Omat avaimet onneen

20.8.2020

Olin ehtinyt kesän aikana unohtamaan kuinka suuri merkitys uutisoinnilla oli omaan hyvinvointiini. Tai pikemminkin sillä, kun päätin keväällä tietoisesti vähentää koronauutisten lukemista. En mennyt kuplaan enkä tynnyriin, ihan vain säännöstelin silmilleni pääsevää uutismassaa ja luin valikoiden. Nyt arjen alettua ja otsikoiden suurentuessa olin kupsahtaa vanhaan kuoppaan. Skenaarioihin, erilaisiin arvailuihin ja jatkuviin, toisistaan poikkeaviin yhteenvetoihin. Ja olihan se helppoa, kun joka tuutista alkoi taas satamaan samaa räntää.

Huomaan, että ihmisten mielissä epätietoisuudella on nyt iso osa. Myös jossittelu on raivannut paikkansa ja tuonut mukanaan skeptisyyden. Kannattaako, jos ei kuitenkaan. Viitsiikö, kun ei kuitenkaan toteudu. Onko mitään järkeä, jos kuitenkin… Näitä mahtuu nyt arkeen monessakin mielessä ja ikävä kyllä, ne ovat yleensä kaikki kovin negatiivisia ajatuksia elämästä ja tulevaisuudesta. Vievät voimia ja valitettavasti myös melko helposti ilon tekemisestä. Pelko ja epävarmuus ovat toki molemmat inhimillisiä tunteita. Niille ei vain saisi antaa liian isoa sijaa elämästä. Sillä epävarmimmassa ja pelottavimmassakin  elämäntilanteessa on aina jotakin varmaa ja turvallista. Jotakin mihin luottaa ja minkä avulla luottaa tulevaisuuteen.

Se, mikä kenellekin luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta on hyvin objektiivinen juttu. Joillekin se on usko, toisille rakkaus ja joillekin vain ihan tavalliset rutiinit. Kun olo on epävarma tai tulevaisuus pelottava, lääkettä ei kannata lähteä merta edemmäs noutamaan, sillä melko usein se on siinä ihan lähellä. Niin tavallisena ja arkisena, että meinaa jäädä miltei huomaamatta.

Vaikka kuulun arjen ylistäjiin ihan normaalitilassakin, koen, että uutistulvan keskellä arjelle kannattaa antaa vielä isompi rooli. Vaali, hoivaa ja kasvata – pätevät kaikki tähän oikein hyvin. Tieto siitä, että arki pysyy, olosuhteista huolimatta, kannustaa myös panostamaan itse arjen sisältöön. Mielekkyyteen ja innostavuuteen. Millaisesta arjesta minä pidän. Mitä arkeni kaipaa ja mistä sen soisi luopuvan. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, mutta äärimmäiseen moneen asiaan kyllä. Avaimet on omassa taskussa, pitää vain uskaltaa käyttää niitä.

Tällä hetkellä omaa arkeani kultaa aikaiset aamut ja kaunis luonto. Yhteiset ateriat, päivän kiireettömät kahvi- ja teehetket, puutarhassa oleilu, kasvihuone, daaliat, hiljaisuus ja illan joutilas tunti vaikkapa neuloen tai kirjan parissa. Huomaan tarvitsevani enemmän liikuntaa ja enemmän järjestystä ympärilleni, joten yritän mahduttaa myös niitä arkeeni jatkuvasti enemmän. Ylipäätään asioita jotka tekevat elämästä mielekästä. Asioita, jotka ovat just mulle itselleni niitä hyvän elämän kannalta tärkeitä juttuja ja jotka auttavat luottamaan myös tulevaisuuteen. Ja koska kaikkea ei kuitenkaan pysty on jostain myös luovuttava. Tällä hetkellä se pois karsittava on liika uutisten lukeminen, jossittelu ja negatiivinen ajattelu tulevaisuudesta.


näyttää syksyltä, tuoksuu syksyltä ja tuntuu syksyltä…

18.8.2020

Tiedän, tiedän!!! S-sanaa ei saisi sanoa, ei varsinkaan kun mittari huitelee iltapäivisin miltei hellelukemissa. Mutta tänä aamuna se vain jotenkin hyökyi päälle. Syksy oli siinä ihan nenänpäässä. Varmuuden vuoksi peiteltiin jo eilen illalla daaliatkin. Edellisyö oli niin kylmä, että pelkäsin jo satoni kaatuneen. Voi että miten harmittaisi, jos halla sattuisi puraisemaan niiltä hengen pois. Oma vaivansa toki valtavien harsojen levittämisestä, mutta suhteutettuna daalioiden teettämään muuhun työhön, kutakuinkin kohtuullinen toimenpide. Silti. Tuntuuhan se syksyiseltä. Se että pitää pelätä kylmää. Torjua kylmää!

Syksyiseltä puolestaan näyttää maisema. Se, kun kurkkaan aamulla makuuhuoneen ikkunasta ulos ja näen veden yllä lepäävän ohuen harsopeitteen, menisi vielä kesästä. Mutta siinä ajassa kun ehdin alakertaan, ja ehkä nipin napin käymään vessassa, usva alkaa levitä ja kohta ikkunasta ei näy enää juuri mitään. Siitä alkaa jo olla kesä kaukana. Usvan keskellä aamuissa on jonkinlainen oma taikansa. Vaikkakin se taika haihtuu aamuisin aina keskustaan ajaessa kuin seinään. Yht’äkkiä paistaakin kirkkaasti ja kaikki onkin selkeää. Ihan kuin ajettaisiin takaisin kesään. Eli suokaa anteeksi, syksyntunne on varsin paikallinen, mutta olemassa kuitenkin. Hassua.
Aikoinaan vähän jopa pelkäsin noita sumuisia aamuja. Sitä, ettei näe eteen eikä taakse. Nykyään lähinnä nautin sumupeitteestä ja sen tuomasta rauhallisuudesta. Varsinkin, kun kaiken harson takaa kuitenkin aurinko valaisee. Tuo aamulenkkikaveri on nykyisin sen verran hidasta ja perässä vedettävää sorttia, että maisemia ehtii hyvin paitsi ihailla, myös kuvata. Niinpä räpsin aamulla sumukuvia muistoksi. Ihan vain todisteeksi siitä, miten kaunista syksykin voi olla. Koska onhan se, vaikka ei suosikkivuodenaikani olekaan.  Ja kyllä siinä aamun kauniissa kosteudessa myös tuoksuu syksy. Hajoava luonto ja hiljaa hiipivä kylmä.

Mutta niin pitkään kun kashmirneuleesta riittä lyhythihainen malli  ja farkuista vajaamittaiset lahkeet, ollaan kuitenkin vielä voiton puolella. Ja paljaat varpaat tietenkin muistuttavat yhä kesästä. Siitä hiljalleen ohi hiipuvasta, josta kaikista aisteista huolimatta, ja juuri niiden vuoksi, pidetään niin kovin napakasti kiinni.


Annos väriterapiaa!

10.8.2020

Ai miten niin mieli kaipaisi jo seesteisiä syyssävyjä?! Pah, nyt just nautin tästä värien ilotulituksesta. Ja toki siitäkin, että vaikka maljakkoon poimii ison kimpun kukkia, nuput kertovat niitä olevan taas huomenna yhtä paljon. Kaikki työ ja vaiva palkitaan viimein!

Alkukesässä on tietynlaista hempeyttä, mutta loppukesän vahva vihreä on loistava kaveri värikkäille kukille. Vähän samoin kuin tässä kohtaa vuotta värit pukevat monia ihmisiäkin paremmin. Kalvakkakin hipiä kun on usein elokuuhun mennessä saanut vähän väriä. Kuten omanikin, vaikken mitään kovin ruskettuvaa sorttia olekaan. Mutta kyllä kesä oman hehkunsa antaa – ulkoisesti ja sisäisesti. Ja juuri nyt sitä tietenkin pohtii, kuinka mukavaa olisi pitää se hehku mukanaan myös syksyn tullen. Ulkoista tietenkin voiteilla ja ihoa hellien, mutta se henkinen puoli onkin sitten eri juttu. Kepeä kesämieli kun tahtoo syyskuuhun mennessä usein kaikota jonnekin. Mielen piristykseksi aionkin nauttia tästä väriterapiasta niin pitkään kuin sitä on saatavilla. Ja mitä todennäköisemmin tarjoilla sitä myös teille. Halusittepa tai ette!

Kieputin ranteeseen Beso Helsingiltä saamani korut. Daalioiden kanssa lookista tulee mieleen Día de Muertos, vaikkei päivään mitään karnevaalia tai sen koommin hartauttakaan kuulu.

Iloa ja energiaa uuteen viikkoon! 💜


pöytä- ja daaliarakkautta

03.8.2020

Saunan seinustalla on tullut tänä kesänä istuttua paljon. Paitsi löylyjen lomassa vilvoitellen, myös katsellen trampoliinilla esitettäviä hyppynäytöksiä. Samalta paikalta voi ihailla myös daaliapenkin kasvua ja bongata ensimmäisiä aukeavia kukkia. Ehdin jopa miettiä, pitäisikö ikivanha sään pieksemä penkki korvata uudella, mutta antaa olla. Se on ihan hauska just noin.

Joku voisi sanoa ensimmäisen daaliakimppuni värejä syksyisiksi, mutta itse ajattelin, että ne on auringon sävyjä. Lämpimiä kuten kesä. Miten se muuten onkin, että nämä keltaiset, oranssit ja punaiset aukeavat aina ensin. Ei välttämättä värejä, joita lähtisin nyt kukkakaupasta ostamaan, mutta hei, omat daaliat. Ei ole väreillä väliä. Ja eihän niistä nyt ihan kimppua tullut, mutta käytin sitä lasista kukkatukea ja sain aikaiseksi pienen asetelman maanantai-illan iloksi. Ja uuden pöydän kunniaksi. Ai että, tykkään siitä ihan valtavasti!

Ihanaa iltaa 💛

 

 


Heinäkuun päättyessä puutarhassa näyttää tältä

31.7.2020

Hyllyllä mårbacka, kelloköynnös ja chili

Chili ja mårbacka

kesädaalia ja maahumala

Päivänliljat ja sormustinkukat

Hopeasalava

Daalioita ja sormustinkukan siemenkotia

Oregano (mäkimeirami)

Purppuraomenapuu, alla tarha-alpi

Timjamia oreganon alla…

Laventeli

Mårbacka

Laikkuköynnös kietoutuneena ritarinkannuksiin

Valkoinen pompom-daalia

Oregano

Daalia (Lake Ontario)

Kirjavaa maahumalaa daalioiden seurassa.

Salaattia, tilliä, laventelia…

Lisää mårbackoja

Pompom-daalia

Kirsikkatomaatti

Tilli

Laikkuköynnös ja ritarinkannukset

Taustalla tomaatit, ruukussa daalioita ja kelloköynnöstä

Valkoinen kesädaalia

Päivänlilja

Keltaista tarha-alpia

Heinäkuun viimeinen, aurinkoinen aamu ja aamukahvi kasvihuoneessa. Vaikka elokuu vielä kesää onkin (ja toivottavasti myös syyskuu) päätin heti aamulla tallentaa tämän vehreyden ihan vaikka vain omaksi ilokseni, jotta keväällä on sitten taas jotakin motivaationa puutarhapuuhille. Sillä vaikka nyt just ajattelisi, että eihän tätä voi unohtaa, niin kyllä ne muistot haalenee kun lumen alta paljastuu kuollut maa. Huomaatte ehkä että elän myös siinä ajatuksessa, että tuleva talvi tuo tullessaan myös lunta! 🙂

Daalioiden kukinta on vielä sen verran aluillaan, että mitään suuria kimppuja en raaski leikellä maljakkoon. Ritarinkannukset, tarha-alpi, kuuniljat, nauhukset, päivänliljat, sormustinkukat ja harmaamalvikit kukkivat kuitenkin upeasti. Tänäkin vuonna laikkuköynnös nappasi ritarinkannukset tuekseen, mutta olkoon näin.

Vihreän sävyt ovat tässä kohtaa vuotta syvempiä ja nurmikko näyttää sadejakson jälkeen taas hyvinvoivalta, vaikka vähän ylimittainen onkin. Herukat ja karviaiset ovat kypsiä, mutta luumusato jää tänä vuonna kovin vähäiseksi.

Pienet kasvilavat pursuavat täysinäisinä. Ruohosipulin kukinta-aika on päättynyt, mutta omaa loistoaan luo oregano, tilli, timjami ja laventeli. Kaikki vanhoja, lavakauluksissa talvehtivia kasveja. Oregano selkeästi kaipaa jo harvennustakin, tai kohta timjamit tukehtuvat sen alle. Vain salaatti on kylvetty tänä vuonna. Ensi viikolla tuorepakastan yrttejä, jotta niitä saa riipiä taas talvella patojen, keittojen ja kastikkeiden mausteeksi. Se on aika ihanaa, kun uunikasvisten ylle saa heittää kunnolla yrttejä ja tillinipun vuoksi ei tarvitse lähteä kauppaan.

Mårbackoja tuli lisättyä keväällä niin paljon, että syksyn tullen pitää oikein miettiä, miten saan taas kaikki ikkunalle. En siis talveta niitä viileässä, vaan ihan keittiön ikkunalla, talon lämpimimmässä huoneessa patterin yllä.

Kasvihuone on aivan täynnä, joten kirjaan tähän nyt itsellenikin muistutukseksi, että ensi vuonna puolet riittää!

Puutarhassa kaikki hyvin, aurinko paistaa ja hellemekossa tarkenee. Tästä on hyvä jatkaa elokuuhuun!


kuin viimeistä kesäpäivää

27.7.2020

Lapsena, tai silloin pienenä koululaisena, mulla oli tapana aina loman loppupuolella siivota huoneeni kunnolla. Se käsitti jokaisen kaapin ja laatikon läpikäymisen, ja jokaisen nurkan koluamisen. Olin nuorempana aika fanaattinen siivoaja ja kouluaikaan siskolleni tuotti suurta hupia se, että koulupöydälläni asiat olivat sinitarralla kiinni. En halunnut, että mikään on ristiriidassa pöydän kulmien tai suorien linjojen suhteen. Sinänsä sisko toisaalta varmaankin myös nautti tilanteesta, sillä ennen koulunalkua siivosin yleensä myös hänenkin huoneensa. Pyyhin pölyt jokaisesta posliinikissasta ja kampasin varmaan lopuksi vielä matonvipsut.

Elämä, vuodet, parisuhde, lapset ja iso talo ovat hioneet minustakin pikkuisen löysemmän, eikä meillä taida mikään olla suorassa linjassa pöydänkulmien tai muunkaan kanssa. Joskin välillä yritän oikaista lehtipinoa pöydällä, mutta vaikutus on melko väliaikainen. Silti jotakin on jäänyt. Edelleen elokuu on minulle kuin puhdas pöytä. Se pinta, johon asiat on aseteltu oikeaan järjestykseen sinitarralla. Vuoden taitekohta, uusi alku. Ja edelleen elokuu tuo mukanaan tarpeen siivota ja järjestää, oikoa ja selkiyttää. Arjen helpottamiseksi sitä kai kutsutaan. Kun tavaroilla on omat paikkansa, tuntuu kuin pääkin olisi sopivassa järjestyksessä.

Viimeaikojen sääennusteet eivät ole juuri ihmeitä lupailleet, ja kun eiliselle sattuikin liki odottamatta kesäisen kuuma ja aurinkoinen päivä tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan pitää elää kuin viimeistä kesäpäivää. Vetää keuhkot täyteen kesää, lämpöä, tuoksuja ja aurinkoa. Nauttia kaikesta siitä, mitä kesä on, miltä se tuntuu ja mihin se pystyy. Niinpä pitkästä aikaa puuhastelin rikkaruohojen parissa, istuskelin kasvihuoneessa, kuljin kesämekossa, söin jäätelöä ja ihan vaan nautin ulkona olemisesta ja auringosta. Tänä aamuna komensin lapset pikaisesti ulos. Äkkiä nauttimaan, ennen kuin sataa. Ja mehän nautittiin.

Sade kuitenkin tuli, aurinko meni piiloon ja sisälle oli tultava. Niinpä tartuin ikkunanpesuvälineisiin ja hommaan, jota olen siirtänyt ja siirtänyt. Päätin, että ikkuna tai kaksi kerrallaan, homma tai pari päivässä. Että se elokuun siivous voi alkaa vaikka heinäkuussa ja silloin jokaisen aurinkoisen ja kesäisen hetken voi pyhittää kesästä nauttimiseen.  Että jos elokuussa paistaakin, minä en ole se joka kampaa sisällä matonvipsuja ja mittailee kulmia, vaan niitä, jotka nauttivat kesästä.


Lempiväri: vihreä

20.7.2020

Tomaattitarhuri täällä hei!

No, helpommalla toki pääsisi kun ostaisi kaupasta. Varmemmalla ja varmaan myös halvemmalla. Mutta se omavaraisuus ei kai ollutkaan ideana, kun kevättalvella ripottelin siemeniä multaan. Lähinnä harrastus, puuha, ajanviete ja mitä näitä nyt on. Liian tosissaan ei pidä ottaa, kun kuitenkin ajatuksena on lähinnä vain puuhastella. Mutta jokainen tomaatti on tietty kauhean kiva juttu. Tosin yksikään ei ole vielä päätynyt omaan suuhuni. Ihan pelkkä tuoksukin riittää. Nimittäin tomaatit tuoksuvat niin ihanalle. Kesälle ja auringolle. Ja vaikka sato jäisikin laihaksi, niin ensi vuonna tietenkin uudestaan. Ihan vain koska se on hauskaa.

Tänä vuonna istutin myös osan daalioista ruukkuihin ihan syyskesää ja kylmiä öitä ajatellen. Jotta ihan kaikki eivät paleltuisi samaan aikaan. Toivotaan, että tästä on jotakin hyötyä. Jatkoon menee myös kelloköynnös, joka on nyt aivan liian pienessä ruukussa ja kasvaa paitsi kohti taivasta, myös melko napakasti kiinni mattoon. Ihana just tuollaisena – vaikka ei tulisi yhtään kukkaa.

Mutta ennen kaikkea olen tämän kesän aikana tajunnut sen, miten ihanaa on kun ympärillä on vihreää. Lumeton talvi ja ainainen musta ja pimeä veivät voimia. Nyt pitää nauttia tästä. Ja jos nyt kysyttäisiin, mä kertoisin lempivärikseni vihreän. Ehdottomasti!

“Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.”

En nyt ole ihan varma, miten tuo kiinalainen sananlasku alunperin kuuluu (ja onko se edes kiinalainen), mutta noin mä olen sen oppinut. Sinänsä hauska, ja mitenkään avioliitonkaan satamaa vähättelemättä, kaipa siinä jokin peräkin on. Tai ainakin koen, että puutarha on niitä asioita, jotka lisäävät onnellisuutta omalla kohdallani ihan ympäri vuoden. Syksyllä ja talvella on muistot ja suunnitelmat, keväällä ja kesällä työ ja nautinto. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin tuskin mikään vaihe olisi yhtä kiva ilman muita.

Se lupailee sadetta loppuviikoksi, ainakin tänne. Niin että nyt ulos ja nauttimaan!


Lomalla

25.6.2020

Musta on tuntunut nyt viimeiset pari viikkoa, että olen ollut lomalla. Ihan huit hait vaan elellyt kesäelämää ja nauttinut kaikesta upeasta. Nyt piti hetken antaa aivojen lähettää sormille käskyä, kun aloin tekemään blogia. Ehkä loma on tosiaan tehnyt tehtävänsä. Vaikka olen koittanut välttää kaikkea ylevää ajatustoimintaa ja antaa mielen lentää kesäisen keveällä taajuudella, tulin miettineeksi, että blogia on tullut kirjoitettua 12 vuotta ja viimeiset niistä melko kovallakin tahdilla. Ilman varsinaista lomaa tai tietoista pidempää taukoa. Nämä kesänollaukset ovat arvokkaita. Niitä hetkiä kun ei tarvitse miettiä, että mitä ihmeen mielenkiintoista sitä tuiki tavallisesta elämästään kirjoittaisi. Tai no, sen ihmeellisen suhteen olen luopunut jo aikoja sitten. Mutta sekin on kivaa, kun antaa somen olla muutaman päivän ja keskittyy ihan vain elämiseen.

Mutta tässä siis hikisenä trampalla hyppimisen jälkeen ja ennen saunaan hiipimistä ajattelin laittaa teille taas muutaman kesäkuvan. Puutarha huutaa vettä, ja koska pelkään kaivonpohjan kohta tulevan vastaan, nurmikon kastelusta ei ole ollut puhettakaan. Tuossa yhdessä pionikuvassa näkyy selkeästi millainen meidän yläpihan nurmi on. Kuollut, kuivunut, kaput. Alapihaa reunustavat puut onneksi suojaavat paahteelta niin meitä ihmisiä kuin nurmeakin. Mutta hei, viime kesänä tuohon uuteen maahan siirtämäni pioni kukkii! Olin varautunut ainakin vuoden taukoon, mutta siinä se nyt porskuttaa valkoisine kukkineen!

Pyörä on pysynyt visusti tallissa muutaman päivän. Toivottavasti ensi viikolla ei olisi enää ihan näin kuuma. Se 25 riittäisi oikein hyvin. Nyt on lähinnä sellainen ikävän tahmea olo ihan päästä varpaisiin. Aivot eivät toimi ja kroppa huutaa uimista ja viilennystä. Useimmiten tuota jälkimmäistä jätskin muodossa. 😀

Mutta nyt sinne saunaan. Josko sen jälkeen taas sietäisi kuumuutta paremmin. Ihanaa iltaa ja ihania kesäpäiviä! Nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa. 🌿


Kiitos juhannus, olit täydellinen

22.6.2020

Se taisi olla meidän perheen ensimmäinen ihan oikea yhdessä vietetty juhannus. Kiitos siitä koronalle. Ja hyvä siitä tulikin, heittämällä paras mahdollinen.

Ruokapidot jäivät kuvaamatta, mutta laitoimme ystävän kanssa pöydän koreaksi varsin perinteisillä juhannusherkuilla. Oli munasalaattia, hölskykurkkuja, sillit, silakat ja muut kalat ja tietenkin uusia perunoita. Mansikkapavlovalla juhlistettiin myös yhden pienen pojan synttäreitä. Aatonaaton pyöräily veti sen verran väsyksi, että juhannussalot jäivät näpertämättä, mutta yöllä jaksoi taas jo kieputella seppeleitä. Paistettiin juhannusyönä myös lettuja ja nautittiin kesästä tavalla, jolla tällainen aamuihminen harvoin nauttii. Mietinkin, että rytmini on kääntynyt hieman kallelleen viime aikoina, kun iltaisin ei ole millään tohtinut käydä nukkumaan. Mutta ei se haittaa, kesä on nyt ja siitä pitää nauttia – myös öistä.

Juhannuspäivän iltana lähdettiin ajamaan myös juhannuksen toista satasta yöpyöräilyhenkeen. Tai no, olimme perillä puolen yön jälkeen, mutta olihan siinä oma taikansa. Ja jos kaikki maailma näyttää just nyt täydelliseltä ihan koko ajan, niin kyllä auringonlasku ja hiljaiset niityt lehmineen, hevosineen tai lampaineen ovat jotakin ihan maagista. Mä olen pyöräillessä tuntenut niin uskomatonta onnentunnetta siitä, että saan olla osa tätä ihan mielettömän kaunista maata ja etuoikeutettu saadessani ihailla sen parhaita puolia aivan läheltä. Mulla soi usein päässä jokin tunnelmaan tai tilanteeseen sopiva biisi, ja juhannuksen pyöräilyissä se oli ehdottomasti tämä:

Katso kukkaa jonka terälehdet
aamuun aukeaa.
Katso maata joka kimmeltävän
kastepeitteen saa.
Katso puuta josta linnun laulu
helkkyvästi soi.
Katso luontoa ja huomaa,
että luojan luomaa parantaa ei voi.

Jos torstaina ajettiinkin kovan liikenteen mukana, niin yöpyöräilyllä päästiin nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Ainoastaan rengasäänet ja linnunlaulu leikkasivat kesäyön hiljaisuutta. Ihan mieletön tunne. Tuli sellainen fiilis, että olisi pitänyt kameralla kuvata koko lenkki, jotta tästä pääsisi nauttimaan myös talven tultua. Yöpyöräily päättyi yhden tytön synttäriskumppaan, suklaaseen ja virkistävään pulahdukseen.

Juhannuksesta jäi ihana muisto. Juuri sellainen, kuin siitä joka vuosi pitäisi jäädä. Olo on myös niin totaalisen levännyt ja rentoutunut, että en edes muista koska olisin ollut näin hyvillä fiiliksillä. Tänään pyörä on saanut levätä tallissa, mutta mieli suunnittelee jo seuraavaa ajoa. Kesäyöhön ehkäpä, ne kun ovat pian taas jo ohi.

Superihanaa uutta kesäviikkoa! 💛


oma paratiisi

17.6.2020

Lupasin laittaa kuvia kasvihuoneesta nyt kun suurin osa daalioista on jo istutettu maahan. Tilaa oileiluun vapautui mukavasti ja sain kuin sainkin lepotuolini asemiin. Tomaatit kasvavat hyvää vauhtia ja ensimmäiset nuput chileissäkin on jo havaittavissa. Odotin eiliselle ja tälle päivälle kovasti sadetta, mutta yöllinen pikkukuuro ei paljon tuonut lohtua kuivuuteen, kuten ei myöskään tuohon painostavaan kuumuuteen. Tänään on siis saanut kastella ihan yllin kyllin. Tosin laitoin luukut nyt illalla kiinni ihan siltä varalta, että jos vaikka sattuisi satamaan ja mietin tuossa kastellessani, että jos oikein hyvin kastelen ja jätän luukut auki, niin josko se sade tulisi helpommin.

Runkosyreeni ja tummanpunaiset pionit ovat nyt just kukkeimmillaan, muuten kaikki tuntuukin jo kukkineen tai kituuttavan kuumuudessa. Onneksi iso pionipenkki on vielä nupuillaan ja daaliakausi yhä edessä. Kuten sanottu, kesähän on vasta alussa. Nautin niin siitä, että pääsen aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi kiertämään ja ihastelemaan kaikkea kaunista. Tämä on vähän sellainen oma paratiisi.

Ensi yöksi asetun suosiolla alakertaan ja yritän nukkua kunnon unet. Meidän on tarkoitus ajaa huomenna tyttöporukassa juhannussatanen, ja koska kuumuudelle ei voi mitään, pitää yrittää olla muuten freesi. Kaupassakin pitäisi ehtiä vielä käymään ja juhannuksen pavlovapohjakin on edelleen tekemättä. Mutta ehkä jätän marenginteon aattoaamuun ja otan tämän illan ihan vaan rennosti. Nostan jalat ylös ja nautin alakerran viileydestä. Kuulostaa niin hyvältä, että nyt on pakko käydä hoitamassa se kauppareissu pois alta!

Ihanaa iltaa sullekin!