Se taisi olla meidän perheen ensimmäinen ihan oikea yhdessä vietetty juhannus. Kiitos siitä koronalle. Ja hyvä siitä tulikin, heittämällä paras mahdollinen.
Ruokapidot jäivät kuvaamatta, mutta laitoimme ystävän kanssa pöydän koreaksi varsin perinteisillä juhannusherkuilla. Oli munasalaattia, hölskykurkkuja, sillit, silakat ja muut kalat ja tietenkin uusia perunoita. Mansikkapavlovalla juhlistettiin myös yhden pienen pojan synttäreitä. Aatonaaton pyöräily veti sen verran väsyksi, että juhannussalot jäivät näpertämättä, mutta yöllä jaksoi taas jo kieputella seppeleitä. Paistettiin juhannusyönä myös lettuja ja nautittiin kesästä tavalla, jolla tällainen aamuihminen harvoin nauttii. Mietinkin, että rytmini on kääntynyt hieman kallelleen viime aikoina, kun iltaisin ei ole millään tohtinut käydä nukkumaan. Mutta ei se haittaa, kesä on nyt ja siitä pitää nauttia – myös öistä.
Juhannuspäivän iltana lähdettiin ajamaan myös juhannuksen toista satasta yöpyöräilyhenkeen. Tai no, olimme perillä puolen yön jälkeen, mutta olihan siinä oma taikansa. Ja jos kaikki maailma näyttää just nyt täydelliseltä ihan koko ajan, niin kyllä auringonlasku ja hiljaiset niityt lehmineen, hevosineen tai lampaineen ovat jotakin ihan maagista. Mä olen pyöräillessä tuntenut niin uskomatonta onnentunnetta siitä, että saan olla osa tätä ihan mielettömän kaunista maata ja etuoikeutettu saadessani ihailla sen parhaita puolia aivan läheltä. Mulla soi usein päässä jokin tunnelmaan tai tilanteeseen sopiva biisi, ja juhannuksen pyöräilyissä se oli ehdottomasti tämä:
Katso kukkaa jonka terälehdet
aamuun aukeaa.
Katso maata joka kimmeltävän
kastepeitteen saa.
Katso puuta josta linnun laulu
helkkyvästi soi.
Katso luontoa ja huomaa,
että luojan luomaa parantaa ei voi.
Jos torstaina ajettiinkin kovan liikenteen mukana, niin yöpyöräilyllä päästiin nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Ainoastaan rengasäänet ja linnunlaulu leikkasivat kesäyön hiljaisuutta. Ihan mieletön tunne. Tuli sellainen fiilis, että olisi pitänyt kameralla kuvata koko lenkki, jotta tästä pääsisi nauttimaan myös talven tultua. Yöpyöräily päättyi yhden tytön synttäriskumppaan, suklaaseen ja virkistävään pulahdukseen.
Juhannuksesta jäi ihana muisto. Juuri sellainen, kuin siitä joka vuosi pitäisi jäädä. Olo on myös niin totaalisen levännyt ja rentoutunut, että en edes muista koska olisin ollut näin hyvillä fiiliksillä. Tänään pyörä on saanut levätä tallissa, mutta mieli suunnittelee jo seuraavaa ajoa. Kesäyöhön ehkäpä, ne kun ovat pian taas jo ohi.
No rain, no flowers. Vielä eilen aamupäivällä marjaomenapensas piti nuppunsa supussa. Tänään kuitenkin, virkistävän saateen jälkeen ja auringon lämmittäessä, pensas heräsi loistoonsa. Luonto on siinä mielessä hassu, että se muistuttaa paljon myös meitä ihmisiä. Pitää olla sadepäivät, syksyt ja pimeät, jotta voi taas paistaa, hymyillä ja puhjeta kukkaan. Se on tavallaan aika lohduttavaa. Tieto siitä, että sateen jälkeen tulee aina poutaa.
Ihan koko lauantaita en malttanut kotona hyggeillä, vaan käytiin nauttimassa myös paikallisista palveluista. Ihana pieni Lifestyle Sandras avasi taas ovensa hurmaavassa asemakylässä ja miltei naapuriimme aukesi kesäkahvila. Kahvila on juuri sellaisen sopivan pyöräilymatkan päässä, että päästään Klaaran kanssa herkuttelemaan kun siltä tuntuu.
Kesäkuun alku ei juuri tuonut muutosta omaan elämääni. Tämä viikonlopun kahvilakäynti oli ensimmäinen sitten alkuvuoden (tajusin just nyt), mutta enpä minä juuri muutenkaan kahviloissa notku. En liiemmin ravintoloissakaan, joten sellainen on vielä koronan jälkeen kokematta. Selasimme juuri oman maakunnan tarjontaa kesäkahviloiden ja ravintoloiden osalta ja päätimme, että niitä pitää tänä vuonna yrittää kiertää. Tukea paikallista. Ei mulla oikeastaan koskaan ole kesäisin tarvetta päästä pois kotiseuduilta, ja nyt tänä vuonna ehkä vielä vähemmän. Koska se korona. Mutta onhan se aika ihanaa, kun pitkän pyöräreissun välissä pääsee herkuttelemaan muutenkin kuin kaupan parkkipaikalle ja ehkä jopa vessaankin.
Me käytiin isommassa kaupungissa koulun päätöstä edeltävänä päivänä, koska esikoinen oli kevään aikana venähtänyt ulos ihan kaikista vaatteista. Tuntui oudolta, kun joka paikassa oli niin hiljaista, sovituskopit suljettu ja ostoskeskuksen liikkeet sulkeutuivat kuudelta. Täällä meillä koko koronaa ei oikein edes muista, kun elämä on jatkunut niin kovin tavallisena. Olen miltei unohtanut, miksi meitä aikuisia on nykyään liki aina läsnä kaksin kappalein, sulkenut huolet ja murheet jonnekin taka-alalle. Ja lopulta olen tajunnut, että elämä on aika hyvää just nyt.
Ensi viikolla kokoonnutaan isolla porukalla sitten maaliskuun alun. Tuntuu ihanalta nähdä joukko ystäviä kasassa muutenkin kuin etäyhteyksien kautta. Ehkä se on sitten se viimeinen erä tämän erikoisen kevään ja tummien pilvien siirtämiselle syrjään.
No, enpä olisi koskaan uskonut liputtavani jonkin mobiilipelin puolesta, mutta tänäänpä liputan. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Arlan ja UPM:n kanssa, jotka ovat kehittäneet ihan loistavan, ja kaiken lisäksi ilmaisen AR-pelin pikkuväelle! Mikä on Kierrätyskamut, miten sitä pelataan ja paljon muuta löydät tästä postauksesta. Lopussa myös ohjeet, kuinka voi osallistua Papun verkkokaupan 200 euron arvoisen lahjakortin arvontaan!
Kierrätyskamut AR-peli on lyhykäisyydessään opettavainen peli, joka innostaa kierrättämään ja kunnioittamaan luontoa. Arla ja UPM haluavatkin olla mukana tukemassa lasten tietoa ja taitoa ympäristöasioista ja kiertotaloudesta. Kuten kaikki tiedämme, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Niinpä kierrätysasiat on hyvä opetella jo lapsena!
Kun puhutaan kännykän ja tabletin peleistä, mulla on aina vähän sellainen olo, että eikös näitä jo ole ihan tarpeeksi. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti, sillä itse pelin idea ei todellakaan ole istuttaa lasta ruudun ääressä, vaan päinvastoin. Mutta minäpä kerron vähän tarkemmin, mikä Kierrätyskamut on, ja miten sitä pelataan!
Jotta pääset alkuun tarvitset joko puhelimelle tai tabletille Arilyn sovelluksen. Sovellus löytyy ilmaiseksi sovelluskaupasta tuolla nimellä, ja itse sovellus sinänsä ei viittaa Arlaan tai UPM:n, joten älä häkelly. Itse menin tässä kohtaa vähän sekaisin, mutta siis sovelluksen kuvake on sellainen Helinä Keijun näköinen olento ja sovellus muuttuu kyllä Kierrätyskamut -peliksi. Sovelluksen lataaminen ei vaadi luottokorttitietoja, eikä mitään muutakaan, joten voit ladata sen helposti myös lapsen omalle laitteelle. Lisäksi tarvitset Arlan Luonto+ jogurtin tai Arlan maitopurkin. Näiden harjakattoisten purkkien yhdestä kyljestä löydät Kierrätyskamut -logon ja Arlan Aamukissan kuvan. Peli lähtee käyntiin kun osoitat tätä kuvaa Arilyn sovelluksella. Hups vain, ja Roni Back pomppaa ylös jogurttipurkista!
Kuten sanoin, pelissä ei ole kyse vain siitä, että lapsi tuijottaa ruutua. Itselleni oli positiivinen yllätys, että tuttu tubettaja antoi heti ensimmäiseksi tehtävän pyytäen laittamaan älylaitteen sivuun. Tehtävä on siis jotakin, minkä vuoksi jalkaudutaan joko ulos tai puuhailemaan muuten jotakin aiheeseen liittyvää. Piirretään esimerkiksi kuva. Tehtävät ovat helppoja, eivätkä ne välttämättä vaadi aikuiselta osallistumista. Tämä on mielestäni hyvä, sillä nyt jos koskaan tarvitaan lapsille myös sitä omatoimista puuhailua. Jos jokin tehtävä on mahdotonta toteuttaa juuri sillä hetkellä tai lapsi tarvitsee aikuisen apua tekemiseen tai materiaalin löytämiseen, sen voi sopia toteutettavaksi myöhemmin. Kun lapsi on tehnyt tehtävänsä (tai sen tekemisestä on sovittu) hän palaa laitteen ääreen ja saa palkinnon. Palkinto on aarrearkku, jonka sisällöllä kasvatetaan omaa maatilaa.
Kierrätyskamut AR-pelin idea on opetella kierrättämistä, mutta se tehdään lapsen tahtiin ja tehtävät ovat aluksi todella yksinkertaisia. Kun tehtävä on suoritettu lapsi pääsee Aamu-kissan ja lintujen lisätyn todellisuuden maatilalle. Pelin edetessä maatilalle kerätään asioita ja eläimiä, ja lapsi pääsee joka päivä leikkimään omalle tilalleen tehtävien jälkeen. Mikä mielestäni on ihan äärettömän hienosti oivallettu on se, että pelissä voi edetä vain tietyn määrän päivässä. Tehtäviä saa yhden per päivä, ja aarrearkku maatilan kasvattamiseen täytetään sekin vain kerran päivässä. Tämän ominaisuuden kun saisi kaikkiin peleihin! Vaikka itse en ole koskaan pelannut mitään kortti- tai lautapeliä modernimpaa, olen käsittänyt, että koukuttuminen johtuu juurikin siitä etenemisen tarpeesta. Vielä vähän, vielä yksi taso ylemmäksi.
Arla Suomen ja UPM:n teettämästä tuoreesta kyselystä selvisi, että lapsilla on iso merkitys siinä, miten paljon perhe kierrättää. Ja onhan se totta, että kun lapsi osaa itse lajitella jätteet, ei meidän vanhempien tarvitse käydä roskapussia jatkuvasti läpi. Motivaatio kierrättämiseen pysyy yllä, kun perheessä jokainen kantaa kortensa kekoon. Lasten innostus kierrättämiseen ja jätteiden lajitteluun pitää yllä myös aikuisen intoa. Sanoisin jopa, että meillä tämä nuorempi on huomattavasti tarkempi ja ohjeistaa mielellään myös muita. Mutta siinä missä me aikuiset voimme googlettaa kierrätysohjeet nopeasti vaikka kotikaupungin nettisivuilta, lapsen on hyvä myös hahmottaa esimerkiksi se, että puusta tehdään paperia ja se, ettei iso puu kasvanut mittaansa vuodessa tai kahdessakaan. Sekä pelin tehtävät, että itse maatila auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan juuri tällaisia asioita.
Arlan ja UPM:n tavoitteena onkin kasvattaa sukupolvi, jolle kierrättäminen on luonnollista ja jokapäiväistä tekemistä. Mikäli aihe tuntuu tärkeältä, pelin tehtävistä saa myös kivasti vinkkejä muuhunkin tekemiseen lasten kanssa. Itse kierrättämisen lisäksi peli tuo luontoaiheet esimerkiksi lapsen piirtämiseen. Me ollaan myös käyty läpi erilaiset puulajit, joita tässä lähistöllä kasvaa ja todettu että niitä on ihan hurjan paljon. Mietitty miksi joku puu tuntuu saunassa kuumemmalta kuin toinen tai miksi piirustuspaperi kannattaa käyttää kokonaan. Ollaan myös päätetty perustaa kasvimaa ihan vain poimittaville niittykukille. Vaikka Klaaralle onkin tärkeää saada pelistä tehtäviä, joita voi suorittaa itse, luontoaihe palaa päivän mittaan myös yhteiseen tekemiseen. Puuhastelun lisäksi pelissä on toki saanut haastaa myös lukutaitoa. Vaikka päivätehtävän palkinto onkin omalla farmilla leikkiminen, olen todennut, että ne itse tehtävät ovat kuitenkin lapselle se tärkein osuus. Pakko myöntää myös, että itseltäni ei ole enää viime aikoina irronnut ihan kauheasti uusia ideoita lapsen viihdyttämiseen, joten siinäkin mielessä peli on ollut päivien pelastus.
Omalla maatilalla lapsi pääsee siirtelemään esineitä ja asioita pitämällä sormea pitkään niiden päällä ja vetämällä asiat uudelle paikalle. Koskettamalla nopeasti eläimiä, tai vaikka linnunpönttöä, tapahtuu hassuja juttuja. Kierrätyskoneen avulla lapsi oppii tekemään vanhasta uutta. Mitä pidempään peliä on pelattu (ja nyt siis puhutaan siitä, että miten monena päivänä tehtävät on suoritettu), sitä upeampi maatila syntyy. Hauskinta on kuitenkin mielestäni se, että tämä kaikki pelaaminen tehdään vasta sen jälkeen, kun on halattu puuta, askarreltu käpylehmä tai vaikka kylvetty jokin siemen. Jos siis kaipaatte lapsille mukavaa puuhaa kevät- ja kesäpäiville, kannattaa ehdottomasti tutustua Kierrätyskamuihin! Pelissä ohjeet tulevat sekä kirjoitettuna, että puhuttuna. Ei siis haittaa, jos lapsi ei vielä ihan osaa lukea. Aikuisen tai isomman sisaruksen pienellä avustuksella pelissä pärjää kyllä, kun äänet pitää päällä! Ja ei haittaa, vaikka on ihan totaalisen tumpelo näiden pelien kanssa, kuten minä. Lapset ovat yleensä aika taitavia! 🙂
Arlan Luonto+ tuotesarja on kehitetty yhdessä lapsiperheiden kanssa. Tuotteissa ei ole käytetty valkoista sokeria, vaan makeus tulee marjojen ja hedelmien omasta sokerista. Tuotteiden mieto maku ja koostumus ovat molemmat lasten suuhun sopivia. Lempeä makumaailma ilman sattumia sopii myös omaan suuhuni. Vaniljajogurtti on muuten kiva tervellisempi vaihtoehto sokeroiduille vaniljakastikkeille! Siihen on kiva myös lisätä marjoja ja hedelmiä oman maun mukaan. Jogurteista löytyy tietenkin myös tärkeät ab-maitohappobakteerit!
Kaikki Arla Luonto+ harjakattoiset purkit ovat 100 % puuperäisiä sisäpintaa myöden. Jotta neste pysyy purkissa, kartonki on pinnoitettu mäntyöljypohjaisella pinnoitteella. Mäntyöljy on suomalainen innovaatio UPM:ltä ja sitä saadaan selluntuotannon sivutuotteena. Luonto+ annosjogurtit ovat Suomen ensimmäisissä kartonkipurkeissa. Jogurttipikari ja sen kansi voidaan molemmat kierrättää kartonkikeräykseen. Nopea huuhtaisu ja taittelu vaikkapa maitopurkin sisään helpottaa lajittelua.
Miltä kuulostaa? Voisiko Kierrätyskamut olla tykätty peli myös teidän perheessä? Itse sanoisin, että peli soveltuu sellaisenaan eskari-ikäisestä eteenpäin. Pienempikin lapsi innostuu varmasti, mikäli pääsee pelailemaan isomman sisaruksen kanssa.
Jos innostutte pelaamaan ja tekemään tehtäviä, nappaa ihmeessä kuva farmistanne. Voi lisätä sen Instagramiin häshtägillä #kierrätyskamut, ja jotta kuva ei mene minulta ohi, voit vinkata siitä minulle kommentissa tai kuvatekstissä. Voit myös lähettää kuvan suoraan minulle Instagram Directin kautta. Farmikuvan jakaneiden kesken arvontaan yksi 200 euron lahjakortti Papun nettikauppaan. Osallistumisaikaa on 19. toukokuuta asti ja kilpailun säännöt voit käydä lukemassa täältä.
Käy vielä lukemassa pelin ohjeet Kierrätyskamut -sivulta. Sitten vain pelailemaan, tekemään tehtäviä, kasvattamaan omaan farmia ja ennen kaikkea oppimaan kierrättämisestä ja luonnosta!
Peli on hauska lisä etäeskaritehtäville, joita on kuulemma tullut aivan liian vähän. Pientä puuhaa on siis onneksi myös kesälomapäiville. Ja tuo käpylehmä on muuten aika ihana!
No kippis, se olis viimein toukokuu! Kuukausista ihanin. Kesä on saapumassa, mutta kaikki paras on vielä edessä. Kesän perjantai, niin mulla on tapana toukokuusta ajatella.
Ostettiin jo Klaaran kanssa vähän kesäkukkiakin, ja piti niitä kasvarissa istutella, mutta hitto, mutta ulkona on kylmä. Kukat saavat vielä hetken odotella kuistin penkillä, jotta toukokuu ehtii tehdä taikojaan.
Vappu on ollut täällä ylenpalttista syömistä, just niin kuin kuuluukin. Ja sitten ihan vain ollaan ja huilataan. Nautitaan siitä kun ollaan kerrankin koko vappu ihan kokonaisena perheenä. Perintökristallit piti laittaa tuolle ihanalle perintötarjottimelle. Voisko juhlavampaa paria olla. Kuohari oli paikallisen alkon suositus, kun kysyin kuivaa juomaa. Ihan jees. Kuiva rosé cava. Minna Prikan suunnittelema pullo vaikutti myös ostopäätökseen. Mies tosin luuli, että se on joku alkoholiton lastenpulloa. Erityisen vapun kunniaksi Klaara sai valita astetta fiinimmät serpentiinit ja isomummu tarjosi vappupallot. Munkkeja on pari kerrosvadillista ja ihan kaikkia ei olla vielä saatu tuhottua. Mutta onhan tässä aikaa.
Tänään piti lähteä pyöräilemään, mutta kylmän kyydin sijaan taidan ihan vain nauttia kotona. Nauttikaa tekin. Hauskaa vappua!
On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.
Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.
Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.
Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.
Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle. ❤️
Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!
Ehdin jo aamulla instan puolella hehkuttaa sitä, miten ihanaa on herätä auringonpaisteeseen. Tuntuu heti herätessä, että kroppa on täynnä virtaa. Ihan eri fiilis kuin talvella, kun itsensä saa kammeta ylös puoliväkisin ja lisätunneista pahnoilla olisi valmis pulittamaan vaikka mitä. Valoisat aamut on toki jo iso plussa, mutta kyllä aurinko on sitten ihan asia erikseen. Ja tänään sitä tosiaan on ollut tarjolla koko päivän.
Kasvarissa elohopea nousee jo kivasti yli kolmenkymmenen ja villapaidassa oikeasti jo vähän jopa ahdistaa. Enkä ehkä voi enää lykätä sitä lasien pesemistä ja vedota kylmään. Huomenna on tarttuttava työkaluihin ja pestävä kasvari oikein kunnolla. Sitten onkin aika laittaa daaliat ruukkuihin alkuvauhtia ottamaan.
Lähestyvästä kesästä kertoo myös fillarikauden aloitus. Ai että mä rakastan pyöräilyä! Lapsena katsottiin isän kanssa tunti tolkulla Eurosportilta Tour de France -ajoja. Ne oli niitä Lance Armstrongin hyviä vuosia. Tykkään myös itse pyöräillä. Ennen lasten syntymää oli aikoja, kun saatoin ihan hyvin ajaa pari tuntia aamuin illoin. Sittemmin lasten tulo tietenkin vähän hiljensi omaa harrastamista, mutta nyt ekan viikon saavutuksena on liki 120 kilsaa kahdessa päivässä, joten kyllä se tästä. Ja ollaan kuitenkin vasta huhtikuussa!
Oli muuten pakko napata kuva mun suosikki aamu-, väli- ja iltapalasta. Eli maustamatonta jogurttia (joskus 50/50 maitorahkan kanssa) ja siihen hedelmiä, marjoja ja manteleita. Syön tätä ympäri vuoden, enkä kyllästy ikinä. Mutta rehellisyyden nimissä, avasin kyllä just maissilastupussin ja purkin salsaa. Balanssi! ❤️
Ihanaa iltaa teillekin!
Ps. Mulla on ig:ssa kiva arvonta, käy osallistumassa!
Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.
Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.
Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.
Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!
Vaikka pääsiäinen ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin sää on onneksi ainakin hellinyt. Olen nauttinut puutarhahommista ja ulkona olemisesta. Klaaran kanssa on istutettu orvokkeja ja ihan vaan nautittu kasvarin lämmöstä. Mummun vanha vihreä kakkujalka ansaitsi jonkin pääsiäisleivonnaisen, ja päädyin monen vuoden tauon jälkeen leipomaan britakakun. Tai puolikkaan britakakun, koska ollaan ihan vaan nelistään. Ollaan myös syöty hulluna suklaata ja nukuttu kymmenen tunnin yöunia. Katseltu Isä Brownia ja levätty oikein kunnolla.
Hurahdin muuten ihan täysin taas siihen sauvakävelyyn, ja kilometrejä on kertynyt jo ihan mukavasti. Maastossa sivakointi on ollut yksi tapa purkaa tilanteen aiheuttamaa pahaa mieltä. Sain onneksi myös miekkosen innostumaan, joten ei tarvitse sivakoida ihan yksin. Lonkatkin kiittävät, kun juoksun vaihtaa välillä vähän armollisempaan tyyliin.
Pääsiäiselle ei nyt ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia tästä eteenpäinkään. Jos sää sallii, tehdään pihatöitä ja lenkkeillään. Käydään ehkä suunnistamassa. Syödään parsaa ja paahdettuja punajuuria (voisin ehkä elää niillä) ja pelataan korttia. Nukutaan, luetaan, levätään, ollaan ja rakastetaan. Eipä se sen kummenpaa kai tarvitse ollakaan.
Seuraavaksi taidan kaatua sohvalle katsomaan eilisen Porotin. Muutaman suklaamunan kanssa tietenkin. Onhan sentään pääsiäinen.
Ja olipa tosiaan virkistävä viikonloppu! Lauantaiaamuna puhelimeen kilahti iloisia viestejä. Tiedossa virtuaalinen panimokierros ja pienpanimo-oluiden maistelu. Maisteltavat toimitettaisiin iltapävällä ovelle, ja etäyhteydet tulisi olla kunnossa klo 18. Etkoihinkin sopisi osallistua. Ja jopa minä, joka en juo olutta (enkä kyllä mielellään edes maistele) otin kutsun ilolla vastaan. Päivä pihatöitä ja illaksi vähän parempaa päälle. Ja siinä meitä oli kasassa tuttu porukka. Neljä pariskuntaa, joista yksi aikuisen lapsen kanssa Espanjan reissun jälkeisessä karanteenissa. Pari tuntia vierähti mukavasti ja kodin seinät ikään kuin liukuivat taas hetkeksi kauemmaksi.
Sunnuntai tuli pyhitettyä puutarhatöille. Tosin pienin tauoin, sillä taivaalta sateli pariinkin otteeseen raesokeria. Mutta seitsemän aikaan illalla (kun aurinko vielä paistoi) tuntui hyvältä katsella haravoitua nurmikkoa ja ihailla työnsä tulosta. Tajusin myös, etten selviä tästä tilanteesta ilman suunnitelmia ja pieniä unelmia. Joitakin askelmerkkejä joita seurata, ja jotakin mitä kohti mennä. Ja puutarha jos mikä antaa tällaiselle parhaat puitteet. Konkreettisia tavoitteita ja suunnitelmia ihan vain tämän kevään ja tulevan kesän ajaksi, kun mikään ei ole ennustettavissa ja kaikki on enemmän kuin epävarmaa.
Viikonlopusta voimaantuneena täällä on ollut tänään pääsiäiskorttipaja. Tipuja, pupuja ja pajunkissoja. Seuraavksi ohrat multaan. Ihanaa maanantai-iltaa! 💛
Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.
Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.
Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.
Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛
