Lehtikaalisipsit ja tilannekatsaus

19.2.2017

Sunnuntaita! Täällä pakkaillaan laukkuja ja odotetaan kuumeisesti huomista ja junamatkaa serkkujen luokse. Niin, ja tietenkin sitä ihan ensimmäistä junamatkaa, joka on varmaankin puolet siitä kaikesta odotettavasta. Ajatella, että noinkin pienet jutut ovat lapsille niin tärkeitä!

Mutta hei, ajattelin palata taas sinne hyvinvoinnin puolelle, sillä itselläni on tänään jonkinlaisen väliarvioinnin paikka. Muistanette ehkä, kun kirjoitin tammikuun alussa lähteväni mukaan Unelma Itsestä -valmennukseen. Kyseessä on neljän kuukauden mittainen hyvinvointivalmennus, jonka ensimmäinen neljännes on nyt siis jo takanapäin. Mitä olen saanut aikaiseksi ja mihin on neljässä viikossa tultu, siitä ajattelin kirjoittaa nyt.

Jos olen täysin rehellinen, en ollut vielä neljä viikkoa sitten ihan varma, mihin olin lupautunut mukaan. Jokseenkin elämässä vallitsi tasainen vaihe, ja sen hämmentäminen kai jopa vähän pelotti. Olin ehdoton siitä, etten halua kenenkään neuvovan mitä ja kuinka paljon minun pitäisi syödä, sillä vuosien työn jälkeen voin vihdoin ajatella ruokaa ja syömistä paitsi pakollisena pahana, myös nautintona. En myöskään kaivannut itselleni orjallista liikuntaohjelmaa, koska yritän opetella lempeämpää otetta myös liikkumisen suhteen. Mutta jotain muutosta varmasti kaipasin, kun lähdin mukaan valmennukseen. Nyt kuitenkin voin myöntää itsellenikin, etten kuukausi sitten todellakaan tiennyt mitä se jokin olisi.

unelma itsesta 3

Olin toki selannut ennakkoon saamaani työkirjaa, mutten uskaltanut raapustaa sen sivuille ennen valmennuksen varsinaista starttia mitään. Kun sitten lopulta sain ne ensimmäiset ohjeet kirjan täyttämiseen, tunsin hukkuvani ajatuksiini. Ehkä kaikista tärkeintä oli se, että parissa päivässä olin kartoittanut, mitä todella elämältäni halusin ja odotin. Annoin elämäni eri osa-aluille pisteitä sen mukaan, missä tunsin olevani niiden kanssa nyt, ja mihin haluan niiden kanssa päätyväni. Luettelin kirjan sivuille konkreettisia asioita, joilla voin itse vaikuttaa elämääni ja kas, ensimmäisen viikon jälkeen olin tehnyt tulevaisuuteni suhteen paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Itse asiassa käynnistin jopa sen verran isoja juttuja, etten tahdo niitä vielä tässä kohtaa paljastaa teille.

Tuon ensimmäisen viikon aikana iski jopa pienimuotoinen häpeä. Olenko kenties hurahtanut johonkin uskonlahkoon, menettänyt todellisuudentajuni ja irrottanut jalkani maasta. Työnsin kuitenkin kaikki epäilykseni syrjään ja päätin katsoa eteenpäin. Suraavat viikot keskittyivätkin sitten juuri niihin liikkumiseen ja syömiseen. Tässäkin kohtaa sain onneksi kartoittaa ne omat haasteeni ja unelmani, luoda itselleni juuri sellaiset tavoitteet, jotka palvelevat omia tarpeitani. Ensimmäistä kertaa näinä hyvinvoinnin tredivuosina olin törmännyt valmennukseen, jossa keskitytään siihen, että tehdään vaikka vain se yksi muutos kerrallaan. Jos et harrasta liikuntaa, laita tossut jalkaan ja mene ulos. Jos syömisesi on pelkää herkkua ja einestä, puraise pala omenaa. Tässä kohtaa ollaan mielestäni juuri siinä, mitä nykyajan mustavalkoinen ajattelutapa kaipaa rinnalleen. Kun kaikkea pitäisi olla heti, ja ihan täysillä. ”Ei auta, että luovut punaisesta lihasta; ryhdy vegaaniksi.” ”Söit omenan, jonka pinnassa saattoi olla mehiläisvahaa, olet huono vegaani.” Meille pusketaan joka tuutista ehdottomuuksia sillä syötöllä, että aika moni heittää suosiolla hanskat tiskiin ja lopettaa yksinkertaisesti yrittämisen. Kun koskaan ei olla jonkun toisen mielestä tarpeeksi, aina pitäisi olla enemmän. Mutta miksi verrata itseään muihin, tai miksi verrata muiden suoritusta omaansa. Jokaisella pitäisi olla tarpeeksi työtä ihan oman elämänsä kanssa.

Ensimmäisten viikkojen aikana olenkin opetellut ulos omista ehdottomuuksistani. Lenkille kannattaa lähteä, vaikka jalka ei kestäisi juoksemista tai aikaa olisikin vain se vajaa puoli tuntia. Salille kannattaa lähteä sunnuntainakin, vaikka viikon muut treenit ovat jääneet välistä. Ylipäätään vellominen siinä, mitä oli eilen tai mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan on jotakuinkin turhaa. Aina on uusia mahdollisuuksia ja uusia päiviä. Eikä sekään ole kiellettyä, että unelmat ja tavoitteet muuttuvat.

Mutta mitä neljässä viikossa sitten konkreettisesti on tapahtunut?

Sain itselleni ohjelmasta kivan uuden kolmijakoisen salitreenin (liikuntaohjelmia on valmennuksessa erilaisia, ja niistä jokainen voi valita itselleen mieluisen sen mukaan, miten itseään haluaa haastaa. Valmennus kuitenkin perustuu siihen, että siinä kannustetaan ylipäätään liikkumaan, oli se sitten ihan vähän tai pikkuisen enemmän), ja tein päätöksen, että salilla käydään vain ne kolme kertaa viikossa. Vähemmän on sallittu, enemmän nyt kohdallani kielletty. Tässä uusi linjaus omaan ehdottomuuteeni. Jos haluan treenata enemmän, opettelen kokeilemaan uusia ja erilaisia liikuntamuotoja.

Kartoitin ruokavalioni sudenkuopat ja opettelin varaamaan itselleni helppoja lounastarpeita, jotta söisin säännöllisemmin pitkin päivää. Olen lisännyt ruokavaliooni rasvoja ja herkutellut raakasuklaalla. Vähentänyt viljojen käyttöä, mutta muistanut nauttia jokaisesta suupalasta – niistäkin, jotka eivät välttämättä niinkään edistä juuri sitä fyysistä terveyttäni.

Olen asettanut itselleni selkeitä tavoitteita, ja opetellut katsomaan asioita suuremmassa mittakaavassa ja pidemmällä tähtäimellä. Opetellut pois ”sitten kun” -ajattelusta ja opettanut itseäni sen sijaan nauttimaan itse matkasta.

Perheemme ajankäyttö on joutunut suurempaan syyniin, ja jokaisen hyvinvointi laitettu ”turhan” ajankäytön edelle. Läsnäoloa, parempaa suunnittelua ja ennakointia. Vapaita minuutteja ei synny, ne täytyy järjestää. Minuuteista kasvaa vartteja, varteista puolituntisia ja niistä sitten jossain kohtaa tunteja.

Opetellut miettimään mitä minä haluan ja näkemään, mitä olen valmis sen eteen tekemään.

Viimeisen viikon aikana olen opetellut myös kaatumaan. Tai oikeastaan nousemaan ylös ja jatkamaan matkaani. Elämä päättyy vain kerran, kaikki pienemmät törmäykset ovat ainoastaan takapakkeja ja hidasteita.

Parasta on kuitenkin se, että hahmotin ihan kunnolla, mikä se muutoksentarpeen hahmoton klöntti oikeasti onkaan ja sain itseni etsimään työkaluja asioiden muuttamiseen.

Tähän mennessä olenkin savutuksiini hyvin tyytyväinen ja nyt odotan innolla, mitä kaikkea neljä kokonaista kuukautta saakaan aikaan!

unelma itsesta 2

Mutta hei, olettekos kokeilleet lehtikaalisipsejä? Meillä on pakastin pullollaan lehtikaalia ja sitä yritetään tietenkin tunkea vähän joka ruokalajiin, mutta sipsin muodossa tämäkin muuttuu todella jaloksi naposteltavaksi.

Lehtikaalisipsit:

Jos käytät tuoretta lehtikaalia, huuhtele lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa (meillä tämä on tehty jo syksyllä pakastusvaiheessa). Lehdet saa samalla revittyä pienemmäksi ”sipsin kokoisiksi”.
Levittele lehtikaalit pellille leivinpaperille ja pirskota niiden päälle öljyä. Voit sekoitella hiukan, jotta öljy leviää tasaisesti. (Sipsit onnistuvat kyllä ilman öljyäkin, mutta tämä on makuasia, ja öljy saa suolan tarraamaan sipsin pintaan.) Ripottele pinnalle suolaa. Meillä on käytetty erilaisia Nicolas Vahen maustettuja suoloja, mutta tavallinenkin käy oikein hyvin.
Paahda sipsejä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Varo kuitenkin polttamasta niitä. Voit käännellä sipsejä lastan avulla paistamisen aikana, mutta pieni määrää paahtuu ilman kääntelyäkin tasaisesti.
Rouskis, ja ovat muuten hyviä!

Huisia sunnuntai-iltaa! ♡

Chia-vanukas, korkea vyötärö ja latvapistokkaat

02.2.2017

Hellohello!
Chia-vanukas edessäni katselen täällä muuttuvaa maisemaa. Säiden herra luki varmaankin kirjoitukseni keväästä ja tarjosi ratkaisua ripottelemalla lunta nurmikolle ja peittämällä naapurin suulin katon taas valkoisella hunnulla. Nyt on jälleen talvisempaa, ja täytyy sanoa, että ihanan puhtaan valkoistakin vielä! Tosin liukastakin, kun se jää on nyt salakavalasti tuolla lumen alla piilossa. Ei täällä kuitenkaan vielä nurmikot lumesta peity, mutta hei, lisää pyryttää, että ehkä tässä vielä saadaan se talvikin!

tine k bambu 2

Mites, joko chia-siemenet kuuluu teidän ruokavalioon? Meillä ne hiipivät vakikäyttöön siemennäkkärin myötä, ja koska myyntipakkausket ovat jokseenkin aika isoja vain pelkän näkkärin leipomiseen, niitä on sittemmin tullut käytettyä siellä sun täällä. Yksi käyttötarkoitus menee kuitenkin kaikkien edelle, nimittäin chia-vanukas! Ja ei, en edelleenkään korvaa aamun kaurapuuroa tällä (tiedän, rakkaus kaurapuroon on vähän hullua), mutta vanukas on erittäin oiva välipala, tai vaikkapa kevyt lounas.

Vaikka chia-vanukas on helppo tehdä, siementen turpoaminen vaatii kuitenkin aikaa (vähintään 4h, itse turvotan yönkin yli). Nesteenä voi toki käyttää miltei mitä tahansa, mutta omani teen mantelimaitoon (jos ostat kaupasta, niin tarkista, että kyseessä on sokeroimaton versio). Monet lähtevät makeuttamaan ja maustamaan vanukasta, mutta itse tykkään mantelimaitopohjaisesta puddingista ihan ilman mitään ylimääräisiä makeuttajia. Tuoreet marjat ja hedelmät, tai niistä surautettu smoothie ovat suosittuja vanukkaan seuralaisia, mutta jos yhtään pelkäät sammakonkutumaista rakennetta, suosittelen opettelemaan vanukkaan syöntiin pakastettujen marjojen kanssa. Nimittäin rakenne ei ole yhtään sen hullumpi, kuin pakastetussa vadelmassa. Sain itse alkuvuodesta muutaman rasiallisen vadelmia, kun äiti järjesteli pakastintaan, ja ne ovatkin huvenneet nyt mukavasti vanukkaan seurana. Mustikoiden ja vadelmien sulaessa makeutta ja kirpeyttä riittää koko vanukkaaseen, eikä se vaadi sen enempää hunajaa tai muutakaan kyytipoikaa. Pakastetut marjat on myös näppärä tapa pitää vanukas eväsrasiassa viileänä – ainakin hetken aikaa.
Chian siemenet ovat todellista superruokaa, ja niitä kannattaa oikeasti käyttää sen näkkärin lisäksi muutenkin. Siemenet sisältävät n. 20 % proteiineja ja n. 40 % kasviöljyjä (omega kolmosia on enemmän kuin rasvaisessa kalassa), eikä niissä ole yhtään kolesterolia. Lisäksi chian mukana saa aimo annoksen antioksidantteja, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja (rauta, kalsium, sinkki…)

Tuollaiseen yhteen chia-vanukas annokseen menee n. 2dl mantelimaitoa ja 2,5-3 rkl chian siemeniä.

chiavanukas marjoilla

Mutta entäs se korkea vyötärö? Yhdet lempparihousuni ovat jo pitkään olleet superjoustavat farkut korkealla vyötäröllä. Nämä on melkein kuin leggingsit, vaikka farkkua ovatkin (onkos ne sitten jeggingsit?). Äärettömän mukavat kuitenkin jalassa, eikä vähiten juuri tuon korkean vyötärö vuoksi. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että muoti suosii taas napaan asti ulottuvaa vyötäröä farkuissakin, vielä kun löytyisi sellaiset vähän rennomman malliset ja tarpeeksi pitkällä lahkeella. Samaan aikaan kun farkkutrendeihin kuuluu tuo nilkkapituus, joka jää sitten sinne pohkeen puoliväliin. :(
Korkeassa vyötärössä on kuitenkin etunsa, sillä se saa aika usein peffan näyttämään paremmalta ja vyötärön kapeammalta, koska vyötärö osuu ihan oikeasti sinne, missä se naisen vyötärö on. Lisäksi vaatetus myös muokkaa kroppaa. Liian matala ja tiukka vyötärö kun oikeasti pitkään käytettynä jättää sen ikävän muffin top -efektin vyötärölle melko pysyvästi. Eli nappi navan päälle – juurikin kuten äiti opetti silloin lapsuudessa. :D

chia vanukas marjoilla 2tine k bambu 1marbacka

Vaikka nyt vielä eletään ihan talven kuukausia, niin lisääntynyt valo on kuitenkin villinnyt jo mårbacka pelargonit. Varret venähtivät talven aikana hentoa pituutta, joten materiaalia latvapistokkaisiin löytyy. Olisiko ollut kesä 2010, kun ajelin joku sunnuntai pojan kanssa Raision Plantageniin ja ostin pari mårbackaa. Siitä lähtien noita kasveja on sitten lisätty ja jaettu, mutta ne suurimmat yksilöt löytyy kyllä äidiltä, joka otti hoitaakseen pelargonit, kun meidän elämässä oli muutot ja pahimmat remontit. Nyt tuntuu kuitenkin tosi ihanalle taas hoidella näitä kaunokaisia ihan itse.

idchia 1

Ihanan talvista torstaita, murut!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna