{ liikunta + minä }

12.1.2013

Sain blogini lukijalta vuodenvaihteessa postausehdotuksen koskien aihetta liikunta. Toiveena oli, että kertoisin hiukan omista liikuntatottumuksistani ja rutiineistani – mikä minua motivoi. Näin vuoden alkuun, kun erilaiset kuntoprojektit ovat monellakin mielessä, aihe sopiikin oikein hyvin.

Yleisesti kun alkaa kertoa omista tottumuksistaan ja tavoistaan, on kai syytä raottaa myös hieman verhoa historiaan:
Olin lapsena hyvinkin liikkuvainen ja tuohon aikaan hyvinkin tavallinen lapsi; Aina menossa, ulkona, pyöränselässä, juoksemassa, leikkimässä, uimassa jne… Olen ryhtynyt kävelemään jo seitsemän ja puolen kuukauden iässä, ja jonkinlaisessa liikkeessä olen ollut siitä asti – paikoillaan oleminen ei ole vahvimpia taitojani. Tuohon aikaan ei ollut tietokoneita tai muita vitsauksia jumittamassa lapsia tuoliin tai sohvaan; Liikkuminen oli luonnollinen osa lapsuutta.
Vanhempani eivät ole erityisen urheilullisia, eli liikunnallisiin harrastuksiin minua ei lapsena ohjailtu, mutta onneksi löysin niitä itse. Kouluiässä innostuin lentopallosta, jonka kanssa vierähtikin useampi vuosi. Todennäköisesti elämäni sosiaalisimmat vuodet – en ole myöskään kovin sosiaalinen persoona. Kouluvuosien edetessä itse koululiikunta kuitenkin kiinnosti aina vähemmän ja vähemmän, ja lopulta taisin vihata liikuntatunteja oikein kunnolla. Koulun liikuntatunnit ovat jääneet jo ala-asteen viimeisistä vuosista asti mieleeni lähinnä nöyryyttävinä ja pelkästään yksilön suoritusta arvioivana, ei niinkään liikunnallisesti kasvattavina. Liikunnan ilo ja riemu osattiin todellakin viedä, ja moni kapinoikin totaalisella liikkumislakolla. En ihmettele, vähempikin vie urheiluinnostuksen mennessään. Itse en koskaan vihannut liikuntaa, liikunnasta taisi paremminkin tulla eräänlainen vihanhallintakeino, ja tapa kohdistaa vihaa. Valitettavasti teini-iässä kohdistin tuota kaikkea liiaksikin itseeni, ja urheilusta tuli tapa piiskata ja rankaista omaa kehoa. Homma meni lievästi sanottuna överiksi, ja edessä oli pakollinen pysähtyminen.

Tuosta kaikesta seurasi kuitenkin myös jotakin hyvää. Jouduin tutustumaan uudelleen kehooni ja opettelemaan kuuntelemaan sitä. Jouduin tutustumaan uudelleen liikuntaan, ja mikä parasta, opin myös kuulemaan sitä. Aloin liikkumaan kaikilla aisteillani, hitaasti ja nautiskellen. Toki vanha piiskaaja välistä nosti päätään, mutta kokonaisvaltaisesti suhteeni liikuntaan oli muuttunut. Lukiossa olinkin jo vapautettu koululiikunnasta, ja sain etsiä liikkumisen riemua itsenäisesti ja yksikseni. Nautiskelin verkkaisista aamu-uinneista, kuntosalista ja lenkkeilystä. Lonkkavaivojeni vuoksi sain kiellon juosta, mutta löysin ilon pyöräilystä ja muista vähemmän kuormittavista lajeista.

Samaa rataa on suhteeni ja rutiinini liikuntaa kohtaan jatkaneet jo vuosia. Toki aamuin illoin tehdyt 30 kilometrin pyörälenkit ovat jääneet lapsen saannin myötä ja elämän muututtua, mutta tilaa liikunnalle arjen keskelle olen raivannut vaikka väkisin ihan jo mielenterveytenikin vuoksi. Liikkuminen on varaventtiili, jonka avulla päästän suurimmat höyryt pihalle. Koska liikkumisen pakko loppui kohdallani jo vuosia sitten, on se juurikin näin, omaehtoisena ja täysin vapaavalintaisena osana elämääni, palkitsevinta ja erittäin voimaannuttavaa.

Tällä hetkellä liikuntatottumukseni ovat suoraan sanottuna hukassa. Alkuraskauden väsymyksen jälkeen tuli eteen muutto ja remontti, joihin onkin käytetty kaikki liikenevä aika. Toisaalta askeleet, nostot ja kyykyt ovat tulleet arkeen täysin luonnostaan. Löhöilyyn ei ole liiemmin jäänyt aikaa, ja liikkeessä on ollut pakko pysyä. Ulkoilu, venyttely, ja selkää hellivä jumppa ovat korvanneet salilla huhkimisen ja juoksukengät ovat olleet jo useamman kuukauden käyttämättä.
Oma kroppa on hukassa sekin, mutta en koe asiasta mitään kriisiä. Se löytyy luonnollisesti liikunnan avulla, enkä kaipaa sen suurempaa motivaatiota liikkumiseen, kuin oman ajan ja hetken itseni kanssa. Tavoitteellisemman treenaamisen kanssa onkin sitten eri juttu, mutta sen aika ei ole ihan heti synnytyksenkään jälkeen. Toisaalta sisälläni palaa vimmattu halu puristaa itsestäni kaikki ja tavoitella liikunnan tuomaa euforiaa. Toisaalta se hyvä fiilis voi yhtä hyvin löytyä kepeältä kävelylenkiltä aurinkoisessa säässä. Tärkeintä on nauttia, tärkeintä ei ole tulokset tai poltetut kalorit.

Jokaiselle löytyy se paras tapa liikkua – oma juttu. Itseään on turha pakottaa mihinkään, mikä ei muutamankaan kokeilukerran jälkeenkään tunnu omalta. Pidemmän päälle se ei toimi. Itselläni on kaksi vasenta jalkaa, ja olen hyväksynyt sen tosiasian, että rytmikkäät ja tanssilliset lajit eivät vain ole minua varten. Olen hiljainen puurtaja, viihdyn omissa oloissani ja nautin omasta seurastani. Parhaiten se onnistuu kuntosalilla tai ulkoillessa.
Liikunnasta pitää saada hyvää oloa. Ulkoile kaikilla aisteilla. Haistele ilmaa, katsele ympärillesi. Tee vaikka muistiinpanoja lumitilanteesta ja kevään saapumisesta, ja vertaile niitä ensi vuoden havaintoihin. Mikään ei ole sen parempaa kuin keväinen lenkki, jolla nenä haistaa ilmasta tuoksun, jonka aivot muistavat välittömästi; Tuoksu voi viedä suoraan vuodentakaiselle lenkkireitille tai vaika muutaman vuoden päähän, johonkin tiettyyn hetkeen. Hyvät hetket ja fiilikset tallettuvat aivoihin ihmeellisesti!

Nothing looks as good as healthy feels. Niinpä! Ja tähän aiheeseen voidaan hyvinkin tämän alustuksen jälkeen palata pitkin talvea ja kevättä. Nyt olisi kuitenkin se yksi ”maratooni”, johon pitäisi valmistella sekä keho, että mieli. Hoidetaan se ensin alta pois, ja vedetään sitten lenkkarit taas jalkaan!

Nyt lupsakkaa lauantai iltaa!

 

Kuvat Pinterestin Motivation board… :)

 


,
Kommentit pois päältä artikkelissa { liikunta + minä }



No Responses to “{ liikunta + minä }”

  1. Avatar Anne sanoo:

    Kiva kuulla etten ole ainoa jolle liikunta ei ole niin yksiselitteinen juttu… Muistan lukioajan joka-aamuiset puolentoista tunnin aamutreenit ja jokailtaiset 10 km juoksulenkit. Niistä ei voinut livetä ikinä eikä milloinkaan. Siihen yhdistettynä koulupaineet ja soppa oli todellakin valmis. Nyt aikuisena ajattelen juuri niinkuin sinäkin, motivoiva tekijä täytyy olla oma tahto ja hyvä olo, eikä apinanraivolla poltetut kalorit ja ahdistava pakko. Aloittelen juuri aikuisopintoja, ja inhottaa huomata että vanha mörkö nostaa päätään. Ahdistava ajanjakso lukiossa tulee mieleen ja huomaan kammoksuvani taas tätä alkavaa suorittamista…ihmismieli on kummallinen!

    • Taitaa tuo sisäinen suorittaja asua aika monenkin sisällä. Parasta varmaan tiedostaa ja myöntää sekin mörkö, ja tietoisesti pitää itsensä ”kaidalla” polulla.
      Onnea opintoihin, ja rentoa otetta elämään :)

  2. Avatar Paula sanoo:

    Hei Emilia,
    tämä viesti menee nyt hieman aiheen (liikunnan) ohi, mutta haluaisin kysyä sinulta vinkkejä maalisävyjen suhteen. Meillä on uusi koti jota alamme juuri remontoimaan. Vaikka oma sisustustyylini eroaakin sinun tyylistäsi aika paljon, on sinulla mielestäni upea tyyli ja uusi kotinne tulee varmasti olemaan todella kaunis. Siksi ajattelinkin kysyä, olisiko sinulla ohjeita tai ideoita esimerkiksi valkoisen maalisävyn valintaan? Tarvitsisin kauniin valkoisen sävyn seiniin ja sisäkattoon…

    Kiitos avustasi,
    Paula
    http://www.a-little-glitter.blogspot.com

    • Heippa Paula,
      ja onnea uuteen kotiin, sekä remontin aloitukseen.

      Valkoinen sävy on aina hankala, ja varsinkin sävyn valitseminen toiselle on mahdotonta. Ensin kannattaa päättää, mihin suuntaan lähtee; Viileä vai lämmin. Toinen juttu on tila, johon maali tulee. Valoisa, pimeä, luonnonvaloa vai keinovaloa. Mitä maalatun pinnan tulee kestää – maalivalinta.
      Kun on selvitellyt itsensä kanssa nuo pienet jutut, pääsee katselemaan maaleja uudenlaisian silmin. Täyshimmeä, pulihimmeät ja helposti puhdistettavat puolikiiltävät taittavat kaikki erilaisesti valoa, ja sävykin muuttuu sen mukaan.
      Epävarman kannattaa tehdä koemaalaus pikkuruisella maalimäärällä, jotta maalin pinta ja sävy ovat oikeasti sitä, mitä niiden kaupassa uskoi olevan.
      Heitot ovat välillä hurjia :)

      • Avatar Paula sanoo:

        Kiitos Emilia! Yritän mennä maalikaupoille oikein ajan kanssa tässä lähipäivinä, jotta tulen sitten ostaneeksi oikean sävyn. Täytyy todellakin testata sävyjä testipurkkien avulla… onneksi meillä ei ole kiirettä remonttiaikataulun suhteen vaan voimme tehdä hommia rauhassa. :-)