Ihanaa ystävänpäivää ♡ (+ unohtuneet mineraalimeikit)

14.2.2018

Oikein ihanaa ystävänpäivää!

Tämä helmikuu on kyllä ihana, kun kalenteriin on mahdutettu pajon kaikkea kivaa extraa ja ylimääräisiä leivonnaisia. Runebergin tortut ja laskiaispullat jo sinänsä ovat ihania perinneherkkuja, ja yleensä ystävänpäivääkin jollakin makealla juhlistetaan. Ja jos ei juhlisteta, niin ainakin tämä on sellainen ystävällisyyden ja hyvän fiiliksen päivä. Oikeastaan pidän juuri enemmän tästä meidän suomalaisesta ystävänpäivästä, kuin sen amerikkalaisesta rakkausversiosta. Paljon kuulee myös kitinää siitäkin, että joka päivä on ystävänpäivä, ja moinen juhlapäivä on täysi turhake, mutta onhan se nyt oikeasti aika ihanaa, että kaiken negatiivisuuden keskellä vastaan pomppii pinkkejä sydämiä ja kauniita sanoja. Maailmassa tuskin koskaan on liikaa ystävyyttä – saati ystävällisyyttä. Maaliskuu onkin sitten selvästi jo sellainen kevään odottelun kuukausi ja siihen mahtuu pääsiäisen lisäksi tänä vuonna kaikenlaista kivaa. Olen huomannut, että arjen keskellä saa paljon iloa miettimällä tulevia positiivisia juttuja ja laskettelemalla aina spesiaalipäivästä toiseen. Toki ihan se arkikin kannattaa elellä hymyssä suin, mutta pienet valonpilkahdukset tunnelin päässä tekevät askeleesta huomattavasti keveämmän.

Koska eilen syötiin sydänpullaa, meillä taidetaan tänään jättää herkkujen taikominen vähemmälle. Hernekeitto tosin kuuluu vielä päivällispöytään tänäänkin. Muutenkaan meillä ei sinänsä juhlita ystävänpäivää sen kummemmin, mutta kyllä me aamulla herätessämme toisillemme toivotimme hyvää ystävänpäivää kera halausten. Päivästä ei tarvitse tehdä kaupallista kulutusjuhlaa, vaan ihan pienetkin teot merkitsevät paljon.

Sydänten sijaan tänään kuitenkin vähän meikkijuttuja, ja nimenomaan mineraalimeikkijuttuja! Pidempään blogiani seuranneet kenties muistavat, kuinka joskus vannoin mineraalimeikin nimeen, ja taisinpa joskus jopa luvata julkisesti, etten koskaan vaihtaisi takaisin tavalliseen meikkiin. No, tuolloin elettiin aikaa ennen kuopuksemme syntymää, ja ihoni oireili ajoittain vielä todella pahasti aknen suhteen. Viimeinen niitti oli raskausaikana (siis kuopusta odottaessa) villiintynyt akne, joka laittoi etsimään ne kaikkein peittävimmät meikkivoitteet (tai ainakin kokeilemaan kaikkea mahdollista paremman peittävyyden nimissä), ja jotenkin vain jämähdin sille tielle, vaikka sittemmin kevyemmät meikkivoiteet käyttööni onkin eksyneet. Jokin aika sitten sain jo superidean kaivaa vanhat sudit kaapin kätköstä ja hankinkin purkkipinon mineraalimeikkejä ikään kuin uudeksi aloitukseksi. Vaan sitten ne pikku purkkiset taasen jäivät rutiinien alle, ja unohtuivat kylppärin laatikkoon. Kunnes! Hei hertsileijaa, mutta kun sipaisin taas vuosien tauon jälkeen nassuuni mineraalimeikit, olin lentää pyllylleni! Miten olinkaan unohtanut tuon luonnollisen keveän ja kuultavan meikin ihanuuden! Tai no, ehkä se ihanuus jäi tosiaan sinne aknen jalkoihin, mutta juuri nyt tuo meikki tuntuu taas ihan valtavan ihanalle! Hehkua lisää toki sekin, että nyt käytössäni on valoa taittava viimeistelypuuteri ja hohtava korostusväri sekä pinkki poskipuna, jollaisia olen opetellut vihdoin myös käyttämään.

Mineraalimeikkejä on nykyisin niin monia eri merkkejä, mutta itse turvauduin tuohon entuudestaan tuttuun BareMinerals -sarjaan. Siinä kun on mielestäni ihan hyvä peittävyys ja suurin osa tuotteista oli kuitenkin entuudestaan tuttuja, samoin sävyt. Nyt kun koin tämän ahaa-elämyksen jäin tosin pohtimaan, että muitakin mineraalimeikkejä olisi ehkä syytä kokeilla. En tosin tiedä, voiko noita meikkisarjoja käyttää ristiin? Tuntuu, että jokainen aiheesta kirjoitettu blogiteksti on aina tehty yksistään jonkin tietyn merkin tuotteilla. Valaiskaa ihmeessä, jos tietämyksenne on omaani parempi! Anyway, taidan hetkeksi unohtaa taas nestemäiset meikkivoiteet ja sutia naamaani vain ja ainoastaan puutereita. Nuo kun tuntuvat antavan anteeksi paremmin jopa pienoiset ryppyni. ;)

Mukavaa iltapäivää ja rentouttavaa iltaa!


orkideat pianon päällä

13.1.2018

Lauantaita! Tuntuu, etten ole enää pitkään aikaan jaksanut kauheasti ”sisustaa”. Siis tarkoitan, että meillä tuntuu näyttävän liki samalta vuoden ympäri, mikäli koristetyynyjen väripäivitystä kesän ajaksi ei lasketa. Niin, eikä kukkia. Ja vaikka jouluna nyt toki laitetaan sitä joulua esiin, mentiin tässäkin kohtaa tänä vuonna ennätyksellisen vähällä. Mutta yksi joulun alla tekemäni suuremmista sisustusratkaisuista (voitteko kuvitella suuremmista!) oli kantaa orkidearuukku työhuoneen ikkunalta pianon päälle. Ei siis mikään järisyttävän suuri juttu, mutta kaipa tätäkin voi sisustamiseksi kutsua.

Tuossa ruukussa on kaksi perhosorkideaa, jotka appiukkoni toi meille jokunen vuosi sitten joululahjaksi. Tai oikeastaan vain yhden, sillä toisen oli tarkoitus matkata eteenpäin mieheni veljelle. Siellä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että kukkaa on tarpeetonta viedä tapettavaksi, ja niinpä molemmat ruukut jäivät lopulta meille. Alusta saakka kasvit ovat pysyneet jatkuvassa kukassa, ja vaikka välillä jokin kukkavanoista käy tiensä päähän, aukeaa seuraavat nuput kuin automaattisesti korvaamaan menetetyn kauneuden. Vasta joulun alla tajusin, että kasvin komeus menee oikeastaan vain hukkaan työhuoneessa, jonka ikkunalla on tusina muitakin ruukkuja.  Mutta sijoitus olikin aikoinaan ihan väliaikainen, tosin jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että väliaikainen on useimmiten se pysyvistä ratkaisuista pysyvin. Ainakin meillä. :D

Pakkaslauantai on pyhitetty lakanapyykille, petivaatteiden ulkoiluttamiselle (yksi kohta tehtävälistasta suoritettu, hurraa) ja yleiselle siivoamiselle. Kunnon yksitoistatuntisten yöunien jälkeen kun tuntuu löytyvän energiaa näihin tekemättömiinkin juttuihin. :)

Leppoisaa lauantai-iltapäivää ja iltaa! ♡

Tallenna