päivät pyjamassa ja vielä yksi leffa

27.12.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Viaplay


Vaikka varsinaiset joulupäivät jo ovatkin takana,  joulunvietto saa vielä jatkuu vapaapäivistä ja rennosta tunnelmasta nauttien. Arkihuolet on heitetty hetkeksi sivuun ja ylle on puettu Joulupukin tuomat pyjamat. Kera Joulupukin tuomien suklaiden, nyt nautitaan siitä, mihin tavallisessa arjessa ei ei aika riitä, eli rennosta ajasta sohvalle linnoittautuen ja koko perheen elokuvista nauttien.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa ja sen lopusta löydät myös kivan arvonnan!

Vaikka olen yleensä äärimmäisen tarkka vuorokausirytmin kanssa, meillä viimeisen viikon aikana vaihdettu vaihde totaalisen vapaalle ja telkkarin edessä on vietetty aikaa varmasti melkein saman verran kuin koko vuonna yhteensä. Ja mikäs sen parempaa, kun arjen taakka on vihdoin nostettu harteilta ja joulu on antanut sekä syyn, että luvan rentoon oleiluun. Vaikka Viaplayn tarjonnasta löytyy niin kiperiä murhia kuin toimintaakin, entinen nautin silti itsekin kevyestä tunnelmasta, joka ei liioin nostata verenpainetta. Mikä parasta, juuri tuollaiset leffat sopivat myös parhaiten jouluun ja koko perheen katsottaviksi ja pitävät yllä sopuisan tunnelman.

Maija Poppasen paluu, Itse Ilkimys elokuvat, Boss Baby, Joulupukkia pelastamassa, Frozen, suloinen Dumbo ja joulun varma klassikko Love Actually. Siinä joitakin meidän joulun suosikkeja. Ja hei, tänään 27.12.  Viaplaystä on katsottavissa myös vanhan Aladdin klassikon uusi elokuvaversio! Kun ei ole kiire minnekään, voi aina katsoa vielä yhden leffan. 🙂

Toki Viaplayn valikoimasta löytyy katsottavaa myös aikuisempaan makuun ja joitakin lempisarjojani mainitakseni nostan ainakin huikean Wisting -sarjan. Lisäksi meidän suosikeita sarjapuolelta on Bosch,Blindspot, Blacklist, The Enemy Within ja Stella Blomkvist. Myös elokuva Astrid on joulun pakko katsoa listallani.

Arvonta:

Kerro kommenttiboksissa teidän joulun leffasuosikit ja voit voittaa 2 kuukautta ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat – paketin pariin. Jätä kommenttisi viimeistään torstaina 2.1.2020 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Ihanan leppoisaa joulun jatkoa ja levollista alkavaa viikonloppua. Me uppoudutaan seurvaaksi Aladdinin maailmaan!


47 Responses to “päivät pyjamassa ja vielä yksi leffa”

  1. Katinka says:

    Star wars, Frozen, Ice age tuli katsottua lasten kanssa joulun aikaan. Lasten ikähaarukka oli 11-15 😊 ihanaa yhteistä aikaa ja hiukan herkkuja 😉

  2. Anna says:

    Meidän joululeffa suosikki on Yksin kotona -elokuvat. Myös kaikki ihanat Disney-leffat toimivat aina. 🙂

  3. Päivi says:

    Lapset tykkäsi Niko -lentäjän poika elokuvista, samoin joka joulun klassikot Yksin kotona-elokuvat nauratti edelleen.

  4. Kate says:

    Lasten suosikki tänä jouluna oli uusi Grinch. Ja oma vakkari on kyllä Holiday. 🙂

  5. Anne says:

    Lasten mielestä paras on Joulupukki ja noitarumpu. Itse katson joka vuosi Holidayn 🙂

  6. Eerik says:

    Frozen 2 käytiin eilen katsomassa ja oli huippu👍

  7. Elisa says:

    Frozen 2 ❤❄

  8. Elina says:

    Yksin kotona 1&2

  9. MariaK says:

    Kaikki jouluiset elokuvat ovat suosikkejani. Toivottavasti pääsen joululomalla leffaan katsomaan uuden kotimaisen jouluelokuvan, Täydellinen joulu, joka vaikuttaa hulvattoman hauskalta 🙂

  10. Satu says:

    Meillä lemppari on ollut Yksin kotona, Beethoven ja Joulupukki ja noitarumpu 🙂

  11. Heidi says:

    Ooo! Aladin oli kyllä hyvä. Voisin katsoa uudestaankin😊 itse tykkään Disneyn elokuvista, joten näin lomalla voisi pitää ihan maratonin! Tuota Dumboa en ole vielä ole nähnyt, joten se menee kyllä listalle😊

  12. Mia says:

    Joulupukki ja noitarumpu,sekä viiru ja Pesonen paras joulu ikinä

  13. Lau says:

    Yksin kotona -leffat 😊

  14. Kirsi R says:

    Suosikki on ehdottomasti Yksin kotona 1, mutta pidän myös Holidaysta. Suunnitelmissa on käydä katsomassa Frozen 2.

  15. vintagentti says:

    Love Actually ja Grinch kuuluvat meillä joululeffojen perinteisiin. Toki Yksin kotona -elokuviakin tulee katsottua.

  16. Hansu says:

    Perheen kanssa katsottiin tänä jouluna yhdessä Dumbo ja Love actually täytyy katsoa joka joulu❤️

  17. Jaana says:

    Frozen, uusi Leijonakuningas, New years eve sekä Yksin kotona elokuvat 📽

  18. Hanna says:

    Mitä tapahtui joulupukille on oma joulusuosikki ja lasten suosikkeja ovat Niko lentäjän poika sekä Viiru ja Pesonen -Paras joulu ikinä, se onkin katsottu jo kolmesti tänä jouluna 😄

  19. Mari says:

    Love Actually sekä Joulupukki ja noitarumpu.

  20. Tia says:

    The holiday pitää nähdä joka joulu ja nappulan uusi suosikki the grinch (piirretty)👍🏼

  21. Jonna says:

    Yksin kotona 1 ja 2 on parhaat! Toki tykkään kyllä kaikista jouluisista elokuvista 🙂

  22. Aija says:

    Disney-leffat

  23. Henna says:

    Koko perheen Joulutarina, itse tykkään the Holiday, tyttären uusi lemppari Spirit joulumielellä ❤️

  24. Maria M says:

    Yksin kotona ja Disney-leffat. Samu Sirkan joulutervehdys on perinne ja joka kerta Pikku aasi itkettää, vuosi vuodelta

  25. Laura says:

    Harry Potterit tulee katsottua aina jouluisin 🙂

  26. Niina says:

    Joulupukki ja noitarumpu ollaan katsottu nyt joulunaikaan. Dumbo oli myös ihana 😊

  27. Karoliina says:

    Yksin kotona – leffat ja Jane Austenin tuotantoon perustuvat elokuvat.

  28. Sari says:

    Yksin kotona 1&2 🙂

  29. Sini says:

    Yksin kotona kuuluu jouluun 🙂

  30. Eve says:

    Harry Potterit ovat aina hyviä! 🙂

  31. Lasu says:

    Yksin kotona -leffat on meillä lemppareita joulun aikaan, samoin Onnelin ja Annelin talvi.

  32. Miia says:

    Yksin kotona 1 ja 2 ja aikuisille Rakkautta vain ja Holiday!

  33. Annuli says:

    Meidän perheen leffasuosikit ovat olleet nyt joululomalla Harry Potterit😊.

  34. Js says:

    Tytön suosikkielokuva Frozen pyöri taustalla jouluaattona ja poika sai ekaa kertaa katsoa äidin ehdottoman joululempparin eli Yksin kotona 2:n! Love actually katseltiin ties monettako kertaa miehen kanssa, siinä on niin ihana joulutunnelma 🙂

  35. Satu says:

    Kävimme leffassa katsomassa uusimman Star Wars elokuvan, oli mainio!

  36. suffeliini says:

    Holiday ja yksin kotona 2 😀

  37. Yksin kotona 1&2 ja Holiday.

  38. Mini says:

    Yksin kotona 1 & 2 kuuluvat jouluun! Katsoimmekin molemmat yhdessä lasten kanssa. Itse haluaisin nähdä uuden Aladdinin 🤗

  39. Myy says:

    Oi Yksin kotona -leffat ehdottomasti!

  40. Henna says:

    Love Actually on lempparini ☺️

  41. SAMP says:

    Lasten kanssa katsoimme ensimmäistä kertaa yhdessä Yksin kotona elokuvat, oli niin hauskaa nähdä lastenkin ilo, kun pitivät leffoista! Tytön kanssa kävimme katsomassa tapaninpäivänä Frozen II ja sekin oli yllättävän hyvä 👍 haluaisin nähdä myös Harry Potterit, kirjat on jo luettu yhdessä lasten kanssa.

  42. Lena says:

    Rakkautta vain tulee aina joulun alla katsottua 🙂

  43. Tikru says:

    Kiitos mielelläni jatkaisin parin Viaplayn kesken jääneen sarjan kanssa 🙂 Ihan superia uutta vuotta kaikille1

  44. Sannamarianna says:

    Jumanjia katsottiin koko perheen voimin.

  45. Sonje says:

    The Holiday, Yksin kotona 1 ja 2 sekä Harry Potterit. Onnea uuteen vuoteen.

  46. Salli says:

    Samu Sirkan joulutervehdys on jokavuotinen joka on katsottu. Disneyn elokuvat myös.

  47. Marika says:

    Star Wars on tällä hetkellä tapetilla 🙂

Kommentoi