täältä tullaan joulukuu (ja viikonloppu)

30.11.2018

Wohoo! Tässä kohtaa uskaltaa kai jo tuulettaa: Marraskuu on selätetty, tervetuloa joulukuu!

Mietin aamulenkilläni, että tuo kovassa tuulessa juokseminen oli vähän kuin vertauskuvallista pinkomista. Ensimmäinen puolikas sisulla tuulen läpi, kuin marraskuuta vastaan taistellen. Ja kotiinpäin sitten askel kevyenä ja myötätuulen avittamana. Samoin kuin joulukuu antaa loppuvuoden pimeydelle oman kevityksensä. Tai ainakin vie ajatukset pois siitä pimeydestä.

Kaivoin tänään vintiltä  lasten kalenteritontut ja muutkin nisset ja nasset. Lapsille sanoin, että huoneet pitää siivota illan aikana tiptop kuntoon, tai tonttujen taskut pysyvät vastedeskin tyhjinä. Ihana joulu joka mahdollistaa perinteiset kasvatusmallit. Uhkailu lahjonta ja kiristys – minne joutuisinkaan ilman teitä!!!!

Kuin palkinnoksi marraskuun voittamisesta mulla on onneksi tänään ne pikkujoulut. Hyvää seuraa ja hyvää ruokaa. Oikein loistava tapa juhlistaa virallisen joulun odotuksen alkamista. Ylipäätään ihana tapa päättää viikko ja aloittaa viikonloppu. Vielä pitäisi pikkujoululahja kääräistä paperiin ja sitten saakin jo alkaa tehdä lähtöä. Onni on juhlat, jotka alkavat niin aikaisin, että nukkumaan ehtii vielä saman vuorokauden puolella!

Nappasin kaupasta pari ihanaa leikkoamaryllista alkavan viikonlopun ja ensimmäisen adventin kunniaksi. Huomenna laitetaan sitten enemmän joulua esille. Joulukuusellekin pitää ehkä miettiä paikka uudestaan, koska se olkkarin kirjakaappiprojekti valtasi perinteisen kuusen paikan. Vaikka toisaalta ne kirjat on edelleen siellä kaapissa ihan vain tungettuna ja ängettynä, joten kuusi voisi jopa kivasti peittää sen tilanteen. No, pitää miettiä! Tai sitten vaan viedä loppuun se elokuussa aloitettu homma! 😀

Mutta nyt toivottelen oikein ihanaa alkavaa viikonloppua ja perjantai-iltaa.

Puspus! ♡

 


Kommentoi