täydellisen lauantai-illan resepti

03.8.2019

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡


4 Responses to “täydellisen lauantai-illan resepti”

  1. Avatar Eevuli sanoo:

    Hei,
    En muista onko asia joskus mainittu blogissa mutta mistä teidän sohvapöytä on hankittu?

    • Se on itse tehty. Tai siis mies teki, minä vain suunnittelin. Puutavara on vanhan koulun purettua lattiaa. Vähän nostalgiaa siis :)

  2. Avatar Emmi sanoo:

    Hej!

    Mulla kans odottelee yksi kappale rottinkikeinuja, mikä täytyis hioa ja lakata. Oisko sulla näppäränä antaa jotain niksejä siihen? :-) oon itse vielä lapsen kengissä näissä hommissa, mutta kiva olisi oppia!

    • Moikka!

      Kuule se mun rottinkikeinu oli niin kamalassa kunnossa, että en ole saanut aikaiseksi edes aloittaa. Vaatisi tosi paljon käsityötä, että sen hioisi kuntoon. En tiedä jaksanko. Ainakaan nyt. Mutta siis ihan hiekkapaperin avulla ja käsin olin ajatellut sen hoitaa. päälle väritön lakka. Katsotaan miten käy, saanko aikaiseksi, ja kestääkö se edes enää ihmisen painoa. :D