kunhan tässä harjoittelen

26.7.2019

Moikka ja ihanaa perjantai-iltaa!

Tehtiin lasten kanssa täystyhjennys ja kannettiin kasvihuoneesta kaikki ulos. Ei tosin ihan huvin vuoksi, vaan koska kasvihuoneen muuri oli tarkoitus vihdoin huomenna laittaa kuntoon. Kalusteita kannettiin kuistille ja ulos, samoin kasveja. Ja juuri kun oltiin saatu hommat tehtyä ja hikisenä suuntasin kohti suihkua, ilmoitti mieheni, että se rappaus meneekin ensi viikkoon. Sinänsä ihan ymmärrettävää, koska pelkästään tuo kasvarin tyhjennys tällä kelillä on melko hikistä puuhaa, emmekä suinkaan halua kontollemme työmiehen lämpöhalvausta. Eli tässä nyt odottelen illan viilenemistä ja sitä, että saan kantaa ainakin osan tavaroista takaisin kasvihuoneeseen. Mutta harjoiteltua tuli ja tyhjennys onnistuu ihan mallikkaasti yhdeltä naiselta ja kahdelta lapselta. 🙂

Tuo muurin käsittely on ollut jo vähän sellainen vitsi, ja ollaan naurettu, että onkohan se valmis vielä kymmenkään vuoden päästä. Mutta kyllä mä nyt siihen luotan, että se tulee ensi viikolla valmiiksi. Ykit on valmiina ja ei tarvita kuin tekijä. Ja päädyin jopa samaan sävyynkin, minkä valitsin jo viime vuonna. Täytyy vain toivoa, että se on niin hieno kuin mitä mielessäni kuvittelen. Esimerkiksi tuota ylähyllyä ei olisi tietenkään tarvinnut tyhjentää, mutta koska muuria voidaan vielä joutua hiukan pölyttämään, ajattelin, että lopputuloksen ehkä kruunaisi huolellinen ikkunoiden pesu.

Me istuttiin eilen iltaa tyttöporukalla ystävän mökillä. Tulin kotiin vasta puolen yön jälkeen ja sain ihastella pimeyttä. Tänään lähdettiin lasten kanssa heti aamupäivällä rannalle. Nyt alkaa olla sellainen fiilis, että pitäisi elää ihan koko ajan kuin viimeistä kesäpäivää. Kohta tämä ihanuus loppuu, ja nyt on nautittava ja imettävä itseensä ihan kaikki. Tekisi mieli valvoa tänäänkin ja katsella pimenevää kesäiltaa, mutta rehellisyyden nimissä, ei minusta taida siihen olla.

Mutta nyt kiikuttamaan huonekaluja takaisin kasvariin. Ensi viikolla uusi yritys. 😀

Ihanaa keäistä viikonloppua. Nautitaan helteestä ja auringosta. ♡

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


2 Responses to “kunhan tässä harjoittelen”

  1. ida ihana says:

    Toi on kyllä niin ihana projekti!:) Ja varmaan vielä ihanampaa, kun voi harjoitella ja puuhailla ystävien ja perheen kanssa <3
    Mukavaa viikonloppua!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

Kommentoi