Hellurei ja maanantaita!

Kerroin heti vuoden alkajaisiksi, ettei meidän yläkerran aula ole sitten loppukesän ollut entisensä, ja lupasin palata aiheeseen, mutta vissiin sekin on sitten jäänyt. Korjataan kuitenkin tilanne nyt. Sillä niinhän ne sanovat “parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. 🙂

Yläkerran aula -tunnisteen takaa löytyy postauksia ja kuvia siitä, mitä tämä tila on ennen ollut. Periaatteessa ihan kiva “välitila”, mutta suoraan sanottuna enemmänkin sellainen hukkatila. Nämä tällaiset huoneet on paikkoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, mutta niiden käyttöaste on jotakuinkin täysi nolla. Tässä tapauksessa aulatilan tärkein tehtävä oli kirjojen säilytys.

No viime kesänä tuli sitten pakottava tarve saada esikoiselle oma iso huone, ja muutaman yön sitten pyörinkin sängyssä ja mietin, että mites mä sellaiseksi muutun. Kylmät vintit on toki vielä ottamatta käyttöön, mutta projekti vaatii paitsi aikaa, myös rahaa. Niinpä sitten asetuin makuulle yläkerran aulan kirjakaappien eteen ja totesin, että jos minä mahdun siihen pitkin pituuttani, siihen mahtuu myös Klaaran sänky, joka on tehty aikana jolloin ihmisen keskimitta oli jotakin 160cm ja rapiat.
Ja siitä se idea sitten lähti. Ja niin lähti myös se puolivuotinen kirjakaappiprojekti, joka itse asiassa saatiin päätökseen vasta muutama viikko sitten. Ensinhän ne kirjat lojuivat keskellä pianohuoneen lattiaa, ja sitten olohuoneen puolella muutaman kuukauden kirjakaapin edessä ja tv-tasolla. Jouluksi sain toki kirjat kaappiin, mutta kaapin päällimmäisen osan mies asetteli paikalleen tosiaan vasta reilu kuukausi sitten. Mainittakoon tässä kohtaa, että emme ole edes hämäläisiä.

Tuo vanha sohvahan päätyi aikanaan Klaaran vuoteeksi, kun olimme luvanneet majoittaa sen, mutta paikkaa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Samaan aikaan Klaara piti siirtää pois pinnasängystään ja kaksi tarvetta kohtasivat. Kun kätevän emännän mittani osoitti, että Klaaran sohvasänky mahtuu oikein hienosti yläkerran aulaan, loppu olikin sitten jo helppoa. Vaatekaapista väännettiin hiukan kättä, sillä kannettuani sen paikalleen, totesin ettei se sopinut alkuunkaan yläkerran vessan ja esikoisen huoneen oven väliin. Mieheni vannoi, että silmäni tottuu kyllä ajan kanssa, ja niin siinä kai sitten kävi, koska nyt sen paikka tuntuu oikein luontevalta.

Huonekaluvalssin jälkeen meillä oli kaksi tyytyväistä lasta. Toisella iso oma huone ja toisella turvallinen välitila omana huoneena. Sellainen, johon uskaltaa nukahtaa yksinkin. Ainakin välillä.

Tämä aulatilan asukas on onneksi melko siisti luonne ja järjestelee lelunsa tarvittaessa vaikka pituusjärjestykseen. Ja ilmoittaa silmät kirkkaana siivonneensa huoneensa pyytämättä ja käyneensä vähän “sisustamassa” myös veljensä huoneessa. Tiedä, mistä on tapansa perinyt, mutta homma toimii.

Edelleen meillä lapset viettävät suurimman osan ajastaan alakerrassa. Alakerrassa askarrellaan ja pelataan ja sinne kannetaan myös lelut. Mutta tavaroille on omat paikkansa ja se helpottaa myös lapsia huolehtimaan järjestyksestä. Ainakin osittain. Ja nyt silmä on tosiaan tottunut paitsi tuohon aulan vaatekaappiin, myös olohuoneen päällekkäin nostettuihin kirjakaappeihin.

Sellaista maanantaille. Ihanaa uutta viikkoa! ♡

Heipsan tyypit!

Kun viimeksi kuvasin yläkerran aulaa, oli niin himputin pimeää keskellä päivääkin, että jouduin puhelimen fikkarilla näyttämään kameralle ohjausvaloa, jotta se jaksoi kohdistaa. Tänään asiat ovat toisin, ja tuolta talven ihmemaasta sinkoilee valoa sisään vähintään 100 kertaa enemmän kuin marraskuun puolivälissä. Hyvät naiset, olemme matkalla kohti kevättä!!!
Myöskin kuusentaimi on saanut vaihtua helmililjoihin, mutta muuten yläkerran aula onkin ihan yhtä vuodenaikaneutraali kuin ennenkin. Mutta näin se toimii, eikä turhaan hypi silmille! 🙂

Olen tässä viime päivinä käynyt pääni sisällä jonkinlaista kevätharppausta. Pohtinut niittysiemensekoituksia, ja ihan käynyt läpi sen, mitä ensi kevään ja kesän aikana pitäisi saada tehtyä, ja mihin ehkä olisi vielä oikeasti resurssejakin. Huomaan, että olen talvisin ladannut itselleni (ja puolisolleni) sen verran suuren kesätyömäärän, että viimeistään heinäkuussa kasvoille iskee sula mahdottomuuden aikapula. Tunteja ja käsiä kun on ihan ympäri vuoden rajallisesti, vaikka talven aikana usein tuntuukin, että kun vain olisi kesä, niin kaikki kyllä onnistuisi. Jos siis ennen olen ollut hieman liian optimistinen puutarhakauden suhteen, en ajatellut nytkään heittäytyä pessimistiksi. Realistiksi vain! Olkoonkin, että se on jotakin itsesuojelua pettymysten varalle. Nämä ajatukset päässäni torjuin tänäänkin muutaman houkuttelevan siemenihanuuden, ja päätin ensin miettiä ja tehdä vähän listaa, että mitä lopulta kannattaa kylvää ja mitä ei.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä! 11. laatuaan, minkä laskimme tuossa juuri ja totesimme, että pyöreät kympit taisi jäädä vuosi sitten juhlimatta. Ainakaan kumpikaan ei muistanut, että viime vuonna olisimme tehneet jotakin erityistä. Kenties se täysi kymppi vain jäi noteeraamatta, kuten moni muukin asia pienten lasten vanhemmilla. Mutta näköjään pärjäsimme taas vuoden eteenpäin siitäkin huolimatta. 😀

Nyt pötyä pöytään, ja sitten imuri laulamaan. On se hyvä, että huomataan tänä vuonna juhlia edellisenkin edestä! 😀

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna

Heipsan!

Muistatte ehkä, kuinka silloin kuopusta odottaessani nimesin yläkerran aulan nurkkauksen  cozy corneriksi. No, sittemmin tuo aula on muuttunut moneen kertaan (ennen, jälkeen ja nyt -postaus), ja tänään ajattelin myös nimetä nurkkauksen ajan trendin mukaan hyggenurkaksi. 🙂

Aurinko jaksaa välillä vilahdella pilvien lomasta, mutta siitä huolimatta marraskuun pimeys tuntuu tänään älyttömän raskaalta. Tai oikeastaan se on tuntunut siltä jo tovin. Jotta nyt ei ihan kauheaan synkkyyteen tekisi mieli vaipua, ammennan kaikesta lukemastani hyggeopista energiaa ja yritän pitää mieleni valoisana. Koska pienillä jutuilla on joskus suurikin merkitys, kannoin myös kuistilta kuusentaimen yläkerran aulaa piristämään. Tuli ihan joulufiilis, mutta onkos tuon nyt väljä jos kuusesta on apua kaamossynkkyyteen. Nakkaan kyllä kaapin päälle tontutkin, jos tarve vaatii. 🙂

Hyggenurkassa voikin sitten istuskella mukavasti kirjan kanssa ja siemailla kuumaa glögiä. Voi olla, että kyseessä ei ole ne kotimme tehokkaimmat neliöt, mutta näitäkin nurkkia totisesti tarvitaan!

Mukavaa torstain jatkoa sinnekin!

Tallenna

Ihanaa maanantaita!

Ja ihanaa siitä syystä, että ainakin täällä meillä paistaa aurinko ja sää on jotenkin tosi keväinen. Aamulla melkein henkeä salpasi, kun katseli auringossa lentäviä joutsenia. Tuli sellainen hassu onnellisuudentunne, jota on oikeastaan vaikea pukea edes sanoiksi. Tiedätte ehkä kokemuksesta!

Nappasin muutaman kuvan yläkerran aulasta, jota yritin jo syksyllä kuvailla, mutta valonpuute teki touhusta liki mahdotonta. Tähän tilaan luonnonvaloa tulee vain makuuhuoneiden oviaukoista, meidän makkarin sisäikkunasta ja tietenkin alakerrasta. Pimeään aikaan tuo kontrasti on jotenkin liian kova kuvaustaidoilleni, joten käytin kevään valon nyt hyödyksi.

Nuo Elloksen matot, jotka tosiaan aluksi ostin pianohuoneeseen ja olkkariin, osoittautuivat liian pieniksi ja ne vaihdettiin suurempiin. Toinen pienemmistä matoista päätyikin eteiseen, ja toinen on nyt tässä yläkerran aulassa. Tämäkin tila on matolle vähän hassu, mutta sitoo tuo nyt jotenkin lukunurkkausta yhteen. Ja tuli muuten sellainen lämmin fiiliskin maton myötä. Kissat myös loikoilevat tuossa pehmeällä mielellään, kun alakerran kaminanlämpö nousee kivasti tähän.
Viime viikolla tosiaan kuorein tuosta kuusen karahkasta vasta joulukoristeetkin pois, mutta nyt se saa olla taas ensi jouluun jonkinlaisena huonekasvina.

Aulatilan seinissä on Kalklitir kalkkimaali sävyssä San Saccaria. Aulatilan katto on maalattu Colorian Paneelipro -kattomaalilla ja rappuseinusta Colorian Paneelipro -seinämaalilla. Noiden valkoisten rinnalla tuo San Saccaria näyttää tässä tilassa todella harmaalta, vaikka alakertaan se tuntui jotenkin pliisulta.  Saan usein kysymyksiä kalkkimaalien sävyistä, ja tässä nyt yksi esimerkki siitä, että valon määrä vaikuttaa todella paljon maalauksen lopputulokseen ja sävyn tummuuteen.

Koska kevät nyt ihan oikeasti aikoo jo tulla, ja eletäänhän tässä jo maaliskuun puoliväliäkin, pidin itselleni eilen pienen kauneudenhoitoillan. Kuivaharjausta, epilointia, valoimpulssilaitetta, kuorintaa, rasvausta, öljyämistä ja korppukantapäiden liottamista ja silottamista… Myönnän, että tuli mietittyä tätä naisena olemisen työläyttä, mutta tuli kyllä parempi fiiliskin. Nyt kun pitää itsensä ahkerana, sääret muistuttavat ainakin pikkuisen vähemmän kynittyä broileria sitten kun ensimmäiset mekkokelit iskevät päälle. 🙂

Maanantai ja makaronilaatikkopäivä. Arki on… ♡

Iiik! Vuodekatos tosiaan tuli tänään, ja voi hitsi, mutta se on ihana! Oli aivan pakko ripustaa se tuonne yläkerran aulaan ja mallata vähän sängyn kanssa yhteen. Ovat muuten oiva pari! Hih, jos tuo sohva olisi yhtään pidempi, tässä saattaisi käydä niin, että äiti omii koko paketin. Ehkä elämä sittenkin on jättänyt jonkinmoisen trauman, kun en saanut lapsuudessani prinsessasänkyä! 🙂

Illalla rymsteerataan tavarat paikalleen, mutta nyt lähdetään välillä jumppaan. Koko viime viikko meni kotoillessa, ja tänään tuntuukin erityisen ihanalta päästä taas arkijuttuihin mukaan.

Suloista maanantai-iltaa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Jos eilen herkisteltiin ja tunteiltiin, niin pysytään tänään ihan neutraaleissa jutuissa, eli sisustamisessa!

Koska olen aamuihminen, parhaat ideat (ja ideat ylipäätään) iskevät päähäni heti aamulla muutaman kahvihörpyn jälkeen. Niin kävi myös tänään, kun sain vihdoin ja viimein aikaiseksi laittaa toisen Love Warriors -julisteen seinälle. Tämä on siis saman valmistajan kuin makuuhuoneenkin juliste, mutta se on jumittanut pahviputkilossaan jo pidemmän aikaa, koska en vain ole saanut aikaiseksi ripustaa sitä, enkä oikein ole ollut paikastakaan selvillä.

Käytin samaa tekniikkaa kuin makkarissa, eli pienet naulat seinään ja pari paperiliitintä niihin. Juliste roikkuu paikallaan, eikä erillisiä kehyksiä tarvita. Tuskan hiki tuli tosin siinäkin, kun en meinannut löytää vasaraa sitten mistään. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten me voidaankin asua ja elää niin leväperäisesti, että aivan kaikki tuntuu olevan koko ajan hukassa!

Tarkoitus oli kuvailla teille koko yläkerran aulatilaa nyt kun se on maalattu paneeliseinää ja rappujen kattoa myöden (jopa vähän fiksasin paikkojakin siinä aamun ahkeruudessa), mutta kuvista tuli niin kamalia, että jätän ne nyt julkaisematta. Tuo tila on luonnonvalon osalta pimeä kuin mikä, ja makuuhuoneiden kautta tuleva valo tekee sinne tällaisella säällä erittäin julmia varjoja. Joten aurinkoisempaa päivää odotellessa!

Jotenkin tuo seinänpätkä on tuntunut kovin tyhjältä kun sitä katsoo alakerrasta käsin, mutta nyt juliste ryhdistää vaikutelmaa kivasti. Nuo pikkuraputhan siis vievät meidän makuuhuoneeseen, ja julisteen toisella puolella on toisen vintin ovi. Eikä tuossa aulassa muuten juuri muuta olekaan kuin ovia (joiden painikkeet pitäisi myös vaihtaa asap).

Hetken aikaa jo eilen luulin, että tänne meillekin saadaan talvi, mutta lumisade loppui yhtä nopeasti, kuin sakenikin. Onhan täälläkin pikkuisen puuteria maassa, mutta mistään talvisesta maisemasta ei voi vielä puhua.

Tajusin juuri, että tänään on JO torstai! Viikko on mennyt ihan superpikavauhtia. Edellisyönä, kun toisaalla laskettiin ääniä, meillä kypsyi uunissa iso kaalipata (mies nimesi sen kulinaarisesti trumppipadaksi), josta kiskaisen seuraavaksi myöhäisen lounaan kitaani. Sitten alkaakin jo iltapäivän kuljetusrumba, joten pikapuoliin on tämä torstaikin taputeltu.

Toivoa täynnä tai ei, mukavaa päivänjatkoa kullekin!

Tallenna

Aurinkoiset sunnuntait!

Painelin eilen jo yhdeksältä sänkyyn kirjani kanssa ja posotin ruhtinaalliset yli 12 tuntia unta. Voinen sanoa, että olo on muuten kohtalaisen levännyt! Ja virkeänä onkin kiva viettää viikon parasta päivää, eli sunnuntaita. Tosin en ajatellut tehdä mitään kovinkaan kummoista tai erityistä pirteyttä vaativaa. Ruokailukin on tarkoitus kuitata pitsalla.

Näin on kuitenkin kiva. Nuoruusvuosien yöelämä on jäänyt kauas taakse, ja lapsetkin nukkuvat yönsä putkeen. Muistan, että tämä on sitä, mistä haaveilin monta vuotta. Oli öitä, jolloin olisin antanut vaikka oikean käteni, kunhan olisin saanut vain nukkua kenenkään herättämättä. No, aikansa kutakin – onneksi! Kai sitä sitten taas jossain kohtaa valvotaan öitä, ja odotellaan teini-ikäisiä kotiin. Siihenkin pitää vissiin varautua. 🙂

Viettäkäähän leppoisa sunnuntai ja nauttikaa kesäisestä lämmöstä. Toivon todella, että tämä säätila jatkuu vielä monta viikkoa!

Tallenna

No niin.
Nyt olisi tuo yläkerran aulan konkreettinen muutos kalkkimaalauksen jälkeen kuvana. Tästä tilanteesta siis lähdettiin liikkeelle, ja aika iso fiilisero mielestäni tuli koko aulaan. Katon muoto, ovet, listat ja karmit; Kaikki nousevat esiin harmaalta pohjalta, ja tila on paljon “ryhdikkäämpi”.

Kun tammikuussa 2013 sain “cozy corneriini” vihdoin Ikean korituolin (postaukseen pääset tästä), ajattelin, ettei pikkuisesta aulatilasta voisi koskaan tulla kauniimpi. Laskettu aika lähestyi, ja tämä oli oikeastaan viimeinen ponnistus, johon ennen vauvan syntymää enää jaksoin panostaa. Olihan koko syksy eletty vähintäänkin poikkeusoloissa ja tehty pitkiä ja raskaita päiviä. Kun kirjakaapit sitten piti myöhemmin siirtää yläkerran aulaan, ja Ikean valkoinen lipasto löysi tiensä myöhemmin käyttöön otettuun eteiseen, muistan jotenkin jopa surreeni sen ihanan taian raukeamista, jota olin niin innoissani vaalinut vauvahuuruiset hetkeni. Myöhemmin kuitenkin olen ollut todella tyytyväinen, että eteisessä on tilava lipasto, johon mahtuu koko perheen pipot ja huivit, sekä lasten vaihtopuvut ym. tarpeelliset lapsiperheen kamat. Silti jotenkin tuo kirjakaappien pakkosijoitus (mulle jotenkin henkisesti niin rakkaaseen) aulan nurkaan on närästänyt suoraan sanottuna ihan valtavasti! Jossain kohtaa myönnän jopa miettineeni niistä luopumista, vaikka oikeasti kaapeista tykkäänkin valtavasti.

Valkoiseen lipastoon, ja siihen viime hetkien odotushurmoksessa tehtyyn corneriin, liittyi selvästikin jotain enemmän henkistä kiintymistä, ja myönnän, että tykkään kyllä kotini tästäkin nurkasta nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pieniä muutoksia, eikä varsinaisesti ainakaan voi väittää, että sisustustyylini olisi muuttunut. Luonnonsävyt ja -materiaalit, sekä tietenkin vaaleus, kiehtovat yhä kaikki. Toisten mielestä romanttista, toisten mielestä jotain muuta.

Ennen, jälkeen ja nyt.

Mutta nyt äkkiä pötyä pöytään, ja sitten nauttimaan keväästä! Ihanaa iltaa kaikille!

Tallenna

Miten voikin yhden pienen aulan laittaminen taas sekoittaa koko talon. Eli ei, meillä ei sen isompaa vappusiivousta varmaan suoriteta, tai ainakaan ei ihan koko taloa saada millään seesteisen siistiksi. Sitä vastoin, toivon todella, että viikonloppuna olisi aikaa saattaa tämäkin projekti loppuun!

Nyt olisi kaksi kerrosta kalkkimaalia seinillä ja ovet ja listatkin on jo sudittu kertaalleen. Järjestys ei taaskaan ole ihan loogisin, mutta seuraavaksi vuorossa olisi katon ja paneeliseinän maalaus. Mutta ehkä siinä vaiheessa kun saan repiä nämä maalarinteipit hittoon listojen ympäriltä, ollaan jo voitonpuolella! Tai ainakin tavarat saa heittää takaisin paikalleen ja muutkin huoneet palaavat normaalin järjestykseensä.

Kalklitirin San Saccaria todettiin aikanaan liian vaaleaksi olkkariin, mutta hämärässä aulassa se toimii paremmin kuin hyvin. Sävy erottuu paljon selkeämmin vasten valkoista, kuin miten se nousi esiin valoisassa pianohuoneessa. Katto, lattia, listat ja portaiden paneeliseinä jäävät valkoisiksi, joten kokonaisuudesta ei tullut lainkaan tunkkainen, vaikka luonnonvaloa tuleekin vain maakuuhuoneista.

Sanotaan, että valkoinen väri avartaa, mutta nyt väitän kyllä, että aula näyttää jopa suuremmalta, kun se sai hiukan kontrastia seinilleen.

Työn alla ja pahasti vaiheessa. Mutta hyvä siitä tulee!

Huisia vappuaatonaattoa!

Tallenna

Ja juuri kun pääsin esittelemään yläkerran siistiä kirjanurkkausta, meillä näyttääkin taas tältä. Kyllä, tämä on varmaan sitä (surullisen) kuuluisaa naisenlogiikkaa. Itse puhun kuitenkin mieluummin innosta ja innostuneisuudesta. Kuulostaa ainakin kauniimmalta. 🙂

Mutta hei, kalkkimaali… ei voi olla tykkäämättä!

Tallenna