syyskuu

03.9.2018

Maanantaita!
Ja ajatella, että ollaan jo syyskuussa! Tuntuu ihan hassulta, kun juurihan tässä vasta ihmeteltiin erityisen lämmintä kevättä. Ja vaikka syyskuun nyt luvataankin alkavan varsin kesäisissä lämpölukemissa, oli ainakin täällä meillä tuo kuun aloitus varsin syksyinen. Lauantaina nimittäin satoi vettä välillä oikein kunnolla ja enemmän tai vähemmän ihan koko päivän. Menin heti aamulla ulos nostelemaan sormustinkukan taimia kukkapenkkeihin ja vaikka ylläni oli sadevaatteet ja kumisaappaat, olin kuin uitettu koira. Tavallaan oli myös aika ihanaa lätkiä menemään savisissa saappaissa ja kuraisissa vaatteissa. Kädetkin tuli huuhtaistua syöksytorven alla, joten jokin kurraleikeistä innostuva lapsi sisälläni nautti tilanteesta hyvinkin paljon.

Mutta jos lauantai olikin hämärän syksyinen ja sateinen, niin onhan tuo valo ja aurinko onneksi taas palannut syyskuutakin ilostuttamaan. Niin kivaa kuin välillä onkin nauttia hämyisestä sadepäivästä, en ihan vielä ole valmis luopumaan valosta. Oikeastaan en luopuisi siitä ollenkaan, mutta Suomessa kun ollaan, tähänkin asiaan pitää jollakin tasolla valmistautua. Henkilökohtaisesti oma valmistautumiseni on pitänyt tähän asti sisällään uusiin kirkasvalolamppuihin tutustumista. Kohta 15 vuotta vanha valonlähteeni alkaa olla jo melkoisen tehoton. Jos teillä on vinkata joku hyvä kirkasvalolamppu (mielleellään tuollainen uusi LED), niin otan vinkit ilolla vastaan.

Koska meidän omenapuut on vielä sen verran pikkuisia, että omeanoiden suhteen ollaan kaukana omavaraisuudesta, ollaan kuskattu tänäkin vuonna omppuja mummulasta. Lähinnä niitä on tullut syötyä ihan sellaisenaan, mutta tällä hetkellä keittiön pöydällä on aineksia omenagranolaan. Jokunen omppu päätyy myös uuniin kuivumaan ja saa ehkä päälleen hennon kanelihunnun. Tulee muuten samalla kiva huonetuoksu. 🙂

Oikein mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!


2 Responses to “syyskuu”

  1. Tunnelmallisia kuvia tähän syyskuun alkuun, kiitos <3

    • Syksyn tunnelmassa on jotain tosi kaunista. ❤️ Ehkä se on se kotiin käpertyvä olotila joka ainakin näin sadepäivänä vie ihan totaalisesti mukanaan. Kun voisi vain sulkeutua omiin oloihinsa teekupin ja kirjan kanssa! 🙂

Kommentoi