Vielä kerran tytöt!

14.10.2020

Kaivoin aamulla vanhan kirkasvalolamppuni esiin, sillä vaikka syksy edelleen on ihan jees, pimeys ja valon puute tökkii ainakin aamuisin. Olen aamuihminen, mutta en lainkaan kiellä, ettenkö pitäisi enemmän niistä aamuista kun saa herätä päivänvaloon. Kovinkaan tehokas tuo vuosia vanha valaisin ei enää ole, ja olenkin tänään vakavasti pohtinut uuden hankkimista. Sellaisen, jonka lapsetkin voisivat sytyttää aamupalapöytään istuessaan. Väsymys nimittäin tuntuu painavan talon nuorempaakin väkeä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, täällä koululaisten syysloma on vasta ensi viikolla, ja koska tässä olisi nyt vielä pari päivää jaksettavana heilläkin, me kömmittiin eilen koko perhe jo ennen ilta kahdeksaa nukkumaan. Jep, ihan oikeasti! Itse voisin mennä nukkumaan vaikka joka ilta tuohon aikaan, jos se olisi mahdollista, mutta tämä kollektiivinen suoritus oli omaa luokkaansa jopa tässä taloudessa, jossa ei normaalistikaan kukuta puolille öin edes viikonloppuna.

Mutta en minä tullut teille meidän perheen uniasioita kertomaan, vaan päivittelemään sitä, että nämä daaliat ei lopu sitten millään! Nyt ollaan jo miltei kuukauden verran viime vuotta pidemmällä ja edelleen daaliat avaavat jopa nuppujaan. Olin ihan ajatellut tehdä teille sen daalioiden nostoa käsittelevän postauksen lokakuun alussa, mutta tässä ollaan edelleen. Ongelma on toki positiivinen, enkä laita yhtään pahakseni, vaikka oman pihan kukkia saisi maljakkoon seuraavankin kuukauden ajan. Onhan tämä silti aika erikoista, ettei yöpakkasia ole vieläkään ollut.

Jossain vaiheessa ajattelin, että ette ehkä jaksa kovin montaa daaliakuvaa enää tämän vuoden puolella, mutta tässä sitä taas ollaan. Vielä kerran tytöt! Ja ehkä toisen ja kolmannenkin. Vannomatta paras.

 

Bonuksena nopea vinkki tiimalasivartalon hankkimiseen: Leveät lahkeet ja suuret olkapäätä! Jossain keskikohdalla on väkisinkin kapeampaa.


vähän sellaista japandi-henkeä

12.10.2020

Heippa ja uutta viikkoa!

En tiedä onko minussa nykyään jokin vähän vinksallaan, mutta ihan tykkään näistä lonkeronharmaistakin lokakuun päivistä. Ei tarvitse olla niin justiinsa. Lupa olla vähän vähemmän energinen ja ulospäinsuuntautunut. Se on välillä ihan jees sekin, vaikken tästä ehkä pysyvää olotilaa tavoittelekaan.

Mun viikonloppuun mahtui yksi koulutus, ulkoilua, perheaikaa sohvalla, yhteisiä ruokailuja, puutarhatöitä ja pitkät yöunet. Sopivasti vähän kaikkea, joskin eilen oli pakko laittaa perhe kahtia ja lähettää miesväki pelireissuun keskenään, koska korona ja kaiken maailman rajoitukset. Mutta menihän se tyttöjenpäivä niinkin. Sellainen aika täykkäri viikonloppu etten sanoisi. Ja sellaisen jälkeen on kiva aloittaa uutta viikkoa.

Olen saanut jokusen kysymyksen tuosta meidän keittiön pöydästä ja se on tosiaan rungoltaan se sama Ikean pöytä, mikä siinä on ollut jo vuosia, mutta tuo pöydän kansi on uusi. Puu on vanhaa haapalankkua, jonka ystävä höyläsi ja mies nakutteli kannen paikalleen. Pinta käsiteltiin Osmon Topoil öljyvahalla ja sävyllä valkotammi. Tähän sain ohjeet ja vinkit Katilta, joka on näissä jutuissa ihan pro. Ja lopputulos on tietenkin aivan älyttömän ihana ja tykkään pöydästä joka päivä vain pikkuisen enemmän.

Siinä vaiheessa kun pöydän kannen uusimista alettiin miettimään olin oikeastaan jo kerännyt itselleni valtavan määrän inspiskuvia ja niitä sitten mietittiin ja käytiin yhdessä läpi. Oikeastaan haapaan päädyttiin vain koska ihastuin sahalla pitkiin vanhoihin lankkuihin, joita oli projektiin tarpeeksi. Halusin pöydän pinnasta kuitenkin paksua lankkua ohuemman ja luonteeltaan lankkupöytää kevyemmän. Pahin mahdollinen skenaario oli, että meillä olisi keskellä keittiötä jotakin isoa, mikä ulkonäöltään kuuluisi paremmin jonnekin metsästysseuran majalle. Niitä versioita tulikin paljon vastaan googlettamalla vain “lankkupöytä” ja jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen, että sain sen visioni selitettyä myös miehelle. Mutta nyt se on tosiaan jotakin muuta kuin metsästysseuran pirttiryhmä. Pöytä jopa huokuu vähän sellaista japandi-henkeä; rauhoittavaa, luonnollista ja vähäeleistä.

Seuraava projekti voisi olla tuon itse tehdyn sivupöydän kannen uusiminen. Tosin sen suhteen en ole yhtään varma, mitä haluaisin. Olen jopa miettinyt kivitasoa tuohon, jotta saisin samalla kivan leivontapöydän. Mutta tämänkin idean pitää antaa muhia ja hautua!

Mulla on tänään maanantain kunniaksi taas superihana hieronnan jälkeinen olo. Nyt iltapalaksi mannapuuroa voisilmällä ja ajoissa pahnoille. Voisi olla huonomminkin!


oikeastaan ihan jees

09.10.2020

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!


ryhtiliikettä

06.10.2020

Mietin eilen aamulla kalenteria katsoessani, että mitähän tästäkin viikosta mahtaa tulla. Kalenterin sivut olivat pikkuisen liian täynnä ja keli pikkuisen liian harmaa. Mutta täytyy sanoa, että mikäli maanantaita on uskominen, tästä viikosta saattaa tulla jopa ihan erityisen hyvä. Ja se on kuulkaas aika hyvä fiilis uuden viikon alkajaisiksi.

Yksi maanantain arkinen ihanuus oli hierojalla käyminen ja se herätteli taas miettimään omaa jaksamista ja hyvinvointia. Vaikka hieroja osaakin tehdä taikojaan lapojeni välissä ja saa hartiajumin löystymään, tiedän että asialle pitäisi tehdä itsekin jotakin. Pitäisi nähdä enemmän vaivaa sen eteen, että jaksaa seistä suorassa vielä vuosikymmenienkin päästä. Mä en vain ole oikein koskaan ollut mikään kehonhuoltaja. Kovaa ja täysillä on enemmän se mun juttu, ja sitten se sellainen lempeämpi huolto vain jää kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta. Ulkopuolisen suusta kuultuna tuo “sinun täytyy itse pitää itsestäsi huolta” meni kuitenkin jonnekin syvemmälle. Kaivoin esiin jumppakepin (mopin varren) ja -kuminauhan ja lupasin pyhästi että teen sananmukaisesti ryhtiliikettä lopun vuotta. Päätös itseäni ja omaa hyvinvointia ajatellen.

Ehkä tämä kohta vuodesta on muutenkin hyvä erilaisille ryhtiliikkeille oli niissä kyse sitten fyysisestä hyvinvoinnista, ajanhallinnasta tai elämisen mielekkyydestä ylipäätään. Kun arki on päässyt kesän jälkeen kunnolla rullaamaan on hyvä myös tarkistaa, onko suuret lupaukset paremmasta arjesta kuitenkin jääneet vain sanahelinäksi ja valuneet virran mukana. Ryhtiliikettä kaipaa ainakin meillä kodin toimivuus. Karsiminen ja järjestely helpottaisivat kovasti arjen kiirettä ja mahdollisesti myös pienentäisivät pinnan paloherkkyyttä. Vartta ja moppia puolestaan sähköpostilaatikko, joka täyttyy monta kertaa päivässä lehdistötiedotteista, joita minulla ei ole aikaa (tai varsinaisesti edes mielenkiintoa) lukea.

Tiistain pelastus on ehdottomasti lapsi, joka savusti lohen ja lohkoi perunat uuniin. Valmiiksi katettuun pöytään oli ilo saapua. Ihan kohta aion hipsiä pihasaunan lämpöön itseäni hellimään. Vaikka kuvat onkin jo viikonlopulta, ajattelin tavoitella tiistain kunniaksi vähän samanlaista hyggefiilistä. Suljen silmäni niiltä toistaiseksi vielä karsimattomilta ja järjestelemättömiltä nurkilta ja luotan kynttilänvalon tuomaan illuusioon.

Mutta nyt niitä ryhtiliikkeitä. Ihanaa iltaa!


syksy puutarhassa – innostu, nauti ja leiki

04.10.2020

Kaupallinen yhteistyö Fiskars


Muistatko vielä sen fiiliksen, jonka keväällä sait puutarhatöistä? Millään ei olisi malttanut lopettaa. Pyykit jäivät pesemättä, koti siivoamatta, uutiset lukematta ja telkkariohjelmat katsomatta. Nopeasti ruokaa ja sitten takaisin hommiin. Puutarhatyöt koukuttivat ja illat venyivät. Tuo totaalinen hurmoksellisuus kuuluu joka vuosi kevääseeni. Puutarha on ilon ja riemun lähde, eikä siitä malttaisi olla erossa. Mutta kuinka tuon saman innostuneisuuden saisi siirrettyä syksyn puutarhatöihin? Mistä ammentaa hurmos, kun kaikki työllä ja voimalla aikaansaatu maatuu silmien edessä? Tarjoilen teille tänään vinkit puutarhan syksystä innostumiseen kaupallisessa yhteistyössä Fiskarsin kanssa.

Unohda säännöt:

On eri asia olla ammattitarhuri tai harrastaja. Usein kuulen puutarhatöiden tai istutusten yhteydessä ihmisten käyttävän sanaa käskeä. “Nämä käskettiin istuttaa näillä väleillä” tai “Lehdet käsketään haravoimaan syksyllä.”
Kukaan ei tosiasiassa käske yhtään mitään. Omassa pihassa saa olla luova, kokeilla, erehtyä ja oppia. On erilaisia koulukuntia ja toisten mielestä asiat tulisi ehkä tehdä tietyllä tavalla. Paras tapa on kuitenkin se joka sopii sinulle.

Nurmialueita ei tarvitse nuolla syksyllä haravan kanssa puhtaaksi. On kuitenkin tärkeää poistaa paksuimmat lehtimatot, jotta nurmikko ei kärsisi. Totaalisen pilalle se ei mene vaikka jonain vuonna lehtiä jäisi runsaamminkin. Mutta keväällä nurmi on nopeammin vihreä ja siisti kun sen päällä ei ole maatunut paksuja massoja suuria lehtiä. Keskity siis ainakin hevoskastanjan- ja vaahteranlehtiin. Pienimmät lehdet silpoutuvat kyllä leikkurissakin!

Jos käyt taistelua sammalta vastaan, tammenlehdet tulisi myös haravoida pois. Tippuu ne sitten syksyllä, talvella tai vasta keväällä. Jos taas pidät sammaleesta kuten minä ja kasvatat vaikka alppiruusuja, tammien lehdet voi ajella keväällä ruohonleikkurilla.

Mieti mikä motivoi:

Oma aika raikkaassa ulkoilmassa? Hyötyliikunta? Se, että näkee työnsä tuloksen?

On aivan varmasti jotakin, minkä vuoksi haravaan olisi oikeastaan ihan kiva tarttua. Luurit päässä voi kuunnella musiikkia tai äänikirjaa, tai olla vaan ihan omassa rauhassa ja keskittyä töiden jälkeen johonkin ihan muuhun.

Jos sinua motivoi itsesi liikuttaminen tai yhteinen ulkoilu perheen kanssa, puutarhatyöt ovat syskyllä ihan yhtä loistava keino kohottaa kuntoa kuin keväälläkin. Mitä enemmän teet, sen enemmän kerrytät askelia ja pusket happea keuhkoihisi.

Itselleni syksynkin puutarhatöissä ehkä tärkeintä on se, että näkee työnsä tuloksen. Hyödynnän tätä motivaattoria jakamalla pihan eri alueisiin. Silloin saan aikaan myös valmista jälkeä lyhyessä ajassa. Älä siis päätä putsata kaikkia perennapenkkejä ja siirtyä sitten vasta haravoimaan, vaan hoida puutarha pala kerrallaan. Kun saat yhden alueen valmiiksi, et malta olla tarttumatta seuraavaan!

Niin kuin monessa muussakin lajissa, myös puutarhatöissä välineillä on väljä. Hanki hyvät ja kestävät puutarhatyökalut ja satsaa esimerkiksi Fiskarsin käteviin QuikFit työkaluihin. Samaan varteen saat vaihdettua erilaisia haravapäitä tai maanmuokkaustyökaluja. Jos taas leikkaat kukkineita kukkavarsia tai ylipäätään jotakin, mikä ei vaadi niin suurta voimaa, säästä myös käsiäsi ja käytä esimerkiksi Fiskarsin Solid Snip SP15 -saksia. Nämä ovat muuten cutting garden -harrastajan lempityökalu!

Jos keltaiset kumisaappaat tekevät sinut iloisiksi, voit kokeilla myös niitä!

Kokeile uutta:

Joskus voi kangistua tekemään asiat aina samalla tavalla. On tietenkin kiva, jos on löytänyt rutiinit ja oman tavan toimia, mutta joskus voi olla paikallaan kokeilla jotakin muuta. Esimerkiksi äitini hoksasi vasta eläkepäivillään kuinka paljon helpompaa on jättää osa syksyn puutarhatöistä kevääseen ja siivota osa perennoista vasta keväällä kun ne ovat kuivia ja likipitäen täysin maatuneita.

Minä puolestani olen aina ollut vannoutunut kottikärryjen työntäjä, ja kärrymallin olen oppinut jo lapsuudessani. Ystäväni puolestaan tekee kaikki kitkemiset ja puhdistukset jakkaralla istuen ja puutarhasäkkiä hyödyntäen. Sain nyt kokeilla Fiskarsin neliskulmaista Ergo pop-up puutarhasäkkiä ja innostuin valtavasti sen helppoudesta ja keveydestä. Isoon säkkiin mahtuu myös enemmän tavaraa kuin kottikärryihin. Tai ainakin kuorma pysyy kyydissä koko matkan!

Ajattele hyötyä terveydellesi:

Pakottaako niskaa ja hartioita? Stressaako?
Ei omat hartiani ainakaan näin jumissa olleet keväällä. Puutarhassa tehdyt kiertoliikeet laittavat kuitenkin rankaan liikettä ja veren kiertämään. Haravointi on siis oiva apu myös päänsärkyyn. Ja vaikka kävely syksyisessä luonnossa on sekin ihanaa, puutarhatöissä käytämme koko vartaloamme luonnolisella tavalla.

Tiesitkö muuten, että puutarhanhoito on myös loistava apu stressiin ja apeaan mielialaan. Itse asiassa Fiskarsin vuonna 2019 tekemä tutkimus viittaa siihen, että puutarhanhoito voi olla jopa avain onneen! Tutkimuksen mukaan puutarhanhoitoa harrastavat ihmiset eivät ole ainoastaan onnellisempia kuin ne, jotka eivät harrasta puutarhanhoitoa, vaan myös näkevät puutarhanhoidon olevan yksi onnellisuutta tuova tekijä.

Raitis ilma, luonnollinen äänimaailma ja yhteys luontoon tarjoavat aivoillemme kaivattua hiljaisuutta ja rentoutumista. Niiden myönteiset vaikutukset stressitasoihin ja itsetuntoon on havaittu monesti. Puutarhanhoito on myös mahdollisuus irtautua arjen kiireistä. Luontoa hoitaessamme olemme osa sitä ja palaamme ikään kuin juurillemme.

Nauti:

Myönnän, että itsellenikin on aikanaan kasvanut jonkinlainen tarve aina miettiä, kuinka lapset saadaan innostumaan jostakin. Tai ainakin sitä jotenkin ajatellaan, että ulos kannetut eväät ovat lapsia varten. Mutta entäs jos ne olisivatkin meitä itseämme varten? Maistuuko termarikahvi ulkona paremmalta kuin tavallinen kotona juotu kahvi. Vai tekeekö luonnossa syöminen yksinkertaisesti kaikesta aina paremman makuista?

Mieti mistä nautit! Kahvihetkestä ulkona, hiljaisuudesta, omasta rauhasta, parisuhdeajasta. Pääasia on, että keskityt puutarhatöissä myös nauttimiseen!

Valmistaudu tulevaan:

Pidän itse ehdottomasti enemmän keväästä. Mutta kevät on itselleni myös yksi motivaation lähde syksyn puutarhatöihin. Jokainen lehtikassa on lehtikasa vähemmän keväällä. Jokainen syksyllä siistitty perennapenkki tuo nopeampaa nautintoa keväällä.

Huolehdi syksyllä, että arkojen kasvien juurille ei ole syntynyt kuoppia. Näin suojaat kasvien juuret jäätymiseltä. Myös kuusenhavut on hyvä tapa suojata herkimpiä juuristoja.

Vielä enemmän kevätfiilistä syksyn puutarhatöihin antavat kukkasipulit! Ajatella, että kohta ne sieltä maasta kurkistavat ja tuovat väriä ja iloa elämään. Viimeistään silloin ehkä ymmärtää sen ilon, mitä syksyn puutarhatöilläkin voi lopulta saada aikaan!

Narsissit, laukat, tulppaanit ja kaikki muutkin sipulit istutat äärimmäisen näppärästi Fiskarsin Xact rikkaruohoraudalla. Tämä voikukan pahin vihollinen on yksi lempityökaluistani. Se on niin monikäyttöinen, että käytän sitä siistimiseen, kitkemiseen ja istuttamiseen. Rikkaruohoraudalla saa myös siististi kolon kukkasipuleille. Pidän ylipäätään siitä, että puutarhatyökalut ovat monikäyttöisiä!

Leiki:

Leiki, hulluttele, naura ja nauti! Onko joku sanonut ettei aikuinen voisi tehdä lehtienkeleitä tai hyppiä lehtikasoihin? Kokeile! Hyppää lehtien sekaan, käännä katse ylös ja seuraa lintujen matkaa. Ota kaveri mukaan, kutita, halaa ja pussaa. Luonnossa aikuinenkin saa olla lapsi!

 

 


lokakuun valo

02.10.2020

Ja niin katosi syyskuukin. Vihelsi vain mennessään. Muutama vuosi sitten olisin sanonut, että tästä alkaa se vuoden inhottavin osuus. Vuosi toisensa jälkeen kun hokee itselleen kuinka kurjia kuukausia nämä vuoden kolme viimeistä ovat, alkaa sitä väkisinkin uskoa sanomaansa. Asenne! Miten ihanaa onkaan ollut oppia tuon pienen sanan suuri voima. Loppupeleissä kun voisin jopa väittää, että olen esimerkiksi luovimmillani juuri syksyllä. Oivallukseni asenteesta on myös notkahduttanut vuosien varrella joulun merkitystä. Siinä missä ennen piti takertua jouluun kuin viimeiseen oljenkorteen, nykyään joulu tuntuu vuosi vuodelta vähemmän tärkeältä. Ehkä myös lasten kasvamisella on osuutensa asiaan, mutta luulen että joulukonservatiivi minussa alkaa kääntyä hieman liberaalimpaan suuntaan. Ei paljoa, mutta havaitsen muutoksen itse.

Meni myös vuosia, kun en oikein tykännyt tästä syksyn kellertävästä valosta. Nyt alhaalla roikkuva aurinko ja sen sävyt tuntuvat erityisen kauniilta. Samoin vahvat varjot ja kontrasti ylipäätään. Tänään ne liki pakottivat tarttumaan kameraan. Ja yksi juttu, jota en muuten koskaan uskonut sanovani ääneen liittyy daalioihin. Alan nimittäin jo hieman kyllästymään! Kyllä, nyt se on sanottu. Kaipaan rauhallisempia sävyjä kotia koristamaan. Tosin maalainen kun olen, pyörittelen vain silmiäni kaupan viidentoista euron vehnäkimpuille.
Toki keräsin tänäänkin isot kimput kukkia maljakoiden täytteeksi, mutta iloinen värikarnevaali alkaa jo pikkuisen tökkiä. Orastava minimalisti sisälläni on sekin pyrkinyt viime aikoina sanomaan jotakin. Karsi, vähennä ja yksinkertaista. Hassua miten suuri merkitys vuodenajalla ja valolla voikaan olla!

Viimeinen vuosineljännes on myös ehkä ihan hyvä syy katsoa jo tulevaan vuoteen. Suotakoon tämä, kun kaupatkin alkoivat myydä joulua jo syyskuussa! Joissakin asioissa olen totaalisen vanhanaikainen ja se on fyysinen kalenteri, jolla pidän pääni kasassa ja hallitsen aikaa. Vuosi toisensa jälkeen olen ostanut Moleskinen mustan ja kovakantisen weekly notebook -kalenterin ja nyt menossa taitaa olla jo kymmenes. Muistan jopa taannoin lähteneeni reissuun vanhan kalenterin kanssa, sillä olin alkuvuodesta säilyttänyt työpöydällä sekä uuden, että mennen vuoden kalenteria. Keskenään täysin samanlaisia. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla jotain ihan muuta. Kotimaisen kalenterin (suomalaisilla merkinnöillä, joskaan ei valitettavasti nimipäivillä, joita keski-ikäistyvä minäni jo kaipaisi) tilasin Papershopista. Rakenteeltaan se muistuttaa paljon Moleskinen vanhaa tuttua, mutta on visuaalisesti huomattavasti edeltäjäänsä fiinimpi.

 

Lokakuun pettymys:

Dirndl ja lederhosenit eivät pääse tänä vuonna ulkoilemaan. Ei palmikkokampausta ja juomalauluja.

Lokakuun alun note to self:

Älä ennakkotilaa yhtään daaliajuurakkoa ensi keväälle. Niitä on jo nyt aivan liikaa.
Myöskään kynttilöitä ei varsinaisesti tarvitse ostaa ainakaan pariin seuraavaan vuoteen.

 

Aarikan muki on PR-lahja ja Bo LKV:lle kiitos inspiroivasta Bo Living -lehdestä!


Tähän päättyy juhla ja biletys

29.9.2020

Syyskuu tekee loppuaan ja vaikka kasvihuoneessa vielä osa kasveista kurkottaakin ylöspäin, on myös niitä, joiden lehdistö roikkuu masentavasti maata kohti.

Siitä huolimatta, että tykkäänkin tavallaan syksystä (siis aurinkoisista alkusyksyn päivistä ja kirjavasta luonnosta) tämä vuodenaika aiheuttaa aina jonkinlaista haikeutta. Kesä on kuin juhla. Siihen aletaan valmistautua jo aikaisin keväällä, tai vuoden vaihduttua. Mietitään keitä kutsutaan ja mitä tarjotaan. Pohditaan kasvatettavien kasvien erityisruokavaliot ja plaseerataan kukat auringon ja varjon mukaan. Taimien kasvamista seurataan kuin olisi pyydetty vastausta kutsutuilta ja lopulta luonto puhkeaa kukkaan ja näky on kuin Royal Ascot. Pelkkää, väriä, riemua ja kimmallusta. Bileet ovat alkaneet!

Koko kesä tarjoillaan drinkkejä kasveille, hoivataan ja hellitään ja nautitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kiitetään lahjoista, jok’ikisestä tomaatista tai salaatinlehdestä ja mietitään lahjuksiin perustuen kuka saa kutsun myös ensi vuonna. Vähemmän anteliaat, käytökseltään hankalat tai muuten happamat vedetään vieraslistalta yli. Näitä ei kutsuta ensi vuonna.

Ja sitten tulee syyskuu. Bileet väsähtävät ja kasvit alkavat nuokkua ja näyttää surkeilta. Vielä yritetään elvyttää, nyppiä, boostata ja pitää lämpimänä, mutta minkäs teet. Osa nuokkuu pöydällä ja osa pöydän alla. Sisäänheiton sijaan pitääkin toimia ulosheittäjänä.

Ja ihan kohta juhlat on juhlittu ja sitten on jäljellä vain se armoton siivoaminen. Ja kun sekin on viimein tehty, olo vain tyhjä. Kaikkensa antanut, mutta ennen kaikkea tyhjä. Eikä siihen oikein auta, vaikka jossain ruska vielä välkkyisi kuin neonvalot jatkoille houkutellen. Ne omat bileet oli siinä, eikä auta kuin odotella ensi kevättä ja kesää. Sitä, että jälleen innostuu ja tekee asioita taas ehkä pikkuisen viisaammin. Koska lopulta nämä bileet on kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoiset. Ja enemmänkin.


varma syksyn merkki

23.9.2020

Se oli viime viikolla, kun yritin selittää nuorelle miehelle, ettei yksi päivä viikossa oikein riitä palautumiseen. Että huippu-urheilijakin vuorottelee kovien ja palauttavien treenien välillä ja kenenkään kunto ei kohene pelkällä suorittamisella. Mainitsin myös, että jatkuva stressitila kropassa altistaa vaikkapa flunssalle. Ja ai että, miten hienoa on kun pääsee sitten lopulta sanomaan että “mitäs minä sanoin“! Se tuntuu yhtä hyvältä kuin se tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan omien vanhempien suusta. Kun pakotettiin pukeutumaan michelin ukoksi, ja se mikä ei enää mahtunut päälle, laitettiin tuulen puolelle kainaloon. Ja kuinka sitten kouluun lähtiessä se pipo kuitenkin tungettiin ekan mutkan jälkeen reppuun. Ja kohta oltiinkin jo sairaana. Yhtä kuuroille korville on kantanut minun naputukseni siitä, että syysmyrskyssä ei pelata pelkillä shortseilla. No, toisten virheistä ei voi oppia. Ei edes omien vanhempien.

Rehellisesti sanottuna en kyllä oikeasti ajatellut, että meillä kukaan sairastuisi edes pienimpään flunssaan enää koskaan tai ainakaan tämän vuoden puolella, sillä onhan sillä käsidesillä ja saippualla läträtty viimeiset reilut puoli vuotta ihan kiitettävästi. Mutta niin vain kävi, että molemmat lapset saivat nuhan. Nuhan! Sellaisen ihan tavallisen räkätaudin, joka meillä melkein kaikilla kai on vähintään kerran vuodessa: Nenä vuotaa, pitää niistä.
Mutta miten hanurista on oikeasti saada tässä tilanteessa nuha! Joskaan se ei koskaan ole kiva, mutta nyt ei ainakaan. Ja kyllä mä olen sitä nillittänyt elokuusta asti, että nyt ei saa sitten tulla edes pientä flunssaa, koska kaikki menee heti kauhean vaikeaksi, mutta niin se vain tuli. Ja sanonpa vain, että pyllystä tuo on! Kouluun ei ole asiaakaan jos niiskuttaa. Ulkona saa nenä vuotaa, mutta ei sisällä. Onneksi nuo nyt ovat jo isoja ja sairastavat harvoin, mutta sääli tuli kaikki niitä pienten lasten vanhempia, joiden elämä on tällä hetkellä ihan totaalisen vaikeaa. Voi vain toivoa, että näitä pöpöjä on nyt päiväkodeissakin huomattavasti normaalia vähemmän. Mutta eihän se tavallinen flunssa minnekään katoa. Varma syksyn merkki – uitiin käsidesissä ja saippuassa tai ei.

Mutta vielä enemmän tämä tilanne olisi tietenkin pylleröisestä jos me aikuisetkin sairastuttaisiin. Eli koska en ihan oikeasti nyt ajatellut sairastua ainakaan seuraavan vuoteen mihinkään ja jälkikasvunkin soisi palaavan opinahjoonsa, viimeiset päivät on taisteltu vastustuskyvyn parantamiseksi. Onneksi pakastin edelleen repeää liitoksistaan mansikoiden, mustikoiden ja puolukoiden vuoksi. Hunajaa, sitruunaa, kurkumaa, villasukkia, lepoa, nestettä… Tyrni-inkiväärishottia aamulla, hedelmiä välipalaksi, paprikaa ja tomaatteja  joka välissä, marja-hedelmäsmoothiet inkiväärillä iltapalaksi ja deet ja ceet ja sinkit sun muut tarvittaessa vielä purkista. Valkosipulimaitoon en sentään ole vielä sekaantunut, mutta muuten on kaikki keinot käytössä. Nyt vain odotetaan, että negatiivinen tulos saapuu ja elämä pääsee taas raiteilleen. Mutta hei, me istuttiin miehen kanssa maanantai-iltana seitsemältä saunassa ja mietittiin, että ei tämä nyt pelkästään huono juttu ole. Seitsemältä saunaan ei ole meillä mikään tavallinen arkiherkku, joten hei kaikessa on aina puolensa!

Mä en ole jotenkin noille heinille vielä lämmennyt, mutta tässä c-vitamiinipäissäni nappasin kaupasta yhden nipun mukaani. Jotenkin seesteisen kauniita. Vaikka en nyt ihan vielä päästäkään irti daaliakaudesta, nämä ovat kelpo jatke kotia piristämään. Sopiihan sitä siivoushullulla olla pölyhuiskut maljakossakin.

 

Mutta hei, älkää tulko kipeiksi. Syökää terveellisesti, urheilkaa kohtuudella, nukkukaa hyvin, levätkää, rentoutukaa ja pukeutukaa vaikka michelin ukoiksi.


luumupiirakka ja viikonlopun villahousut

18.9.2020

neulehousutluumupiirakka luumupiirakkaluumupiirakka

Luumupiirakka onnistui oikein hyvin. Ihanan kirpsakaksi uunissa tekeytyvät luumut sopivat jotenkin tosi ihanasti syksyn makuihin. Resepti sinänsä ei ole uusi, vaan piirakkapohja on vanha tuttu, johon teen kaikki raparperripiirakasta puolukkapiirakkaan. Ja ihana leipomus just sitä, että paljon helpompaa ei enää voi oikein keksiä. Nopeus on sekin valttia, eli leipomaan voi ryhtyä vaikka vieraat olisivat jo ovella. 🙂

Luumupiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa

 Pinnalle halkaistuja (ja kivettömiä) luumuja  tai raparperia, omenaa, mustikkaa, puolukkaa, you name it. Sekä sokeria maun mukaan.

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon rasva sekä piimä, ja sekoita huolella.
Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan.
Lisää päälle luumut (ja ripottele päälle sokeria).

Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Villahousut, tai kauniimmin sanottuna neulehousut, ovat olleet syksyn paras vaate. Kotona ei oikeastaan tee mieli käyttää muita housuja. Nämä löytyvät täältä, mutta vastaavia tuntuu olevan tarjolla paljon. Paljon perusleggareita mukavammat ja ainakin omaan silmääni myös kauniimmat. Ja ihanan lämpimät! Oikeat vilukissan luottopöksyt

Perjantai-ilta meneekin jälleen mukavasti villahousuissa. Myrskyt on myrskytty ja viikko saatu kunnialla päätökseen. Kivaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!


Ennen kuin myrsky puhkeaa

16.9.2020

Mitä jos puut kaatuvat kasvihuoneen päälle. Kauhea ajatus jonka kanssa pyörin suurimman osan niistä öistä joina ulkona ulvoo tuuli ja sade hakkaa ikkunoihin. Tällä kertaa myrskyvaroitukset toivat mukanaan myös toisen huolen, nimittäin daaliat. Onko niistä enää huomenna mitään jäljellä, vai lenteleekö syyskuun rajuilmassa värikkäiden lehtien lisäksi myös kukkia. Kas siinäpä pohdittavaa yön pimeille tunneille!

Joten varautuen kahteen edellä mainittuun skenaarioon, otin kasvihuoneesta kuvan ennen myrskyä. Kuviin ikuistamisen lisäksi keräsin myös daalioita isot kimput sisälle. Toki toivoen, että voin kukittaa kotia omilla daalioilla vielä pitkään, mutta varautuen kuitenkin pahimpaan. Sitten vain sormet ja varpaat ristiin ja toivoen, että huomisaamuna minua tervehtii jotakuinkin samanlainen maisema.

Vähemmän tärkeiksi, mutta silti pelastamisen arvoisiksi, listasin luumut. Ne vähäiset joita tänä vuonna tuli. Koska mieheni kertoi viime viikolla syöneensä “parasta piirakkaa, mitä on koskaan maistanut” vanhempieni luona, ajattelin että omistautuneena vaimona pitää ehkä kokeilla itsekin tuota vatsan kautta sydämeen kulkevaa reittiä äitini reseptillä. Jos osoittaudun kelpo vaimomatskuksi ja piirakka onnistuu, laitan ohjeen jakoon myös teille. Muussa tapauksessa nuolen näppejäni ja kipaisen ystävän luokse luumuvarkaisiin.  Sikäli kun myrskyn jälkeen on enää yhtään luumua varastettavaksi.
Elämme varsin jänniä aikoja!

Tunnelmallisen syksyistä keskiviikkoiltaa 🧡