{ ryhtiliike }

22.4.2012

 

Täällä on jälleen herätty koleaan ja pilviseen päivään. Siitä huolimatta kevään ja kesän odotus on vahvasti takaraivossa. Vaikka muuten olen täysin valmis jatkuvaan paisteeseen ja lämpöasteisiin, on yhdellä osa-alueella petrattavaa. Nimittäin kaiken muuttamisen ja epätasaisen arjen keskellä on omasta kropasta huolehtiminen jäänyt täysin minimiin. Yleisesti kammoksun kaikkea kesä- ja bikinikuntoon horinoita, mutta tällä kertaa täytyy myöntää tappionsa ja tehdä ryhtiliike! Missään tapauksessa en nyt väitä, että itselläni olisi jotakin terveydellisiä syitä painonpudotukseen tai ylipäätään tarvetta laihduttaa. Tiedätte kuitenkin ne pari kiloa ja löystyneen olon, jotka saavat vaatteet puristamaan ja tuntumaan epämukavilta. Niille on nyt tehtävä jotakin ja varmin lääke on tähänkin liike. Eli ylös ulos ja lenkille! Pelkän turhamaisuuden lisäksi ryhtiliikettä puoltavat jatkuva selkä- ja lonkkakipu; Myös lihaskunnosta huolehtiminen on jäänyt viimeisten viikkojen aikana minimiin, ja tillanne täytyy korjata.
Koska liki kymmenen vuoden tauon jälkeen palasin juoksun huumaan vasta viime syksynä, on tarvittavista varusteista hiukan pulaa. Kunnon tossut ja juoksuliivit tuli hankittua, mutta muut tekstiilit ovat yhä kaupan hyllyllä. Aloitinkin ryhtiliikkeeni eilen makoilemalla sohvalla, ja etsimällä motivaatiota uusista urheiluvaatteista.
Tänään asiaan pitää ehkä paneutua konkreettisemmin, enkä nyt tarkoita uusien vaatteiden shoppailua, vaan tossujen jalkaan vetoa ja kunnon lenkkiä. Mitä taas tulee ruokavalioon, uskon monipuoliseen ja ravintorikkaaseen peruspöperöön, valkoisten jauhojen sekä sokerin vähentämiseen, kasviksiin ja proteiinipitoiseen ruokaan. Herkkuhetkiäkin pitää olla, mutta ei ehkä ihan joka päivä.
Aikooko joku muu napata itseään niskasta? Jos niin, toivottelen tsemppiä!
***

13 Responses to “{ ryhtiliike }”

  1. Outi-Maria says:

    >Näin pienen lapsen äitinä huomaa, että juoksu on kyllä "sopiva" harrastus. Sitä ei tarvitse sovittaa aikatauluihin erityisemmin, vaan kun tilanne sen sallii, niin tossua toisen eteen 🙂 Itselleni suurensuuri heikkous on nuo urheiluvaatteet. Muuten suosin pukeutumisessa ehkäpä aika tylsää, nude,vaalea,musta,sininen linjaa ja niin urheiluvaatteisssa on väriä vaikka muille jakaa! Me like 🙂

  2. Piupau says:

    >Aivan sama ajatus oli mielessäni tänä aamuna. Sää ei kyllä yhtään houkuta ulkoilemaan mutta juuri ne muutamat kilot, puristavat vaatteet ja möhöttynyt mieli kaipaavat todella sitä ryhtiliikettä. Vaatteiden hankinta on kyllä jäänyt minullakin niihon juoksukenkiin, ehkä jokin uusi, kiva vaate antaisi intoa siihen ainaiseen aloituksen kamaluuteen.Tsemppiä siis sinnekkin!

  3. Uuden Kuun Emilia says:

    >Tuo aikatauluttomuus kyllä on juosksun parhaita puolia. Itse asiassa meidän arki on sellaista, että joku titty päivä ja kellonaika ei vaan sovi harrastamiseen. Tosin eilenkin piti olla illalla sohvalla, ettei tule syytettä heitteillejätöstä. :)Mä ostin sellaisen neonkeltaisen treenitopin syksyllä, ja se on mun suosikki salilla. Ihanan energinen ja tosiaan väri, jota muuten en kyllä käyttäisi! 🙂

  4. Uuden Kuun Emilia says:

    >Niinpä. Kyllä se liike vaan antaa siihen mieleenkin ryhtiä! Koskaan ei ole lenkkiään katunut :)Mun pitäisi sijoittaa juoksutakkiin. On nuo varusteetkin kymmenessä vuodessa kulkeneet aikamoisen kehitysmatkan ja urheiluvaateliikkeen juoksuosastolla tuntee olevansa kuin Liisa Ihmemaassa!Tsemppiä! 🙂

  5. Ainosofia says:

    >Totta turiset :)Minä innostuin myös viimesyksynä juoksemisesta ja tuntui, että aina voisi lähteä uudelleen ja uudelleen juoksemaan.Nyt on virittelyä jälleen päästä siihen upeaan fiilikkseen mitä juokseminen tuo tullessaan…Tsemppiä meille <3

  6. Elisabet says:

    >Sama täällä! Kiireet ovat vieneet aikaa liikunnalta, mutta nyt korjaan asian. Tsemppiä sullekin! 🙂

  7. Saska says:

    >Mä aion aloittaa juoksuharrastuksen uudestaan monen vuoden tauon jälkeen. Raskauskiloista yritä hiljalleen päästä eroon ja juosten ajattelin aloittaa. Tsemppiä sulle ja mulle 🙂

  8. tromssantuulia says:

    >Heippa, olen kova juoksuharrastaja ja tilaan aina kaikki juoksuvaatteet ja kengät Englannista. Ne on usein jopa reilusti yli puolet halvempia, toimitus on nopea ja luotettava. Olen itse ja monet muut kaverini käyttäneet eniten sellaista sivua kuin http://www.startfitness.co.uk/. Ainakin Niken koot on aina aika samat ja niitä olen vaatteissa eniten tilannut. Sitten tossut onkin helppo sovittaa Suomessa ja tilata samat netistä. Tsemppiä juoksuhommiin, kevät on parasta juoksuaikaa!

  9. Uuden Kuun Emilia says:

    >Kyllä siinä vaan niin ihana hurmos tulee! Ai, että mikä fiilis :)Aurinkoisia juoksuäiviä sinne!

  10. Uuden Kuun Emilia says:

    >Pahuksen kiireet ja aikavarkaat! Tsemppiä ja iloisia kilometrejä 🙂

  11. Uuden Kuun Emilia says:

    >Onneksi tuo juoksu on helppo aloittaa pidemmänkin tauon jälkeen. Itselläni vierähti tosiaan kymmenen vuotta, mutta ihmeesti se tossu vain rullasi ja matka taittui. Vielä kun muisti, ettei se matka tapa vaan se vauhti, eli rauhallinen aloitus on paras! 🙂 Tsemppiä sinne!

  12. Uuden Kuun Emilia says:

    >Hei, ja kiitos vinkistä! Pitääkin kurkistella. Joku juoksuhuppari ja takki pitäisi kyllä hommata, vaikkakin olen onneksi käyttänyt joitakin juoksuvaatteita myös pyöräilyssä ja niille on nyt sitten toisenlaista käyttöä 🙂

  13. […] syksy jokinlaisen pesänrakennusvietin mukanaan 🙂 Kesäkuussa olen myös sparrannut itseäni ryhtiliikkeen kanssa. Kilometrejä on tullut tossunpohjiin ja fillarinrenkaisiin. Olen vaihtanut keskiyölle […]

Kommentoi