Tulin aamulla kuunnelleeksi autossa radiota. Sinänsä mitään ihmeellistä, niin varmaan tekee miljoonat muutkin ihmiset. Korviani aloin kuitenkin höristellä, kun aihe kääntyi äitiyteen. Koko juttu taisi lähteä jostain uuden, äitejä koskevan, tositeeveeohjelman esittelystä. Puhe kuitenkin siirtyi nopeasti äitiyteen yleisellä tasolla, ja juuri siihen, miten julmia naiset voivat toisilleen olla, kun kyse on äitiydestä. Jäin itsekin miettimään asiaa, äitiyttä ja siihen kohdistuvaa kritiikkiä.
Koko viisivuotisen blogitaipaleeni aikana, 99 prosenttia kaikesta negatiivisesta kommentoinnista, on liittynyt jollakin tapaa äitiyteeni. Olenkin joskus kirjoittanut, että en olisi milloinkaan voinut kuvitella ryhtyväni ns. mammabloggariksi, sillä äidillinen itsetuntoni ei kestäisi sitä ryöpytystä, jonka tämä ryhmä niskaansa saa. Tästä syystä olenkin pääosin valinnut blogini teemoiksi muita aiheita elämästäni. Sisustusta, tyyliä, kauneutta, hyvinvointia jne. Asioita, joilla on suuri merkitys itselleni, juttuja, jotka tuottavat itselleni mielihyvää.
Äiti vai nainen? Vai kenties molempia?
Kun aikoinaan löysin blogimaailman, luin oikeastaan vain ja ainostaan sisustusblogeja. Äidiksi tultuani ja oman blogin perustettuani, löysin joitakin esimerkiksi lastenvaatteisiin keskittyneitä blogeja, mutta jokin niissä ei saanut minua innostumaan. Arkeni ja elämäni oli äitiyttä, ja blogien kautta halusin löytää pienen pakoreitin siitä kaikesta. Hetkiä itselleni, jotain minulle.
Kun sittten törmäsin ensimmäisiin ns. lifestyle blogeihin, tunsin suunnatonta helpotusta. Olin tullut äidiksi suhteellisen nuorena 24-vuotiaana, eikä tuttavapiirissäni ollut juurikaan muita yhtä nuoria äitejä. Niin ihanaa kuin äitiys onkin, se kuljetti minut myös jollakin tapaa pieneen identiteettikriisiin. Kuka olin? Olinko äiti, vai oliko minulla lupa olla yhä oma itseni – nainen?
Lukiessani muiden äitien kirjoittamia blogeja, joissa juteltiin vaatteista, kauneudenhoidosta, hiustenlaitosta ja yleisesti kaikesta naiseuteen liittyvästä, tunsin, että itsellänikin oli lupa pitää yhä huolta itsestäni. Lupa puhua muustakin kuin kurahousuista ja kakkavaipoista. Lupa olla nainen – äitiydestä huolimatta.
Valitsin blogini aiheeksi muuta kuin äitiyttä ja lastenvaatteita, mutta äkkiä huomasin, että osa lukijoistani ei ymmärtänyt tätä. Tai ehkä tuohon aikaan lukijat olivat enemmänkin satunnaisia kävijöitä, eivätkä niinkään vakituisia lukijoita. Blogiani päivitin muutaman kerran kuussa, mutta muistan edelleen, kun esittelin vaihtaneeni ruokailutilan ja keittiön tuolit keskenään, että joku kommentissaan tiedusteli, ehdinkö ollenkaan olemaan läsnä lapselleni, kun vain pyöritän huonekaluja. Niin, minua pidettiin itsekäänä, kun äitiydestä huolimatta kulutin aikaani kodin sisustamiseen.
Kun blogiini sitten myöhemmin alkoi tulla enemmänkin muuta sisältöä sisustuksen lisäksi, tämän kaltainen kommentointi vain yltyi. Kirjoitan vain omista vaatteistani, hiuksistani tmv. Kulutan aikaa liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin, vaikka olen äiti. Tajusin, että on olemassa ihmisiä, joille äitiys merkitsee jotakin muuta kuin itselleni. Kyse ei ole rakkaudesta lapsia kohtaan, koska haluan uskoa, että jokainen äiti rakastaa lapsiaan, vaan enemmänkin siitä, millaiseen muottiin äidiksi tulon jälkeen olisi sittenkin pitänyt sujahtaa.
Monesti olen myös ymmärtänyt, että olisi huomattavasti oikeutetumpaa kantaa huolta ulkonäöstään ja vaatetuksestaan, jos tienaisi elantonsa jossain muualla kuin kotona. Samojen ihmisten mielestä olisi huomattavasti lapsiystävällisempää, että kävisin kotini ulkopuolella töissä ja olisin poissa 8-9 tuntia päivässä, kuin että otan päivästä yhden tunnin itselleni, joko lasten nukkuessa tai nauttiessa aikaa isänsä kanssa.
En tiedä onko vika kapinoivassa luonteessani, vaiko vain erilaisessa ajattelutavassa niiden parin satunnaisen kävijän kanssa, joista lopulta tuli blogini vakkarilukijoita. Kritiikistä huolimatta olen ylpeä naiseudestani, eikä se vie tilaa äitiydeltäni. Uskallan veikata, että mikäli päivittäinen meikkaaminen ja jonkinlainen hiustenlaitto olisivat suora viitaus lasten kaltoinkohteluun, olisi kosmetiikkateollisuus määrätty lopetettavaksi jo aikoja sitten.
Äitiys on myös muuttanut suhtaumistani naisellisuuteen ja naiseuteen. Uskallan väitää, että kohta kuuden vuoden aikana minusta on kuoriutunut nainen täysin uudella tavalla. Toki asiaan vaikuttaa myös ikä, mutta uskon myös äitiydellä olevan osansa asiaan. Suuria muutoksia on tapahtunut kehonkuvassani, ja langanlaihan vartalon ihannoinnin sijaan, olen nykyään jopa ylpeä pienistä kurveistani. Äitiys, ja varsinkin synnytys, antavat uuden merkityksen naisen lantiolle ja rinnoille, mutta se ei ole syy lakata verhoamasta niitä pitsiin. Päinvastoin!
Radio-ohjelman naispuolinen juontaja totesi jossain vaiheessa keskustelua, että äitiys perustuu siihen, että tuomitaan muiden äitejen tapa kasvattaa lapsiaan ja olla äiti. Näin oikeutetaan ne omat tavat, ja nostetaan oma äitiys muiden äitiyden yläpuolelle. Jäinkin pohtimaan, kumpi on parempi äiti: Se joka varsin suorasanaisesti on aina tuomitsemassa muita äitejä, ja kertomassa mielipiteensä siitä, miten asiat tulisi tehdä. Vaiko äiti, joka monta kertaa päivässä miettii riittämättömyyttään, näkee virheensä ja omat heikkoutensa. Nukahtaa joka ilta ajatellen, olinko tänään riittävän hyvä, vai voisinko olla lapsilleni parempi äiti.
Miehelleni olen vaimo, lapsilleni äiti. Itselleni tahdon olla minä itse, eikä mikään näistä sulje toistaan pois. Sisäinen kauneus on toki tärkeintä, mutta kukaan ei kärsi, vaikka äiti käyttääkin ripsaria!
Mahtavaa maanantaita!
Viisaita sanoja. Itse olen suht tuore äiti ja kyllä huomaan pohtivani juurikin sitä, kuka olen ja olenko vielä minä. Tai onko minulla ylipäänsä lupa olla vielä minä?! Mielenkiintoinen ilmiö on se, että äidit tuntuvat syyllistyvän toisten valinnoista äitinä. Ja sitten tähän vastareaktiona syyllistetäänkin sitä toista hänen valinnoistaan. Ikäänkuin toisen valinta olisi suoraa kritiikkiä omille valinnoille.
Tämä on erikoista, enkä itseäni korota tässä lainkaan. Huomaan itsekin pysähtyväni pohtimaan, että ahaa, pitäisikö minunkin siis tehdä noin? Luotan, että ajan kuluessa tulen yhä varmemmaksi äitiydessäni. Tässä kohtaa haluan myös todeta sen, että olen ikionnellinen miehestäni, joka torppaa nämä mammahuuruiset syyllisyystunteet, jos meinaavat ihan vallan ottaa 🙂 Se, että kumppanin kanssa tuetaan vanhemmuudessa toista, on todella tärkeää.
Iloa päivääsi 🙂
Varasti tuo kuvailemasi pohdiskelu on aika yleinen tunne. Luulen, että samojen kysymysten parissa painivat niin monet muutkin äidit.
Itse olen aina vähän pelännyt ja vierastanut erilaisia äiti-lapsi ryhmiä. Olen aina jotenkin kokenut itseni sellaisessa uhatuksi. Pelännyt, että joku arvioi äitiyttäni ja kykyäni olla äiti. Toisen lapsen synnyttyä tämä tunne nneksi vähän helpotti, mutta ei se kokonaan lähtenyt.
Olen samaa mieltä puolison tuen suhteen. Muistan, että minun on tarvinnut oikein rautalangasta vääntää miehelleni ajatukseni minuudesta ja naiseudestani, sillä miehelleni on itsestään selvää, että olen minä ja olen nainen – riippumatta olenko juuri synnyttänyt vai en. Se on ollut itselleni suuri apu, ja olen saanut vahvistusta paitsi siihen äitiyteen myös omaan identiteettiini.
Kaikkea hyvää sinne vauva-arkeen! ❤︎
Well said!! <3
Kiitti! 🙂 ❤︎
Hyvin kirjoitettu! Olin jo kirjoittamassa pitkää kommenttia, mutta se meni niin vaikeeksi etten enää itsekään tiennyt mikä sen pointti oli 😀
Hih, tuttu tunne! Joskus vaan lähtee polulta! 🙂
Mutta ei se mitään! ❤︎
Kiitos Emilia, tosi hyvin kirjoitettu!
Ensimmäistä lasta odottaessani kaiken sen onnen keskellä välillä suorastaan pelkäsin, että vauvan syntymän myötä menetän itseni, muutun joksikin toiseksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan olen edelleen minä, ja kiinnostun ja innostun edelleen samoista asioista. Lapset ja äitiys ovat tietenkin tuoneet mukanaan minuuteen myös uusia puolia ja asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut, mutta minä en muuttunut yhdessä yössä joksikin täysin eri ihmiseksi.
Juuri näin! On väärin väittää, että lapsi ei muuta elämää ja kaikki pysyy ennallaan. Tottakai se muutta. Mutta itsestään voi pitää kiinni, eivät ihmiset katoa. Lapset tuovat omaan minääni lisää, mutta eivät vie pois sitä mikä tekee minusta minut! 🙂
Hyvä kirjoitus! Olen itse aikoinaan kohdannut tuomitsevia asenteita omaa työssäkäyntiäni kohtaan. Palasin töihin, kun lapset olivat alle kaksivuotiaita ja hyvä äitihän hoitaa lapsensa kotona kolmevuotiaaksi asti. Koska alle kolmevuotiaalle ainoa oikea paikka on koti! Hauskaa oli kuitenkin huomata, että ne vahvimmin kotihoitoa kannattavat äidit olivat sellaisia, joilla ei ollut työtä johon palata. On sosiaalisesti paljon hyväksyttävämpää ilmoittaa olevansa kotiäiti, kuin työtön.
Koen olevani vahvalla itsetunnolla varustettu, mutta silti sitä saattaa saada itsensä kiinni pohtimassa omia valintojaan. Lapset ovat tottakai se tärkeistä tärkein asia, mutta itse ajattelen niin, että ei elämän kaikkia muita osa-alueita voi kokonaan unohtaa. Olen opiskellut pitkälle ja luonut uraakin en halua siitä elämänalueesta kokonaan luopua ja heittää tehtyä työtä romukoppaan, koska tulin äidiksi. Olen omine mielipiteineni kanssasi samoilla linjoilla. Jokainen perhe, äiti ja lapsi on erilainen. Jokainen tehköön myös omat valintansa. Meidän perheelle tämä on ollut hyvä ratkaisu ja lapset ovat sopeutuneet hyvin päivähoitoon. Kunnioitan myös toisten valintoja ja pidän vahvat mielipiteeni masussani :)…
Olen itse ollut kotona jo jonkun vuoden (toki mekin kokeilimme reilun puolisen vuotta aikanaan toisenlaista arkea, kun palasin koulunpenkille). Tunne myös naisia, jotka ovat suoraan sanoneet, että eivät koskaan haluaisi olla kotona pidempään kuin äitiysloman verran. Tässä kohtaa mä olen sitä mieltä, että hyvä äitiys on juurikin sitä, että kuuntelee itseään! Ei pidä tehdä jotain, mikä ei tunnu omalta. Äiti voi olla niin monella tapaa ja tärkeintä on löytää se oma tapansa! Jos itse tuntee olevansa tyytyväinen elämäntilanteeseen, mitä todennäköisemmin se on hyvä myös lapsille!
Mä sanoin aikanaan, että jos olen pidempään kotona tarvitsen jotain muutakin. Jotain itselleni, jotain, mikä on MUN juttu. No, blogista muodostui se jokin, ja olen siitä todella iloinen. Se tuo minun äitiyteeni sitä jotakin pientä pakopaikkaa, sosiaalisuutta ja iloa.
Ollaan ylpeitä itsestämme juuri sellaisina äiteinä kun olemme! ❤︎
Viisaasti kirjoitettu!
Jopa niin viisaasti että tämä on eka kommenttini tänne! 🙂
Kirjoitin pitkän kommentin omasta äitiydestäni mutta pyyhin sen pois kun en oikein itsekään tiennyt mitä sillä halusin sanoa. 🙂
Ehkä kohdallasi voisin kuvitella että joku toinen äiti voi olla kateellinen sinulle ja siksi kirjoittaa ikäviä. En kyllä keksi muuta syytä?
Joka tapauksessa tarkoitukseni oli vain kertoa että tulen toistekin. Ihana blogi sinulla! 🙂
Kiitos, Nippe! ❤︎
Kiva, että sain sinut jättämään merkin itsestäsi, ja kiva, jos viihdyt blogissani! 🙂
Itse pelkään samaa, että ehkä juuri se äitiys nkin se jokin kipeä kohta, ja toista ruotimalla yritetään hallita omaa pahaa oloa. Silti uskon, että valtaosin jokainen äiti on lapselleen paras mahdollinen äiti. Äitiys ei ole kilpailu, se on yksi henkilökohtaisimmista suhteista, joita ihmisellä voi olla. Ja, siksi jokaisen äitiyden kunnioittaminen tärkeää!
Ohhoh, en ole voinut kuvitellakaan että saat ilkeää kommentointia sen vuoksi, ettet kirjoita lapsistani! Minulla on ihan sama suhtautuminen blogiin, päikkäriaikaan on kiva kirjoittaa esim. sisustuksesta tai katsella asukuvia, sen sijaan että senkin ajan vatvoisi pottailua tms. blogissa. Jotenkin koen, että mammatukea löytyy kavereista ja taaperoharrastuksista livenä, mutta asukuvia, sisustusjuttuja yms. en osaa sitten jakaa livenä.
Jokainen perhe on niin erilainen, jokainen äiti on erilainen, jokainen lapsi on erilainen. Hyvä äiti voi olla niin monella tapaa. Ja samalla on hyvä mielestäni muistaa, että äitiyden lisäksi on myös nainen ja äiti.
Kiva kun kirjoitit aiheesta! <3
Katja
http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/
Oho, piti kirjoittaa että lapsistasi eikä lapsistani…
Katja
Aamen! Meitä on niin monenlaisia, mutta erilaisuus ei ole virhe, saati tuomittava teko! Jokainen lapsi, jokainen äiti, jokainen perhe. Niitä tulisi kunnioittaa ja nähdä hyvää myö erilaisuudessa!
Joo, ihan samaa ajattelen itsekin. Blogit ovat hengähdyspaikka siihen äitiyteen. Tässä on ihana “rupatella” muiden kanssa ja inspiroitua kun lapsi nukkuu päikkäreitä ja itse saa juoda kahvinsa ihan rauhassa! 🙂
Aivan ihana kirjoitus ja niin totta <3 <3 Kun äiti voi hyvin niin lapsi voi hyvin <3
Vanha viisaus, joka kannattaisi muistaa! Ikuinen uhrautuminen tekee ihmisestä vain marttyyrin, eikä se tie tee kenellekään hyvää! ❤︎
Ei voi olla, osuit just siihen mitä olen eilen pyöritellyt päässäni!! Mun piti eilen postata just tästä aiheesta, mut olin liian väsynyt päivän remppailujen jälkeen..
Sain kimmokkeen aiheeseen, kun lauantai-iltana tuli ystävien kanssa juttua vanhemmuudesta, tai oikeastaan siitä, kun perheen äiti kertoi ihmettelevänsä, miten joku voi ostaa 500€:n laukun. Ilmaisin siihen ymmärtäväni kyllä, että joku niin tekee, naurahdin vähän.. Sain osakseni pöyristelyä “Katri, äiti-ihminen!” Takeltelin tietty, että enhän minä nyt niin kallista laukkua ole koskaan ostanut, mutta ymmärrän kyllä.. Siihen tämä toinen äiti, että “kyllä mä nyt lapsiin..”.. Tuo keskustelu jäi tosi paljon mietityttämään, enkä osannut siinä oikein sanoa enää mitään.. Sunnuntaina lattiaa hioessani mietin, mitä miksi äidille ei olisi oikeutettua ostaa kallista laukkua? Onko se muka automaattisesti lapsilta pois?? Tuskin kukaan jättää ostamatta lapsilleen toppahaalareita tai muuta tarpeellista ja ostaa itselleen uuden laukun.. Ja miksi äiyi/perhe saa kyllä hankkia hienot autot, tietokoneet ja kännykät, mutta jos äiti-ihminen satsaa laukkuun, niin se on ultimaattista turhamaisuutta. Se huudahdus “äiti-ihmisestä” kuvastaa minusta täydellisesti sitä moralisointia, jota äidit toisilleen tekevät. Kuka meitä äitejä tsemppaa, ellei toiset äidit? Ja miten isäihmisen on ihan normaalia ostaa moottoripyörä tms.? Tiettyihin asioihin saa kuluttaa, toisiin ei. Aivan kuten Karla kirjoitti, että jos äiti harrastaa neulomista, niin se on ihan ok, mutta blogien harrastaminen ei ole äidille ok.. Vitsit, ihana kirjoitus! 🙂
Juuri näin, Katri!
Esim. kuka on koskaan ollut ruotimassa miesten uraelämää!? On ihan OK, että miehet asuvat töissä, ja ajavat vapaa-aikansa moottoripyörällä. Mutta hitto vie, jos nainen arvostaakin uraansa, jonka vuoksi on opiskellut ja tehnyt työtä ihan hulluna. Mikä siitä tekee väärän!? Jokainen perhe varmasti osaa itse sumplia asiat niin, että sekä äidit, että isät voivat keskittyä myös itsellen tärkeisiin juttuihin ja silti pitää huolta vanhemmuudestaan – lapsistaan. Olla hyviä vanhempi aja rakastaa lapsiaan! Ikuinen tuomitseminen laittaa välillä oikein vihaiseksi.
Kirjoitit niin täyttä asiaa! Mikä ihme meistä naisista tekee tälläisiä!? Miksi jonkun muun valinnat ovat aina vääriä, arvosteltavia ja jotenkin huonompia kuin omat!? Eikö äitiyden pitäisi olla puhdasta ja kaunista. Ainakin toisten äitien mielestä!
Tosi hyvin kirjoitettu! Olen aina ihmetellyt tätä toisten syyllistämistä ja toisten valintojen kyseenalaistamista. Minä ajattelen, että kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin ja se heijastuu lapsiin ja lapsista takaisinkin. Jos äidin hyvinvoinnille on hyväksi sisustaminen, ripsiväri, hiusten kihartaminen, lenkkeily niin miksei, se ei takuulla tarkoita sitä, että hän rakastaisi vähemmän lapsiaan vaan päin vastoin, hän haluaa pitää kiinni myös omasta hyvinvoinnistaan jotta jaksaa hoitaa ja huolehtia rakastamistaan lapsista!
Minusta sinun tapasi pitää blogia on ihana, eikä ole koskaan tullut edes mieleen, että olisit itsekäs tai et rakastaisi lapsiasi. Eiköhän se niin ole, että ne suurimmat arvostelijat ja parjaajat ovat kateellisia, kuka millekin, ulkonäöllesi, kodillesi, suloistakin suloisimmista lapsistasi jne. Me ihmiset olemme niin julmia toisillemme ja toisilla on outo halu satuttaa muita ja sanoilla se onnistuu melko hyvin.
Ihanaa talven odotusta teille!
Olen täysin samaa mieltä! On kyse sitten minkä tahansa perheenjäsenen hyvinvoinnista, se heijastuu koko perheeseen, Äitien syyllistäminen oman elämän elämsestä on jotenkin niin käsittämätöntä!
Nainen on susi toiselle naiselle, pätee aika hyvin. En tiedä johtuuko se naisen asemasta vai mistä, mutta on kai helpompi hyökätä samassa sarjassa painivan kimppuun, kuin etsiä niitä epäkohtia kenties elämän muilta osa-alueilta.
Minäkin kommentoin ensimmäistä kertaa, vaikka olen ollut lukijasi jo pitkään. Ajatuksia herättävä kirjoitus ja mielenkiintoisia kommentteja! Kiitos! Itselläni on alle 2v lapsi ja olen kokenut myös ajoittain epävarmuutta äitiyteeni liittyen. Yhtenä esimerkkinä: ajattelin, että haluan palata vakityöhöni lapsen ollessa 1,5v vanha, mutta niin ei käynytkään vain päätin jatkaa hoitovapaata siihen asti kun lapsi on 3v. Itse taas olen kokenut että tätä on kyseenalaistettu ja ihmetelty kun en vielä lastani hoitoon. Olen ollut ihmeissäni ja monesti jopa mietin ihmisten työelämääni liittyvien kysymysten vuoksi olenko tehnyt väärin, jääkö lapseni jostain paitsi kotihoidossa ollessaan? On tuntunut siis siltä, että jos olisin nyt töissä, saisin vähemmän kysymyksiä valinnastani. Kaikki olemme hyviä äitejä valoinnoistamme huolimatta, näin uskon <3
Kiva, että jaksoit jättää merkin! 🙂
Olen kohdannut itse hyvin samankaltaista kyseenalaistusta kotiäitiyteni suhteen. Vieläpä hyvin läheltä. Olen saanut sen fiiliksen muiden puheista (ja puheista ylipäätään kotiäideistä), että en oikeastaan tee yhtään mitään. Laiskottelen! Yleensä kiivaimmin kotiäitiyttä morkkaavat ne, joila siitä ei ole kokemusta, sillä jokainen kotona lasten kanssa ollut tietää, että työstähän sekin käy, ja jos niitä lapsia joku muu hoitaisi, työnä sitä silloin pidettäisiin.
Mä olen kuitenkin päätynyt siihen, että tiedän itse, miten asiat ovat, ja se saa riittää. En tarvitse valinnoilleni muiden hyväksyntää, tämä asettelu on meidän perheen asia, ja se toimii meillä. Jokainen perhe ja äiti etsiköön sellaisen tyylin, joka sopii heille!
Eli todellakin, me ollaan kaikki hyviä äitejä! ❤︎
Minähän en siis ole vielä äiti, mutta olemme mieheni kanssa joskus keskustelleet aiheesta. Hän on kovasti sitä mieltä, että nainen ei saa unohtaa olevansa nainen, vaikka äidiksi tuleekin. Samaa mieltä olen myös minä. Kun pidät hyvää huolta itsestäsi niin fyysisesti kuin henkisesti niillä omilla jutuilla, voi lapsesikin varmasti paremmin. Se, että mä rakastan meikkaamista ja laittautumista, ei varmasti olisi pois lapseltakaan, jos luoja siis mulle joskus suo. Uskon, että kun äiti voi hyvin, voi lapsikin.
Ja olen aina ihmetellyt, miten kommentoijat voivat alkaa ruotimaan bloggaajien elämää sen perusteella mitä blogeihin kirjoitetaan. Se on kuitenkin yleensä aika murto-osa mitä tänne rustaillaan. Ja blogi on meille useimmalle kuitenkin harrastus, paikka jossa saadaan luoda omia juttuja.
Joo, voisin pälpättää tästä aiheesta enemmänkin, mutta ehkä tästä kävi siis mielipiteeni ilmi. Äiti saa myös olla nainen. Ja kiusaaminen kommenteissa=rumaa, tyhmää, älytöntä. Pidetään positiivisuutta yllä.
Ihanaa alkanutta viikkoa upeus ♥
Hyvä asenne, muista pitää sitä kiinni!❤︎
Ja miesten apu on tässä kyllä ihan korvaamaton! He kun eivät näe naisessa sitä muutosta äidiksi samalla tavalla, kuin nainen kokee sen itse!
Ja totta puhut bloggaamisesta. Harva ihminen raportoi täällä koko eloaan! 🙂
Ihana teksti ja olen pidempään blogiasi lukeneena ihmetellyt noita satunnaisia kommentteja toistuvasti. Ihan kuin itsestä, terveydestään tai kodistaan huolehtiminen olisi jotenkin lapsilta pois, mielestäni se on melkeinpä päin vastoin; Jaksava ja hyvinvoiva vanhempi on myös lapsen etu. Mutta sen tiesitkin!
Omia ajatuksiani perhebloggaamisesta, blogin suunnan valitsemisesta, mahdollisista negakommentoijista ja siitä, mitä haluan jakaa muille:
http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/tasta-elamasta-sinulle-minulle-ja-lilylle
Kyllä, nuo asiat ovat todellakin totta! Ja äiti joka huolehtii itsestään huolehtii samalla lapsistaan!
Blogin kanssa on vähän niin ja näin. Luulen, että mitä ikinä kirjoitatkkaan, on ihmisiä jotka haluavat väkisin nähdä asiat toisinpäin, vääristellä sanojasi ja tarttua johonkin olemattomaan. Ja tosiaan on parempi muistaa, että silloin ongelma taitaa olla heillä itsellään, eikä niinkään blogissa tai bloggaajassa! 🙂
Nämä ovat juuri niitä asioita, joista jokainen ulkopuolinen tietää paremmin kuin omat perheenjäsenet.
Naisten ja etenkin äitien välinen jännite ja kateus on usein niin käsinkosketeltavaa, että siinä on helppo heitellä omalla heikolla hetkellä arvostelua toiselle.
Useimmiten nämä arvostelut kuuluu ihmisten suusta, jotka niin kovasti haluaisivat olla tietynlaisia tai toisenlaisia, mutta eivät jostain syystä osaa tai uskalla.
Jos jollain on jotain, onko se tosiaan toiselta pois?
Minusta on ainakin supertärkeää olla juuri sellainen äiti kuin on ja tehdä ne omat valintansa ja uskoa, että ne kantaa ♥
Kyllä, joukossamme on tosiaan ihmisiä, jotka tietävät aina paremmin kuin sinä itse! 🙂
Olisi hyvä muistaa monellakin elämän saralla, että toisen onni ei ole itseltä pois. Kateus ja katkeruus ovat asioita, jotka myrkyttävät enemmän kantajaansa kuin kohteitaan. Pidemmän päälle pilkka osuu siis aina omaan nilkkaan.
Erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Itse olen ollut nelisen vuotta kotona kahden lapsen kanssa, ja nauttinut. Pian tulee kuitenkin aika lähteä takaisin “oikeisiin töihin” (niin kuin monet asian ilmaisevat). Itse koen tehneeni elämäni tärkeintä ja merkityksellisintä työtä kotona kasvattaessani omia lapsiani. Ja tämä kotiäidin työ(!) ei ole mikään helppo nakki, vaan aamusta iltaan painetaan sata lasissa 🙂
Lasten ollessa ihan pieniä, ja varsinkin vauva-aikana, sitä unohtaa helposti itsensä: sen kaiken mitä oli ennen lapsia ja mistä tykkää. Luonnostaan lasten kasvaessa ja imetyksen päätyttyä löytää itsensä uudelleen. Alkaa harrastaa, ostaa hajuvesiä, meikkejä ja vaatteita. Olen taas oma itseni, mutta myös ennen kaikkea äiti. Ne eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Jos äiti voi hyvin, myös lapset ja koko perhe voi hyvin.
Minusta on ihana lueskella juuri sisustuslehtiä ja -blogeja, koska se on myös pieni irtiotto.Jos pyöritän lapsiperheen arkea aamusta iltaan, en halua enää lukea siitä, vaan uppoutua hetkeksi aivan erilaiseen maailmaan 🙂
Tärkeää ja merkityksellistä, sitä on lastenhoito aina. Olen itse iloinen, että olen saanut tehdä sitä omien lasteni kanssa, ja asettelu on ollut meille sopiva. Tiedän, että ihmisten puheissa moni äiti on “vain kotiäiti”.
Se että äitiä kiinnostaa muukin kuin perhe ja lastenhoito on mielestäni kovinkin tervettä. Ehkä olisin enemmän huolissani jos koko elämä alkaisi tosiaan pyöriä pelkästään lasten ympärillä. Unohtaisin itseni, parisuhteeni ja kaiken, mikä on itselleni tärkeää. Siis lasten lisäksi! 🙂
Mahtava teksti! Niin samaa mieltä! Parasta äitiyttä on hoitaa myös itseään. Jos hoitaa itseään, jaksaa paremmin olla äiti. Ja kun me ei olla vaan äitejä, lapset on meillä lainassa ja omaakin elämää pitäis elää kun täällä ollaan vain kerran.
Mulla on vastasyntynyt vauva ja mä meikkaan joka aamu ja pukeudun muuhun kuin verkkareihin vaikka vasta sairaalasta kotiuduin sektiohaavan kera. Mutta pidän myös vauvaa vieressä koko ajan ja vietän aikaa esikoisen seurassa. Kaikki voittaa.
Uskon että sä olet hyvä äiti, kyllähän se jo kuvista ja tekstistä välittyy. ☺
Todellakin! Ja mä olen ollut samanlainen, meikannut vaikka on ollut ihan pieni vauva, pitänyt huolta myös itsestäni. Toki joskus oli niitä päiviä, kun mies löysi meidät illalla vielä pyjamat päällä, mä itse näytin varmaan ihan kauheelta ja lapsikin oli vähän sinne päin. Sitä oli elämä koliikkivauvan kanssa, aina ei jaksanut. Mutta kun se seinä tuli vastaan, mieheni eka neuvo oli aina käydä suihkussa, lenkillä, tehdä jotain itselleni. Ei siksi, että se olisi ollut tärkeää hänelle, vaan koska se oli tärkeää mulle itselleni. Piti mua kiinni elämässä!
Kaikkea hyvää sinne vauvantuoksuiseen arkeen! Voikaa hyvin ja nauttikaa! ❤︎❤︎❤︎
Iso peukku tälle postaukselle, hienoa etä otit asian esille! Äitiys, naiseus ja “vaimous” eivät todellakaan sulje toisiaan pois! Säälittävän paljon on sellaisia naisia, joista lasten syntymän jälkeen tulee vain äitejä…ja sen heistä kyllä valitettavasti huomaa.
T. Ei kenenkään äiti eikä vaimo, nainen vain. 🙂
Olen kanssasi niin kovin samaa mieltä! Oman itsensä säilyttäminen on ehkä yksi tärkeimpiä äitien tehtäviä. Elämä ei saa kietoutua vain lasten ympärille. Lapset kasvavat ja elämän on jatkuttava!
Voi sentään, mulle ei tullut pieneen mieleenkään, että joku kritisoisi äitiyttäsi blogin takia! Sehän vasta on erikoista. Mitä kukaan voi tietää toisen äitinä olosta blogin perusteella! Minä olen päinvastoin ajatellut, että varmasti olet iloinen ja tyytyväinen äiti, kun jaksat ja haluat lastenhoidon lisäksi vielä blogata ja pitää hyvää huolta itsestäsi ja kodistasi. Onko vielä tällä vuosituhannella tällaisia käsityksiä naisen ja äidin roolista… Kaikkea hyvää – you go girl!! <3
Näköjään on! 🙂
Mutta, kuten sanoit, mitäpä me voidaan oikeasti toisesta blogin perusteella tietää. Ja päteehän se niin hyvässä kuin pahassakin. Silti kovin jykkien johtopäätösten tekeminen tuskin kannattaa. Itse en lähtisi ketään tuomitsemaan vain pienen erilaisen näkökannan vuoksi. 🙂
Ihana Emilia <3
Minun silmissäni sinä olet täydellinen äiti ja nainen; tunteva, ajatteleva, kaunis, huoliteltu, huolehtiva ja lempeä.
Sellainen ihminen, jonka päivityksiä on aina ilo lukea!
Kiitos, Pupuli! ❤︎❤︎❤︎
Kateellisten panettelua nuo ilkeät kommentit. Mahtava ja kiinnostava blogi jota jaksaa lukea aina uudelleen ja uudelleen! Jatka samaan malliin! 🙂
Kiitos, Reetta! Tähän pyritään, eikä anneta eriävien mielipiteiden vaikuttaa sisältöön! 🙂
Ihana postaus! Olen ollut vakkarivierailija blogissasi jo pitkään, mutta hiljaisessa roolissa. Ja minut saa sivuillesi aina palaamaan blogisi tunnelma, kauniit kuvat sekä blogisi aiheet. Pieni irtiotto omasta arjesta. Vaikka omat lapset ovat vielä melko pieniä, en ole aikoihin jaksanut lukea lapsi- ja äitiysblogeja, vaan halunnut nimenomaan hetkeksi muuta ajateltavaa. Niistä hetkistä sinua kiitän 🙂
Kiitos itsellesi. Musta on ihana, jos mä voin täällä tarjota juuri sitä, mitä olen itsekin aikanaan kaivannut ja blogien kautta saanut. Pientä pakopaikkaa arjesta, jotain omaa ja hetkiä itselle! ❤︎
Erittäin hyvä kirjoitus! Monta kertaa olen ihmetellyt naisten tapaa arvostella toisia äitejä ja äitiyttä. Joskus keskustelupalstalle eksyessäni menin aivan hämilleni. En ymmärrä sitä kateuden ja pahansuopaisuuden (?) määrää. Joillain ihmisillä on tosi paha olla…
Olen pohtinut paljon tätä pahaa oloa. Bloggaajana jopa välilä huolestuneena. Yleensä ilkeän kommentin takaa voi selvästi huomata sen pahan olon, oman epävarmuuden ja jonkinlaisen tuskankin. Mutta mitä voin tehdä! Loukkauksenahan sitä pidetään, jos yritän kauniisti kertoa, että apuakin on tarjolla. Entä jos vastaankin jotenkin väärin, loukkaan tai satutan. Että entä jos se paha olo vain kasvaa vuokseni. Tästä syystä valtaosa näistä kommenteista jääkin julkaisematta. Katson, että se paha olo on parempi purkaa jossain muualla. Jossain missä avunhuutoon voidaan vastata.
Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt “uskaltaudun” ensimmäistä kertaa kommentoimaan..
Hienosti kirjoitettu ja pohdittu äitiyttä! 🙂 Itse olen sitä mieltä, että itsestään huolehtiminen ulkoisesti saa voimaan paremmin myös sisäisesti ja miksipä se ei olisi meille äideille sallittua!? Onhan siitä hyötyä koko perheelle!
Todellakin on! Koko perhe hyötyy hyvinvoivasta äidistä!
Kiitos, että jätit itsestäsi merkin. Se merkitsee mulle paljon! ❤︎
Hienosti kirjoitettu! Ja olen kanssasi täysin samaa mieltä ; )
Kiitos, Tiina! 🙂
Tosiaan erikoista, että jonkun mielestä esim sisustaminen ja meikkaaminen vaikuttavat jollain tavalla siihen millainen äiti on. Ikään kuin äidit eivät saisi koskaan tehdä, kirjoittaa tai ajatella mitään muuta kuin lastenhoitoa 24/7 😀
Omassa lähipiirissäni en (onneksi) ole koskaan törmännyt muiden äitien tuomitsemiseen, vaan kaikki kannustavat toisiaan. Ehkä olen onnekas, ainakin välillä tuntuu että juuri netissä törmää niin usein happamiin kommentteihin. tai sitten nämä tuomitsevat äidit ovat oikeastikin pienenpieni, mutta kuuluva vähemmistö, joita vain ahdistaa jokin asia omassa elämässä niin kovasti, että he eivät kestä sitä että joku toinen voi ja pystyy tekemään elämässään eri tavoin kuin he itse, eikä heillä ole keinoja purkaa sitä ahdistusta muulla tavoin. Ehkä heillä ei ole ympärillään niitä kannustavia äitikavereita?
Tulipa pitkä ja sekava kirjoitus… Piti vain sanoa, että mä uskon että niitä (meitä) kannustavia äitejä on paaaljon enemmän kuin muita lyttääviä äitejä!
Ja että jokainen ihminen, oli sitten äiti tai äidinäiti tai äidinäidinsupertriplaäiti voi ja saa tehdä elämässään just tasan niitä asioita, joista nauttii ja joista on nauttinut ennenkin lapsia, se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin! Elämään onneksi mahtuu.
Kivaa viikkoa 🙂
Minäkin uskon, että tuo pahansuopuus on vain hyvin pienen ryhmän juttu. Näkyvyyttä ja kuuluvuutta saa tietenkin paremmin sosiaalisessa mediassa, kun naapurin kahvipöydässä, jonne kutsua tuskin tulisi toista kertaa.
Alämään mahtuu! Voi kuinka hyvin sanottu! 🙂
Kaikkea hyvää sinne syysviikkoon!
Hyvin sanottu! Ihailen aina kuinka lämpimiä ja kauniita ja arkisia kuvia sinusta ja lapsistasi on. Niitä tulee vastaan pitkin pinterestiä kun ne hurmaavat maailmalla. Kuvissasi lapset eivät ole rekvisiittaa vaan niistä kuvastuu aito läheisyys. Sellaista rakkautta ei pysty feikkaamaan. <3
Voi, Tuire! ❤︎
Tämä kommentti oli pakko lukea useampaan kertaan. Kiitos! ❤︎
Todella hyvä aihe! Mulle sisustus ym. blogit on vastapainoa kurahousumeininkiin. En ymmärrä, miks äitiyteen pitäis syväsukeltaa, siihen kun sukeltaa jokainen jollakin tasolla jo luonnostaan. Ei äitiys muutu paremmaksi, jos uhraat sille itsesi. Jos äiti voi hyvin, voi yleensä lapsukaisetkin.
Mietin vielä, että miks äidit niin himokkaana vaahtoaa äitiysasian ympärillä? Kumpuaako se siitä, että äidiksi tulo on usein iso murros ja itse kukanenkin on uuden roolinsa kanssa vähän pihalla. Toisilla oma prosessointi purkautuu toisten tuomitsemisena. Tai kenties pahimmassa tapauksessa skippaa sen oman prosessoinnin ja sormi ojossa syynää toisten äitiyttä…
Syväsukellus ja uhrautuminen! Juuri näin! Olen kanssasi täysin samaa mieltä! 🙂
Ja hyvä pointti myös toi prosessoinnin skippaaminen. Ehkä se onkin just se syy. Ollaan ihan hukassa, eikä oikein tiedetä, että miten asiassa etenisi. Tyrmätään sitten ne, jotka ovat jotenkin asian kanssa selvinneet.
Kirjoitit niiiiin loistavan tekstin olen niin samaa mieltä tekstisi kanssa!
Luin sen tässä samalla kun imetän vauvaani ja kohta menen jatkamaan rappusten maalaamista ja vauveli pääsee iskän syliin takaisin. Isommat lapset ovat kotona sairastamassa ja oleilevat olkkarissa majassaan! Minäkin meikkaan! ja laitan hiukset päivittäin, sisustelen kotia, teen tällä hetkellä remppaa ja olen myös lasteni kanssa. Hoidan myös yritystäni ja toimisto on kotona. Saan myös olla onnellinen ettei minun tarvitse olla poissa kotoota kahdeksan tunnin työpäiviä ja työt kodin ulkopuolella ovat tunnista muutamaan tuntiin ja lapsetkin pääsevät halutessaan mukaan työpaikalleni. Myös isä osallistuu ihan yhtälailla arjen pyörittämiseen. Enempää en edes laita tähän, koska tekstisi oli jo niin loistava ja kertoo myös sen mitä itsekin ajattelen. Josko kaikki yrittäisivät hoitaa oman äitiytensä kuin parhaaksi näkee kuin keskittyä arvostelemaan muiden äiteyttä!
Mahtavaa viikkoa sinne 🙂
Ihan ekaksi kaikkea hyvää sinne lapsiperheen arkeen. Olet varmasti nainen, joka elää äitiyttä siten kuten niin moni haluaisi. Yhdistät työn ja kodin ja vielä äitiydenkin siihen päälle. Tajuan, että itse teen tätä samaa, ja se saa ajattelemaan, että ehkä asemamme on juuri sitä, mitä niin moni muukin haluaisi, mutta ei jostain syystä voi saavuttaa.
Silti kiukku, kateus ja katkeruus eivät oikeuta pahaan, ja maailmassa on monia muitakin niin hyviä tapoja olla äiti. Jokainen äiti tekee varmasti parhaansa (haluan uksoa), ja lapsille riittäisi minesti vähempikin. “Riittävän hyvä”, siinä on mielestäni se avain kaikkeen suorittamiseen.
En lue aktiivisesti blogiasi, tai ole äiti, vaan enemmänkin äitiyttä kammoksuva uraansa rakentava nainen. Olen vain mietiskellyt blogien lukijana nimenomaan tätä ihmeellistä kommentointitulvaa ja kritisointioikeutta toisten pieniä valintoja kohtaan. Toki tätä samaa tapahtuu kahvipöydissä ja lenkkipoluilla, mutta silloinkin ihmiset dissaavat muita kasvoillaan ja “joku raja” niissäkin sanomisissa silloin on.
Pidin ajatuksesta, että useimmat kotiäitiyttä puoltavat ovat itseasiassa työttömiä. Harvemmin työssäkäyvät kuitenkaan, siltikään, huutelevat olevansa “oikeita naisia, jotka tuovat leivän pöytään”. Ja todellakin saa ostaa 500 euron laukun. Aikuiset päättävät itse rahoistaan.
Ps. Aloitin kommentoinnin siksi, että kuvien taustasisustus on todella, todella kaunis.
Sosiaalinen media on hyvä kanava höyryjen päästämiseen, kun sen tahtoo tehdä kasvotta. Siitä tuskin pääsemme koskaan, se on osa sosiaalisen median henkeä – valitettavasti.
Itse en pitänyt ajatuksesta, että kotiäidit olisivat työttömiä. En näe asioilla yhteyttä. Ainoastaan sen, että lapsi sattuu syntymään työttömyyden keskelle. Maailma on täynnä ammatteja, joissa eteneminen ei ole niin uramaista. Ja nämäkin tärkeitä töitä siinä missä “uraohjusten” ammatitkin. Ajatellaan vaikka esimerkkinä hoitajia, palomiehiä jne, Näissä ammateissa on niin miehiä kuin naisiakin, ja niistä voi huoletta olla kotona vuodesta kolmeen, eikä urasi mene siitä pilalle. Silti tärkeää työtä, josta me kaikki ollaan riippuvaisia.
Hoitovapaalla oleminen on monesti myös taloudellinen kysymys. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, mutta myönnän, että voihan kotiinjääminen joskus kieliä myös tyytymättömyydestä omaan työhön. Ehkä kuitenkin väärä syy jäädä hoitamaan lapsiaan ihan vain koska niissä “oikeissa” töissä on vielä paskempaa.
Tiedän naisia, jotka eivät muka halua lapsia “uransa” vuoksi vaikka työskentelevät alalla, jossa eteneminen on melko epätodennäköistä. Ihmettelen, että nykymaailmassa naisella ei vieläkään ole oikeutta sanoa ääneen, että ei vaan tahdo lapsia. Musta se on ihan ok, ei kaikkien tarvitse lisääntyä, ihan kuin ei tarvitse tykätä homejuustosta tai kaalistakaan.
Tunnen myös uraohjuksia, jotka eivät ole halunneet lapsia. Sitten nelikymppisenä niitä onkin hommattu, ja kotiin on jääty hetkeksi. Onkin löydetty erilaiset elämänarvot, ja todettu, että erilainen arki olisikin tervetullutta. Kenties kouluttaudutaan allalle, joka mahdollistaa arjen jossa lapsille jää enemmän aikaa.
Sekin vielä, että lapsi ei sulje pois mahdollisuutta hyvään uraan. Hyvällä tukiverkostolla on toki merkityksensä, mutta ihmeesti meistä naisista löytyy sisua, ja lähes kaikki on mahdollista, kun vain haluaa.
Itse tienaan leipäni kotona, mutta hoidan samalla lapseni. Jostain syystä tämä on yhdistelmä, jota jonkun on vaikea käsittää. Nautin, kun saan välillä palkita itseni kalliilla laukulla, ja mielestäni jokaisella äidillä on siihen oikeus. Tai ei äitiys ainakaan vie sitä oikeutta pois!
Olen kanssasi monesta kohdasta samaa mieltä ja ehdottomasti huvittavinta oli, että joku uskaltaa todella sanoa ääneen, ettei se nyt voi olla niin kammottava asia, jos ei halua lapsia, ihan kuin ei halua syödä kaaliakaan! 😀
Kiitos, että kommentoit fiksusti takaisin. Sekin on täällä sosiaalisessa mediassa välillä hukassa osalta!
Jos itse perustelee omia valintojaan ja pyyttää suvaitsevaisuutta, pitää sitä toki antaa muillekin. 🙂
Kyllä meidän yhteiskunta tarvitsee myös naisia joilla on se ura, ja jotka puurtavat työelämässä. Toki uusia veronmaksajiakin pitää tulla, mutta kuinka moni nainen lopulta haluaisi, että yhteiskunta pyörisi täysin miesvoittoisesti! 🙂
Ei enää puhuta vanhoista piioista, naisilla on lupa haluta elää yksin ja sitoutumatta. Samalla musta naisilla pitäisi olla ihan täysi vapaus olla haluamatta lapsia. Ja se pitäisi olla asia, jonka nainen voisi sanoa ääneen, ilman että hänen valintaansa tuomitaan.
Ihanteellisinta olisi, jos me naiset itse lopettaisimme toistemme tuomitsemisen ja hyväksyisimme, että meillä kaikilla on erilaisia unelmia ja haaveita. Sen jälkeen ehkä koko yhteiskunta suhtautuisi näihin avoimemmin!
Kaikkea hyvää urallesi, ja ole ylpeä tekemästäsi työstä! You go girl! 🙂
Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! Olen niin samaa mieltä!
Kiitos myös ihanasta blogista; kauniista kuvista ja inspiroivista aiheista!
Mukavaa marraskuuta <3
Kiitos, Liinu!
Kaunista, ja toivottavasti jo hiukan lumistakin, marraskuuta!❤︎
Kiitos hienosta kirjoituksesta! Kaikkea hyvää sinulle, Emilia!