{ valokuvausta pimeään aikaan }

29.10.2014

Myönnän, olen jo aikoja sitten luopunut iltakuvaamisesta, enkä oikeastaan koskaan kuvaa kotiani blogiin keinovalossa, mikä tietenkin tekee koko bloggaamisesta haastavaa näin pimeään vuodenaikaan. Valokuva, valo ja ennenkaikkea luonnonvalo, ovat asioita, joita olen napakasti sitonut toisiinsa. Toki edelleen liputan Suomen valoisalle kesälle ja luonnonvalolle, mutta selvitäkseni tästä vuoden pimeimmästä ajasta haluan saada kuvata myös nyt. Vaikka ennen puolta päivää pitäisi olla se paras hetki valon kannalta, on sisällä pimeää ja kameraan joutuu säätämään ihan tolkkutomia valotusaikoja. Kun ISO-luvunkin haluaa pitää kohtalaisen pienenä, tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kameran on oltava jalustimella, ja aina tämäkään ei täysin riitä, sillä pieni napin painaminenkin aiheuttaa huterammassa jalustassa kameran tärähdyksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/20 

Tämä ei nyt ole mikään Olympus yhteistyöpostaus vaan puhtaasti oma “hitto vie, mitä kuvia” -oivallukseni. Katselin näet keittiön työtasoa “sillä silmällä”, ja mietin, että tuostahan nappaisi kauniin kuvan. No joo, ehkä joku insatkuva enintään, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta päätin kokeilla Olympuksen lainakameraa näin iltaolosuhteissa keittiön ikävässä keinovalossa.

Ja mitäpä vielä, vapaalla kädellä (kiitos vakaimen!!!!) ISO 250, ja kuvat ovat tässä! Voinen sanoa, että meillä on keittiössä oikeasti tosi pimeää, kun pari kattovalaisinta puuttuu. Nämä kuvat ovat siis ihan vain hetken mielijohteessa räpsäistyjä, ilman jalustaa ja huom: Ilman jälkimuokkausta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/40

Mä en tiedä voiko valokuvausta tästä enää helpottaa. Jos siis olet etsimässä itsellesi laadukasta kameraa, mutta parin tonnin jämerä kalusto kauhistuttaa, suosittelen testaamaan Olympuksen minikokoiset järkkärit! Vaikka olen ollut kamerasta tosi innoissani, niin nyt kyllä veti viimeistään suun messingille! Ja, nyt siis ihan jokaiselle kotikuvaajalle: Tälläiset kuvat osaa ottaa jokainen!
Tuo mulla oleva kamera löytyy tästä linkistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamera ja objektiivi: Olympus OM-D E-M 10 / 45mm F1.8 Kuva: ISO 250, 45mm, valo -0,7ev, F/1,8, sulkimen nopeus 1/20 

Niin, että ehkä blogissa tulee jatkossa näkymään enemmänkin näitä iltakuvia. Nytkin olisin voinut vaikka kuvata chorizopiirakan lopun, ja serkkuni tuoman ihanan höttöleivoksen, mutta jämähdin tuohon yhteen kohteeseen. 🙂

Ihanaa iltaa!


6 Responses to “{ valokuvausta pimeään aikaan }”

  1. Katri says:

    Vautsivau!! Olin kyllä ihan varma että jalusta on. Ja on kyllä aika vakaa käsikin sulla, minulla tärähtää kyllä pahasti tuollaisella valotusajalla.. Pitkistä valotusajoista puheenollen, kun otin saunastamme kuvan asunnon myynti-ilmoitukseen, jouduin laittamaan valotusajaksi 8 sekuntia!! Iso oli 100 ja aukko 3,5, jalusta ja viivelaukaisu..

    Nyt kun olen suunnitellun uuden kameran hankintaa (tuo harjoittelulamerani Canon 1100D ei kestä oikein kohinaa, se näkyy pahasti jo ISO800:lla), olen ihan vakavissani harkinnut Olympuksen minijärkkäriä OMD-sarjasta (ja hyvän objektiivin tietty). Jotenkin tuntuu, että sen etsimen tarvitsen.. Tosi paljon blogeissa on kehuttu noita Olympuksen uutukaisia, joten kai se on pakko alkaa uskoa, että pärjäävät oikein hyvin raskaille järkkäreille. Ja minä kun en nyt mitään ammattilaiskameraa ole suunnitellut, ehkä 70d:tä, jos järeämpään järkkäriin päädyn.

    • Mutta kun noissa ei just ole pitkä valotusaika! Mähän en saa pidettyä kättäni vakaana millään, ja kun oikein yritän, niin vielä huonommin. Mun vitonen on sellainen, että se ikään kuin potkaisee, vähän kuin haulikolla ampuisit, pienemmässä mittakaavassa toki. 🙂 Tämä pieni epele pystyy ihmeisiin. Suosittelen koittamaan!

      Joo, muistan myös kuvanneeni jotain saunamyyntikuvia pitkillä valotusajoilla. Siinä sitten odottelet, että kuva valmistuu. 😀

  2. Mulla on aivan samat ajatukset pimeässä keinovalossa kuvaamisesta. Saatikka jos joutuisi salamaa käyttämään. Pitäis vaan uskaltaa kokeilla pimeälläkin kuvaamista rohkeammin, kamerankin antaa sen mahdollisuuden 🙂 Mulla on sis nykyään Nikon D610 eli ihan jämerä peli 🙂

    • Mulla on Canonin 5D, ja jämerä ammattikamera sekin. Ilman vakainta tuo on vaan sellainen pideltävä, että jalustakaan ei tahdo riittää. Tuntuu vapauttavalta, kun näin pienessä esineessä on jäätävät tehot! 🙂

  3. Maria says:

    Hellurei
    ja kiitos ihana Emilia!
    Mä just eilisessä postauksessa manasin pimeäkuvausta ja sitten tartuin myös tuohon Olympukseeni; päihitti muuten Canonin karvalakkimallin mennen tullen.

    Tänäänhän olis aurinkoinen päivä kuvata, mutta hitto vie, kun on työpäivä 😀

    Kivaa torstaita!

    • Työ haittaa harrastamista… Joo, meillä yleinen vitsi, kun remppa ei etene! 😀
      Kyllä nuo kamerat hakkaa aika monet mallit. Se, miten helpoksi kuvaaminen on tehty, on ihan uskomatonta!

      Leppoisaa iltaa! Meillä pitsa tuli just uunista ja nyt sohva kutsuu 🙂

Kommentoi