eteinen

26.2.2018

Maanantaita!
Arki on palannut, ja toisin kuin ehkä olisi voinut kuvitella, maanantai tuntuu oikeastaan ihan kivalta.

Eilen juhlittiin tosiaan kaverisynttäreitä, jotka siirtyivät tammikuun lopusta näinkin pitkälle. Sen sijaan, että meillä olisi ollut pinkkiä lattiasta kattoon ja vaivoin valittu kattaus samassa sävyssä, päädyinkin laittamaan pöytään valkoiset lautaset, “jotkin kirjavat lautasliinat” (mitkä meiltä sattui löytymään) ja värikkäät paperipillit eivät käyneet edes mielessä, kun ajattelin pillimehujen olevan se helpoin vaihtoehto. Täytyy sanoa, että aika pitkälle on tultu niistä esikoisen ensimmäisistä kaverisynttäreistä, joihin tilasin lautasliinat ranskasta ja koti täytettiin heliumpalloilla. Hei oikeasti, miksi ihmeessä olen koskaan vaatinut itseltäni tuollaisia, ja tehnyt noinkin yksinkertaisesta asiasta niin mahdottoman hankalan! Ja kun tuolloin mies yritti hienovaraisesti vihjata, että vähempikin riittää, pidin häntä likipitäen hulluna. Vaikka myönnetään nyt sekin, että eilen vaaleanpunaisten pompomien ja sävysävyyn mietityn kattauksen puuttumiseen vaikutti myös se, että suurin osa juhlavieraista oli näissäkin kemuissa poikia. Ja vaikka päivänsankari osaa ihan suvereeni prinsessa ollakin, ei hän niin kauheasti niiden koristeiden perään sitten lopulta ole. Kuten ei varmasti se esikoinenkaan aikoinaan, mutta kesti jokusen vuoden ymmärtää tämäkin tosiasia. Että lastenjuhlissa pääasia on se, että lapsilla on hauskaa. Piste. Ja hauskaahan oli, varsinkin kun pikkupojat löysivät heti Niilon vanhat Nerf-pyssyt. Olin ehkä jopa helpottunut, koska en olisi tainnut selvitä mistään prinsessasynttäreistä. 😀

Kuvissa meidän eteinen. Ei lankaan niin käytännöllinen kuin nykyiset suuret eteiset lämpimine klinkkerilattioineen ja tilavine säilytysjärjestelmineen. Puhumattakaan taloista, joissa on omalle väelle sisäänkäynti kodinhoitotilojen kautta. Mutta kaikkea ei kai voi saada. Siis sekä uutta, että vanhaa taloa yhtäaikaa. Ja onhan tämä sentään parempi, kuin vanha kunnon suomalainen tuulikaappi. Sellainen meillä nimittäin on toisella ovella, ja se onkin syy siihen, että meillä kaikki kulkee tätä kautta. Niin vieraat, kuin omakin väki. Kenkähylly ja seinänaulakko ovat Ikean vanhaa Leksvik -sarjaa, ja olen perinyt ne aikoinaan siskoltani. Valkoinen maali tosin on sudittu niihin jälkikäteen. Lipasto on sekin saman valmistajan, kuten myös pystynaulakko, jonka yksi sarvi kurkkaa kuudennen kuvan peilistä. Lipasto nielee kohtuullisen määrän lasten ulkovaatteita ja asusteita, ja omat kaulahuivini pidän korikassissa lipaston päällä. Pystynaulakko taasen toimii oman väen naulakkona. Koska huoneessa on näiden lisäksi kolme oviaukkoa, ei tilaan paljon muuta pysty laittamaankaan. Ja samasta syystä eteinen tuntuu ihan avaraltakin, koska kaksi ovista pidetään auki ja kolmannessa on iso ikkuna valoisalle kuistille. Mutta se lämmin klinkkerilattia olisi kyllä ylellisyys, jonka toivoisin joskus saavani.

Jos tuossa vuoden vaihduttua kerroinkin, että sisustuskärpänen nukkuu makoisaa talviunta, on viime päivät kyllä herättäneet sen ihan kunnolla eloon. Tekisi mieli pitää ihan kunnon siivouspäivä ja rymsteerata paikat uuteen uskoon muutenkin. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten aloitan nyt ensin sillä ideoinnilla!

Oikein ihanaa uutta viikkoa ja suloista lomaa kaikille lomalaisille!


2 Responses to “eteinen”

  1. Kaura says:

    Ihanan vaalea teillä, niin raikkaan näköistä. 🙂

Kommentoi