Ohikiitäviä kesähetkiä

16.6.2021

Kesäpäivät tuntuvat juoksevan karkuun. Syreeni on vain muisto viimeviikon kuvissa, ja taas yksi viikko on ehtinyt jo puoleen väliin. Edelleen kaipaan sitä, että aika pysähtyisi hetkeksi. Tai lakkaisi ainakin kiiruhtamasta. En nimittäin pidä kesän ja kiireen yhdistelmästä, vaikka en ehkä kiireestä pidä ylipäätään. Olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat elämään enemmän aikaa “haistella ruusuja”. Ja kuvainnollisesti yritänkin sitä harrastaa. Jättää myös aikaa ihan vain sille olemiselle ja nauttimiselle. Kesätuulen tuntemiselle ja linnunlaulun kuuntelemiselle. Suomen kesä ja luonto ovat kuitenkin just niitä asioita, joista voimaa voi ja pitääkin ammentaa ihan koko vuoden tarpeisiin. Aikaisista aamuista ja valoisista öistä. Vaikka vuorotellen silloin tällöin. Mutta vähiten kesä on tarkoitettu ainaisen tietokoneen edessä istumiselle, sen olen vuosien mittaan oivaltanut.

Huomenna ajattelin ennakoida tulevaa helleputkea pyhittämällä torstai-illan siivoukselle. Ei tarvitse sitten haaskata kaunista kesäviikonloppua moiseen tylsyyteen. Tänään olen kuitenkin antanut itselleni luvan nauttia ulkoilman sijaan myös jalkapallosta olohuoneen sohvalla. Joskin kohta nappaan roseepullon jääkaapista, kaadan itselleni lasillisen ja siirryn kasvariin. En juhliakseni Venäjän voittoa tai surrakseni Suomen tappiota. Otan lasillisen ihan vain itselleni. Ja sille että on kesä!

 

Mukavaa iltaa myös sulle! 🍃


Voispa ajan pysäyttää!

07.6.2021

 

Stoooooop! Tässä kohtaa kesää tekisi aina mieli vetää hätäjarrusta! Voisko kaikki pysähtyä just tähän syreenien, koristeomenoiden, kielojen ja kaiken muun ihanan aikaan. Tuntuu, että nämä kesän hetket menevät niin luvattoman nopeasti ohi, eikä tällainen hidas nautiskelija ehdi kunnolla ottaa kaikkea iloa irti. Tai jos voisi laittaa pulloon ja saada kukat kestämään!?

Vaan eipä tuo niin mene, ja siinä kai koko homman viehätys. Yritän aina muistuttaa itseäni neljän vuodenajan upeudesta. Ja tietty siitä, että kesä ei tuntuisi just näin ihanalle, jos välillä ei olis marraskuukin.

Freesasin viikonloppuna kotia oikomalla vähän paikkoja ja kantamalla kimppu kaupalla kukkivaa sisään. Kukaan ei ehkä huomaa, etten viitsinyt sen paremmin siivota. Ehtii sitä sitten vaikka sateisempina päivinä. Arki tuntuu lähes juhlalta kaiken kukkeuden lomassa ja kun nämä kukat kuihtuvat, on luvassa onneksi uusia kimppuja. Vielä pitkään! Jeeee!


Sekaisin puutarhasta

31.5.2021

 

Varsin onnellinen puutarhuri täällä hei!

Olen kaatunut iltaisin sänkyyn väsyneenä ja paikkoja särkien. Kaiken kantamisen, kaivamisen ja raahaamisen jälkeen tuntuu kuin olisin jäänyt jyrän alle. Veto on poissa, mutta mieli sitäkin virkeämpi. Millään ei malttaisi lopettaa ja toisaalta koskaan ei onneksi tule valmistakaan. Väittäisin, että puutarhatyöt ovat resepti hyvään oloon ja menevät kyllä ihan urheilustakin, jos oikein innostuu.

Tein viikonloppuna uuden daaliapenkin, jaoin juurakot ja upotin mullan alle. Kitkin, kuokin, karsin ja istutin. Ja olisin voinut jatkaa vaikka miten pitkään. Harmi, että viikonloput ovat vain niin kovin lyhyitä. Ja minä tarvitsen paljon unta. Mutta on se vain joka kerta yhtä ihanaa kulkea ulkona illalla se viimeinen kierros ja ihailla työnsä jälkeä. Ja toisaalta heti aamulla käydä kurkistamassa, miltä ulkona näyttää. Tämä on se vuodenaika, jonka soisin kestävän miltei ikuisesti. Tavallaan kesä on kuitenkin vasta alussa.

Kuolanpionin nuput pullistelevat jo punaisina ja onpa tuo tehnyt kolme uutta taimeakin, joten kenties siirrän tätä ihanuutta vielä jonnekin muuallekin. Keltaiset kiurunkannukset saavat meillä peittää perennapenkkejä kunnes väsyvät ja antavat tilaa muille kasveille. Ne on oikein hyviä peittämään paljasta maata ja ehkäisevät näin myös rikkaruohojen kasvamista. Kohta niiden lomasta puskee esiin mooseksenpalavapensas, ritarinkannukset ja monet muut ihanuudet. Sävyt muuttuvat ja syvenevät, ja puutarha muuttaa taas ilmettään.

Ja hei, kun illan päätteeksi voi vielä poimia maljakkoon pienen annoksen oman pihan kesää, on yhtälö aika täydellinen. Siitäkin huolimatta, että ne varsinaiset kotityöt jää kyllä sisällä tekemättä.

Ihanaa uutta viikkoa sullekin! 💛

 


kesä hiipii kotiin

11.5.2021

Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!


Paluu arkeen

02.5.2021

Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.


Ajasta ikuisuuteen, eikä koskaan takaisin

25.4.2021

Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja olin varma, etten enää koskaan voisi tarttua kameraani, nauttia kevätauringosta tai perjantaiaamuista. Olin viettänyt viimeisen päivän ja yön isän vierellä. Ja vaikka kuolema ehkä isän kohdalla olikin armollinen, sen lopullisuus tuntui silti ylitsepääsemättömältä. Ajasta ikuisuuteen, mutta ei koskaan takaisin.

Viimeiset kolme viikkoa olivat ehkä elämäni raskaimmat. Ensin puhuttiin kuukausista, lopulta viikoista. Aika kului kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitella. Ja samalla ne viikot olivat myös äärimmäisen tärkeitä. Läsnäoloa ja välittämistä. Hiljaisuutta ja tärkeitä sanoja.

Nousin vielä torstaina aamukahdelta. Tein viimeisiä Instagram-kampanjoita valmiiksi ja lähdin ajamaan töihin. Automatkalla kuitenkin tajusin etten enää jaksaisi. Väsymys ja tieto siitä, että minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kävivät turhan raskaiksi. Niinpä ajoin aamupäivällä sairaalaan ja istuin isän vierellä koko päivän ja seuraavan yön. Perjantaiaamuna ehdimme vielä istua yhdessä kokonaisen tunnin – kokonaisena perheenä. Se että olimme siinä vierellä on jotenkin lohdullista.

Viikon aikana tunteet ovat kulkeneet lähes kaikkia ratoja. On surua, kiukkua, väsymystä ja iloakin. Loppuviikosta päätin, että elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin lukea loppuun kirjan, jonka ehdin isän vieressä aloittaa ja neuloa valmiiksi paidan, jonka helman resorista pari kerrosta syntyi isän vierellä. Päätin, että ne on mun surutyötä. Ellen tarttuisi niihin nyt, ne muistuttaisivat aina siitä kaikesta, mikä jäi kesken. Eilen päättelin neuleen ja suljin kirjan. Totesin, että on aika jatkaa elämää. Nyt maanantai ja arki tuntuvat ajatuksena raskailta, mutta samalla lohduttavilta. Elämän on jatkuttava, eikä asia muutu, vaikka kuinka rypisin surussani. Toki surutyö ottaa aikaa villapaitaa ja kirjaa kauemmin, mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Mulla on kuitenkin ihana perhe, työ jota rakastan ja elämä joka kannattaa elää.

Kolmen viikon aikana ehti saapua myös kevät. Ja vaikka voisi kuvitella toisin, meillä on puutarhajutut aika hyvällä mallilla. Tästä kiitos meidän miesväelle, joka otti tänä vuonna hoitaakseen kruopsutukset ja haravoinnit, kasvihuoneen lasit ja monet muut työt, joiden luulin jäävän tekemättä. Ehkä näiden räntäsateiden jälkeen puutarhajutuista on kiva ammentaa iloa arkeen. Nauttia keväästä, alati lämpenevistä perjantaiaamuista ja valokuvaamisestakin.

Viimeisen viikon aikana olen myös yrittänyt korvata lapsille ne viikot, jotka olin poissa. Kiitollisena siitä, että poissaoloni oli kuitenkin mahdollista. Olen onnistunut pyrkimyksessäni vaihtelevasti, mutta tänään leivottiin Klaaran kanssa suklaakeksejä. Niiden ohjeen löydät täältä, jos vaikka haluat kokeilla. Sopivat hyvin myös vapun herkkupöytään, joskin katoavat kovin nopeasti. Siksi tehtiinkin kolminkertainen määrä.


Kimppu kevättä – kuinka saada leikkokukat kestämään pidempään

07.4.2021

Kaupallinen yhteistyö Substral & Indieplace


Ei ole kukkakimpun voittanutta. Ainakaan tässä kohtaa vuotta, kun kevät vielä keikkuu kainosti edes ja taakse, ja antaa yhä odottaa todellista puhkeamistaan. Viikonloppukimppu on meille kaikille tuttu käsite, mutta onko se kimppu oikeasti vain viikonlopun ilo, vai voiko kukkakimpun saada pysymään kauniina jopa kaksi viikonloppua? Tänään vinkkejä leikkokukkien ylläpitoon kaupallisessa yhteistyössä Substralin kanssa.

Joskus kukkakaupasta saa jonkin leikkokukkaravinteen ostosten mukana, mutta samalla annetaan yleensä myös ohje puhtaan veden vaihtamiseen. Toisin sanoen, jos neuvoa veden vaihtamiseksi noudattaa, pieni ravinnepakkaus on mennyttä jo seuraavana päivänä. Vaikka puhdas vesi ja tuoreet imupinnat ovatkin varsin tärkeä tekijä kukkien säilymistä ajatellen, pitää muistaa, että esimerkiksi erilaisissa asetelmissa tämä voi joskus osoittautua hyvinkin hankalaksi. Lisäksi tarvitaan oikeasti myös hiukan enemmän apua, mikäli mielii kukkien säilyvän muutamaa päivää pidempään. Parhaassa tapauksessa ja hyvällä tuotteella veden vaihtamista ei välttämättä tarvita ollenkaan, joskin kannattaa pysyä tarkkana, että jokainen kukkavarsi saa vettä juodakseen.

 

Maljakkolevä on meille kaikille aika tuttu juttu. Eli se limainen vesi, joka maljakosta usein löytyy, ja se ikävä likakrantu maljakon kyljissä, joka ei tahdo irrota edes tiskatessa. Varsinkin neilikat tai nuo nyt tosi suositut ranunculukset muuttavat veden nopeasti sameaksi ja likaisen oloiseksi. On selvää, että moisissa olosuhteissa kukat eivät kovinkaan kauaa jaksa sinnitellä. Onneksi tähänkin ongelmaan on ratkaisu!

Substralin uusi leikkokukkaravinne on kätevässä pumppupullossa, josta annostelet muutamalla painalluksella ravinteet kimpullesi (kolme painallusta per 0,5 litraa vettä) ja varmistat, että kukat kestävät maljakossa vielä seuraavallekin viikonlopulle. Substralin leikkokukkaravinne pidentää kimppusi kukintaa ja tuoreena pysymistä (jopa +60 %). Tuote antaa kukille niiden tarvitsemia, nopeasti saatavilla olevia ravinteita, ja se liukenee helposti veteen. Substralin leikkokukkaravinne on myös hajuton ja väritön.

Vinkkit virkeälle kukkakimpulle:

🌸 Käytä puhdasta maljakkoa
🌸  Leikkaa leikkokukille uusi imupinta terävällä veitsellä (leikkaa vinottain, jotta imupinnasta tulee mahdollisimman pitkä).
🌸  Lisää maljakkoon oikean lämpöinen vesi: Puuvartiset kukat (esim. ruusut) nauttivat lämpimästä vedestä ja pehmeävartiset kasvit viihtyvät viileässä vedessä.
🌸 Lisää maljakkoon oikea määrä Substral leikkokukkaravinnetta
🌸  Mikäli vesi pääsee loppumaan, huuhtele maljakko, leikkaa uudet imupinnat ja lisää puhdas vesi (muista lämpötila).
Lisää uusi annos ravinnetta!
🌸  Jos mahdollista, nosta kukat viileään esimerkiksi yöksi tai siksi aikaa, kun et ole nauttimassa kimpustasi!

 

Itse odottelen jo innolla kesää ja oman pihan leikkokukkia. Näillä ohjeilla myös ne pysyvät virkeänä ja ilahduttavat pidempään.

Kukikasta kevätviikkoa!

 


pääsiäisneule ja vanhoja aarteita

24.3.2021

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. 😀

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. 😀 Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 


Uusi olohuone

22.3.2021

Huh, mikä viikonloppu! Tosiaan viikko sitten lauantaina meidän siivouspäivä kääntyi siihen, että mieheni ilmoitti haluavansa uudet sohvat ja niinpä me laitettiin vanhat sohvat myyntiin ja tilattiin uudet, joita oltiin toki suunniteltu jo pidemmän aikaa. Tai no, minä olin suunnitellut Ikean Stocksund -sohvia jo useamman vuoden, ja viime aikoina lähinnä odottelin, josko vaaleat päälliset tulisivat taas myyntiin. Sohvan kokoinen asia oli kuitenkin sellainen juttu, josta väännettiin useampaan otteeseen, ja lopulta tilanne oli vähintäänkin “patissa”. Ehkä tuo huomasi väsymykseni valkoisten päällisten pesemiseen tai jotain, mutta ajankohta oli otollinen ja puolisoni sai tahtonsa läpi. Eli tilattiin Soderhamnit, jotka taitaa olla nykyään yhtä suositut kuin nuo Ektorpit olivat aikoinaan.  Tosin asetin ehdoksi taas valkoiset päälliset ja kompromissi syntyi näillä ehdoilla.

Ehkä se väsymykseni valkoisiin sohviin oli myös jossain määrin totta, sillä seuraavana päivänä päätin itse, että miehen ehdottama beige olisi sittenkin parempi. No, ei sitä tilausta voinut enää muuttaa, joten nyt meillä on kahdet sohvanpäälliset, joista toiset pitäisi palauttaa takaisin. Ja kyllä mä nyt olen ihan tyytyväinen. Noissa inan tummemmissa kun ei ihan jokainen kissankarva pistä silmään. Ja olen toki tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Meillä kun on siinä suhteessa kasvava perhe, että lapset venyvät ja sohvalla on useimmiten enemmän kuin ahdasta. Tästä syystä päätettiin myös vaihtaa erillinen sohvapöytä kunnon rahiin, jolla saa mukavasti lisätilaa löhöilyyn. Nyt kun lapset vielä jaksavat meidän kanssa löhöillä, pitää tietenkin panostaa puitteisiin.

No, uudet sohvat tulivat keskiviikkona ja vanhat jatkoivat matkaansa torstaina. Perjantaina aloitimme heti työpäivän päätteeksi olohuoneen raivauksen ja kokosimme tapetointipöydän valmiiksi. Noutopitsan jälkjeen päätettiin ryhtyä heti hommiin, jotta päästäisiin lauantaina vähemmällä. Lopulta ihan hyvä veto, koska muuten ei olisi viikonloppu riittänyt. Tapetointi nappaa ihmeen paljon aikaa. Ja sitten on kaikki se sähköjen ja listojen irrottaminen ja uudelleen laittaminen, maalaus ym. Kello taisi olla yli kymmenen kun lauantai-iltana saatiin sohvat kasaan. Sunnuntaina jatkettiin vähän kevyemmin ja vieläkin olisi tekemistä, mutta ehkä niitä paikkoja saa kuntoon vähän kerrallaan tällä viikolla. Suurin työ oli kassakaapin siirtämisessä. Se kun siirtyy pari senttiä kerrallaan kolmen ihmisen voimin. Eikä se muuten ole edelleenkään omalla uudella paikallaan, sillä puhti loppui vähän kesken. Saimme sen kuitenkin sen verran liikkumaan, että mahduimme kasaamaan sohvat. Jos omistaisi jotakin kovin arvokasta, tuolla se olisi hyvässä jemmassa. Tai ainakin kaappi itse on hyvässä jemmassa. Sitä kun ei kukaan kanna ääneti mihinkään.

Olohuoneen uusi vihreä ilme näyttää omaan silmääni aika täydelliseltä. Ja jos kohta 13-vuotias teini sanoo, että näyttää kodikkaalta, en mene asiaa kiistämään. Sillä onhan se nyt kodikas. Ja sanonta nälkä kasvaa syödessä piti taas kutinsa. Nyt nimittäin haluan tapetteja yhä enemmän joka huoneeseen. Ja tuo toinen haluaa isomman telkkarin. Joten onpahan kinasteltavaa myös tulevaisuuteen, eikä tarvitse tylsyyteen asti sohvalla löhötä.

Sen verran oltiin kuitenkin sunnuntaina jo voiton puolella, että pastan kanssa korkattiin oikein viinipullo. No, ehkä oltiin se myös ansaittu!


Tuli kevät ja sisustuskärpänen

16.3.2021

Huhhuh! En se ole ainoastaan minä, joka maaliskuun lapsena herään eloon talvihorroksesta, vaan meillä asuu onneksi toinen kaltaiseni. Lauantain siivouspäivä sai uuden käänteen, kun mies totesi, että haluaa uudet sohvat. No ideasta toteutukseen ja nyt odotellaan uusia sohvia saapuviksi. Samalla kun sitten rymsteerataan, pohdimme, että se iänikuinen tapettipuhekin voisi muuttua teoiksi. Ja niin on ensimmäinen erä tapettia sekin olohuoneessa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Listojakin on pitänyt uusia, ja kuulemma laitetaan nyt sitten kerralla nekin kaikki kun aloitetaan. Eikä väljä, kunhan sitten laitetaan. Eilen listakasa nimittäin muutti olohuoneen lattialle. Ja jännitän tässä myös tätä kahdeksan vuoden taukoani tapetoinnissa. Toivottavasti homma yhä sujuu. 🙂

Täällä talvi katosi kolmessa päivässä, joten sukset saa kai pakata odottamaan seuraavaa talvea. Lunta on nimittäin enää pahimmissa varjopaikoissa ja auratuissa kinoksissa. Ehkä on aika nostaa narsissit rappusille ja toivottaa kevät tervetulleeksi. 💛