7,5 euroa ja lahja ilman hintalappua

27.1.2020

Maailmassa on varmasti miljoona asiaa, jonka suhteen voisi tuntea huonommuuden tunnetta. Miljardi sen jälkeen tulee äidiksi. Riittämättömyyden tunne ja itsesyytökset muuttuvat jossain kohtaa arkiseksi ja oman vaillinaisuutensa oppii hyväksymään. Ymmärtää, että kaikkea ei voi, ehdi tai pysty. Mulla on kuitenkin aina ollut yksi osa-alue äitiydessäni, jota en ole saanut hyväksytyksi, ja josta olen kantanut huonoa omaatuntoa. Ei se ole asia, joka vaivaa joka päivä aamusta iltaan, mutta juttu joka tulee mieleen katsellessani ihania vauvauintikuvia ja äitejä uittamassa lapsiaan. Nimittäin se, että minä en koskaan vienyt vauvojani vauvauinnille tai uimahalliin ylipäätään. En vauvoja, en taaperoita, enkä leikki-ikäisiä. Samasta syystä olen se, joka jättäytyy pois ystävien kesken saunomisesta ja vaihtaa vaatteensa vessassa lukkojen takana. Se joka joutuu ihan vain kasaamaan itsensä voidakseen mennä saunaan edes oman perheen kesken.

En ole koskaan ollut sinut itseni ja vartaloni kanssa, ja pääni sisällä on toki valtava määrä lukkoja asian suhteen. Tai no, ehkä joskus pienenä lapsena olen osannut hyväksyä itseni, mutta en edes muista sellaista aikaa. Vähäpukeisuus ja alastomuus ahdistaa, julkinen riisuutuminen ja peseytyminen tuntuvat kertakaikkisen mahdottomalta. Tiedän, jonkun mielestä ihan käsittämätön ajatus, mutta uskon, että en ole ainoa, joka painii saman ongelman kanssa. Kyseessä ei ole tahtotila, joka ravistetaan pois mielestä vain sillä, että tuollainen ajattelu on aivan typerää. Uskokaa pois, sitä on yritetty!

Viime syksynä koin jonkinlaisen herätyksen asian suhteen kun aloin miettiä, minkälaisen kuvan annan itsestäni lapsilleni ja erityisesti tyttärelleni. Olen aina kokenut tärkeäksi, etten soimaa ulkonköäni lasteni nähden, vaan pikemmin kehun ja korostan. ”Eikös äiti näytäkin nätiltä” on huomattavasti parempi lasten korville, vaikka olo ei juhlamekkoon tunkeutumisen jälkeen kovin kaunis olisikaan. Meillä ei myöskään puhuta siitä, että pitäisi vähän laihduttaa tai pienentää vatsamakkaroita. Nuo jutut olen tietoisesti rajannut pois lasten korvilta. Samoin ylipäätään toisten ulkoisen olemuksen ja varsinkin kenenkään ruumiinrakenteen kommentoinnin. Sain itse kuulla lapsena jatkuvasti, kuinka pitkä ja hoikka olin. Ja aivan varmasti kukaan ei tarkoittanut sillä mitään pahaa, mutta niin vain se ulkönäköön takertuminen kääntyi itseään vastaan ja hoikkuus, tai laihuus, muuttui asiaksi jolla määritin itseni ja sen, kuinka minut nähtiin tai hyväksyttiin. Jestas, kakki nuo sudenkuopat haluaisin välttää oman lapseni kohdalla, mutta ihminen minäkin vain olen. Ja silti ihminen joka ei voi mennä lastensa kanssa uimahalliin.

 Syksyllä sisuunnuin ja marssin ostoskeskuksen urheiluliikkeeseen ostamaan uimapukua. Ei mahtunut. Olin liian suuri jokaiseen pienirintaiselle tarkoitettuun perusuikkariin. Jälleen koin olevani muottiin sopimaton. Myyjä ehdotti kaksiosaista. Lähdin pois silmiäni pyöritellen ja häntä koipien välissä. Että vielä pitäisi napa paljaana olla, ei kiitos. Tuli kaikkea muuta ja asia painui taas sinne mielen lepotilaan, asiaksi jonka käsittelen sitten joskus myöhemmin. Sitten tuli puhe Klaaran uimapuvusta. Se oli eskarin uinneilla kiristänyt ja uudet uimalasitkin piti hankkia. Sain idean, jota kypsyttelin hiljaa mielessäni. En kertonut kenellekään, koska halusin voida vielä perääntyä.

Itselleni löysin uikkarin netistä. Samoja urheilumalleja valmistetaan suurempiakin kokoja vaikka niitä ei ehkä jokaisen urheiluliikkeen tangossa roikukaan. Asia hoidettu. Viime keskiviikkona suoritin lahjaostokset Klaaran tanssitunnin aikana. Pieni uikkari ja söpöt uimalasit. Lähetin miehelleni viestin, ja kerroin, mitä olen suunnitellut. Että menisin lasten kanssa lauantaina uimaan. Synttärisankarille julistin asian heti perjantaiaamuna. Ihan vain, jotta luvattuani en enää voisi perääntyä. Tunnen itseni ja minulla on taito keksiä tekosyitä näihin tilanteisiin. Olihan vauvauinnitkin jotenkin niin hassusti järjestettyjä, etteivät ne oikein sopineet meidän lasten syntymään. Olivat liian pieniä ryhmien aloittaessa. Tai liian vanhoja. En edes enää muista, miten se meni. Kaikki pakotiet oli tukittu, asia oli iltaan mennessä lähes koko suvun tiedossa. Me mennään huomenna uimaan. Äitikin tulee.

Lauantaiaamuna pinna oli kireällä. Kiukutti ja kaikki tuntui olevan huonosti. Onneksi mulla on ihana puoliso, joka ymmärtää, että joskus sen tiskirätin paiskomisen takana on jotakin leivänmuruja suurempaa. Hyvin se menee, kyllä sä siitä selviät. Ja hitto vie, niin selvisinkin. Vaikka ajaessamme uimahallin pihaan mietin kyllä vaihtokauppoja. Olisin voinut hypätä lähestulkoon mistä vain ja minne vain, jos olisin saanut perääntyä. Mutta en perääntynyt. Kävin lasteni kanssa ensimmäsitä kertaa uimahallissa. M i n ä  k ä v i n  u i m a h a l l i s s a! Ja se 7,5 euroa, joka oli kahden lapsen ja yhden aikuisen uimisen hinta (ihan älytöntä, että jotakin voi nykyää tehdä liki ilmaiseksi) sekä asia, jolle ei voi oikeasti laittaa hintalappua, muodostivat parhaan lahjan jonka voin 7-vuotiaalle tyttärelleni antaa. Uimisen päälle käytiin vielä syömässä ja haettiin isot karkkipussit.

Täydellistä äitiä minusta ei tullut vieläkään, mutta yhden isoksi kokemani puutteen kohdalle sain vetää ainakin osittaiset henkselit. Ja se tuntui hyvälle.

Olen kaivellut kaapista jo keväisempiä tekstiilejä ja ilotellut keltaisilla tulppaaneille. Tehokasta, meillä on nimittäin vihdoin lunta maassa! ♡


37 Responses to “7,5 euroa ja lahja ilman hintalappua”

  1. Avatar Henna sanoo:

    HIENOA! Iso kynnys ja nyt se on ylitetty :) Minä olen rohkaistunut jo vuosia sitten uimahalliin, mutta siinä auttaa se, että ilman rillejä en näe juuri mitään. Kuvittelen siksi ettei minuakaan kukaan näe :D Ja lohdutukseksi tuohon vauvauintiin, että me menimme esikoisen kanssa. Syystä että olen itse meinannut hukkua parikin kertaa lapsena (tykkään silti uida) ja meidän mökki on hyvin pienessä saaressa. Uimataito olisi siis mielestäni lapselle ihan välttämätön. No ei tykännyt kauheasti ja oli vauvauinnin syytä tai ei, koskaan ei mökillä tarvinnut vahtia. Vapaaehtoisesti ei veteen mene, vaikka sukeltaa osaakin. Ei vielä nyt täysi-ikäisenäkään:D.

    • Hei tuon huononäkö jutun olen kuullut muiltakin. :D
      Meillä kyllä lapset ovat oppineet uimaan ja itsekin nuorena ihan kunnolla uin lakki päässä ja lasit silmillä matkaa. Tykkäsinkin siitä ja uimahalliin osasin kotikaupngissa mennä ”oikeaan aikaan”. Lasten synnyttyä uiminen hallissa kuitenkin jäi, ja kun se jäi kynnys kasvoi. Edelleen nautin kesällä järvessä kun voin ottaa isoja vetoja. Mietin usein, kuinka kaipaankaan uimista ja miksi siitä tulikin niin vaikeaa. Ehkä vielä uskaltaudun hiomaan tekniikan kuntoon ja löydän itseni jälleen altaasta. Mutta nyt tosiaan vasta yksi kynnys ylitetty. :)

  2. Avatar Heidi Pii sanoo:

    Kääk, itkettävän ihana juttu! Hyvä sinä!! ❤

    Itsekin pohdin uimahalliteemaa eilen, kun ensimmäistä kertaa vuosiin viitsin (!!??) lähteä muun perheen kanssa uimaan. Mua on hermostuttanut se altaassa olo pienten kanssa ja siksi uittaminen on jäänyt miehen hommaksi.

    En ollut osannut ajatella, miten tyttäret reagoivat naisten puolelle pääsyyn. Isompi oli omien sanojensa mukaan ehtinytkin jo ärsyyntyä ”niistä miesten roikkuvista jutuista”. Ihmetteli ääneen (sivistyneesti vain minun kuullen), että miksi muilla naisilla on isommat rinnat kuin sinulla ja miksi joillakin ne roikkuu. Puhuttiin siitä, miten niistä tulee sellaiset kuin tulee, ja ne, ja muu kroppa kannattaa vain opetella hyväksymään sellaisina, kuin ovat. Tajusin, vähän eri kautta kuin sinä tässä, mutta samoin, että uimahallissa käynti on ehdottomasti hyödyllinen harrastus hyvän itsetunnon kehittymisen kannalta. Ja itsekin mielelläni (muka) näyttäydyn lautana. Saattaa joku kipuileva teini huomata, että voi tuonkin näköisenä olla ihan onnellinen ja tavallinen. 😊


    • Hei ihanaa, että otit asian esiin tätä kautta. Enpä tosiaan ole tullut ajatelleeksi, että onhan se uimahalli oikeasti paikka jossa me oikeat ja aidot ihmiset ollaan esillä koko kirjossaan. Tai no, ehkä olen halunnut olla ajattelematta sitä. Mutta ehkäpä se minullakin tästä. Nyt ei vain saisi venyttää seuraavaa kertaa kovin pitkälle, ettei kynnys taas kasva kohtuuttomaksi.

  3. Avatar Sini sanoo:

    Ihana tarina! Hyvä sinä :)

  4. Avatar Marja sanoo:

    ❤️ et varmaan ylläty jos totean että mulla ihan sama. Kertaakaan en ole käynyt tyttöjen kanssa uimahallissa. Kylpylöissä ihan vain muutaman kerran. Ja ihan viime vuosina vasta olen uskaltautunut uimaan etelänreissuilla. Muistan nimittäin eräänkin reissun (ennen lapsia) kun en kertaakaan noussut aurinkotuolilta uimaan koko loman aikana. Kun en vaan no, saanut itseäni ylös siitä tuolista. Ymmärtänet miksi. Ihan järjetöntä! Mutta ihmisen mieli ja pää on niin kumma kapistus :( Ja nyt seuraan samaa myös vierestä :(

    • Ajattelin, että hirveän moni ei ehkä ymmärrä, millaisesta asiasta on kyse, mutta että vähintään sinä.

      Mä tein aikanaan yhden Tallinna-postauksen Siljan yhteistyönä blogiin. Klaara oli pieni. Mun piti esitellä kylpylähotelli blogissa. En edes pakannut uikkaria mukaan. T pakotti sellaisen tallinnasta ostamaan ja liian pienikin se oli. Mutta meni kylpytakin alla, jotta pääsin kuvaamaan allasosastolle.

      Ja niin ymmärrän tuon uimaan mennemisen lomalla. Kesämekon tai minkä vain ohuenkin kankaan alla on turvallisempaa.

      Tsemppiä sinne. Toivottavasti kaikki hyvin! ❤️

  5. Avatar Jarna sanoo:

    Vau, mahtava onnistuminen! :)

  6. Avatar Satu sanoo:

    Ihana tarina, hyvä sinä❤ mee vaan pian uudestaan!

    • Kiitos! ❤️ Pitäisi kyllä mennä. Vaikka veikkaan, että vielä viideskään kerta ei ole helppo ja sitä uusintaa on nyt kova kiusaus työntää eteenpäin, jonnekin tulevaisuuteen.

  7. Avatar Annika sanoo:

    Huippua,et teit sen! Mulla itselläni samoja kokemuksia, joten uimaan meneminen on työn takana eikä tunnu mukavalta.

    • Tuntuu kyllä kivalta ylittää itsensä. Edes kerran. Ja tuskinpa se koskaan mukavaksi muuttuu, mutta jos edes sellaiseksi siedettäväksi.
      Tsemppiä myös sinne. Nämä on niin voimaa vieviä juttuja. ❤️

  8. Avatar Mari Vee sanoo:

    Hieno kirjoitus, kiitos! Kuulun myös niihin, jotka eivät ole sinut kroppansa kanssa ja jolle alastomuus ja saunaan meno muiden kanssa ei ole helppo asia.

    • Kiitos! ❤️
      Vaikka ei tietenkään tunnu kivalta, että joku muu painii samojen ongelmien kanssa, olen iloinen, että teksti tavoitti myös niitä kohtalotovereita. Sitä jotenkin ajattelee että suomalaiselle saunan lauteet on itsestäänselvyys. Mutta meitä on monia. Valitettavasti.

  9. Avatar Henna sanoo:

    Ihana❤️ Hyvä sinä!

  10. Avatar M-K sanoo:

    Aivan mahtava kirjoitus ja sitäkin hienompi teko!

    • Kiitos! ❤️
      Olen ihan häkeltynyt, miten moni pystyy myötäelämään asiaa ja iloitsemaan omasta pienestä taisteluvoitostani. ❤️

  11. Avatar Eija sanoo:

    Vautsi kuin hyvä kirjoitus. Täällä kans yks nainen, joka ei riisu ihmisten nähden. Aikoinaan, kun mentiin ystävien kanssa mökille, kävin kotona lähtiessäni suihkussa, ettei tarvitse mennä saunaan. Toiset saunoi ja ui, minä en.

    • Niin tuttua. Onneni on ollut, etten ole kaveriporukassa ainoa. Meillä on iso porukka ja aina on kolme henkeä orrella, kun muut saunovat. On ollut kiva, että se on kaikille ok, eikä asiaa olla vähätelty tai meitä painostettu. Ehkä itsekin joskus uskallan saunan puolelle. Toivottavasti sinäkin! ❤️

  12. Avatar Taija sanoo:

    Ihan mahtavaa! Ja kiitokset, että jaoit ajatuksiasi ja tämän tarinan. 🖤 Niin paljon samaistumispintaa.

    • Hassua, miten yleinen ”ongelma” tämä onkaan. On jotenkin huojentavaa kuulla, etten ole ainoa laatuaan, vaikka tottakai olisi kivaa, jos näitä ei kenenkään tarvitsisi miettiä! ❤️

  13. Avatar -A- sanoo:

    Niin ihana postaus, tuli niin hyvä mieli. Tosi hienoa, että sait kokea yhdessä lastesi kanssa ekan uimahallikerran. Se oli lapsille varmasti mieluisa kokemus ja sinulle rohkea ensiaskel. Ja ehkä menette taas pian uudestaa. :) Mukavaa loppuviikkoa!

    • Kiitos! ❤️ Mulle on myös suuri ilo, että kertomukseni jakamalla olen saanut vielä lisää tsemppiä ja olette iloinneet puolestani. Ei minun edelleenkään tee mieli uimahalliin, päinvastoin, mutta nyt olen päättänyt, että vuodet eivät saa taas kulkea ohi ja kynnys kasvaa liian suureksi.

      Ihanaa loppuviikkoa sinne! ❤️

  14. Avatar Anna sanoo:

    Hyvä sinä! Minulla on ihana ja kaunis tuttava, jolla on aivan samanlainen ajatus uimisesta ja saunomisesta ja se on ollut jollain tapaa todella surullista, mutta hienoa että sinä olet edistynyt asiassa isolla askeleella, you go girl!

    • Kiitos! ❤️ Ihanaa kun olette iloisia puolestani. Oikeasti, se merkitsee paljon!
      Surullistahan se tosiaan on, että ihminen joutuu tällaisia murehtimaan. Mutta toivottavasti saan omalla tarinalla tsempattua myös jonkun muunkin saman asian kanssa painivan. :)

  15. Avatar Äippä sanoo:

    Ymmärrän täysin. Viime vuosina olen pakottautunut lapsen kanssa kylpylöihin, mutta selkeästi aina epämukavuusalueella siinä ollaan. Voisitko vielä vinkata mistä löysit lopulta kokouikkarin? Itse en ole vastaavalla ruumiinrakenteella löytänyt yhtäkään sopivaa!

    • Hienoa, että olet tsempannut! Arvostan todella! ❤️

      Mä tilasin ihan Zalandolta. Ei tuo täydellinen ole, ja olkapäistä saisi olkaimet olla kapeammalla (varmaan jokin toinen malli olisi ollut parempi), mutta en kokenut uikkarin sovitusta kovinkaan mielekkäänä ja ajattelin, että saa kelvata. :D

  16. Avatar Katriina sanoo:

    Tuttuja tunteita ❤️ Samoja kamppailuja käynyt ja huonommuutta tuntenut tästä uintiasiasta.

    • Voi miten kovin yleiseltä tämä kamppailu tuntuu. Toivottavasti pystyin edes hiukan tsemppaamaan sinua. Ei siihen kuole. Ja kyllä, ymmärrän juurikin tuon huonommuuden, mutta maaimassa on onneksi miljoona muutakin asiaa kuin uiminen! ❤️❤️❤️

  17. Avatar Katriina sanoo:

    Tuttuja tuntemuksia ❤️ täällä myös olen kamppaillut saman asian kanssa ja huonommuutta tuntenut kun on niin epämukavuusalueella tuo uinti.

  18. Avatar Viivitys sanoo:

    Miten sitä aina kuvitteleekin olevansa ainoa?! Kiitos tästä!
    Tyttö täyttää pian kolme ja ajoittain poden huonoa omatuntoa, kun ei ole eläessään päässyt uimaan, kuin omaan pieneen altaaseen pihalle. Uimahalli tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta. Mutta kesällä rannalle, siinä eka askel!
    Mahtavaa, että sinä uskalsit! Uimahalliin, ja kirjoittaa tämän postauksen :).

    • Kiitos! ❤️ Ja voi miten toivonkaan, että sinäkin rohkaistut. ❤️

      Rannalle meneminen on minullekin helpompaa. Siellä on ok, olla hellekaapu päällä, ja avaralla rannalla saa olla rauhassa tai tungoksessa sekoituu vilinään.
      Kesää odotellessa. ❤️

      Ja missään nimessä en halua, että ajattelet sen uimisen olevan pakollinen juttu. Maailmassa on miljoona tapaa toteuttaa äitiyttä ja uiminen on vain yksi harrastus muiden joukossa. Ei se meitä äitinä määritä uitiin tai ei. Mutta kiva lisä se on, ja toivottavasti rohkeutesi kasvaa! ❤️

  19. Avatar Miia Mattila sanoo:

    Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästä; ainoana erona se, ettei minulla ole lapsia. Lapsesta asti olen ollut alipainoinen. Vanhempani eivät siitä koskaan tehneet numeroa, mutta sukulaiset sitäkin enemmän. Muistan, että tiettyjen sukulaisten vieraillessa ryntäsin vaatekaapilleni hakemaan jotain löysempää päällepantavaa, jotta näyttäisin isommalta. Aina jossain vaiheessa kuitenkin tuli se liian tuttu ”olet sinä laiha, liian laiha” ja se sattui niin kovaa, että oli pakko käydä vessassa itkemässä. Olinhan jälleen saanut kuulla olevani vääränlainen. Harmittaa, etten ollut tarpeeksi vahva vastatakseni ”ehkä olen, mutta ainakaan en ole ajattelematon”. Lapsuuden nirsous on vaihtunut ruuasta nauttimiseen, mutta edelleen olen laiheliini. Nykyään pystyn jopa nauttimaan siitä: on mahtavaa voida syödä ihan kuinka paljon vain, koska kiloissa se ei näy painonnousuna. Harmillista sen sijaan on, että kommentit, niin harvoin kuin niitä onneksi nykyään tulee, satuttavat ihan yhtä paljon kuin lapsena. ”En huomannut sinua, koska olet niin laiha, ettet erotu tuolista.” ” Voi voi, meille muille tämä tiimipaita on kiristävä, mutta sinulle siihen jää tilaa.” Itse en arvostele muiden vartaloita, lihomista tai laihtumista, koska ei kiinnosta ja koska tiedän, miten kommentti voi satuttaa. En usko koskaan pääseväni tästä täysin eroon. Sinusta tuli suorastaan esikuvani, kun menit uimahalliin kaikesta huolimatta. Oma tähtihetkeni oli vuosia sitten yksissä polttareissa. Uskalsin kuin uskalsinkin mennä saunaan, vieläpä vieraiden ihmisten kanssa. Vieressäni istui nuori nainen, joka oli aivan yhtä pieni kuin minäkin ja vaikutti olevan täysin sinut vartalonsa kanssa. Istahdin lauteelle pistelevän, havuista tehdyn ”laudeliinan” Päälle. Teki vähän kipeää, mutta kestin sen. Istuin kaikkein pisimpään.

    • Tulin todella surulliseksi tekstistäsi. Paitsi että pystyn kuvittelemaan kamppailusi, se muistutti hyvin siitä, että vaikka me vanhemmat kuinka tukkisimme suutamme ja valitsisimme sanamme, ei tässä maailmassa millään voi välttää sitä, etteikö joku (vaikkakin sitten hyväntahtoisesti) arvostelisi tai puuttuisi siihen miltä näytämme. Ja huomaan, että juurikin niiden ihmisten, joiden kauhean helppo olla olla omassa nahassaan, on äärimmäisen vaikeaa käsittää, että se ei synnynäisestikään ole kaikille samoin. Minä uskon että osa meistä vain syntyy ja kasvaa se jokin lukko päässään. Niin ikävää kuin se onkin. Toiset huit hait välittävät, mutta tosille nämä jutut on vain vaikeampia. Puhutaan ruokarauhasta ja painorauhasta, ajatellaan, että ihmisellä on lupa syödä ja olla itsensä vailla arvostelua. Mutta usein unohdetaan se kasvurauha. Se, että ihmisellä olisi lupa kasvaa ja kehittyä, oppia hyväksymään itsensä ja määrittämään oma kehonsa. Itse. Ei kenenkään muun sanomisten perusteella. Minun on aina ollut hirveän vaikeaa hahmottaa itseäni. Uskon, että kyse on pitkälti juuri siitä, että muut niin pitkään hahmottivat minua puolestani.

      Mutta tulin äärettömän iloiseksi tuosta saunatarinastasi! Se on vähän kuin omani. Mukavuusalueen ulkopuolelle astumista ja kuin ihmeen kaupalla siitä selviämistä. Näillä pienillä erävoitoilla on suuri merkitys. Kaikki eivät pysty edes kuvittelemaan, miten suuria asioita ne ovat.

      En usko itsekään koskaan pääseväni eroon tästä asiasta ja siksi niin kovasti toivon, että voisin ja pystyisin tekemään kaiken, jotta tyttäreni ei tarvitsisi painia saman asian kanssa. Mutta koen myös, että mikäli asiat kuitenkin menevät toisin, pystyn olemaan tukena ja ymmärtämään. Sekin on paljon!

      Ihanaa alkanutta helmikuuta sinulle! ❤️