Heipsan!

Eikö olekin hassu juttu, että joka kesä (ja tarkoitan nyt ihan tosissani joka kesä) sade saapuu pionien parhaaseen kukinta-aikaan. Oli kyseessä sitten sateisempi kesä, tai kesä jona sadetta oikeasti ihan odotellaankin. Juuri kun pionipenkki on kukkeimmillaan tulee sade. Aivan varmasti, joka himputin kesä!

No ei sillä, sitä sedetta on kyllä ihan oikeasti odotettu ja sitä maa todellakin tarvitsi ja kaipasi. Mutta onhan se vähintäänkin surkuhupaisaa, että pisarat hakkaavat samalla kukkaloiston. Onneksi meidänkin pihassa kasvaa eri aikoina kukkivia lajikkeita, joten ihan ei nyt pionittomaksi jääty, mutta tämä upea valkoinen kukka on nyt muisto vain. Siis ulkona, maljakossa ilo jatkuu vielä hetken.

Kuvissa siis todennäköisesti viimeiset yksilöt tätä lajiketta. Vaaleanpunainen jatkaa onneksi edelleen terhakkana ja jotenkin toivon, että vielä huomennakin olisi mahdollisuuksia poimia kimppu tai kaksi. Mietin myös, että joka vuosi pionien lakastuminen aiheuttaa jonkinlaista surua ja luopumisen tuskaa, mutta tänä vuonna lohduttaudun sillä, että onhan mulla ne daaliat! Vähän kuin toiset juhlat samalle kesälle. 🙂

Täällä kolean harmaa päivä on otettu rennosti. Ajattelin, että jos oikein innostun, voisin jopa siivota yhden vaatekaapin ja ehkä sipaista alkuun myös projektia vaatehuone. Mutta en innostunut. Onneksi kesää (ja ehkä sadepäiviäkin) on vielä jäljellä. Tehokkuutta tärkeämpää on kuitenkin ollut rento oleilu kirjojen parissa. Ja nyt pitäisi kai koputtaa puuta, mutta rentoutta ja lukemista edesauttaa myös se, että lapset tuntuvat tänä kesänä tulevan paremmin toimeen keskenään. Toki aina jotain kinaa löytyy, mutta noin ylipäätään nyt taitaa olla just sopiva ikä molemmilla yhteiseen seurusteluun ja tekemiseen.

En tiedä olenko ihan pöhkö, mutta jotenkin tällaiset laiskat sadepäivät on aika ihania. Ehtiihän sitä sitten taas olla energinen neiti kesäheinä.

Tunnelmallista iltaa.

 

Tv medialainassa / Samsung