{ me tytöt }

15.4.2014

Viikonlopun poissaololla on hintansa. Paitsi kuolleet yrtit ja kevätkylvökset, harmaita hiuksia ovat yrittäneet aiheuttaa myös kotityöt. Eilinen kuluikin mukavasti pyykin ja siivoilun parissa. Kotitöiden lisäksi on toki ihana ottaa lasten kanssa takaisin sitä aikaa, jonka olin poissa. Esimerkiksi näistä syistä, on kommentteihinne vastailukin jäänyt. Ottaa aikansa, ennen kuin pääsen tavalliseen arkirytmiin.

Mutta entä me tytöt?!
Me hienostellaan täällä Lumoan uusissa vaatteissa! Äidillä on uusi pusero ja Klaaralla suloinen mekko. Ja, me ollaan melkein samikset! 🙂
Nämä siis uutukaisia (kevään ja kesän mallistosta), jotka sain blogin kautta.
Pusero on ihana, sillä farkkutyttö ei aina jaksa mekkoilla, mutta Lumoan kaulukset antavat arkisellekin asulle kivasti vivahdetta.
Klaaran mekko on kokoa 86/92, ja sanoisin, että mitoitus on aika reilu. Tai, itse asiassa, taitaa pitää hyvinkin kutinsa, sillä mekon kuuluukin olla Koolle vielä hiukan iso, mikäli on tytön pituutta uskominen. 🙂 Oma paitani on kokoa S, eli samaa kokoa kuin Lumoan mekkonikin, ja mulle tosi passeli.

lumoan 2

lumoan 1

Mutta tiettekös, mitä uutta mun tekis ihan hirrrrveesti mieli? Uusia lenkkareita! Jotain yhtä värikästä, kuin mun treenikengät. Ja kukkia. Mä kaipaan nyt kukkia!
Ehkä pakko käväistä jossain urheiluliikkeessä hiukan hypistelemässä kenkiä, ja poiketa vaikka kukkakaupassakin! 🙂

Anyway, halusin vain huikata teille moit, ja vakuuttaa, että kyllä mä aion niihin kommenteihinnekin vastailla. Ihan varmasti!

Ja, nyt me toivotellaan teille oikein mukavaa päivää! Auringonpaistetta ja linnunlaulua!


18 Responses to “{ me tytöt }”

  1. Pieni Lintu says:

    Voi miten suloiset kuvat ja Lumoavat vaatteet. Ihastuttavaa!!! 🙂

  2. Katri says:

    Oi mitkä söpöläiset lumoavat vaatteet! Kauluksessa on juuri sopivasti sitä jotakin.. Värikkäät lenkkarit on ihan hyvä motivaattori. Löysin pinkit adidakset alesta ja on tehnyt lenkille mieli enemmän kuin koskaan! Saattaa johtua myös siitä, että ne ovat ensimmäiset oikeat juoksulenkkarini ikinä..

    • Mä rakastan näitä kauluksia! Kuin koruja!

      Mull aon hyvät juoksukengät, vaikkakin tylsät. Mulla on ongelmajalat, ja kenkien hankinta on vaikeeta.
      Nyt ostin sellaiset lenkkarit, joissa voin pyöräillä ja kävellä. Tosi pirteet. Tekee mieli heti kärryttelemään! 😀

  3. Saga says:

    Voi iiks, mitkä söpikset siellä. Niin kauniita molemmat 🙂
    Ihanaa arkea sinne.

    http://niittykulma.blogspot.fi

  4. LeAnn says:

    Aivan ihania nuo vaatteet. ♡ Kauniin yksinkertaisista eli juurikin sitä, mistä itsekin tykkään. 🙂 Katselin Lumoan-sivuja ja jos värivaihtoehdoissa olisi ollut se minun värini, olisi tilaus kyllä todella lähellä… 😉 Myös Klaaran mekko on ihana. ♡
    Aurinkoista päivää myös sinne! 🙂

    • Kevään uudet mallit ja värit, eivät ihan vielä ole Lumoan nettikaupassa, joten pysyhän kuulolla. En teidä, mutta vaaleanpunainen sopisi kevääseen oikein hyvin! 😀

      Kuanista kevätviikon jatkoa! ❤

  5. anu says:

    Ihanat äiti ja tytär, niin suloisen samikset :). Lumoan vaatteet on kyllä kivoja, tuo kaulus on ihana!

  6. anu says:

    Miten mä en tuolta Lumoan sivuilta löytänyt tuollaista puseroa lainkaan, eikö sitä vielä ole myynnissä?

  7. Maija says:

    Ihanat tytöt!!

    Uusin Lumoan-mallisto on vielä niin tuore, ettei ole ehtinyt vielä verkkokauppaan. On lupailtu, että ihanuudet saataisiin verkkokauppaan viikon sisällä.

  8. Martta says:

    Tuo Lumoan lastenvaatemallisto on kyllä kiinnostava! Näkemieni kuvien perusteella värit on mukavan hillittyjä mutta vaatteet silti lapsenvaatteen näköisiä. Klaaran mekkokin näyttää tosi kivalta!

  9. Heidi says:

    Aivan ihana tuo puserosi! niin nätti kaulus! mulla on musta ollut talvikäytössä.. tuossa voisi olla kiva keväisempi 🙂

    • Tämä väri on kyllä ihan mahtava! Sopii mustien housujen ja hameiden kaveriksi, mutta myös farkkujen ja muuten rentojen pöksyjen kanssa! Todella ihania värejä on tulossa uuteen mallistoon! 🙂

Kommentoi