Joulun kauneimmat lahjat – Sensai

17.11.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Sensai ambassador & Indieplace


Hei ihanat!
Eletään sitä aikaa vuodesta, kun ihonhoidon ja kosteutuksen merkitys on mitä suurimmillaan. Lempeä ja hellä, mutta myös huolellinen ihonhoito pelastaa talvelta ja lämmityskauden rasitukselta. Tässä kohtaa vuotta kaunistautumisen rituaalit hoitavat ihon lisäksi myös mieltä, ja itseensä kannattaa panostaa paitsi ulkoisten, myös sisäisten asioiden vuoksi. Tänään laitetaan pakettiin kaupallinen yhteistyö Sensain kanssa. Mitä vuoden aikana jäi mieleen; vinkit, oivallukset ja suosikkituotteeni. Samalla kääräistään pakettiin myös joulun kauneuslahjat. Niin, ja onpa postauksen lopussa myös arvonta.

Sensain tuotteissa käytetään aikanaan vain keisarillisen perheen käytössä yksinoikeudella ollutta Koishimaru-silkkiä, joka on kaikkein ylellisin silkkilaatu. Koishimaru-silkki  on silkkilaaduista ainoa, joka pystyy edistämään ihon omaa hyaluronihapon syntyä ja se on perustana kaikessa Sensain ihonhoidossa. Yksi vuoden aikana kokemistani suurimmista oivalluksista onkin ollut se, että kosteuttavien tuotteiden ei tarvitse olla paksuja ja kermaisia toimiakseen. Laadukas tuote voi olla samaan aikaan silkinkevyt ja silti ravita ja kosteuttaa ihoa tunnista toiseen ja aamusta iltaan.

Sensain vuoden 2019 uutuus on ollut Absolute Silk -linja, jossa tiivistyy äärimmilleen juurikin Koishimaru-silkin teho. Kirjoitin sarjan Micro Mousse Treatment -hoitovedestä täällä ja sarjan kosteusvoiteista täällä. En tiedä onko kyse siitä, että olen hellinyt ihoani vuoden alusta saakka, vaiko näistä uutuustuotteista, mutta Absolute Silk Sarjan käytön aloittamisen jälkeen ihoni on saanut takaisin kimmoisuutta ja hehkuaan. Ihon sävy ja pinta ovat tasoittuneet, ja ensimmäistä kertaa vuosiin, olen tyytyväinen kasvoihini jokailtaisen puhdistus- ja kosteutusrituaalin jälkeen.

Sensain joulun lahjapakkauksista yksi pitää sisällään juurikin Micro Mousse Treatment -hoitoveden, sekä matkakoon omasta suosikistani, Absolute Silk Cream -voiteesta.

Myös Sensain kosmetiikka perustuu silkin kosteuttavaan vaikutukseen ja peittämisen ja korostamisen lisäksi meikillä on tarkoitus myös samanaikaisesti hoitaa ihoa. Sensain meikkivoiteissakin keveys on kaiken perustana ja peittävyys syntyy kevyillä tuotteille. Kirjoitin Sensain meikkituotteista ja aikuisen naisen arkimeikistä viime kuussa, ja postauksen voit lukea täältä.

Yhteen joulun lahjapakkauksista Sensai on laittanut paitsi superihanan minikokoisen Lash Volumiser Mascaran tutulla 38°C -ominaisuudella, sekä Glowing Base -meikinpohjustustuotteen, joka kosteuttaa ihoa meikin alla ja pitää ihon raikkaan näköisenä koko päivän. Nimensä mukaan pohjustustuote heijastaa valoa tasoittaen ihon pintaa ja luoden kasvoille tervettä hehkua. Superkevyeen meikkiin riittääkin hipaisu pelkkää pohjustustuotetta kasvon korkeimmille kohdille.

Tässä kohtaa pitää myös mainita Sensain tuoksut (EdP ja EdT). Suihkaisin itse tuoksua taannoin sellaiseen paperiseen testilappuun ja laitoin lapun sen jälkeen käsilaukkuuni tarkoituksenani tuoksutella sitä vielä kaikessa rauhassa kotona ja vähän myös kysellä makutuomarin mielipidettä. Ja voi ihana, miten rakastankaan tätä tuoksua! Olin niin onnellinen kun sen kevyt henkäys säilyi vielä pitkään laukussani. Suosittelen tutustumaan! Ja hei, yksi ihana juttu, jonka opin alkuvuodesta Sensain koulutuksessa. Filosofiaan nimittäin kuulu, että tuoksu lisätään vartalon takapuolelle, kuten niskaan tai yläselkään. Tämä perustuu siihen, että kohtaamme ihmisen ennen tuoksua.

Kokeile ihmeessä myös Sensain virtuaalista meikkityökalua!

Aivan ensimmäisessä Sensai-postauksessani kirjoitin Sahosta, eli Sensain ihonhoitorituaalista. Kaksivaiheisessa puhdistuksessa ja kaksivaiheisessa kosteutuksessa on tarkoitus alustaa ja puhdistaa iho vastaanottamaan kosteutusta ja tietenkin kosteuttaa ja suojata iho. Itse pidän Sensain tuotteissa siitä, että päivään ja yöhön ei tarvita erillisiä voiteita, vaan samoja tuotteita voi käyttää aamuin ja illoin. Jo ennestään tuttu ja käytössäni ollut Sensain Milky soap pysyy edelleen suosikkilistallani. Sen supervaahto paitsi puhdistaa viimeisetkin meikinrippeet, myös kevyesti kuorii ihoa ilman mekaanista hankausta. Vuoden ajan olen myöskin kuorinut ihoani viikoittain  Sensain Silk Peeling Powderin näytepakkauksella, mikä kertoo tuotteen riittoisuudesta. Puuterista veden kanssa pyöritetty vaahto poistaa kuollutta ihosolukkoa ja kuorii ihoa ilman minkäänlaista hankausta ja on yksi ehdottomasti lempparituotteistani. Varsinkin nenän ja suun seutu kirkastuu kuorinnalla ja hellävarainen tuote tasoittaa ihon sävyä sen sijaan, että saisi kasvot punoittamaan.

Kolmas Sensain joulun lahjapakkauksista pitää sisällään minikokoisen Lash Volumiser Mascaran, sekä Cellular Performance Mask -naamion. Naamio rauhoittaa, raikastaa ja kosteuttaa ihoa. Se hellii ja hoivaa väsynyttä ihoa ja ikäänkuin antaa viimeisen silauksen täydelliselle ihonhoitohetkelle. Naamiota voidaan käyttää ihon herättämiseen aamulla, mutta myös koko yön vaikuttavana tehohoitona. Jälkimmäinen käyttötapa on ollut viime päivinä aivan loistava flunssan väsyttämälle ja nenäliinan karhentamalle iholleni.

Vielä viimeisen kerran saan kunnian ilahduttaa jotakuta Sensain ylellisillä tuotteilla ja tällä kertaa arvotaan kolme kappaletta (3 kpl) Absolute Silk -linjan joululahjapakkauksia.

Kerro kommenttiboksissa mikä Sensain tuote on herättänyt eniten uteliaisuuttasi viimeisen vuoden aikana tai vaihtoehtoisesti, mitä tuotetta olet testannut tai mihin tuotteeseen olet ihastunut. Vastaamalla kysymykseen voit voittaa Absolute Silk -lahjapakkauksen (Absolute Silk Micro Mousse Treatment ja Absolute Silk Cream (matkakoko)). Palkintoja arvotaan kolme kappaletta yksi lahjapakkaus on arvoltaan 169€.

Arvontaan voit osallistua 24.11. asti. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Viimeistään nyt on hyvä aika liittyä myös Sensain VIP-klubiin!  Sensai-klubilaisena saat etuja, tapahtumakutsuja ja ennakkonäytteitä. Lisäksi saat valita lahjatuotteita 10
prosentilla ostamiesi kymmenen tuotteen euromäärästä. Ja hei, joulukampanjassa ostoksista saatavat pisteet tuplaantuvat 2.12.-23.12. välisenä aikana ladatuista Sensai ostokuiteista! Liity klubiin täällä.

Sensain tuotteet ovat saatavilla Stockmannilta, Sokoksista ja Sokos Emotioneista.


119 Responses to “Joulun kauneimmat lahjat – Sensai”

  1. Avatar PiiaK sanoo:

    Minun suosikkini on cellular Performance mask, mutta haluaisin ehdottomasti Absolutely silk creamiin.

  2. Avatar Miia sanoo:

    Micro Mousse Treatment on herättänyt mielenkiinnon. Sokoksella olen tuotetta kokeillut kädelle, tuntui ihanalta. Mutta en ole vielä ostanut.

  3. Avatar Susan sanoo:

    Hei, silk cream voide kiinnostais☺

  4. Avatar Anu sanoo:

    38 ripsaria olen käyttänyt pitkään ja nyt olisi mukava tutustua ihonhoitotuotteisiin!

  5. Avatar Suvi sanoo:

    Sensai Silky Purifying Mud Soap vaahtoava puhdistusvoide ja -naamio 125 ml. on lemppari tuote tällä hetkellä.

  6. Avatar Tintti sanoo:

    Heippa, tuo uutus Absolute silk micro mousse on kiinnostava. Yritin päästä ko. tuotteen testaajaryhmäänkin😂 vielä en ole investoinut tähän, mutta ehkä sitten vaikka itselle joululahjaksi tänä vuonna.

  7. Avatar Minna sanoo:

    38-mascara on ollut paras, koska minulla on harvat ripset, niin se levittyy kauniisti ja siinä on hyvä harja.
    Kiinnostunut olen Absolute Silk creamista, koska haluan kosteuttavan, mutta kevyen voiteen

  8. Avatar Sanna sanoo:

    Glowing base on ihana tuote, ripsari ja huulipuna löytyy myös💕

  9. Avatar Nea sanoo:

    Ripsiväri kiinnostaa 😊

  10. Avatar Miia sanoo:

    Sensai cleansing oil on sellainen, jota pitää kyllä päästä testaamaan :)

  11. Avatar Annuup sanoo:

    Sensain kasvovoiteet ja putsarit tuttuja luottotuotteita, seerumit ja silmänympärysvoiteet himottelis testata 😊

  12. Avatar Marjo sanoo:

    38 ripsarit ovat suosikkejani. Sensain voiteita en ole vielä koskaan kokeillut, ne kiinnostavat kovasti.

  13. Avatar Tanja sanoo:

    Glowing base kiinnostaa ✨💫ja tykännyt 38 ast mascarasta 😍 -Tanja

  14. Avatar Heleena sanoo:

    Sensai Flawless satin foundation on löytö ja sulautuu upeasti iholle.

  15. Avatar Soili sanoo:

    Olen kerran ostanut Osakassa Sensai tuotteita, hyviä olivat. Nyt olisi kiva voittaa uusia!

  16. Avatar Suvili sanoo:

    Cellular Performance Mask on ollut suosikkini, tosi tehokas!

  17. Avatar Em sanoo:

    Juuri tämä Absolut silk -sarja kiinnostaa ilolla ja uteliaisuudella; sitä en olekaan vielä lainkaan kokeillut!

  18. Avatar Mia sanoo:

    Sensain meikki- ja ihonhoitotuotteet ovat huippuja! Minua kiinnostaisi kokeilla Cellular Performance Maskia :)

  19. Avatar Tuula sanoo:

    En ole Sensain tuotteita vielä koskaan testannut. Olisi kiva kokeilla. Varsinkin silkkinen cream voide kiinnostaa.

  20. Avatar Sari sanoo:

    Sensain ripsaria käyttänyt mutta muut tuotteet vielä kokeilematta eli mieluusti arvonnassa mukana 🤗

  21. Avatar Laura sanoo:

    Sensai ripsiväri tuttu ja tykätty. Nyt pienen pojan äitinä minua kiinnostaa kotona tehtävä hemmottelu eli Sensain ihonhoito tuotteet kuulostaa ihanalta.

  22. Avatar Karla sanoo:

    38-ripsari on kiinnostanut jo ikuisuuden, ehkä tänä jouluna saan sen itseltäni lahjaksi :D

  23. Avatar Jenna P sanoo:

    Sensain ripsari on ollut luotto ripsivärini vuosia, nyt olisi kiva tutustua ihonhoitotuotteisiin.

  24. Avatar Heli Heinonen sanoo:

    Absolute silk micro mousse kiinnostaisi, ja monet muuutkin tuotteet toki :)

  25. Avatar Anna sanoo:

    Vain meikit ovat tuttuja, ihonhoitotuotteita olisi ihana kokeilla!

  26. Avatar Tanja sanoo:

    Puuteri, meikkivoide ja 38- ripsari tuttuja. Ihonhoito tuotteet kiinnostavat kovasti.

  27. Avatar Mari sanoo:

    Ihania on niin monta mutta ykkösenä supermoist emulsion.

  28. Avatar Pia sanoo:

    On niin monta ihanuutta, joita tekisi mieli kokeilla. Ihonhoitotuotteet niitä haluaisin ehdottomasti kokeilla.

  29. Avatar Tuija sanoo:

    Hei. Hoitovaahto ja kosteusvoide on minun toive 👍

  30. Avatar Milla sanoo:

    Milky soap kiinnostaisi

  31. Avatar tyttö sanoo:

    Hei! Ihan kaikki kiinnostais. Uusi tuotemerkki minulle.

  32. Avatar Niina Lundgren sanoo:

    Kaikki Sensain voiteet kiinnostavat, koska en ole niitä koskaan kokeillut. Mukana arvonnassa ehdottomasti :)

  33. Avatar Marika sanoo:

    Cellural Performance Mask-tuotetta olisi kiva kokeilla.

  34. Avatar Riikka sanoo:

    Micro mousse kosteusvoide kuullostaa ihanalta. Sitä haluaisin kokeilla.

  35. Avatar Sirkku sanoo:

    Olen kokeillut vain ripsiväriä mutta kyllä tämä hoitosarja todella kiinnostaa. Seerumia ehkä eniten haluaisin kokeilla!

  36. Avatar Barbara sanoo:

    Sensai 38 ripsari on huippu vuodesta toiseen ja ihonhoidon tuotteet kinnostavat myös

  37. Avatar Noora sanoo:

    Glowing base,translucent loose powder ja flawless satin foundation hyväksi havaittuja. Ihonhoitotuotteet absolute silk sarjasta kiinnostaisivat…

  38. Avatar Kiia sanoo:

    Sensai 38 -ripsiväri on tuttu tuote :-)

  39. Avatar Päivi Englund sanoo:

    Arvonnassa mukana, ihonhoitotuotteet kiinnostavat kovasti, eivät ole tuttuja entuudestaan, t Päivi

  40. Avatar TPJ sanoo:

    38-maskara on ikisuosikkini!

  41. Avatar Satu sanoo:

    Moikka,
    En ole kokeillut Sensain ihonhoitotuotteita, mutta nuo kiinnostaisivat kovasti. Samoin tuuheuttava ripsari :)

  42. Avatar Christa sanoo:

    Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powder entsymaattinen kasvojenkuorinta on ihan best!

  43. Avatar Ellen sanoo:

    Silk cream kiinnostaa todella paljon. Olisi ihana päästä kokeilemaan Sensain tuotteita. Ne ovat harmi kyllä niin kalliita, etten itse pystyisi koskaan hankkimaan.

  44. Avatar Mirka sanoo:

    Kuulostaa niin ylellisiltä kaikki, mutta seerumit ja kosteusvoiteet ovat tuotteita, joita iho tällä hetkellä eniten janoaa. Muistan lämmöllä Kanebon aikaisia tuhkimotippoja, jotka toivat arkeen luxusta :). 38’ripsari on käytössä, myös hoitotuotteita kokeilisin todella mielelläni :).

  45. Avatar MarjaStiina sanoo:

    Sensain tuotteista olen käyttänyt ripsivärejä.Kokeilla haluaisin kaikkia tuotteita,mutta ensi lähtöön Micro mousse treatmenttiä ja Sensai Silk peeling powderia.

  46. Avatar Anneli sanoo:

    Puhdistus tuotteet ja seerumi

  47. Avatar NeeaM sanoo:

    Olen tutustunut tänä vuonna parhaiten Sensaihin heidän ripsientaivuttimien myötä – niitä en toisiin enää vaihtaisi! Kosmetiikka ja ihonhoito ovat kyllä herättäneet myös uteliaisuuteni💕😊🍀

  48. Avatar Miina sanoo:

    38 ripsari on tuttu, ihonhoito tuotteita olis kiva testata.

  49. Avatar JuliaLaura sanoo:

    Sensain tuuheuttavaa ripsiväriä on todella paljon kehuttu ja sitä olisi kiva päästä testailemaan. Kuitenkaan ei ole vielä omaan meikkipussiin eksynyt. :-)

  50. Avatar Teija sanoo:

    Sensain tuotteet eivät ole lainkaan tuttuja ennestään, mutta absolut silk voide ja pusari kuulostaa ihanilta!

  51. Avatar Maija sanoo:

    Kanebo 38-perusripsarin vannoutuneena fanina ostin tänä vuonna ekaa kertaa saman sarjan separating and lenghtening-ripsarin ja voi pojat se jos mikä oli rakkautta ensikokeilulla.

  52. Avatar Henna sanoo:

    Tykästyin tuotteeseen bronzing gel. Ehdottomasti jää itselle käyttöön jatkossa tämä tuote.

  53. Avatar Odessa sanoo:

    Micro mousse vaikuttaa sellaiselta, että ihoni tykkäisi!

  54. Avatar Mira sanoo:

    Milky soapia haluaisin kokeilla.

  55. Avatar J onna sanoo:

    Silk Micro mousse herätti mielenkiinnon!

  56. Avatar Saara L. sanoo:

    Olen testannut ainoastaan Sensain meikkivoidetta. Nämä kuulostaa niin ihanilta!

  57. Avatar Sanni sanoo:

    Kaikki kosteuttavat ihonhoitotuotteet kiinnostaa, koska nykyisillä patukan tuotteilla on saa ihoani pysymään riittävän kuivana pakkaskeleillä :( täytyy nyt tutustua näihin, jospa löytyis apu erittäin kuivalle iholle!

  58. Avatar Johanna sanoo:

    Olen viime aikoina innostunut kovasti hoitovesistä ja siksipä Micro Mousse Treatment -hoitovesi innostaisi kyllä kovasti.

  59. Avatar Päivi vuori sanoo:

    Ripsari kiinostaa kilpailu enemmän olenko nyt mukana eli onko oikea paikka tälläkertaa?

  60. Avatar Elina sanoo:

    Vain meikit tuttuja, kiinnostunut kokeilemaan myös ihonhoitojuttuja.

  61. Avatar Janni sanoo:

    Absolute Silk Cream houkuttelee hurjasti !

  62. Avatar Leena_L sanoo:

    Absolute silk cream kiinnostaisi, kun poskieni iho on muuttunut niin kuivaksi syksyn tultua.

  63. Avatar Marine sanoo:

    Silk cream voide kiinnostaisi itseäni, sarjan tuotteita en ole vielä kertaakaan kokeillut. Mutta olen kuullut vain hyvää joten olisi ihana päästä testailemaan. Itselleni tämä olisi ihana joululahja.

  64. Avatar Seijahannele sanoo:

    Sensai Cellular Performance Emulsion III Super Moist -hoitoemulsio <3

  65. Avatar Katri sanoo:

    Sensain irtopuuteri on ihanin ja paras puuteri mitä on ♥️ Sensain hoitotuotteet erityisesti essencet kiinnostaisivat.

  66. Avatar Marja sanoo:

    Sensain ripsiväri on ollut luottotuote. Nyt kiinnostaisi koittaa ihonpuhdistus- ja hoitotuotteita.

  67. Avatar Elviira sanoo:

    Moi! Tuo Cellular performance maski kiinnostaisi kuorinnan jälkeen. Ripsivärit ovat olleet käytössä jo reilu 15 vuotta.

  68. Avatar Marja sanoo:

    Ihana arvonta! Mulle tuttu Sensailta on ainoastaan ripsari mutta kaikki ihonhoitotuotteet kiinnostavat!

  69. Avatar Laura sanoo:

    38-ripsari on ollut käytössä teini-ikäisestä asti, melkein 20 vuotta. Etenkin kosteuttavien ihonhoitotuotteiden testaaminen kiinnostaisi tällä hetkellä.

  70. Avatar Marika Koski sanoo:

    Absolute Silk Micro Mousse Treatment – mutta koska en ole koskaan käyttänyt Sensai tuotteita, niin kiinnostaa kaikki :)

  71. Avatar Heidi sanoo:

    Ripsari ja huulipuna on tuttuja. Olisi kivaa päästä kokeilemaan myös muita tuotteita

  72. Avatar Nette sanoo:

    Olen käyttänyt ripsiväriä jo pitkään. Osallistun mielelläni arvontaan.:)

  73. Avatar Pia sanoo:

    Kaikki ihonhoitoon liittyvät tuotteet kiinnostavat. Jos pitää valita niin puhdistus tuotteet, kasvojen puhdistaminen iltaisin on se mikä valitettavan usein jää. Ehkä uusi tuote innostausi uusiin rutiineihin:)

  74. Avatar Marja Leena sanoo:

    Olen tilannut kaksi kertaa Sensai boksin jolloin päässyt tutustumaan ihaniin tuotteisiin.Silky Purifying Cleansing Oil ja Creamy soap ovat suosikkini, nyt kiinnostaa seerumi.

  75. Avatar Nanna sanoo:

    Peeling Powder ihan huippu. Hoitoveden haluaisin testiin

  76. Avatar Anu Arkimo sanoo:

    Absolut silk hoitovesivaahto kiinnostaa

  77. Avatar Marjo sanoo:

    Silk cream herätti mielenkiinnon, en ole sarjaan vielä tutustunut.

  78. Avatar Jarna sanoo:

    Kosteuttavat tuotteet kiinnostavat! Juuri tuo yhdistelmä, joka lahjapakkauksessa on, kiinnostaa. Ihon hellimiselle ja hoitamiselle on tarvetta.:)

  79. Avatar RiikkaE sanoo:

    Ripsari 38 ominaisuudella vaikuttaa testaamisen arvoiselta!

  80. Avatar Inka sanoo:

    Kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ripsaria Lash Volumiser Mascara 38 ja ihastuin siihen :)!

  81. Avatar EC sanoo:

    Joskus kokeilin 38 ripsaria, mutta ei sopinut mulle. Sen sijaan nämä ihonhoitotuotteet kiinnostavat <3

  82. Avatar Tuija sanoo:

    Sensai volumising 38 ripsiväri sekä jauhemainen kuorinta ovat suosikkeja, joita en vaihda. Tahtoisin kokeilla Sensain meikkivoidetta. Mukana arvonnassa. :)

  83. Avatar Amei sanoo:

    Sensain tuotteista meikinpoistoliina on ollut suosikkini jo pitkään.

  84. Avatar Irene Hurme sanoo:

    Cellural-naamio kiinnostais.

  85. Avatar Kirsi sanoo:

    Tuo Silk-sarja ylipäätään kiinnostaa.
    Ja tämmöisenä kuivaihoisena erityisesti
    se kosteusvoide. Voi olispa kiva voittaa
    näitä kokeiluun :)

  86. Avatar Johanna sanoo:

    (Absolute Silk Micro Mousse Treatment Kiinnostaisi eniten. Olen sitä hypistellyt monta kertaa Stockmannilla, mutta hoitovapaalla en ole raaskinut ostaa.

  87. Avatar Satu sanoo:

    Absolute Silk Creamiin haluaisin tutustua sekä tuuheuttava ripsiväri olisi varmaan kokeilun arvoinen.

  88. Avatar Sini sanoo:

    38-ripsari on käytössä. Olisi ihana kokeilla silk cream-voidetta.

  89. Avatar Tiia sanoo:

    Näin kuivaihoisena on pakko sanoa, että Sensai Silk Cream on ihana tuote ja muihin olisi ihana tutustua myös. Tää olisi mieletön joululahja itselle 💕

  90. Avatar Riinukka sanoo:

    Mascara +38c on vanha tuttu suosikkini, muihinkin kiinnostaviin tuotteisiin tutustuisin mielelläni.

  91. Avatar Melissa sanoo:

    Absolute silk micro mousse kuulostaa tosi hyvältä! :)

  92. Avatar Ella sanoo:

    Sensai milky soap kiinnostaa! Ja kiva arvonta muuten!😊

  93. Avatar MamaElena sanoo:

    Hei!
    Uusi juttu minulle tämä Sensai,mutta kaikki mikä yhtään kosteuttaa ihoa kiinnostaa talven ahdistaessa ja kuivattaessa. 😊

  94. Avatar Anne sanoo:

    Silk peeling powder ollut käytössä, ja on yksi lemppareista!😊

  95. Avatar JennaO sanoo:

    En ole testannut mitään, mutta Absolute Silk Cream viehättää minua! :)

  96. Avatar Maria sanoo:

    Silmänympärysvoide on ahkerassa käytössä ja useampaa muutakin tuotetta olen aikaisemmin käyttänyt. Hyvä merkki:-)

  97. Avatar Marjuska sanoo:

    Heippa,

    Olen katsellut tuotteita Stockmannilla, mutta en ole raaskinut ostaa. Ihoni on kuivunut kovasti viileämpien säiden tultua, joten Absolute Silk Cream – voide kuulostaa ihanalta!
    T. Marjuska

  98. Avatar Nina sanoo:

    Tuota Absolute silk micro mousse treatmentia olen halunnut kokeilla. Toisaalta olen aina pitänyt kaikista käyttämistäni Sensain tuotteista. Ensimmäisen lapseni saatua tuntuu, että iho kaipaa entistä enemmän huolenpitoa!

  99. Avatar Outiju sanoo:

    Naamio olisi täydellinen.

  100. Avatar Marjatta Kurkisuo sanoo:

    Sensai-tuotteista minulle on tuttu vain ripsiväri. Absolute Silk Cream kiinnostaa.

  101. Avatar Nelliina sanoo:

    Sensain ripsari 38C on ikiaikainen lempparini :)
    Mukana.

  102. Avatar kaisa sanoo:

    Kaikki tuotteet kiinnostavat. Erityisesti Absolute Silk Cream voide sekä meikkivoide kuulostaa lupaavilta!

  103. Avatar Krista sanoo:

    Seerumia haluaisin kokeilla ja muutkin Sensain ihonhoitotuotteet kiinnostavat.

  104. Avatar Mini sanoo:

    Cellular Performance Mask kiinnostaa kovasti, myös hyvä primer olisi haussa. Ikisuosikkini on Sensain mascara ☺️

  105. Avatar Myy sanoo:

    Ripsari on luottotuote. Glowing base kiinnostaa!

  106. Avatar Lena sanoo:

    Päivävoide kuulostaa ihanan ylelliseltä. Tuttua on kaksoispuhdistus.

  107. Avatar SAMP sanoo:

    Peeling powder kuulostaa mielenkiintoiselta ja siihen päälle kasvonaamio cellular mask 👌🏻 Tuttua on sensain puhdistustuotteet.

  108. Avatar Päivi sanoo:

    Sensain cleansing oilia olisi ihana kokeilla. Luulen, että se sopisi herkälle iholleni hyvin.

  109. Avatar Henna sanoo:

    Ripsaria olen kokeillut ja tykkäsin. Peeling powderia ja maskia täytyy päästä testaamaan ☺️

  110. Avatar Tanja sanoo:

    Silk-cream ja ripsiväri kiinnostelee 🙏🏻

  111. Avatar Marit sanoo:

    Kaikki kosteuttavat mahtavia, esimerkiksi silmänympärysvoide eye cream performance-sarjasta

  112. Avatar Noona S sanoo:

    Sensai milky soap :)

  113. Avatar Ee sanoo:

    Kaikkia ihonhoitotuotteita haluisin testata, tarvitsen erityisesti kosteutta talveen!

  114. Avatar Zeze sanoo:

    Ripsiväri kiinnostaa 🍀

  115. Avatar Jannika sanoo:

    Ripsiväri ja Absolute Silk Cream erityisesti kiinnostavat 🖤

  116. Avatar Tuula Lassas sanoo:

    Kaikki Sensai tuotteet kiinnostaa, olen kuullut paljon positiivista palautetta.

  117. Avatar Anni A sanoo:

    Päivävoide kiinnostaa!

  118. Avatar Satu sanoo:

    Herkkäihoisena tulee harvoin ostettua uusia tuotteita. Sensain Absolute silk cream kuulostaa ihanan ylelliseltä ja ihoa rauhoittavalta tuotteelta. Upea palkinto!