Hei helmikuu!

04.2.2019

Maanantaita!
En muista koska olisin ollut näin innoissani viikonlopun päättymisestä, mutta tänään se tuntuu kerrassaan ihanalle. Ja ihan siitä syystä, ettei viikonloppu pitänyt sisällään niitä elämäni parhaimpia päiviä.

Ja mä tykkään edelleen talvesta ja lumestakin, mutta hitto vie, onko sitä lunta pakko tulla kerralla yhden talven verran!!! Kun sunnuntaihin jo herää valmiiksi vähän tappiomielialalla ja itku herkässä, ja sitten onnistuu saamaan autonsa kiinni lumeen pihatiellä, niin johan siinä mennään miinukselle. Mutta hei, onneksi on ystävä, joka kaivaa oman autonsa lumesta ja tulee apuun. Klaara pääsi kaverisynttäreille ja minä sain itkeä harmitukseni ystävän olkapäähän.

Siinä me kaksi naista sitten katseltiin vinossa seisovaa autoa ja mietittiin, että hitto kun ei osata tehdä mitään. Eikä oikein uskalleta edes yrittää, ettei vain pahennettaisi tilannetta. Ja sillä hetkellä en muuten pystynyt allekirjoittamaan Gloria Steinemin teoriaa kaloista ja polkupyöristä. Kaikki kunnia kaksilahkeisille, sillä ilman ei olisi taaskaan selvitty. Ja hei, ystävä, joka tuollaisella hetkellä soittaa ex-miehensä apuun! ❤️ Ilman hyvää ystävää en olisi selvinnyt alkuunkaan! Ja sitten ihana naapuri, joka tuli traktorin kanssa kesken auraustöiden apuun ja sanoi, että kyllä tämä tästä kuntoon saadaan, ja kyllähän näitä sattuu. No joo, sattuuko, mutta sillä hetkellä se lohdutti. Ja ihan oikeasti nyt mä tiedän jopa, että mistä se hinauskoukku löytyy. Se on siellä vararenkaan alla, mutta hyvässä piilossa, kun ei edes osunut silmiin, silloin syysiltana, kun toisen ystävän avustamana äyskäröitiin vanhempainyhdistyksen mehuja samaisesta paikasta. Samanlaisessa mielentilassa olin muuten silloinkin. Ja kun naapuri lopulta ehdotti, että jätetäänkö koukku valmiiksi paikoilleen, osasin jo ihan pikkuisen nauraakin. Mutta koukku otettiin pois. Ihan vain jos sitä kuitenkin tarvitaan seuraavalla kerralla auton takapäässä. :D

No mutta loppu sunnuntai meni kuitenkin jokseenkin sulatellessa tuota mielentilaa. Ja kun illalla sain vielä esikoisen ehjänä kotiin pelireissusta ja aamuyöstä sänkyyn kömpi se kalasta ja polkupyörästä polkupyörä, pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Selvittiin tuosta lumesta kuitenkin ehjin nahoin ja se on pääasia.

Tänä aamuna peilistä katsoi väsyneet ja itkettyneet silmät. Mutta kyllä se tästä taas iloksi muuttuu maanantain myötä, näin mä aamukahvia litkiessäni päätin ja päätös on pitänyt. Lunta on tullut edelleen koko päivän ja taivaan täydeltä, mutta samalla on paistanut mitä kirkkain aurinko. Ja kun tuohon lumimäärään iskee auringonpaiste, niin sehän on pelkkää häikäisevää valoa! Ei oikein voi kuin olla iloinen.

Maanantain toivelista:

Uudet sohvat. Ai että mä halusin uudet sohvat. Joskin nämä on oikein toimivat ja mukavat, mikä on ehkä syynä siihen, että ne uudet sohvat ei ole ihan ykkösenä (eikä kakkosenakaan) hankintalistalla.

Aikaa siivota vaatehuone ja lasten vaatekaapit. Pysähdyin miettimään, kuinka paljon aikaa viikossa kuluu ihan vain siihen, että asioita etsitään. Ei hyvä!

Vanhan kunnon siivouspäivän. Lattiasta kattoon koko talo puunattuna, pestynä ja raikkaana. Se olis aika ihanaa. Ja sen tekeminen erittäin terapeuttista.♡

Puuttuvat jalkalistat olkkariin. Ottaa päähän tuo keskeneräisyys!

Ja sitten se yksi toive, joka valtaa mieleni jokaisena lumisena talvena: Oma traktori! Tai lottovoitto ja oma traktori. Mutta kuitenkin!

Onpas muuten ruma tuo musta ruukku. Olen suunnitellut sen maalaamista jo ainakin pari vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä sen voisi ottaa helmikuun asiaksi. Ja jos vaikka ne jalkalistat.

Eilinen kynttilänpäivä oli sinänsä hassu, että meillä ei pitkään aikaan palanut yhtikäs kynttilää. Tänään otan senkin takaisin ja nautin ihan vain siitä, että asiat on hyvin. Siis oikeesti hyvin.

Ihanaa maanantai-iltaa! ♡

 

Okkarin kalusteista ja sisustuksesta enemmän täällä!


Talven valoa ja muutama toive viikonlopulle

18.1.2019

Heips!

Se olisi perjantai, ja voi miten kivalta tuo just nyt tuntuukin. Viikonloput ovat arjen suola, enkä yhtään ihmettele, että Peppi Pitkätossu halusi kouluun vain saadakseen lomat. Olisin itsekin halunnut. Jos ei ole aikaisia aamuja ja tiukkoja aikatauluja, ei tulisi myöskään sitä ihanaa tunnetta, jonka saa kun jättää vekkarin virittämättä.

Nyt kun maisema on kuin parhaista Suomi-mainoksista ja aurinko paistaa niin, että pää meinaa haljeta, tuli taas se joku alkuvuoden innostus ihan kaikkeen. Oli pakko siivota pois jouluisa juttuja antaa tilaa valolle ja vaaleudelle. Tekee mieli taas laittaa kotia ja nauttia muustakin kuin pelkästä kynttilänvalosta ja hämärän hyssystä. Valkoiset tulppaanit on ikään kuin vertauskuvallinen symboli tälle kaikelle. Ja kyllä ne on merkki myös keväästä ja valosta, mutta en tarkoita sitä sillä, ettenkö nauttisi tästä talvestakin. Nautin kyllä, eikä sillä ole juuri nyt mitään kiirettä väistyä tai poistua. Juuri tällaisia talvien kuuluukin olla! Paljon lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Ja sitten luonnollisena jatkumona kevät, kesä ja syksy – kun niiden aika koittaa.

Liekö johtuvan tuosta auringosta, joka pääsi vihdoin pyryn välistä pilkistämään, mutta nyt mieli huutaa vaaleita utuvärejä. Sellaisia hentoja pastellisävyjä. Sanotaan, että ne kuuluvat vahvasti kevääseen ja kesään, mutta voisko ne sittenkin olla niitä pakkaslumessa välkkyviä värejä?

Meidän viikonloppu ei pidä sisällään mitään kovinkaan ihmeellistä. Toiveissa astetta parempi ja kiiireetön iltapala perjantai-iltaa kruunaamaan. Lauantaiaamuna vielä harrastuksia ja sitten kyläilyä mummulassa. Sunnuntaille toivonkin sitten muuta mukavaa viikonloppupuuhaa ja talvesta ja ulkoilusta nauttimista. Ja jos oikein hyvin käy, sunnuntai voisi olla myös pullapäivä! Ah, edellisestä pullapäivästä onkin jo aikaa! :)

Viikonlopun toivelistalla on luonnollisesti myös lukuhetkiä ja villasukkarentoilua. Mutta nyt niitä kohti!

Ihanaa ja lumista viikonloppua! ♡