1. joulukuuta

01.12.2019

Seitsemäntoista vuotta. Niin kauan siihen meni, että sain olla meillä se, joka viritteli Jouluradion kuulumaan ja perusteli tarpeensa luoda joulutunnelmaa musiikin avulla. Jouluyö juhlayö pauhaa tälläkin hetkellä keittiön kaiuttimista, mutta tällä kertaa mieheni toimesta. Ihanaa! Tunnen jonkinlaista puhdasta riemua. Joskin kiitos kuuluu varmaan enemmän miekkosen eiliselle kirkkokonserttikeikalle, kuin omalle väsytystaktiikalleni,  mutta hei, lopputulos on se, mikä ratkaisee: Ensimmäinen adventti ja puolisoni haluaa kuunnella joululauluja! ❤️

Omaan viikonloppuuni on kuulunut vahvasti kuvaushommat, ja siitä kiitos valoisille ja lumisille pakkaspäiville. Sunnuntai-illan aion kuitenkin pyhittää ihan vain ensimmäisestä adventista nauttimiseen. Meillä poltetaan kynttilöitä ja juodaan glögiä. Ulkona tupruttaa taas lunta ja tunnelma on liki juhlava. Ihanaa, joulu on tosiaan tulossa!

Joulukuun ensimmäisen kunniaksi Instagramissa on myös ihana kirja-arvonta. Paula Mäkipellon Jotta minä muistaisin – Rivejä äidiltä. Kirja jota ei yksinkertaisesti pysty lukemaan kuivin silmin ja samalla teos, jonka jälkeen yksikään päivä ei ole vain tavallinen arkipäivä, päivä muiden joukossa. 

Ihanaa joulukuun alkua ja ensimmäistä adventtia. 🌟


2 Responses to “1. joulukuuta”

  1. Suvi says:

    Jaan tunteesi. Meillä tosin mies ei laittanut joululauluja soimaan vaan ehdotti äsken, että ripustettaisiiko joulutähdet ikkunaan <3

Kommentoi