikeaa olla se kepeä ja iloinen Emilia, kun oma olo on oikeasti jotakin ihan muuta.

Ajattelin selittää, että viimeiset pari kolme viikkoa ovat olleet tosi rankkoja, mutta en oikeastaan tiedä onko kyse kolmesta viikosta, muutamasta kuukaudesta vain puolestatoista vuodesta. Nyt kun alan oikein miettimään, tähän aikaan on mahtunut ihan liian paljon sairautta ja kuolemaa. Enemmän kuin olisi pitänyt, vaikka mikäpä minä olen sitä määrittämään. Ja kun vuoden vaihtuessa saimme huokaista yhdestä helpotuksesta ja ajattelin, että kyllä se taas tästä, tie nousikin uudelleen pystyyn. Se tasaisen tylsä arki jota niin kovasti odotin, vaihtuikin johonkin ihan muuhun.
Ja kun luulin, että pahinta on pahimman pelkääminen, opin jälleen uutta: Pahinta ei ole pelko, vaan tieto. Niin kauan kuin on toivoa, elämä kyllä kantaa. Sen jälkeen kaikki onkin paljon vaikeampaa.

Opastin esikoistani tänään sairaalan hississä sanomaan sen, minkä hän haluaa sanoa ja näyttämään sen, miltä hänestä tuntuu. Ja jos alkaa itkettämään, niin itke. Sekin on sallittua, koska me ollaan ihan vain ihmisiä. Ja sitten tajusin, että voisin myös itse noudattaa omaa neuvoani.

En suostu ajattelemaan, että tämä pääsiäinen olisi jotenkin huonompi. Ei toki sitä mitä oli ajateltu, mutta näin se elämä menee. Nyt käperryn hetkeksi sohvan nurkkaan ja annan itselleni luvan olla pieni ja voimaton. Ehkä myös nauran vähän, hassuttelen ja iloitsenkin. Sillä elämä ei ole vain yhtä ja samaa tunnetta ja mielentilaa, vaan kokonainen skaala täynnä värejä ja erilaisia sävyjä.


omalla tavallaan oikein hyvä – ainoastaan erilainen

14.4.2020

Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.

Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.

Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.

Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!


meidän pääsiäinen so far

11.4.2020

Vaikka pääsiäinen ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin sää on onneksi ainakin hellinyt. Olen nauttinut puutarhahommista ja ulkona olemisesta. Klaaran kanssa on istutettu orvokkeja ja ihan vaan nautittu kasvarin lämmöstä. Mummun vanha vihreä kakkujalka ansaitsi jonkin pääsiäisleivonnaisen, ja päädyin monen vuoden tauon jälkeen leipomaan britakakun. Tai puolikkaan britakakun, koska ollaan ihan vaan nelistään. Ollaan myös syöty hulluna suklaata ja nukuttu kymmenen tunnin yöunia. Katseltu Isä Brownia ja levätty oikein kunnolla.

Hurahdin muuten ihan täysin taas siihen sauvakävelyyn, ja kilometrejä on kertynyt jo ihan mukavasti. Maastossa sivakointi on ollut yksi tapa purkaa tilanteen aiheuttamaa pahaa mieltä. Sain onneksi myös miekkosen innostumaan, joten ei tarvitse sivakoida ihan yksin. Lonkatkin kiittävät, kun juoksun vaihtaa välillä vähän armollisempaan tyyliin.

Pääsiäiselle ei nyt ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia tästä eteenpäinkään. Jos sää sallii, tehdään pihatöitä ja lenkkeillään. Käydään ehkä suunnistamassa. Syödään parsaa ja paahdettuja punajuuria (voisin ehkä elää niillä) ja pelataan korttia. Nukutaan, luetaan, levätään, ollaan ja rakastetaan. Eipä se sen kummenpaa kai tarvitse ollakaan.

Seuraavaksi taidan kaatua sohvalle katsomaan eilisen Porotin. Muutaman suklaamunan kanssa tietenkin. Onhan sentään pääsiäinen.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! 💛 Voikaa hyvin.

 

Mun ja Klaaran takit saatu / Didrikson


pikkuisen pääsiäistä

04.4.2020

Pitää heti alkuun tunnustaa pari asiaa. Ykkösenä se, että hitto, mutta on nämä kotikouluviikot aika raskaita. Ei sillä, että se opettaminen vaatisi niinkään minulta kauheasti, tuo vitosluokkalainen on motivoitunut ja hoitaa hommansa melko itsenäisesti. Mutta sitten kaikki se muu. Ruokaa, tiskiä, ruokaa, tiskiä… Ja kämppä on hyrskyn myrskyn kun neljä henkeä kulkee ja jättää tavaraa sinne tänne. Jopa villakoiria syntyy enemmän kuin yleensä. Niin, että jos tässä säästettiin se, että illat on vapaita harrastuksista, en kyllä sitten iltaisin oikein mitään jaksakaan. Olen varmaan katsonut parin viime viikon aikana telkkaria enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Olla möllöttänyt vaan ja miettinyt, että mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta suotakoot se minulle ja kaikille muillekin. Rima saa nyt olla vähän matalammalla. Ravintoloitsijoille terveisiä, että ne joilla palkka juoksee vielä loppukesästä ulkoistavat aivan varmasti ruokahuoltonsa kun siihen annetaan lupa!

Toisena tunnustuksena se, että meillä ei ollut viime vuonna lainkaan pääsiäisruohoa. Ja äidin neulomat pääsiäismunatkin olivat menneet hukkaan parin vuoden aikana. Kissojen ja koirien kanssa niitä etsin, ja lopulta löytyivät. Kaapin ylähyllyltä, paperikassiin siististi pakattuna. Niin, että kun tässä nyt jää kinkerit jos toisetkin viettämättä, niin ajattelin, että juhlitaan nyt sitten ainakin pääsiäistä oikein kunnolla. Ohrat on ikkunalla kasvamassa ja tiput odottamassa esille pääsyä. Keramiikkamunatkin on äidin tekemiä. Harmi vain, että tänä vuonna äidin laittamat pääsiäisruoat jäävät saamatta.Vaikka ei nyt ehkä ole mitään kauhean harrasta tai innostunutta pääsiäismieltä, niin ajattelin seuraavan viikon kaivaa sitä esiin vähän vaikka väkisin. Jotain iloa arkeen tarvitaan.

Postipoikakin kiikutti mulle viikonlopuksi vähän toivonkipinää. Kiitos WSOY ja Maaret Kallio ihanasta Voimana Toivo -kirjasta. Myös uudet NikkoTakko -korvikset symbolisoivat mulle parempien aikojen palaamista. Tuolla laatikossa on nimittäin jotain kesämekon ja punattujen huulien kaveriksi. Sekin aika tulee vielä! ❤️

 

Mutta nyt ihanaa viikonloppua! Mulla on jossain lapsille suklaamunia, mutta jälleen niin hyvin piilotettuna, että pitää vissiin vähän penkoa.


Pääsiäistä

21.4.2019

Pääsiäisen jatkoa!

Tein eilen illalla vaihtarit ja jätin oman pikkutyttöni mummulaan siskon unikaveriksi ja otin esiteinin kummityttöni mukaani. Olipa muuten erikoista viettää iltaa kolmisin tuollaisten vähän vanhempien lasten kanssa. Katselin makuuhuoneessa telkkaria, eikä kukaan kysynyt, että koska mä alan nukkumaan, tai että jos äitikin katsoo telkkaria, niin kai sitten kaikki voi katsoa telkkaria. Pienet on ihmisen ilot. Aamupäivällä vaihdettiin lapset taas päittäin ja hyvästeltiin sisko katraineen kotimatkalle.

Tänään meillä on ollut silti se pääsiäisen kohokohta, kun saatiin iskä koko päiväksi kotiin! Ja paljon onkin kivaa saatu yhteen päivään mahtumaan. Minä tein aamulla puuhommia ja mies vei lapset aamupäivällä puistoon ja pallokentälle. Sitten muuten mukavaa iskäaikaa, joka ehkä välittyy kuvista.  Iltapäivällä syömään ja nopea ostoskierros. Isomummun kautta vielä kotiin ja illaksi ystävien luokse pääsiäiskahvittelemaan ja munia jahtaamaan.

Mutta tiedättekö mitä? Huominen päivä on kuulkaas sitten silkkaa puutarhaa! Varoitin jo lapsiakin, että huomenna joutuu töihin. 😀 Sen verran puskee nyt vihreää maasta, että kukkapenkit on pakko saada siisteiksi ja muutenkin pääkoppa kaipaa puutarhaterapiaa.

Mutta nyt kainalopaikalta uusinta Wisting -jaksoa katsomaan. Leppoisaa ensimmäisen pääsiäispäivän iltaa myös teille! ♡


Lankalauantai

20.4.2019

Moikka! Aika paljon on vuosien saatossa tämän pääsiäislauantain vietto muuttunut. Tuntuu, että ihan just elettiin sitä aikaa, kun tämä oli se arkisempi päivä pääsiäisen välissä. Siis se päivä, kun kaupat oli auki ja jääkaappia piti täydentää. Eilen taisi olla kaikki kaupat auki. Jotenkin se tuntuu edelleen vähän hassulta.

Sain kuin sainkin taiottua meille vähän pääsiäistä, kun löysin nuo vanhat pahvimunat olkkarin pöydälle. Heti astetta pääsiäsiempi fiilis. Ja keltaiset narsissit keittiöön. Se on joskus pienestä kiinni! 😀

Eilen vietettiin miltei koko päivä mummulassa. Tänään on tarkoitus taas treffata. Tosi ihana rikkaus, että minun ja siskoni lapsilla ei ole isoa ikäeroa. Näillä serkuksilla tuntuu nimittäin olevan aika luja side toisiinsa. Tai ehkä se on osaksi sitä, että ollaan välimatkasta huolimatta myös siskoni kanssa läheisiä.

Pääsiäisen kunniaksi puputossuissa. Taidan kaivaa myös omani tänään käyttöön. Tätä neiti vaaleanpunaista katsoessa (ja serkkutyttöihin verratessa) nautin ihan älyttömästi, että meillä vielä eletään tätä vaaleanpunaista aikaa. Vielä mulla on pieni tyttö, joka haluaa pukea kukkamekon ja vaaleanpunaiset sukkahousut.

Täällä oli joskus yön ja aamun aikana satanut. Jospa tuo sade vähän taas sulattaisi maata, niin kevätkin pääsisi etenemään. Mieli kaipaa puutarhahommiin. Ehkä huomenna tai maanantaina!

Nyt kuitenkin lankalauantaita. Ihanaa sellaista myös teille! ♡


kiirastorstai ja meidän pääsiäinen

18.4.2019

Olen koko kevään päivitellyt sitä, miten myöhään pääsiäinen tänä vuonna on, mutta tiedättekö, kyllä se silti tuli jotenkin liian aikaisin. Mulla oli kamalasti ideoita sen suhteen, mitä leivon tai miten koristelen kotia ja tässä sitä nyt ollaan. Ei pajunkissoja, ei edes rairuohoa tai ohraa. Hävettää oikein. Ja siis mitään pullan, kakun tai pikkuleivän tapaistakaan en ole ehtinyt edes miettiä. Mutta kuten olen ennenkin sanonut pääsiäinen on siinä mielessä joulua parempi, ettei siihen liity niin paljon stressiä tai tekemistä. Ja nyt siihen ei oikeastaan liittynyt mitään. Paitsi loman odotusta.
Tänään nousin ennen viittä, ja tein muutaman työjutun heti aamulla, joten päästiin lasten kanssa aloittamaan loma jo iltapäivällä. Viimeviikkoisesta siivouksesta on vielä jotakin jäljellä, ja lopun hoitavat kukat. Kenties jaksan huomenna aamulla vähän imuroida, tai sitten en. Äiti ja isä toivat mulle terhakan näköisen rosmariinin, joten se on nyt meidän pääsiäisruoho tänä vuonna. Niin ja Klaaran päiväkodissa kylvämä. Onhan sitä siinä!

Lapsille ajattelin huomiseksi piilotella pääsiäismunat. Suurin riemu on kuitenkin se, että aamulla iskänkin pitäisi olla taas hetkellisesti vahvuudessa. Ja sitten huomenna siskoni tulee lasten kanssa mummulaan, joten meillä on laatuseuraa viikonlopun verran. Eipä kai siihen onnistuneeseen pääsiäiseen paljon muuta tarvita. Aurinko paistaa, ja jos jossain kohtaa jää luppoaikaa, niin sukellan pihatöiden pariin.

Jonkinlainen kauppareissu pitää vielä tehdä. Meillä tällaiset juhlapyhätkään ei oikeastaan aiheuta ruuhkaa, joten kevyesti päästään tässäkin suhteessa. Ja luotan siihen, että äiti pitää meidät lihassa ainakin osan pääsiäistä. 😀

Nyt hetkeksi sohvalle ja aivot narikkaan. Rentouttavaa pääsiäisen aloitusta! ♡


meidän pääsiäinen

03.4.2018

Meidän pääsiäinen. Se oli ennen kaikkea rento ja rentouttava. Pitkiä yöunia ja auringonpaistetta. Paitsi eilen ei ollut auringonpaistetta. Tosin täällä satoi räntää juuri sen verran, että keli oli kurja. Mitään kinoksia ei kuitenkaan ehtinyt syntyä. Kevät etenee siis ihan hyvään tahtiin, ja lumet saavat kyytiä. (Jihaa!!!) Pääsiäisenä myös syötiin hyvin, herkuteltiin ja juotiin pari lasia punaviiniä ystävien kanssa. Aikaa jäi kuitenkin myös lukemiselle ja pullan leipomiselle. Eilen nimittäin tehtiin iso litran taikina heti aamulla turpoamaan. Neljä päivää yhteistä aikaa perheen kesken teki hyvää, ja oikeastaan tuntuu kuin pääsiäinen olisi ollut paljon pidempikin. Sen verran harvoin näitä yhteisiä vapaita on viime aikoina ollut. Ja paljon mahtui neljään päivään tekemistäkin, vaikka ei tosin mitään maata mullistavaa.
Pieni blogitaukokin tuli kuin itsestään, ja tarkoitukseni kyllä oli päivittää blogia myös pääsiäisenä. Ihan kiva välillä ottaa nenä irti näytöstä ja käyttää aikaa siihen “oikeaan elämään”.
Meidän pääsiäistunnelmaan ei kuulunut kovinkaan paljon koristeita, kukkia lähinnä ja ne saavat nyt ilostuttaa uutta viikkoa. Lyhyttä viikkoa!  Juhlan tuntua tuo myös täyspitkä Hempean pöytäliina (saatu). Olen jotenkin kyllästynyt valkoiseen pöydänpintaan, mutta liina lämmittää mukavasti keittiön tunnelmaa. Puukantinen pöytä onkin ollut haaveissa jo pitkään.

Pääsiäisen asut vaihtelivat kokomustasta värikkäämpiin variaatioihin. Punainen mekkokin pääsi käyttöön. Huomenna onneksi myös hiukset saavat vähän väriä. Ai että kun tunnen oloni harmaaksi!

Vähän kuin krapulana kivasta lomasta, tänään kylään tuli vanha ystäväni migreeni. Kunnon särky, huimaus, pahoinvointi ja sahalaidat. Tässä juuri arvonkin, uskaltaako sitä nauttimaan aurinkoisesta iltapäivästä vai ei. Yhden tanssitunnin aikana kuin ehtisi itsekin ihan kivasti virkistäytymään. No, voihan sitä ainakin yrittää!

 

Korvakorut Nikkotakko / saatu

 


kevättä korvissa asti

27.3.2018

Huh! Ehtihän ne meidänkin pääsiäisruohot vihertymään ennen pääsiäistä.  Eikä muuten mene kauaa, kun keittiön ikkunan allakin vihertää. Se on nimittäin se paikka, johon tulee sekä ensimmäiset leskenlehdet, että voikukat. Muuten täällä on kyllä vielä ihan varsin talvista ja lunta riittää vielä pitkään, mutta keittiön ikkunan alla on tosiaankin maata jo näkyvissä!

Pääsiäsiruohon lisäksi tänään vihertää myös korvissa. Nimittäin maailman kauneimmat korvakorut, Nikkotakko Jewerlyn kauniit vihreät tupsukorvikset. Kotimainen Nikkotakko pomppasi tietoisuuteeni vuodenvaihteessa, kun Kauneus ja Terveys -lehdessä oli ihanan värikäs muotijuttu. Katseeni kiinnittyi kuvan upeisiin koruihin, ja hetken koneella selaillessani totesin löytäneeni todellisen korukarkkikaupan! Tässä jokin aika sitten Katri, nainen korujen takaa, laittoin minulle Instagramissa viestiä, ja kysyi, haluaisinko häneltä jonkun Nikkotakko korun, vastasin tietenkin, että todellakin haluaisin. Kun Katri sitten kysyi, että minkälaisista koruista erityisesti pidän, nämä tupsukorvikset olivat ihan se ykkösrakkauteni. Tosin täytyy myöntää, että tuolla sivuilla on niin uskomattoman paljon ihania koruja, että valitseminen tuottaa jopa vaikeutta. Ja samalla tulee muuten se tunne, että värejä ei voi koskaan olla liikaa! Mutta jokainen koru on yksilö, huolellisena käsityönä valmistettu, ja hei, Suomessa!

Nyt kun olen kevään myötä vallan villiintynyt tässä värien käytössä, tuntuu punaisen ja vihreän yhdistelmä aivan uskomattoman virkistävältä ja energiseltä. Josko sitä nyt 34-vuotiaana jo uskaltaisi olla muutakin kuin harmaa hiirulainen! Tosin se varmaan vaatii myös kampaajalla käyntiä, sillä luonto tuntuu tässä kohtaa olevan eri mieltä tuosta harmaasta. Taidankin varailla sitä kampaaja-aikaa nyt ihan heti! 😀


kukkia, tupsuja ja hiljainen viikko

26.3.2018

Huhhuh! Tuollaisen nauruviikonlopun jälkeen kai mikä tahansa viikko tuntuisi hiljaiselta, mutta tällä kertaa se on sitä ihan oikeasti. Kohti pääsiäistä mennään, ja kesäajassakin vielä.

Viikonloppu oli enemmän kuin onnistunut, ja elämä piteni taas vuosikymmeniä, mikäli nauramisen väitettyihin vaikutuksiin on uskominen. Väsynyt, mutta onnellinen oli eilisillan mielentila, kun tulin kotiin. Vaikka pitkien yöunien nimeen vannonkin, on virkistäytymistä kuitenkin muunkinlaista ja nyt tuli aimo annos juurikin sitä toista laatua!
Nappasin energiareissulta itselleni tuliaisiksi kukkamekon ja tupsutyynyn. Ajattelin, että ei tarvitse kuin sujauttaa mekko päälleen tai painaa pää tyynyyn, ja heti pääsee mielessään takaisin tähän nauruntäyteiseen viikonloppuun. Tosin vielä hetken aikaa taidan lejua niihin tunnelmiin ihan ilman apuvälineitäkin!

Täällä oli kuulemma myös eilen ollut tosi keväinen päivä, vaikka illalla tupruttikin lunta taas oikein kunnolla. Muta uskon sanontaan “uusi lumi on vanhan surma”, ja sitä myötä myös kevään koittoon. Tällä viikolla koristellaan koti vastaanottamaan pääsiäistä. Tosin meillä ei ole edes pajunkissoja, kun tuntuu, että kaikki ojat putsattiin viime vuonna niin tarkkaan, että pajunkissa-apajani ovat vähän huonossa jamassa. Pitänee vissiin jalkautua etsintämatkalle jonnekin vähän kauemmaksi. 🙂