Maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet! Ja hei, joulukuukin jo kolkuttelee ovelle, ja tällä viikolla vietetään paitsi ensimmäistä adventtiA, availlaan myöskin jo kalenterin luukkuja. Sen kunniaksi välillä kuvia, joissa joulu ei ole millään tavalla läsnä! 😀

En jaksa muistaa, että tämä marraskuun pimeys olisi hyökännyt päälleni pitkään aikaan kuten tänä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että yritin ennakoida, varautua ja valmistautua. Lohduttavaa on toki se, että, olen kuullut vastaavaa muidenkin suusta. Että pimeys ei aiheuta ainoastaan minulle tätä tahmeaa ja väsynyttä oloa, vaan se tekee sitä muillekin. Lohduttavaa, joskaan ei helpottavaa. Äitini käyttää sanontaa “väsynyt kuin kuraan kuollut kuttu”, ja se on tuntunut olevan omakin olotilani jo viimeisen kuukauden ajan. Vaan eihän tuolle mitään mahda. Näillä koordinaateilla ja tällä ilmaston muuttumisella pimeyteen ja vesisateeseen on kai vain totuttava. Ja samalla on tietenkin keksittävä niitä keinoja, joilla pimeään saisi luotua edes vähän valoa. Niinpä vaaleat pastellisävyt saavat toimia tänäänkin synkkyyden karkottimena ja kuvissa Klaaran valtakuntaa, jossa hempeyttä toki riittääkin. Tosin myönnettäköön, että illuusio valosta on vain kuvankäsittelyn tuotosta. Ei meidän ikkunoista nimittäin tulvi valoa sen enempää, kuin muidenkaan ikkunoista. 🙂

Tajusin juuri, että olen kokonaisen vuoden ajan miettinyt, mitä tuolle sivusta vedettävälle sohvalle tekisin. Sen alkuperäinen ootrattu maalipinta on nimittäin pahasti naarmuuntunut, ja alkuperäinen tarkoitus saada mänty näyttämään arvokkaammalta puulajilta on jokaisen naarmun myötä tietenkin menettänyt vaikutustaan. Pahimmat naarmut ovat juurikin tuossa vedettävässä osassa, jonka päiväpeite nyt kuvassa peittää. Mutta siitäkin huolimatta, että olen pyöritellyt ajatusta enemmän tai vähemmän aktiivisesti mielessäni jo vuoden verran, en ole kyennyt keksimään haluamaani ratkaisua. Kenties se on ikä, joka on karistanut itsestäni sen vähäisenkin impulsiivisuuden ja pähkäilen asioita nykyisin tavalla, jota ennen pidin miltei sietämättömänä. Tai kenties syy on tässä talossa, joka on opettanut vuosien aikana pitkäjänteisyyttä ja keskeneräisyyden sietämistä. Jos nimittäin jotakin, niin sen olen oppinut, että maalattavat pinnat kyllä odottavat, mutta elämä ja ihmiset eivät. Ja nuo jälkimmäiset kai ovat niitä, jotka loppupeleissä merkitsevät huomattavasti enemmän!

Tänään olisi vuorossa lasten jumppapikkujoulu. Olen myös luvannut, että nisset ja possut pääsevät tänään vintiltä lämpimään, ja lapset saavat muutenkin laittaa joulua esille. Tällä viikolla suunnitellaan myös tulevia synttäreitä ja yritänpä saada laadituksi jonkinlaisen listankin jouluvalmisteluista ja -lahjoista. Jos nimittäin lahjat olivatkin viime vuonna jo lokakuussa hankittuna, niin tänä vuonna tasoitetaan ja joulukuuhun startataan lähestulkoon nollapisteestä. Vielähän tässä olisi vaikka mahdollisuus joulustressiinkin, mutta sitä en nyt kuitenkaan ajatellut käyttää. 🙂

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon! ♡

Tallenna