Mårbackan pistokkaita

11.3.2017

Keväistä lauantaita!

Sain tuossa viikon loppupuolella pari vapaailtaa itselleni ja huomasin tänä aamuna, että pienet irtiotot tulivatkin tosiaan jo tarpeeseen. Torstai-iltana nauroimme naisporukassa hyvän ruuan ääressä ja pohdimme työhyvinvointia. Perjantai-illan kruunasi hyvin samanlainen illanvietto (osittain myös samalla porukalla). Mindfulness-tunti, naurua, hyvää ruokaa, lisää naurua ja pari lasia viiniä. Jos tuossa viikko sitten tuntuikin, että seinät ovat kaatumassa päälle, niin nyt tuo tunne on kyllä voitettu ihan kunnolla. Maailmaa on nimittäin katsellut tänään ihan eri Emilia, tai ainakin se sama Emilia uusin silmin.

Viime viikon ajan kirin sairasteluista kasaantuneita kotitöitä, ja sain muuten tartuttua jo sen vaatehuoneenkin kimppuun. Tänään teki kuitenkin mieli tehdä jotakin astetta keväisempää, ja niinpä päätin ottaa käsittelyyni mårbackapelargoniat. Nips ja naps mårbackan pistokkaita multaan, ja ruukut kupujen alle. Heti tulikin keväisempi fiilis! Nyt vain täytyy toivoa, että nuo reppanat ymmärtävät aloittaa juurtumisensa. 🙂

Kahden humputusillan jälkeen perinteinen kotilauantai tuntuu taas oikeastaan aika ihanalle. Oma sohva, ja ne parhaat tyypit siinä vieressä.

Ihanaa lauantai-iltaa myös teille! ♡

Tallenna

Tallenna


4 Responses to “Mårbackan pistokkaita”

  1. Eetu says:

    Kyllä se uutta virtaa antaa illanvietto hyvässä seurassa:) Vinkki pelakkojen lisäämiseen, vähennä lehtiä, niin juurtuvat paremmin. Kauniita kuvia olet taas ottanut!

  2. Elma says:

    No ihan samaa tulin minäkin kirjoittamaan, että siis paljon vaan lehtiä vähemmäksi, niin takuulla juurtuvat.
    Samoissa kevätpuuhissa olin tänään itsekin 🙂

    – Elma –

Kommentoi