{ no nyt on valoa }

20.1.2014

Auringonsäteiltä ei voi välttyä, ei vaikka olisi neljän seinän sisällä sairastamassa. Facebookissa jo eilen hiukan avauduinkin valon mukanaan tuomista lieveilmiöistä, kuten likaisista ikkunoista ja pölyisistä pinnoista. Mutta niinhän se on, joulusiivous on useimmiten aika turha, koti kaipaa perusteellista puunausta kun kevättalven aurinko alkaa paljastaa kynttiläkauden nokeentumiset ja jokaisen pölyhiukkasen.

Pölyongelman lisäksi, lisääntynyt valo toi myös muuta ajateltavaa. Tässä seiniä tuijotellessa olen nimittäin äärimmäisen ärsyyntynyt myös kaikesta keskeneräisyydestä. Sitä ja tätä pitäisi tehdä, maalata ja nakutella. Mutta kaikkeen tuohonkin suhtaudun nyt erilaisella energialla. Lähtökohtaisesti olen jo tyytyväinen siihen, että keskeneräisyys pistää silmään! Liian helposti kun vain tottuu siihen, että tää nyt on tälläistä… Toki ymmärrän, että käsissämme on ikuinen työmaa, valon määrällä ei sinänsä ole sen suurempaa vaikutusta asioiden hoitumiseen.

Mitä tulee seinien tuijottelemiseen, olen todellakin yhä sairaana. Edessä on lääkärireissu, sillä korvia särkee niin, ettei pää tahdo kääntyä. Ja se pää. No se on tietysti ihan hajoamispisteessä! Olemisen sietämätön keveys kun ei vain sovi luonnolleni. Neljän päivän treenitauko jouluna oli tehdä mut hulluksi, nyt on hiukan sama ongelma. Vaan ei auta kuin kärvistellä, eiköhän se sitten lopulta kuitenkin ole kannattavampaa levätä ja parannella itsensä yhdellä kertaa ihan kuntoon.

Mielenterveyteni tähden aloitin tänään kuitenkin pienet kevätsiivoukset, ja Alman kanssa olen ajatellut tehdä pienen happihyppelyn. Tälle viikolle on luvassa jänniä juttuja. Elämään tulee muutos, jonka kanssa pitäisi astella seuraavat puoli vuotta. Ja perjantaina mun pitäis itse astella catwalkilla. Kun en vain kaatuisi – kummassakaan jutussa! 🙂
Lisää molemmista myöhemmin, nyt pitää jatkaa näitä kotihommia!

valoa valoa3valoa4 valoa5 valoa7

Aurinkoista uutta viikkoa!
Ja hei, muistakaa kääntää tänään Avalle klo 21!


18 Responses to “{ no nyt on valoa }”

  1. Katri says:

    No voi että nyt mä halkean jännityksestä! Catwalkia ja kaikkea! 🙂 Tervehtymistä sitten – muista levätä, jotta olet perjantaina kunnossa!

  2. Mutta jos yhtään lohduttaa niin kuvat ovat aaaiivan ihanat. Ei näy pölyt ei! Tsemppiä mielenkiintoiseen viikkoon ja paranemisia. Itsekin sairasti viime viikon ja nyt alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa. Valosta nautitaan täälläkin.

  3. Mira says:

    Muista tosiaan ottaa rauhaksiin, mun mies sairasti viisi viikkoa, kun lähti flunssan jälkeen liian aikaisin liikkumaan :(. Pikaista paranemista sinne <3. Aurinko on niin ihana monen kuukauden jälkeen, mutta se kyllä ärsyttävästi paljastaa myös kaiken pimeän aikaan kertyneen moskan ;). Täytyy vaan kärvistellä, tiukkaa tekee mullakin :).
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa.

    • Juu, kyllä sitä mielummin huilailee viikon, kuin sitten vaikka puoli vuotta myöhemmin. Lepo on paras lääke. 🙂

      Ihanan valoisia päiviä. Ja eikä noi pölyt kai maailmaa kaada! 🙂

  4. Sari says:

    Nyt alkoi ihan jännittää! Uutisia odotellessa! 🙂

  5. Oi, tiedän tunteen! Mulla on jalassa hermotulehdus ja toista viikkoa liikuntakielto. Näyttää siltä, ettei se ole loppumassa toiseen pariin viikkoon. Pää hajoaa…

    Mä oon rakastunut Jielden valaisimiin ja heti kiinnittyi huomio tuohon teidän lamppuun samojen piirteiden vuoksi. Mistä se on?

    Yritä levätä, niin pääset kuntoon!

    • Oii, pikaista paranemista! Ihan kamalaa tuollainen. Mutta nyt vaan hoidat sen kuntoon, niin ei sitten myöhemmin vaivaa!

      Valaisin on edellissyksyisesta HobbyHall yhteistyöstä saatu. Ihana! 🙂

  6. Kati says:

    Helou,
    Tsemppiä ja paranemista:)
    Ikävää sairastella ja toimelias ihminen kun ei malta pysyä paikallaan!!
    Meillä myös kaikke hässäkkää ja tilanteita päällä!
    Terkut sinne ja haleja!

  7. Emmiina says:

    Ethän vaan ole alkamassa yhden tutun lastenvaatemerkin jälleenmyyjäksi… 🙂

  8. Saga says:

    Tämä pölyn määrä. Mistä tätä tulee? Ikkunat on aivan likaiset vaikka ne on syksyllä pesty. Kääk. Eli siis aivan samojen asioiden kanssa painittu täällä. Syksyssä oli se hyvä puoli, että likaa ei nähnyt. Mutta onneksi valo tuo myös energiaa, joten imuri käteen ja hommiin. Siis minä. Sinulle toivon lepoa ja tervehtymistä. Se kai siihen parhaiten auttaa. Pöly odottaa kyllä.

    http://niittykulma.blogspot.fi/

  9. Erika says:

    Mistä tuo jalkalamppu on ?:)

Kommentoi