kesämielellä

27.6.2018

Heipsan!

Lämpimän alkukesän jälkeen tuntuu ihan hassulta taas seurata sääennusteita, ja odottaa aurinkoa. Kun siihen jotenkin tottui, että aina paistaa ja on lämmin. No tänään onneksi kesä palasi ja ulkona ihan oikeasti taas tarkenee kesävaatteissa.

Me ollaan nyt tämä viikko otettu lasten kanssa ihan loman kannalta. Olen nauttinut hitaista aamuista ja siitä, että kello ei ole soinut. Käynyt lenkillä aikaisen aamun sijaan silloin kun on tuntunut hyvältä. Tarttunut iltapäivällä kirjaan ja lakannut varpaankynteni. Eilen mietin puistossa jumpatessa, että on se aika ihanaa, kun saa punnertaessa haistella apilankukkia ja vatsoja tehdessä katsella sinistä taivasta. Sellaista ihan oikeaa lomamoodia ja kesämieltä.

Nämä kuvat on otettu ennen hiuskatastrofia, mutta siihenkin sain tänään helpotusta. Tavoitin nimittäin kampaajani aamulla jo työmatkalta ja meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun puhelimeen ihan oikeasti vastasi joku. Pessimistinä  realistina olin ihan varma, että nyt on kesälomat hänelläkin ja kärsimykseni jatkuu hamaan elokuuhun. Mutta ei, sain onneksi ajan reilun viikon päähän joten kyllä tässä nyt sen ajan kestää. Ja opinpahan virheistäni! 😀

Nyt meidän pihassa tuoksuu kuitenkin lämpenevä sauna, joten taidan heittää tossut vielä jalkaan ja käydä hakemassa jonkinlaisen alkuhien iholleni. Huomenna herätyskello soi poikkeuksellisesti, joten pitää ottaa illan ihanuudesta kaikki ilo irti ja kömpiä ajoissa petiin!

Mun Aviva -pusero, Karmen -shortsit ja Lindy slip in -pistokkaat, sekä Klaaran Greta -pusero, Ines -shortsit ja Pineapple Bow -tennarit kaikki Ellokselta (mainoslinkkejä).

Ihanaa kesäiltaa myös teille! ♡


Kommentoi