2. joulukuuta – hei tonttu-ukot ja joulun perinteet

02.12.2019

Meinasin jokunen vuosi sitten tulla lynkatuksi äitinä, joka välittää vain joulukoristeiden ja sisustuksen yhteensopivuudesta, ei niinkään lasten joulumielestä. Huolena oli punaisen värin, ja ennen kaikkea tonttujen puuttuminen. No, blogissa ei aina näy ihan kaikki, mutta tarkkasilmäinen on voinut silti huomata, että meillä jouluaan viettää sama tonttuperhe vuodesta toiseen. Lisäksi on possuja useampaan lähtöön ja tietenkin lasten askartelemia joulukoristeita. Mutta mikä tärkeintä, ne ei ole täällä ainostaan lasten ilona, vaan tuomassa joulua yhtälailla minulle itselleni. Muistan lapsuudesta sen kostean varaston tuoksun, joka tuli aina joulun alla sisään yhdesssä joulukoristelaatikon kanssa. Se sekoittui ihanasti lumipestyjen mattojen tuoksuun ja kuuluu ehdottomasti lapsuuden parhaisiin joulumuistoihin. Ehkä juuri siksi nautin niin kovasti, kun tonttu-ukot kaivetaan kylmältä vintiltä sisälle lämmittelemään. Siinä on oma taikansa. Ja perinteissä, koska mulle joulu on pitkälti myös niiden vaalimista.

Tonttukalenterit olivat jossain kohtaa yläkerrassa ja roikkuivat lasten vaatekaappien kyljessä. Sitten niiden täyttäminen koitui ylitsepääsemättömän vaikeaksi, ja kalenteritontut oli pakko kantaa alakertaan. Jos illalla ei ehdi täyttää taskuja (olen iltaunisempi kuin lapset), aamulla on vielä toinen tilaisuus. Joskin mielikuvitusta tuollaisten taskujen täyttäminen vaatii – varsinkin esikoisen kohdalla. Onneksi hän näppärästi itse kertoi, että sinne voisi tänä vuonna ostaa jalkapallokortteja. Yritän myös täytää taskuja hyödyllisillä jutuilla kuten sukilla. Enää nuo eivät hurraa erilaisten hammasharjojen vuoksi, mutta joskus nekin olivat ihan hyvää kalenteriyllätystä.

Raitapaitaiselle tontulle tuli ikää 11 vuotta. Loppu armeijasta taitaa myöskin täyttää jo pyöreitä. Hankin nimittäin kalenteritontut 2009, eli esikoisen toiseksi jouluksi. Haaveilin silloin kovasti toisesta lapsesta ja ostin samalla myös tyttötonttukalenterin (kuulostaa muuten kauhealta ilman tonttu-sanaa :D). Vaan niin vuodet vierivät ja tonttutyttö oli ikään kuin minun talismaanini, kunnes se jouluna 2013 sai taskuihinsa pieniä hiuslenkkejä ja pinnejä. Muistan vieläkin kuinka onnellinen olin niitä ostaessani.

Kalenteritontut on ankkuroitu keittiöön, mutta muuten tonttuväki liikkuu melko vapaasti. Eilen ne kasaantuivat keittiöön seuraamaan tanssiesitystä, mutta jonkun voi joskus löytää sohvan nurkasta tai vällyjen välistä.

Niin kauniita joulukoristeita kuin nykyisin myydäänkin, niin kyllä ne rakkaimmat on silti niitä, joilla on tunnearvoa. Meidän joulukuusta ei koskaan pueta tiettyyn sävyyn tai tyyliin, vaan sen oksilla on aina myös muistoja ja aarteita vuosien takaa. Sillä vaikka muutenkin, niin varsinkin jouluna perinteet ja muistot ovat mulle erityisen tärkeitä.


4 Responses to “2. joulukuuta – hei tonttu-ukot ja joulun perinteet”

  1. Avatar Kaisa sanoo:

    Oi, tuo iso tonttukalenteri on kyllä hieno!

  2. Avatar Jonna sanoo:

    Hei,

    Ihana tunnelma. Mistä tuo kodikkaan näköinen matto on? :)