{ siitä, mihin jäätiin }

30.1.2013

Blogi tosiaankin jäi ennen vauvan syntymää tuohon pesänrakennusta -postauksen olohuonekatsaukseen, ja siitä ajattelin nyt luontevasti jatkaa kera tuoreempien kuvien. Edellisissä kuvissahan sohva ja divaani olivat yhä ilman päälisiä, ja tekstiilejä oli niukasti. No, supistukset käytiin hakemassa Tampereen Ikeasta, ja samalla saatiin uudet puhtoiset pääliset huonekaluihin. Tekstiileiden ompeluun asti en ehtinyt, mutta H&M Home:n pellavia sain vielä haettua postista ennen H-hetkeä. Nyt olkkari näyttääkin jo melko levolliselta ja viihtyisältä. Ja mikäs sen parempi, tuolla kun on tullut vietettyä useampia tunteja pikkuinen rinnalla, ja olenpa pari yötä sohvallakin jo nukkunut.


Sohvalla H&M:n harmaa päiväpeite, vaalean harmaa pellavapussilaka untuvapeiton kaunistajana, tumma harmaa pellavatyynyliina ja harmaa kanvaasityynynpäälinen. Silkkityynyt Tine K:lta. Pyöreä lila tyyny Bloomingvillen vanhaa mallistoa, ja harmaa-valko -kuviolliset tyynynpääliset ommeltu H&M:n kaitaliinoista.
Valkoinen virkattu peitto divaanilla on käytettynä ostettu.

Kirjahyllyt ovat edelleen varastosäilytyksessä, ja niiden suhteen olemmekin jo hiukan ideoineet huonejärjestystä uudelleen. Mutta siitä myöhemmin lisää! Nyt mennään kuitenkin muutama viikko ihan tällä asettelulla, ja annetaan vauvankin rauhassa kotiutua.

Lopuksi suuret suuret kiitokset ihanista viesteistänne. Valitettavasti en voi mitenkään jokaiseen kommenttiin nyt vastata, mutta kiitän teitä kaikkia vielä näin yhteisesti. Jokaisen kommentin olen lukenut, ja ihan silmäkulmat valuen olen ihmetellyt, miten ihania ja hyväntahtoisia ihmisiä te olettekaan! No, nyt tulee toki pillitettyä vähän turhan herkästi ihan mistä vaan, mutta kiitos silti teille, olette ihan mahtavia!

 


19 Responses to “{ siitä, mihin jäätiin }”

  1. Näyttää niin ihanalta!
    Ja oikein paljon onnea perheenlisäyksestä! Voi vaan kuvitella sen onnentunteen mikä teillä nyt vallitsee.:) ja vielä tyttö! Ihanaa!:)

  2. Maiskis says:

    Iiiiihana värimaailma, ja näyttää niin valoisalta! Mä tykkään 🙂

  3. Sari says:

    Olipa taas mukavaa luettavaa ja katseltavaa, ja mikä parasta, kuulostaa siltä, että olet siellä ihan voimissasi, tai mitä nyt voi noin pikkuisen muutaman päivän ikäisen vauvan kanssa olla! 😀
    Levollista loppuviikkoa sinne. 🙂

  4. LPP says:

    Kovin keväinen ilme jo, kiva!

    Onnittelut kauniista pikkuprinsessasta <3

  5. Pieni lintu says:

    Nuo ötökkätaulut on aivan ihanat!!! Mistä? ..vai lukiko tekstissä ja en vain nähnyt.. 🙂

  6. Elisa says:

    Hei, aivan ihanan näköistä. Mulle tulee aina niin kauhee kotikateus, ku katselen noita sun valoisia, kauniita ja inspiroivia kuvia. Mistäs toi matto taas olikaan? Mun rupes tekee sitä kauheesti mieli… 🙂

  7. Alex says:

    So nice colours, bright and fresh and I love the baskets! I also have them! So perfect for pillows, blankets, or just kids stuff:)
    I tried the translater with google, its so funny, because I dont understand more with that, than I do with your finnish.. Well almost anyway.. My english is really not that good either.. But I hope that you understand a bit of it..

    I hope that you and your family enjoy each other and take care of the babytime! They grow so fast!

    Hugs from A in Sweden!

  8. Villis says:

    Olen ollut blogipaitsiossa muutaman päivän ja ilokseni luin tänään ihanasta perhetapahtumasta. Oikein paljon onnea pienestä prinsessasta koko perheelle!!!

  9. kaijuli says:

    Kaunista, ihana värimaailma! Kyllä tuossa ympäristössä kelpaa vauvelin tehdä olonsa kotoisaksi! Mahtaakohan vaalenpunaisen sävyt hiipiä teille prinsessan myötä.. 🙂 Itse olen aivan onnessani kun olen saanut ostella tyttömäisiä juttuja, mutta pidän paljon kuitenkin myös noista sinisen ja harmaan sävyistä, ovat mukavan rauhoittavia! 🙂

  10. Milla says:

    Ihanan seesteisiä kuvia, silmissäni nään sut vauvan kanssa sohvalla sylittelemässä 🙂 Miten teillä on menny? Millainen vauva on luonteeltaan? Hän näytti kyllä niiiin suloiselta, klikkailin vielä uudelleen ihmetteleen auki olevia suuria silmiä 🙂

  11. Laura says:

    Kaunis tunnelma olkkarissanne. Rauhallisia hetkiä pienen tytöntyllerön kanssa! Ja vaikka vauveli ei aina niin rauhallinen olisikaan (niinkuin nuo pienet ei aina ole :)), niin mielenrauhaa ja tyyneyttä äidille!

    ps. Itse sain aikanaan kahden pojan jälkeen tytön ja voi sitä onnea 🙂

  12. Selma says:

    Onpa kaunista ja tavallaan ihanan ajatonta, vaikka trendikästäkin. Olen varma että katselen näitä kuvia ihastuneena vielä vuosienkin päästä.

  13. Sanna says:

    Onnea perheenlisäyksestä myös täältä! <3

  14. Ansa says:

    Hei!
    Enpä ole ennen kommentoinutkaan, vaikka jo parisen vuotta blogiasi lukenut. Mukava ja minulle erityisesti sisustusasioissa inspiroiva blogi on sinulla. Kiitos siitä ja onnea pienokaisen syntymän johdosta koko teidän perheelle!

    Paitsi että onnitella vauvasta ja kiittää koko blogista, pitää oikein varta vasten mainita, miten mukava on kun sinun kautta tutustuin pinterestiin. Ja sulla on siellä aivan ihania kuvia listattuna. Nykyään jos mulla on joku sisustuspulma tai mietintää vaativa nurkkaus, kahlailen läpi sinun kuvia siellä. Sen verran yhtenevänen on maku noin yleisesti vaikka ei meillä toki näytä samalta kuin niissä kuvissa.. Eikä varmaan tule näyttämäänkään. 🙂 Jotenkin vaan se fiilis niissä on hyvä. Kiitti siis ja hyvää kevään odotusta!

    Ansa

  15. ellin-s says:

    Oi näyttääpäs niin ihanan rauhoittavalta ja varmaan uudella tulokkaallakin on ihanaa köllötellä noin rauhallisen näköisessä ympäristössä! Toivottavasti vauva ei ole ollut itkuinen..tuli tuosta sohvalla nukkumisesta nimittäin keskimmäisen prinsessani vauva-aika mieleen, kun hänen kanssaan jouduin viettämään kovan itkun vuoksi öitä sohvalla! Voimia sinne! 🙂

  16. Lille says:

    Onnittelut myös minulta! <3 Teillä on jo niin keväisen näköistä, ihanan vaaleaa. Nätiksi olet saanut olohuoneen. Olen itse etsiskellyt isoja säilytyskoreja ja silmiini pisti perhostaulun edessä olevat korit. Mistä olet nuo hankkinut?

  17. Kiitos jokaiselle kommenteistanne!

    Vastaan pikaisesti kysymyksiin, koska nyt ei muuhun riitä aika.

    Matto on ikeasta. Taulut: http://www.hagedornhagen.com
    ja isot korit Tine K:n (Nougat, lifestylenordic.fi, Grey&White)

    Olkkarin värimaailma on kyllä juuri nyt niin mieleeni! Tällä paletilla olisi kiva pestä koko koti! Valoisaa ja ah, niin keväistä! 🙂

  18. Henna says:

    Olen katsellut H&M Home:n pellavia ja yleensäkin merkin tekstiilejä, vielä en yhtäkään ole ostanut.. Laatu arvelluttaa.. Millainen kokemus sinulla on ko. tekstiileistä? Oletkos mistä ostanut tyynyihin sisätyynyt? Itsellä huonoja kokemuksia sisätyynyistä, menettävät muotonsa parin pesun jälkeen.. Uutena lukijana olen saanut uuteen kotiimme todella kivoja sisustusvinkkejä kauniista kodistanne, itsellä kun on tuntunut tuo sisustaminen olevan hieman hakusessa.. 🙂 Missään kuvissa ei muuten näy millaiset verhot teillä on, vinkkejä kaipaisin ja kuvia lastenhuoneesta.. 🙂

    • Moikka! Meillä oli melkein kolme vuotta h&m:n valkoiset pellavapussilakanat käytössä. Siis en käyttänyt mitään muita kuin niitä. Ja on ne vieläkin hengissä ja hyvässä kunnossa, mutta meillä on nyt hobbyhallin vastaavat, jotka sain blogin kautta. Mutta noi henkkamaukan lakanat on kyllä superhyvää laatua, ja siksi hintakin on tietty hiukan puuvillaa kalliimpi.
      Nuo olkkarin pellavat on myös olleet hyviä, tosin tietty pienemälle kulutukselle ne jää, kuin sängyssä olevat. Olen ostanut h&m:n sisätyynyt noihin pitkiin harmaisiin tyynyliinoihin. Sisätyynyt on untuva täytteiset, ja oikein muhkeat ja ihanat!

      Verhoja ei näy, koska meillä ei sellaisia ole. Kuvia lastenhuoneesta tulee, kun siellä tapahtuu jotakin. Minä puolestani odotan sitä 🙂

Kommentoi