{ kesä ja kesän värit }

28.5.2013

Meillä on tänään siivouspäivä, ja juuri nyt pitäisi munkin oikeestaan olla tekemässä jotain enemmän yhteisen hyvän puolesta, kuin notkua koneella. Oli kuitenkin ihan pakko tulla jakamaan parit kuvat välillä. Tuossa rappusten kaiteen alla olen nimittäin koko päivän ihastellut (siis pudistellut mattoja siinä samalla) noita komeita laukkoja, jotka tänä aamuna räjähtivät auki. Vastustamattoman värisiä!
Parastahan täsä kaikessa kuitenkin on se,, että siivouspäivän päätteeksi saan kerätä omasta pihasta vaikka maljakot täyteen kukkia. Sen kun tajusin, tuli ihan itku silmään. Voi onnea!

IMG_0467IMG_0446IMG_0464Tässä tullut nyt muutenkin mietittyä tätä oman pihan autuutta. Miten vaivalloista koko viime kesän oli aina vartavasten lähteä leikkipuistoon tai ylipäätään jonnekin, kun halusi vain olla ulkona. Enää ei tarvitse kuin astua ovesta ulos, ja puisto on siinä silmien edessä. Siitäkin huolimatta, että meidän piha on lievästi retuperällä, se hakkaa mennen tullen monet kaupunkien hoitamat puistoalueet.

No, tänään olisi vielä tiedossa nurmikon leikkuuta. Monin paikoin joudutaan vanhojen valokuvien kanssa vielä kiertämään pihaa, ja miettimään, missä mitäkin on, ja minne koneella pääsee. Koitan nyt muutenkin hiukan valvoa tuota miehen trimmausintoa, viimeksi kun lähtivät unikot ohdakkeina….
Ensin kuitenkin puhtaiden lakanoiden silittämistä ja viimeisiä silauksia.
Palataan!


15 Responses to “{ kesä ja kesän värit }”

  1. Pieni lintu says:

    Oman pihan autuus on kyllä onnea – ei muuta ku takapihan ovi auki ja lapset pihalle. Vaikka ei meillä ole kuin pieni plätti omaa tässä rivitalossa mutta tuo suojaisa leikkikenttä keinuineen talojen ympäröimänä on jatkumoa lasten leikkialueelle. 🙂

    PS. Jotenkin hassusti näkyy tekstirivien ekoista kirjaimista vain puolet!? Voi tietenkin olla mun koneessa “vika”. 🙂

    • Anna-Maija says:

      Hei mulla on sama ongelma! Siis rivien ensimmäiset sanat ei näy kokonaisuudessaan, pitää välillä vähän arvailla. Luen iPadin kautta.

      • Onko toi ongelma vain tässä postauksessa, vai kaikissa?
        Näkyykö se joka rivillä, vai vain noilla “pidemmillä”.

        Mä olen itse koittanut eri laitteilla ja selaimilla, mutta ei näy mulla. Ihme juttu. Koitan saada apua, josko olis joku vika, jonka voisivat korjata….

        Kiitos kun tiedotitte 🙂

        • Anna-Maija says:

          Nyt tajusin, että ongelma esiintyy jos luen blogia bloglovinin kautta. Ja silloin juuri noiden pidempien rivien alut eivät näy. Huomasin myös, ettei oikeasta laidasta näy kaikki. Mutta siellähän ei ole varsinaista tekstiä, vaan nuo esittelyt yms. Tätä ongelmaa ei siis ole, jos luen ilman bloglovinia!

  2. Hmmm. mikäköhän tuossa on vikana? Millä selaat, mulla ei safarin kanssa ainakaan ole ongelmaa. Selvitetään!

    Me asuttiin siinä väliaikaisasunnossa keskellä keskustaa, liiketilan yläpuolella. Alaoven vieressä oli parkkialua ja jätekatos, tosi masentavaa! Nyt omaa pihaa on kuusi kertaa enemmän kuin edellisessä talossa, ja siinäkin oli jo ihan kivasti. Täältä kuitenkin löytää lähes joka päivä jotain uutta, ja lapselle on tekemistä vaikka miten. Crocsit vaan jalkaan ja hattu päähän, ja pikkumies on iloisena ulkona. Talvella tietty hiukan typerämpää pynttäämistä 🙂

    PS. meillä on tänään pitsa/veum -ilta 😉

  3. Pirjo says:

    Todellista onnea ja autuutta on oma piha. Ihanaa on nähdä kasvu ja kukkien aukeaminen. Ja ne maljakkoon poimitut kukat. Ihanaa päivää sinne.

  4. LPP says:

    Oma piha on kyllä tosi mahtava juttu, hyvässä ja pahassa 🙂
    Ihanan värisiä noi laukat!

  5. Blondi says:

    Me asutaan rivitalossa ja piha on pieni kuin postimerkki, mutta eilen sydän ihan läikähti onnesta, kun talven pilaama ja palanut nurmikko (lue: keltainen, kuiva haihtuva, paikoin multaläntti) sai väistyä tieltä ja pihaan asennettiin eilen paksu, runsas, metsänvihreä ihana siirtonurmikko! <3 Voi onnea! Nyt ei muuta kuin runsasta jokapäiväistä kastelua, niin onneni aihe juurtuu kunnolla. Että voi ihminen tulla onnelliseksi kaistaleesta vihreää nurmikkoa… hih! 🙂

    Ihania kukkia sulla on piha täynnä! Noista olen kyllä vähän kade! 🙂

    • Siis voin täysin kuvitella, tuon onnen tunteen! Ei sitä vihreää niin pljon tarvitse olla, mutta kun saa kesällä painaa varpaansa paksuun nurmikkoon ja vielä omassa pihassa, tajuaa sen oman pihan arvon.
      Ja toki kaikki muukin, kukkaistutuksista kalusteisiin, näyttää paremmalta tuuhean nurmikon parina. 🙂

      Huskoja ja aurinkoisia kesäpäiviä nurtsilla!

  6. leena says:

    Vanha puutarha on arvokas ja teet hienoja löytöjä pitkin kesää. Ota rauhallisesti pihan kunnostamisen kanssa….ja nautiskele siitä paljon <3

    • Tätä tosiaan pitää tehdä ajatuksella “loppuelämä” aikaa. Ensimmäiset vuodet paleastamme sitä, mikä vielä ei ole jäänyt kaiken muun jalkoihin, ja vasta muutaman vuoden päästä vaakakurssi lähtee nousuun 🙂

  7. MS Ordinary says:

    Oi onnea 🙂 teidän piha näyttää haaveideni pihalta! Vehreä, kukkiva ja runsas. Pihanne näyttää aivan siltä, että kun sinne astuu niin tuntuu siltä kuin olisi lomalla 🙂

Kommentoi