Pakkaspäiviä

28.2.2018

Hurrrr!
Tänään on oikeastaan ensimmäisen kerran tuntunut siltä, että pakkaset saisivat riittää. Tähän asti olen nauttinut kylmästä talvisäästä ja aurinkoisen kirkkaasta kelistä, mutta aamulla kun mittari näytti taas yli 25 astetta pakkasta, ja nenä meinasi jäätyä sijoilleen, jouduin toteamaan, että talven ihanuudellakin on rajansa. Pohdin muuten siinä samalla, että kun meitä suomalaisia usein moititaan tyylittömiksi ihmisiksi, niin ei ainakaan tuo oma viime aikainen näpäjäätikkölookkini ole väitettä päässyt kumoamaan. Pukiessa kun ei tule katsottua enää, että mitkä housut on kivat tai muodikkaat. Ratkaisevinta on se, minkä alle mahtuu vähintäänkin yksi alukerros, ja mieluiten kaksi tai kolme. Villasukat tietenkin reilusti sääriä suojaamaan ja jalassa vaelluskengät. Myönnetään, että tyyli ja tyylikkyys eivät ole aamuisin ihan ensimmäisenä mielessäni. Ja pakkasta saa ja kuuluu toki olla helmikuussa ja maaliskuussakin, mutta se 10 astetta tuntuisi nyt oikein mukavalta!

Pysytään siis sisätiloissa kuvienkin suhteen. Ei mitään uutta, saati ihmeelistä. Mutta jos jotakin niin edelleen rakastan tätä valon paluuta! Jokainen päivä on edellistä pidempi, ja jopa aamuisin saa lähteä liikkeelle auringonnousua ihaillen. Jos siis suomalaisia moititaan myös synkkyydestä, niin kyllä tämä lisääntyvä valo sitä ainakin sulattaa!

Suloista iltaa myös teille. Omaani kuuluu paljon kuumaa juotavaa, parit villasukat, aikainen sänky ja tietenkin hyvä kirja. ♡


5 Responses to “Pakkaspäiviä”

  1. Kaura says:

    Nättiä ja valoisaa, mutta liian kylmää. Oottelen jo kovasti kevättä, ja kesää. Teillä on niin siistiä, ja raikasta. 🙂

  2. Anne says:

    Hei
    Nättiä teillä. heräs uteliaisuus minkäkokoinen keittiö teillä on kun sinne mahtuu tuo sohvaryhmäkin. Pitäsköhän alkaa kaataa seinää iteltä.

  3. Saila says:

    Mielettömän kaunista! Kiitos näistä kuvista, sillä nyt tajusin, että keittiönne on vieläkin suurempi kuin luulin ja ymmärsin viimein, missä teillä oli nuo nojatuolit ja pöytä – tuossa keittiön päässä. Olin ihaillut niitäkin, en vain tajunnut, että ovat osa keittiötä. Mahtava yhdistelmä!

    Hyvää maaliskuuta <3

Kommentoi