Hei hei maaliskuu…

31.3.2019

Sunnuntaita, ja hei, maaliskuun viimeistä!

Me ei sitten ihan niin helpolla sen mahataudin kanssa päästykään, ja viikonloppuna tuli jälleen pestyä lattioita, seiniä ja sellaista muuta kivaa. Luulin jo, että pääsin taudista itse, mutta ehkäpä sekään ei nyt mennyt ihan yhdessä illassa. Himputin ärsyttävä tauti, sanonpa vain!

Tänään ollaan pidetty sellaiset koko perheen talkoot ja yritetty siivota kotia vähän muutenkin kuin vain vatsatautia pesemällä. Mistään kevään suursiivouksesta ei tosin voi puhua, mutta onpahan ainakin isommat rojukasat purettu ja uusi viikkokin on mukavampi aloittaa siistimmässä kodissa. Koska tilanne on mikä on, mulla ei ole mitään uutta kuvamateriaalia, joten loppuvan maaliskuun (ja alkavan huhtikuun) kunniaksi lisää keväistä kuvasaldoa kasvihuoneesta.

Olen myös ollut taas tosi ahkera Pinterestin käyttäjä, ja pinnaillut kivoja juttuja esimerkiksi kansioihin outdoorväxthus – greenhouse – kasvihuone ja come to my garden

Nyt toivottelen kuitenkin mukavat sunnuntai-illat. Itse ajattelin painua pahnoille heti, kun vain pääsen.

Kivaa uutta viikkoa ja alkavaa huhtikuuta!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


4 Responses to “Hei hei maaliskuu…”

  1. Avatar Elisa sanoo:

    Ihanat maisemat teidän kasvihuoneesta! 😍 Näkyy varmaan pitkälle sieltä? Paranemista ja tsemppiä tauteihin!

  2. Avatar Jenni sanoo:

    Ihan asiasta toiseen; minkä kokoinen sun H&M Morris & co mekko on? Onko koot normeja/pieniä/reiluja? Etsin samaa mekko eBaysta mutta voi tuota koon arpomisen vaikeutta.. kiitos jo etukäteen!

    • Mulla 42, mutta mulla ei ole mitään normikokoa, kun joudun aina pituuden vuoksi ottamaan sen, mikä jotenkin sopii. Mutta siis varmasti noin muuten tuosta olis mennyt 36-38, paha sanoa, mutta veikkaan, että tässä koot pitävät kutinsa.
      Ne housut on sitten toooosi pientä kokoa. Mulla normi 36-38 ja nämä myös 42 tai 44 ja siis ihan leveyden vuoksi. Ne on tosi hassun malliset, koska on mulle myös tarpeeksi pitkät. Eli jos malliston kokoja jossain parjataan, niin veikkaan, että se johtuu just noista housuista.