Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.

 

 

Tomaatteja kypsytellään nyt kasvihuoneen sijaan keittiön pöydällä. Ihan hirveästi ei vihreitä jäänyt, mutta jokunen saa nyt odotella punastumistaan. Se on muuten hassua, miten innoissaan sitä kantaa kasvihuoneeseen keväällä säkki kaupalla multaa ja miten raskaalta sen kantaminen pois aina syksyisin tuntuu. Huh, ihan kuin olisi tuplannut painonsa. Tai kaipa se on painunut niin tiiviiksi, että pieni määrää tuntuu jotenkin tiiliskivikuormalta. No, mutta nyt ne poissa ja seuraavaksi virittäydytään syksyyn.

Ihan ei vielä ole ruskan sävyt vallanneet luontoa täällä, mutta kaipa ne ensimmäiset yöpakkaset ovat vain ajan kysymys. Ostin viikonloppuna vasta kaksi callunaa ja laitan pihaa syksyisempään kuntoon sitten myöhemmin, mutta nyt oli pakko saada kasvari siivottua. Loppukesästä kun se ei ole ikinä kovin viehättävässä kunnossa.

Nuo suuret puiset kynttilänjalat on ihanan veikeät. Ne on mun mummulasta. Olivat vuosi kausia verannalla ja nyt ne ovat tuossa. Hauskat, ja jotenkin just sopivat kasvariin.

 

Mutta tällä kertaa ei oikeastaan kuvia kummempaa. Nyt viikkosopan laittoon!

Tiedän, ihan hirrrrveästi kuvia, mutta se on nyt sesonkiaika parhaimmillaan. Daalioilla nimittäin. Ja jännäksi tämän harrastuksen tekee se, että joka päivä pitää miettiä, odottaako kukkien kasvavan ulkona, vai pelastaako ne mahdolliselta yölliseltä paleltumiselta. Yks kaks yllättäin kun tämä riemu voi olla ohi ja jäljellä vain muisto. Sekä ne sata juurakkoa, jotka pitää kaivaa ylös ja varastoida talveksi. Jos muuten mietit daalioiden nostamista, niin tein vuosi sitten postauksen daalioiden nostamisesta ja talvettamisesta.

Pari viimeistä viikonloppua on karannut käsistä (ensin flunssa ja sitten yleinen kiire), mutta tulevalle viikonlopulle on pakko mahduttaa kasvihuoneen syyssiivous. Satoi sitten pieniä ukkoja tai akkoja, tomaatit on laitettava pois ja chilisato korjattava talteen. Ruukut on tyhjennettävä ja putsattava, ja osa kasveista nostettava sisälle. Onhan sitä siinä. Toisaalta on ihan kivakin jo laittaa kasvariin taljat ja lyhdyt ja kaikki muut syysteemaan istuvat elementit. Haikeaa tosin, mutta jos jotain olen oppinut, niin syksylle ei kannata laittaa kampoihin. Sitä taistelua on mahdotonta voittaa.

Tulevalle viikonlopulle on myös mukavaa ohjelmaa tiedossa ja pääsen esimerkiksi pitkästä aikaa teatteriin. Edellinen kerta olikin 7.3.2020. Jäi aika hyvin mieleen, sillä tuon reissun jälkeen maailma meni jotakuinkin kiinni. Mutta se oli hyvä reissu ja siitä jäi hyvät muistot. Ihanaa päästä taas kasvattamaan tätä henkistä saldoa. Tälle vuodelle on pari muutakin teatterijuttua ja yhdet isommat (aika monta kertaa siirretyt) juhlat. Eli vaikka en syksyä ihan hirveästi fanita, tänä vuonna se on ehkä kuitenkin parhaimmillaan. Ja eilen töissä jouduin muuten sellaiseen tilanteeseen, että minua käteltiin! Ihan häkellyin moisesta fyysisestä kontaktista, mutta vielä se sujui. Tuli takaraivosta vanhaan opittuun tapaan.

Mutta hei, ihanaa keskiviikkoiltaa! Mä lähden nyt pätkimään taas muutaman kukan maljakkoon.

Ehdin jo hieman piehtaroida voitonriemussani, kun perheessämme jyllänyt flunssa jätti minut miltei huomiotta. Vaan niinhän siinä kävi, että vuoro se oli minullakin ja se mun flunssavuoro osui tietysti viikonlopulle. Kuinkas muutenkaan. Miten se sattuukin aina tähän syyskuun vaihteeseen. Ihan joka armas vuosi vähintään joku meistä neljästä on flunssassa. Tänä vuonna siis kaikki saivat sairastaa, ja onhan se sinänsä ainakin tasapuolista.

Eilen illalla oli pakko kaivaa harsot esiin ja kieputtaa daaliapenkit peiton alle. Aamulla olin heti herättyäni nenä kiinni mittarissa, mutta ei se vielä mennyt nollaan ja daaliakausi jatkuu. Jokaisesta kukasta pitää nyt vain ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, ja niinpä olen kukittanut kotia kaksin käsin. Tämä vuosi oli daalioiden suhteen vähän huono, sillä olin keväällä niin totaalisen lopussa, etten jaksanut laittaa juurakoita esikasvamaan. Kesä taasen oli niin kuuma ja kuiva, että meidän kastelukaivo huusi tyhjyyttä ja daaliat kasvoivat kituisasti. Heinäkuun lopussa näytti siltä, miltä yleensä näyttää juhannuksena. No, tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia esikasvattaa ja paijata kukkia. Tämä vuosi nyt vain oli tällainen.

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vähän pihatöitä ja siivoilla paikkoja, mutta se jäi nyt flunssan vuoksi pelkäksi aikeeksi. Ensi viikonloppuna sitten. Tuntuu muuten ihan hassulta, että kaupassa myydään jo callunoita. En pysty millään käsittämään, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tulee ihan oikeasti. No, onneksi syksylle on tiedossa kivoja juttuja, joten ehkä se vuoden kurjin pätkäkin siitä taas tulee lusittua.

Noissa kuvissa vilahtaa muuten keittiön uusi valaisin. Oikeasi meidän keittiö on nyt tosi hullunkurisen näköinen, sillä katossa roikkuu uusi valaisin ja sen parina toinen vanhoista. Jep, erittäin jännä yhdistelmä. Mutta jostain syystä toinen uusista valaisimista on jumittunut jonnekin, eikä kuljetus tunnu etenevän sitten millään. Pitää ehkä huomenna tarttua puhelimeen ja alkaa jäljittämään valaisinta oikein tosissaan.

 

Luumupuut notkuvat hedelmistä ja kuistilla olisi iso läjä omenia. Jotain kivaa voisi vaikka leipoa iltateen kaveriksi.

Ihanaa maanantai-iltaa ja upeaa uutta viikkoa myös sulle! 🤍

Aika mielettömän ihana keli näin elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. En uskonut, että vielä tulisi kesämekkokelejä, mutta niin vain sai kiskaista kesän lempparimekon vielä ylleen. Sitten pyykin kautta mekko taas hetkeksi säilöön ja lämpöä ja aurinkoa odottamaan. Näin se taitaa valitettavasti mennä.

Meillä oli tänään aikainen herätys ja kellahdettiin lasten kanssa ajoissa nukkumaan. Siinä samalla kun laitoin kirjan pois ja sammutin valon, ihailin taivaalla tuikkivia ilotulitteita. Meidän jokimaisemassa pääsee aina osalliseksi mökkiläisten venetsialaisiin, joskin tajusin, että lähestulkoon aina olen kokenut tuon juhlan siinä unen ja valveen rajamailla.

Saatiin taas aamulla iskä kotiin ja raukka joutui heti asentelemaan kaikenlaista. Kuten esimerkiksi keittiön toisen kattovalaisimen, ja toisen vain ja ainoastaan siitä syystä, että se toinen ei ole vielä saapunut. Mutta josko ensi viikolla olisi tuokin homma tehtynä. Näin syksyn kynnyksellä tuntuu kivalta uudistaa vähän kotia ja rakentaa pesää talven varalle. Ja mitä pidemmälle syksy taittuu, sitä tärkeämmäksi tuo kaikki muuttuu. Etsin myös pitkään sopivaa valaisinta olohuoneen nurkkaan. Sellaista, joka antaisi kivasti valoa lukemiseen tai käsitöiden tekemiseen. Mielellään seinämalli, joka sopisi sohvan yläpuolelle. Yhden jo ostinkin, mutta lopulta se valaisin päätyi esikoisen huoneeseen lukuvaloksi, mutta tämä vekkivalaisin sai kunniapaikan olohuoneesta. Tykkään siitä tosi paljon.

Viime viikolla uudistin myös itseäni, kun pidin torstaina iltapäivän vapaata ja ajelin Raumalle microblading-käsittelyyn. Ja vitsit, miten skarppi olo tulikin, kun kulmat saivat oikean muodon. Nythän nuo ovat tummimmillaan ja väri vaalenee tästä pikkuhiljaa kulmien parannuttua, mutta tiedän jo tässä vaiheessa, että nämä on ihan superihanat. En ole mikään meikkaaja, ja taitoni päättyvät oikeastaan siihen meikkivoiteen levitykseen ja ripsivärin lisäämiseen, joten skarpit kulmat tekevät ihmeitä. Ja sain muuten taas instan stoorien jälkeen ihan mielettömästi niitä “pitäisikö” tai uskaltaisikohan” viestejä. Ja sanon todella, että kyllä pitäisi ja kyllä kannattaa uskaltaa. Olen aina kadehtinut ihmisten kulmakarvoja (minulle ei siunattu kovinkaan kummoisia) ja näiden kanssa pystyn oikein hyvin hyväksymään oman tilanteeni. Itse koen, että kulmakarvat ovat ehkä se tärkein osa meikkiä, ja koska en lopulta ole niinkään meikatun näköisten kulmien ystävä, microblading on ainoa ratkaisu. Käsittelyllähän saadaan myös sellaisia meikatumman näköisiä kulmia, mutta itse liputan luonnolliselle ja huomamattomalle lopputulokselle. Enkä muuten edes tiennyt, että sille toivomalleni tyylille on ihan oma terminsäkin: fluffy brows! No nytpä tiedän. 🙂

Jos pitkän harkinnan jälkeen päädyt kulmien microblading-käsittelyyn, kannattaa tekijä kuitenkin valita tarkkaan. Itse olin tosiaan Raumalla, Eveliina Braggen luona, ja Eveliina on ihan Suomen parhaita tekijöitä. En ollut ensikertalainen ja tiesin kohtalaisen hyvin, mitä halusin, mutta silti suunnittelu ja asioiden läpikäynti on se, joka tuossa työssä ottaa eniten aikaa. Se on millipeliä, jotta kulmista tulee symmetriset ja tässä kohtaa kannattaa tosiaan valita tekijä, joka osaa hommansa. Jos itse jännität kovasti, niin Eveltä saa myös ihan konsultaatiokäynnin, jossa voidaan aluksi suunnitella tosi tarkkaan mitä tehdään ja sitten pääsee kevyemmin mielin toimenpiteeseen.

Moni myös pelkää sellaisia sinertäviä viiruja kulmakarvojen joukossa, mutta oikeastihan nämä tekniikkat ja värit on muuttneet ihan superpaljon viimeisten vuosien aikana. PhiBrows microblading-värit pysyvät just sellaisina, eikä ne muutu sen enempää sinivihreiksi kuin punaisiksikaan. Ja mitä tulee kulmiin muuten, niin nykyään voidaan oikeasti tehdä aivan superhyperohutta karvaa, joten lopputuloksesta saadaan varmasti luonnollinen. Kyse ei myöskään ole tatuoinnista, joten ikuista kaveria kulmakarvoista ei saa, vaikka haluaisikin. Ja mikä parasta, lopputulos vaatii kaksi käsittelyä, joten jos ekassa käsittelyssä koet, että kulmat ei ole ihan just sitä, mitä haluat, tai kaipaat lisää väriä tai jotain muuta, vahvistuksessa on helppo vielä vaihtaa suuntaa ja tehdä hiukan leveämmät tai vaikka enemmän fluffyt kulmat. Itse esimerkiksi halusin vähän paksummat, mutta mentiin tosi varovasti tämä kierros ja sovittiin, että levennetään sitten lisää, jos olen yhä sitä mieltä loppuvuodesta. Eli ylilyöntejä ei kannata pelätä. Kun on hyvä ja luotettava tekijä, homma kyllä sujuu! Itse luotin niin täysin Eveliinan taitoon, että olisin käsittelyn loppupuolella voinut vaikka nukahtaa niille sijoilleni. 

Pari viikkoa pitäisi nyt vältellä kovaa hikoilua, saunomista, pitkiä kuumia suihkuja ja uimista, mutta sitten kulmat on taas huolettomammat kuin ikinä. Alkuun pitää tietty myös rasvailla tuota ihoa, mutta sekään ei ole varsin vaativaa homma. Taidan taas värjäyttää myös ripset, jotta saan maksimoitua meikkaamisen helppouden.

Ai niin, jaoin ennen-jälkeen -kuvan kulmista ig:n stooreissa torstaina, mutta jos et nähnyt sitä (tai ylipäätään haluat sen nähdä), niin kurkkaa se tuolta Eveliinan Instagramista. Tällä hetkellä kuva on Even feedillä heti kolmantena.

Mutta nyt luumupiiraan tekoon! Ihanaa sunnuntaita myös sulle!

Viime viikkoina on tuntunut, että takki alkaa olemaan aika tyhjä. Sitä on jotenkin lykännyt mielessään kaikkea vähän syrjään ja kesän hellittäessä ne ikävämmätkin jutut saa jotenkin enemmän valtaa. Tai vievät ainakin jotenkin enemmän mehuja. Tekisi mieli välillä painaa jotain reboot-nappia, nollata aivot ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta tähän on kai lääkkeenä se kuuluisa palautuminen.

Heräsin aamulla ihan hirvittävään vesisateeseen ja vaikka meillä tuo luvattu supersade jäikin vai aamun ja aamupäivän riesaksi, virittelin heti aamusta myös kynttilälyhdyn työpöydälleni ja yritin pitkin päivää muistaa olla vähän hygge Chai lattea siemaillen. En tiedä onnistuinko, mutta voisihan sen ottaa tavaksi. Ei tuo koleana päivänä voi pahaakaan tehdä.

Mä olen muuten pitkään jo halunnut eroon noista meidän keittiön valaisimista, mutta en ole oikein keksinyt, mitä tuohon pöydän päälle haluan. Jos olisi valmis laittamaan valaisimiin paljon rahaa, niin toki varmasti löytyisi monta vaihtoehtoa, mutta kun tuplana joutuu hankkimaan, niin olen keskittynyt lähinnä edullisiin vaihtoehtoihin. Jotakin kevyttä ja vaaleaa noiden isojen kuuppien tilalle. Ja nyt olen vihdoin ne löytänyt. Katsotaan nyt millä toimitusajalla siirtyvät paikalleen, mutta ehkä viikon kahden sisällä kuitenkin. Toivon ainakin. Olohuoneeseenkin löytyi mukava valaisin sohvan nurkkaan, mutta laitan siitä kuvaa vaikka ensi kerralla. Nyt nimittäin sukellan sohvalle. Aloitettiin nollausharjoituksena uusi sarja Condor (Viaplay). Vaikuttaa ihan kivalta.

Kivaa iltaa! ♡

Me vietettiin perjantaina jo perinteeksi muodostuneet rapujuhlat ystäväperheen kanssa. Näihin juhliin ei kuulu snapsit ja snapsilaulut, koska osallistujista puolet on lapsia, mutta hauskaa on aina ollut ja niin oli tänäkin vuonna. Alkon suosittelema rapuviini oli just passeli ja kasa rapuja ja toinen valmiiksi kuorittuja ravunpyrstöjä hupeni nopeasti nälkäisiin suihin. Viikon päätteeksi kaikki oli enemmän tai vähemmän väsyneitä ja kellahdin jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä sänkyyn kirjani kanssa. Rapuveitsetkin olin onnistunut kadottamaan vuodessa ja leivänpaahdin sanoi sopimuksensa irti, mutta kyllä ne veitset sitten vain lopulta löytyivät ja paahdin noudettiin ystävien luota. Kivaa oli ja jälleen, ja taas saatiin hyvä muistutus siitä, että arjen keskelle pitää järjestää aina jotakin mukavaa. Varsinkin kun syksy tuntuu hyökyvän niskaan.

Helpon kaavan mukaan kun mentiin, jälkkäriksi valikoitui työpäivän päätteeksi tehty mustikkapiirakka. Vanha hyvä resepti on niin helppo ja nopea, että tämä oli oikeastaan jo viikon toinen piirakka, sillä alkuviikosta leivoin työpäivän päätteeksi myös yhden kokouspiirakan. Eilen oltiin äidin luona kaiken muun herkun lisäksi syötiin myös äidin omenakakkua ja siitä inspiroituneena taidan ensi viikolla leipoa itsekin pari kakkusta. Jos innostut, niin omenakakun reseptin löydät täältä.

Rapujen lisäksi elokuun lopun ilonaiheita on daaliat ja auringonkukat. Meinasin jo daalioiden suhteen luopua kesällä toivosta, mutta työ vaiva palkittiin jälleen. Nyt vain pitää toivoa, ettei yöt muutu kovin kylmiksi ja ilo jää lyhyeksi.

Niin se vain meni tämäkin viikonloppu taas aivan liian nopeasti, mutta kun on rentoutunut ja nollannut kunnollla, niin mikäs siinä. Tänään on keitetty viikkosoppa ja pesty pyykkikorit tyhjiksi. Vielä lupaamani vohvelit iltapalaksi, hiukan kynttilätunnelmaa ja sitten saa kunnon yöunien jälkeen uusi viikko saapua.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa myös sulle!

 

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.

 

 

Sitä ei jotenkin osannut edes ajatella, että elokuun saapuessa pitäisi taas vetää farkut jalkaan, mutta niin siinä kävi. Voihan räkä! Kesä ja kesämekot olisivat saaneet olla vähän pysyvämpi olotila. Mutta jos farkut olivatkin vain tauolla, niin sitten on tuo toinen juttu, johon en ikinä uskonut pukeutuvani. En siis koskaan, ikinä enkä milloinkaan. Nimittäin olkatoppaukset! Huhhuh, kaikkea kanssa, mutta siinä ne nyt ovat. 😀

Siinäkin mielessä hassua, että olen aina vähän kokenut ongelmaksi tämän Y-mallisen varteni, mutta ehkä tämä on sitä “korosta sitä, mitä et voi piilottaa”. No, olkatoppaukset joka tapauksessa tarttuivat mukaani ja tässä sitä ollaan. Taisin vain kiikuttaa kassalle väärän kokoisen puseron, kun muistaakseni se sovituskopissa hyväksi havaitsemani oli pikkuisen pienempi. Tai pikkuisen vaatimattomampi just ehkä hartiaseudulta. No, niin tai näin, tässä sitä nyt ollaan harteikkaampana kuin koskaan. Että never say never, olkatoppaukset ovat palanneet!

Ajattelin muuten aloittaa virallisen kynttiläkauden just nyt heti elokuun alkuun. Pitää taas kaivaa kaikki mahdolliset hyggeilytaidot esiin, mikäli sää ei ymmärrä muuttua kesäisemmäksi pikapuoliin. Ja sitten pitää varmaankin laatia jokin isompi plääni syksyn varalle. Mutta ei mennä siihen vielä. Elokuu on kuitenkin kesää ja sillä hyvä!

Mutta hei, sateesta ja koleudesta huolimatta ihanaa elokuuta. Lupailivat myös helteiden paluuta. Minä ja olkatoppaukseni olemme valmiina! 😍