{ tyhjän paperin haaste }

14.1.2014

Muistatte kenties syksyisen blogiyhteistyön Lotus Emilia -talouspaperin tiimoilta. Tuolloin esillä oli Vallilan suunnittelema kuosi, joka piristi niinkin arkista kulutustuotetta kuin talouspaperi.
Jatkan yhteistyössä Lotuksen kanssa, mutta tällä kertaa paperi onkin tyhjä!

Kyselin edellisen yhteistyön yhteydessä, kuinka tehdä arjesta kauniimpi. Lukuisien vastausten joukossa oli myös huomattava määrä toiveita ja ehdotuksia talouspaperin ulkonäköön. Aikanne on koittanut, nyt teillä on mahdollisuus luoda talouspaperiin oma, itse suunniteltu, design!

tph 5

Lotus Emilia järjestää jo kolmannen kerran suunnittelukilpailun, jossa teillä, ihan tavallisilla kuluttajilla, on mahdollisuus vaikuttaa talouspaperin ulkonäköön.
Kilpailusivuille
 voit jättää oman designehdotuksesi aina 9. maaliskuuta 2014
asti.

Kilpailun palkinnot ovat mahtavat nekin: Paitsi että voittajan suunnittelema paperikuosi tulee kauppojen hyllylle, on se esillä myös elokuussa Helsingin keskustassa avattavassa pop up -kahvilassa. Voittaja palkitaan myös 1000 euron lahjakortilla Finnish Design Shopin verkkokauppaan!

Eli nyt todellakin toivon, että te, ihan mahtavalla maulla siunatut lukijani, osalllistutte kilpailuun sankoin joukoin! Mä nimittäin haluan meidän keittiöön talouspaperia, jonka joku teistä on suunnitellut!

tph 4

Jos suunnittelu kuitenkin tuntuu kovin vieraalta ajatukselta, eikä ideoita millään tahdo syntyä, voit osallistua projektiin myös äänestäjän muodossa. Tuomaristo karsii kaikista kilpailuun jätetyistä töistä finalistit, ja Tyhjän paperin haaste -äänestys on käynnissä 1.4.-18.5.2014.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 10 kpl 100 euron arvoisia lahjakortteja Finnish Design Shoppiin. Voit lukea enemmän kilpailusta ja kilpailun tuomaristosta kilpailusivuilta.

Eli, otetaanko missio; Ensi syksynä meidän jokaisen keittiössä on maailman tyylikkäin talouspapru!


One Response to “{ tyhjän paperin haaste }”

Kommentoi