Hissitön helmikuu ja maaseudun tulevaisuus

11.2.2020

Heippa! Mites toi teidän hissitön helmikuu? Täytyy myöntää, että olin täysin tietämätön tällaisenkin teemakuun olemassaolosta, kunnes äiti ironisesti kysyi, että kuinkas meinaan pärjätä. Niin, onhan se meille maalaisille tosi helppoa, kun houkutuksia ei ole näkösällä. Kun lähes kaikki kunnan palvelut ovat yhdessä kerroksessa, ne mitä vielä on jäljellä. Edelleen veikkaan, että meillä on täällä kolme hissiä; yksi kaupungintalolla, yksi peruskorjatussa keskustan koulussa ja käsittääkseni täältä löytyy myös kerrostalo, jossa on hissi. Voin olla väärässäkin, mutta kun alati hiljentyvä terveyskeskuskin on yhdessä kerroksessa, rautatieasema on ollut hiljaisena jo vuosikymmenet ja bussin kyytiin hypätään loistokkaan matka-aseman sijaan tienposkesta, ei mahdollisuuksia tule kovinkaan montaa mieleen. Mainittakoon, että liukuportaita ei löydy ollenkaan.

Luin eilen Ylen artikkelin yksityisautoilusta, jossa verrattiin yksityisautojen määrää kunnittain Suomessa. Taulukko oli koottu käyttäen suhdelukuna 1000 asukasta. No, toki me maalaiset olimme siellä listan kärkipäässä ja suuremmat kaupungit taasen pitivät häntäpäätä. Luoja yksin tietää, miksi meninkään lukemaan kyseisen uutisen kommenttiosuuden, mutta jälleen kerran tuli todettua, kuinka kahtiajakoinen ajattelu maassamme on, ja kuinka vieraantuneita oikeasti olemme toistemme elämästä. Surullista. Eniten nauratti ajatus siitä, että maalaiskunnissa ei ole toimivaa julkista liikennettä, koska kaikilla on omat autot.

Hissien (ja niiden liukuportaiden) käyttämättä jättämisen lisäksi kansakunnan hyvinvointia lisäämään on laadittu useita terveellisempiä vaihtoehtoja. Rakkaita kansantautejamme kuten sydän- ja verisuonitaudit voi nimittäin ehkäistä arkisilla valinnoilla! Yksi kestosuosikki naistenlehtien artikkeleissa on parin pysäkinvälin käveleminen. Toimii toki ehdottomasti parhaiten mikäli välimatka venyy useampaan kymmeneen kilometriin. Aamuin illoin pisteltynä varsin terveelinen ratkaisu ja 5 am clubiin tulee liityttyä kuin itsestään. Jos ei sitten satu tekemään työtä joka alkaa jo aamuviideltä. Niitäkin on.

Meiltä pääsi ennen todella helposti esimerkiksi Helsinkiin ympäri vuorokauden. Niin ja mikä tärkeintä, pääsi myös kotiin. Toki kahden ja puolen tunnin matka venyy bussilla ja junalla kulkien liki tunnilla, välillä enemmänkin. Sitten halpuutettiin hintoja ja bussivuorot vähenivät. Nykyisin Helsingistä pitää suunnata kotiin viimeistään klo 20.24 (junalla) tai ilta kahdeksalta bussilla, mikäli on onnistunut saamaan lipun siihen viimeiseen bussiin, joka tietenkin on hintansa puolesta junaa huomattavasti suositumpi vaihtoehto. Positiivista tässä on tietenkin se, että kotiin ehtii nipin napin saman vuorokauden puolella (jos matka sinne pysäkille on lyhyt, kuten se ei todellakaan kaikille ole), mutta samalla moni kulttuuririento, juhla, lentokenttämatka tai muu myöhäistä tai aikaista kulkemista vaativa matkustaminen (kuten vaikka työmatka) jää yksityisautoilun varaan.

Itse tykkään matkustaa junalla ja tähän on useampikin syy. Yksi on tietenkin matkustusmukavuus verrattuna linjurikyytiin, vaikkakin junamatka voi vuorosta ja määränpäästä riippuen venyä ajallisesti bussikyytiä pidemmäksi (kuten vaikka sinne Helsinkiin mentäessä). Toinen syy on ekologisuus, koska pidän junaa vihreämpän valintana kuin bussia. Kolmas syys on se, että haluan osoittaa kylmän asemamme tarpeellisuuden, vaikka myönnetäköön, että 35 euron junalippu tuntuu suolaiselta kympin bussilippuun verrattuna. Kaksipiippuinen juttu, sillä jos Valtion Rautatiet ei tuota, ei junatkaan kulje (tai ainakaan pysähdy joka paikassa), kuten huomattin jo linja-autojen kohdalla. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että sekä nykyinen, että tulevatkin hallituksemme haluavat ylläpitää rautateidemme toimivuutta myös meille maalaisille. Tosiasia kun taitaa olla, että oma kuntamme ei enää kovinkaan pitkään pysty tarjoamaan esimerkiksi lukio-opetusta ja koulutuksen saaminen vaatii matkustamista. Jos syntyvyys on 30 vauvan luokkaa per vuosi, moni perusopetustakin tarjoava koulu joutuu laittamaan lapun luukulle. Tässä päästäänkin taas siihen samaan asiaan kuin nuo pysäkinvälit: vaikka puhutaankin pikkukunnista, pinta-alaltaan kunnat harvoin ovat kovinkaan pieniä. Itse asiassa ne voivat olla hyvinkin isoja ja aikanaan kyliksi jaettuja. Joskus meilläkin on ollut eri ”kaupunginosat” omine palveluineen, terveysasemineen ja kouluineen. Nyt muistona on enää postinumerot, tyhjäksi jääneet koulut ja liikehuoneistot. Tai no, asummehan me vanhassa kaupassa, naapuritontin autiotalo on entinen terveyssisaren talo ja kylän koulu on muuttunut mitä kauneinmaksi kodiksi. Mutta tähänkin väliin mahtuu monta uudempaa rakennusta ja kadonnutta palvelua. Ei nimittäin tarvitse mennä kuin mieheni lapsuuteen ja palvelut olivat vielä täysin erilaiset. Näinä reiluna kymmenenä vuotena, jotka itse olen täällä asunut, kouluja on jouduttu niputtamaan jo useampi ja pari pankkia on sulkeneet ovensa – samoin kuin moni liikeyritys. Välimatkat sensijaan eivät lyhene.

Miksi me tyhmät maalaiset ei sitten muuteta kaupunkiin?

Terveisiä pellonreunasta ja maitotilan vierestä. Ehkä juuri sieltä, mistä tuli kaura aamuiseen puuroosi tai ruis ja vehnä leipääsi. Perunat tai pasta lounaspöytään ja sokeri jogurttiisi, maito kahviisi ja rypsi levitteeseen, jota sipaisit kotimaisen luomuleipäsi pintaan. Minä en valita, koska täällä haluan asua ja elää. En mistään hinnasta meluisassa ja pakokaasunkatkuisessa kaupungissa, jossa ehkä suhteessa yksityisautoja onkin vähemmän kuin täällä. Toivon monen muun tavoin voivani asua omassa kodissani mahdollisimman pitkään ja parhaassa tapauksessa lähteä vasta jalat edellä. Olkoonkin, että kodillani ei ole muuta kuin käyttöarvoa. Arvostan koulun pieniä luokkakokoja, lasten äärimmäisen hyviä harrastusmahdollisuuksia, kaupan kassaa, joka sanoo, että mulle on paketti tuolla postin puolella, vaikka sitä ei vielä ehdittykään kirjata sisään. Arvostan neuvolapalveluja, joissa minut ja lapseni otettiin vastaan tuttuina, sekä julkista hammashuoltoa. Arvostan kirjastoa, josta uutuuskirjat saa lainaan melkein heti sen sijaan, että jonottaisi vuorolla 72. Arvostan omaa tilaa ja omaa ruhaa, maiseman kauneutta ja luonnon läsnäoloa. Arvostan niin montaa asiaa, jotka helppoudellaan menevät juna- ja bussimatkojen edelle. Tuo arvostus lisää myös halua osallistua. Olla mukana tekemässä ja antamassa myös omaa aikaani siihen, että lapsilla ja aikuisilla on mahdollisuus harrastaa paikallisesti. Mahdollisuus viihtyä.

Jossain vaiheessa nämäkin seudut tulevat ehkä muistuttamaan hylättyä Karjalaa. Tai ehkä ei, kuka tietää. Kenties väljempi asuminen alkaa kiinnostaa ja etätyön mahdollisuus kasvaa entisestään. Tai ehkä ei, kuka tietää. Mutta en jaksa uskoa, että Ruuhka-Suomi ihan oikeasti haluaa meidät kaikki jonottamaan niitä kirjoja, terveyspalveluja ja vapaata paikkaa metrossa. Silläkään myönnytyksellä, että kyllä se väkimäärä kohta pienenee – luonnollisen poistuman avustuksella. Ja metropaikoista tulikin mieleeni, että tajusin vasta viime viikolla, että Helsingin rautatieasemalta pääsee Kamppiin metrolla. Eipä ole koskaan käynyt mielessä, mutta ehkä niillä käveltävillä pysäkinväleillä oikeasti tarkoitetaan juurikin näitä kivenheittoja, eikä aamukävelyä pikkukunnasta toiseen.

Ja kyllä, tiedän, ettei asetelma ole mustavalkoine. Ei ole Helsingin kantakaupunki vastaan maaseutu. Harmaan sävyjä löytyy aina. Mutta halusin kärjistää. Moni tarvitsee hissiä työssään tai elääkseen. Moni tarvitsee autoa työssään tai elääkseen. Ei ole peltoviljely vastaan parvekeviljely. On kauramaitoa ja on vegelevitteitä, sokeritonta jogurttia. On pysäkinvälejä, jotka osuvat kivenheiton ja parinkymmenen kilometrin väliin. Ei ole oikeaa tai väärää paikkaa asua, on vain ihmisiä joilla on erilaiset elämät, erilaiset tarpeet ja erilaiset mieltymykset. Minä vain satun olemaan niitä, jotka haluavat nähdä tulevaisuuden maaseudussa ja pitää sen elävänä.

 

Farkkuhaalarit on vanhat, Asos tall -mallistosta.


31 Responses to “Hissitön helmikuu ja maaseudun tulevaisuus”

  1. Avatar Johanna sanoo:

    Teillä on kyllä niin kaunista. Saanko kysellä tuon ihanan keltaisen tyynyn ja täydellisen hennon vaaleanpunaisen pöytäliinan merkkiä? Ihanaa viikkoa sinne ja useesti ”teidän ohi”- isoa tietä ajaessa mietin, että tuolla jossain sinä perheinesi asut. Itse kun pk-seudulla aina asuneena vain haaveilen maalle muutosta, mutta onneksi anoppila pohjanmaalla tuo helpotusta kuumeeseen. :)

    • Kiitos! ❤️ Keltaiset tyynyt on H&M:n vanhaa tuotantoa ja tarttunut joskus alelöytöinä mukaan. Pöytäliina on beige ja se on Hempean mittatilausliina, koska tähän pöytään ei valmiina saa liinoja mistään.

      No juu, tämä meidän kaupunki onkin aika hyvin piilossa eikä sieltä isolta tieltä näy mitään. Jos tienviittaa ei huomaa, pystyy vallan hyvin ajelemaan ohi huomaamatta. :D
      Onneksi on ne anoppilat, mummolat ja muut paikat joissa voi vierailla. Itsekin haluaisin joskus että meidän iso piha olisi lastenlapsille leikkipaikka. Aika näyttää. :)

  2. Avatar mirvaannamarian sanoo:

    Ihana kirjoitus, siis niin ihana <3

    Vaikkei mua itseäni saa enää kantakaupungista pois, tiedän joskus maalla asuneena mitä se on. On ihanaa, että viihdytte ja toivon kovasti sitä toisensuuntaista muuttoliikettä, sitä Suomi tarvitsisi nyt. Hyvä olo löytyy kuitenkin läheltä luontoa ja kiireettömyyttä, joten ehkä suuntaus vielä muuttuukin.

    On kuitenkin kummallisia poikkeuksia täälläkin. Mun tuttavat asuvat HELSINGISSÄ ilman katuvaloja ja kilometrien päässä asfalttitiestä, bussejakin menee sinne saakka ehkä kerran-kaksi päivässä :D Hullua!

    • Tämä on juurikin sitä harmaan sävyä. Ihan kuten me maalaiset ei olla mitään alkukantaisia metsälaisia, ei edes Helsingissä asuminen tarkoita sitä, että joka paikkaan pääsee ratikalla ja aina ovelle asti. Mutta monesti eletään niin visusti siinä omassa kuplassa, että unohdetaan nämä.

      Toivon todella, että muuttoliikenne olisi myös tänne maakuntiin päin. Mutta aika näyttää, miten käy. Onneksi meitä on kuitenkin erilaisia ihmisiä ja toiset viihtyvät kaupungissa kun taas toiset paremmin maaseudulla.

  3. Avatar Miia sanoo:

    Voi kuinka tuli tippa linssiin lukiessani niin kaunista kirjoitustasi. Samalla surullista. Itse lapsuuteni kesiä, lomia ja melkeinpä kaikki viikonloput tuli vietettyä mummon luona maalla. Viime kesänä vein omat lapseni näkemään minun jo autioituneen mummolan pihapiirin. Itkusta ei meinannut tulla loppua, kuinka tajusi, että ennen niin eloisa ympäristö oli enää muisto menneisyydestä. Siellä oli kuitenkin sanoin kuvaamaton rauha. on surullista kuinka kaikki änkeää etelään,kun voisin vannoa, että ihmiset voisivat huomattavasti paremmin kaukana kaupungin sykkeestä.
    Toivon, että teillä ne vähäiset palvelut säilytetään niin kuin monessa muussakin paikassa ❤️

    • Palvelut pysyvät niin kauan kuin on käyttäjiä. Paikallisen toimijan suosiminen on erityisen tärkeää juurikin pienissä kaupungeissa. Mutta onhan se surullista kun ajattelee, miten pienessä ajassa ympäristö muuttuu. Talot rapistuvat ja kiinteistöt tyhjenevät. Moni mummola on muisto vain.
      Ja totta, uskon itsekin, että ihminen voi paremmin kun ympärillä on luontoa ja rauhaa, mutta toki sekään ei toimi meihin kaikkiin.

  4. Avatar Riina sanoo:

    Olipa hyvä kirjoitus!
    Itsekin maalla asuvana pohdin juuri näitä samoja juttuja.
    Meillä ja naapureilla on kaikilla omat autot, sillä meiltä ei mene busseja kuin aamuisin ja alkuillasta. Lähimpään kauppaan on 10 km ja postiin ehkä noin 13 km. Niitä matkoja ei jaksa taittaa jalkaisin.
    Silti en vaihtaisi maalla asumista mihinkään. Asumismuodon vuoksi saan todella huonot pisteet hiilijalanjälki-testeissä, mutta ehkä onnellisuuspisteet kohoavat korkeammalle kuin kaupungissa asuessa kohoaisivat.
    Olen myös miettinyt sitä, että me maalaiset viihdymme keskimääräistä enemmän kotona ja harrastammekin paljon kotona tehtäviä juttuja. Minä teen töitä myös kotoa käsin.
    Välillä saattaa olla montakin päivää, etten liiku kotoa mihinkään. Ehkä tämä kompensoi vähän näitä aiheuttamiani päästöjä ja kertoo myös jotain kodin tärkeydestä minulle. Sieltä ei tarvitse rynnätä koko ajan pois, vaan elämäni ja onneni on enemmänkin siellä.

    • Hiilijalanjäljen kanssa emme mekään pääse loistamaan. Neljä henkeä voisi asua huomattavasti tiiviimmin. Toisaalta yritämme kompensoida tilannetta ja tehdä muuten parempia valintoja. Ja just tuo mitä sanoit, ei aina tarvitse mennä kauas, kun kotonakin viihtyy, se on nykyään monille jotenkin vieras ajatus. Ja ne onnellisuuspisteet on äärimmäisen tärkeitä. Ei kaikkea voi katsoa taulukosta tai käyristä.

  5. Avatar Nina sanoo:

    Oi miten osui ja upposi! Asumme lähellä pk seutua, työmatkani on 37km pääkaupunkiimme mutta asumme silti 10km lähimmästä kaupasta ja kaukana katuvaloista, keskellä metsää ja peltoa.
    On ihana että on erilaisia paikkoja ja tarpeita asua, ja erityisesti on ihana että kukin voi asua siellä missä haluaa, toisten tuomitsematta.

    • Sepäs se tärkeintä. Ei kaikkien tarvitse asua toistensa lailla, vaan enemmänkin löytää koti sieltä, missä asuminen tuntuu hyvältä. Toki on monia tekijöitä, joiden vuoksi ihminen jää helposti myös jumiin. Työpaikka ja muut taloudelliset tekijät usein sitovat. Mutta jokaisessa paikassa on varmasti jotain hyvää. Näin mä ainakin uskon.

  6. Avatar Maaseudun rakastaja sanoo:

    Hei!

    Tosi hyvä kirjoitus, puhutteli kyllä myös minua! Ollaan muutettu kohta vuosi sitten isosta kaupungista maaseudulle, josta lähimpään kauppaan on n, 10km ja julkinen liikenne koskee vain koululaisia, joka kuskaaa lapset ”keskustan” kouluun.

    Ollaan mieheni kanssa asuttu aiemmin ihan helsingin keskustassa ja sieltä Vantaalle ja nyt toisen kaupungin kautta tänne maaseudule ja yhdyn niin tuohon ajatukseen, että täältä en lähde kuin jalat edellä.
    Bensakulut ovat tietysti kasvaneet merkittävästi, kun työmatkakin on heti suuntaansa vähintään 40-80km riippuen päivästä. Aiemmin istuin kuitenkin täysin saman ajan ellen enemmänkin Helsingin ruuhkissa iltapäivisin.
    Jos voisin tekisin työt kotona, koska en tiedä mitään parempaa paikkaa, kuin oma koti, jossa saa olla täysin rauhassa oman perheen kanssa. Täällä maaseudulla meidän perhe on oppinut rauhoittumaan täysin eritavalla, kun ärsykkeitä on paljon vähemmän. Silti ymmärrän täysin miksi joku haluaa asua Helsingissä ja se suotakoon heille, mutta sama ajatus tulisi koskea myös maasudulla asuvia. Toivon myös, että muuttoliike kääntyisi edes hieman maaseudun suuntaan.

    Helsinki vuosia muistelen lämmöllä, mutta en enää ikinä muuttaisi takaisin. Ja tästä päästäänkin tähän yksityisautoiluun, josta saan itse myös kuulla kun autoon kertyy todella paljon kilometrejä vuodessa. Suurissa kaupungeissa joukkoliikenne toimii, mutta ei niitä voi soveltaa maalle mitenkään. Itsekin saisin lähteä ennen klo 6 liikkeelle, että ehdin kävellä ensin lapset päiväkotiin ja päiväkodilta vielä 5km lähimmälle bussipysäkille. Ei varmaan yllätä, ettei tätä tapahtu koskaan :D

    Kiitos aivan ihanasta blogista, jonka uusimpia tekstejä ja kuvia odotan aina innolla :)!

    • Kuulostaa monin paikoin todella tutulta! Ihanaa, että olette löytäneet paikkanne Ruuhka-Suomen ulkopuolelta. Voi kun yhä useampi huomaisi tämän mahdollisuuden ja kenties suhtautuisimme yleisestikin väljemmille vesille muuttoon positiivisemmin.

      Toivottavasti teillä on monia onnellsia vuosia siellä kodissanne ja koulukuljetus kulkee jatkossakin ainakin sinne keskustan kouluun. ❤️

  7. Avatar Ella sanoo:

    Ajankohtainen kirjoitus. Itse rakastan yhdistelmää työ pikkukaupungissa, ja lähiperheenjäseniä sekä sydänystäviä Helsingissä, joten asumista myös siellä kulttuuririentojen äärellä.

    Jäin ihan sivujuonteena miettimään tuota uutuuskirjojen nopeaa saantia..mitenköhän se on mahdollista kun teidänkin kirjastonne kuuluu maakuntakimppaan, jossa kaikki varaukset tulevat yhteen jonoon, oli pienen tai ison kaupungin kirjasto? Jossa viimeksi esim. Michelle Obaman teokseen oli yli 500 varausta! Tiedän kun kuukausia odotin. :)

    • Hauska kuulla kokemuksia myös näin päin. Usein ajatellaan, että maalta suunnataan töihin kaupunkiin, mutta onhan liikettä toisinkin päin.

      Jaa’a. Olen itse hakenut kirjastosta kirjoja niiden ilmestymispäivänä tai ainakin samalla viikolla. En oikein pysty uskomaan tuota varausmäärää, kun maakuntakimpassa ei ole kuin yksi iso kaupunki. Mutta näköjään rouva Obama niin sanotusti räjäytti tämänkin pankin :D

      • Avatar Ella sanoo:

        Et varmaankaan lue niitä kaikkein tavallisimpia, varatuimpia; esimerkiksi vasta tulossa oleviin Lucinda Rileyn, Arttu Tuomisen ja Enni Mustosen uusimpiin on jo satoja varauksia jonossa. Tiedän, koska varasin äidille! Mustosen Pukijassa hän oli jossain lähellä 330. jonossa, ja luku nousee sadoilla kun tulee ekat mainokset. Toki kirjojakin on yhteensä paljon, mutta silti huimaa näinkin maltillisen asukasmäärän alueella. :D

        • Ehkä tosiaan kirjamakuni on erikoinen. Mutta missään tapauksessa ei nyt ollut tarkoitus osoittaa väittämääsi vääräksi! Minä sen sijaan varmasti annoin väärää tietoa ja väärän kuvan kirjastopalveluista. Pahoittelut siitä.

          • Avatar Ella sanoo:

            Enkä minä tarkoittanut kumpaakaan, että lukisit erikoisia kirjoja tai kuvailisit kirjastopalveluja väärin, ei missään tapauksessa! Vain sitä että nämä mainitun tyyliset taitavat olla varttuneemman väen suosiossa, ja aina kun sarjaan ilmestyy uusi kirja, ovat suositelleet ystävilleen ja taas varaukset kertautuvat, siitä suuret luvut vaikkei isoissa kaupungeissa edes olla.

            Ihanaa on se että ihmiset ylipäänsä lukevat, toisiin maailmoihin on niin suloista joskus paeta. Se taas puolestaan harmittaa kun kommentoidessa ei näe ilmeitä eikä kuule äänen sävyjä, tulee väärinymmärryksiä. <3

            • Joo, ei en mä sitä niin ottanutkaan. Mutta tällaisenä lukutoukkana olen varausten suhteen ehkä vähän pikainen. Odotan uusia kirjoja niin kovasti, että seuraan kirjailijoiden kirjojen julkaisuja ja koska kirjasto tilaa kuitenkin kirjat jo puoli vuotta aikaisemmin, niin minäkin jätän varauksen aina kun tiedän uuden kirjan olevan tuloillaan. Näin saan noutaa ne parhaat palat (ne joita ei malta odottaa) aina heti julkaisupäivänä. En tosin tiedä toimiiko tämä netin kautta, kun mulla ei ole niitä tunnareita, eikä varsinaista kirjastokorttiakaan. Mutta suosittelen kokeilemaan. Tosin en tiedä kuinka kauan toimii, jos kauheasti mainostan :D

              Mutta tosiaan ihanaa että luetaan, se on pääasia. Ja onneksi ne kirjaston jonotusajat on kuitenkin aika lyhyitä ja odotusajallekin on saatavilla rutkasti luettavaa ihan hetikin. ❤️

  8. Avatar Satu sanoo:

    Hei Emilia,

    Ja kiitos hyvästä ja puhuttelevasta kirjoituksesta! Olen lapsuuteni elänyt maaseudulla ja aikuisikäni kaupungeissa. Minulla on ikuinen kaipuu maalle, metsiin ja järvien rannoille. Hengittää raitista ilmaa ja kuunnella mykistävää hiljaisuutta. Ihailla luonnon värejä tai niiden haaleutta. Katsoa tähtiä ja nuotion loimua. Mutta täällä minä(kin) olen yhtenä monista. Ruuhka-Suomessa. Kaupungin sykkeessä, vaatimattomassa ja pienessä kodissa. Koen kuitenkin eläväni hyvää elämää. Kaikkea kun en voi saada. Minulla on läheiset, joiden kanssa voin jakaa sen tärkeimmän. Arjen. Iltasatujen lukemisen, aamupuuron keittämisen ja kympin uutisten katsomisen. Yritän ottaa arjessani osan siitä puuttuvasta palasesta pyöräilemällä ja kävelemällä, jos vain matka on jotenkin järkevä. Täältäkin löytyy murusia kaunista luontoa. Minusta tuntuu kurjalta, kun näen kuinka kaukana oleva vanha kotiseutuni lähikuntineen ja kaupunkeineen rapistuvat ja kuihtuvat. Työpaikat siirtyvät kohti kasvukeskuksia ja arki hankaloituu. Toivon kovasti, että meille kaikille suodaan jatkossakin mahdollisuuksia hyvään elämään maaseudulla.

    Kiitos Emilia kauniista blogistasi. Ihailen kykyäsi ottaa kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Ja tykkään tavastasi kirjoittaa. Odotan aina innolla uusia postauksia :)

    Ihanaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

    • Kiitos, Satu! ❤️ Et varmasti ole ainoa, joka jollain tasolla kaipaa sinne synnyinseuduilleen, vaikka elämä on onnelliseksi asettunut kaupungissakin. Onneksi Suomi tarjoaa kuitenkin sitä luontoa ja rauhaa pääkaupunkia myöden.
      Toisaalta tiedän monia, jotka kaupunkiin muutettuaan huokaisevat helpotuksesta ja juurtuvat nopeasti uuteen. Mutta toistaiseksi onneksi elämä onnistuu molemmissa, maalla ja kaupungissa.

      Ihanaa viikkoa myös sinne teille!

  9. Avatar Suvi sanoo:

    Hei Emilia, ihana kirjoitus. Olen vuosia seurannut blogiasi ja nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan.
    Itse haaveilen maalle muutosta, olen maalta kotoisin mutta parikymmentä vuotta pk-seudulla asunut. Tällä hetkellä pakottavana esteenä on kuitenkin erityislapsemme. Nyt hän on vammaisopetuksessa lähikoulussamme, jossa myös terapiat toteutuvat. Lisäksi hoitotaho uusi lastensairaala lähellä ja siellä hoito huippuluokkaa. Valitettavasti nämä eivät maaseudulla välttämättä toteutuisi, lisäksi olisi liian riipaisevaa repiä lapsemme juuriltaan.
    Osaatko muuten sanoa, miten vammaisten palvelut toteutuvat kunnassanne? Onko teillä esim. palveluasumista oman kunnan puolesta, entä miten vammaisopetus?

    Ihanaa alkavaa kevättä sinulle!

    • Ihanaa, että uskalsit!

      Itse asiassa minulla on vammaispalvelveluista parempi käsitys kuin moni ehkä arvaakaan. Tosin nykyisin enemmänkin aikuisten, ja siksi minun piti ihan haastatella ystvääni eilen aiheesta, koska kysymyksesi jäi vaivaamaan.

      Tällä hetkellä meillä pyritään tukemaan vammaisopetusta omassa lähikoulussa ja tämä kaiketi toteutuu nyt kivasti. On kuitenkin tilanteita, joissa ne oman kylän resurssit eivät riittäisi, ja silloin opetus keskitetään oppilaitokseen joka pystyy tarjoamaan opetusta. Mutta siis riippuu pitkälti tilanteesta.

      Kuntouttavaa työ- ja päivätoimintaa on kuitenkin tarjolla ja esimerkiksi terapia taho toimii käsittääkseni hyvin. Mutta eilen juuri keskustelimme siitä, että ollaan sitten missä päin maailmaa tahansa, niin kyllähän se omaisten ja edunvalvojien aktiivinen palveluiden ”vaatiminen” on aina tarpeen. Väittäisin kuitenkin että on tilanteita, joissa pikkukunnissa myös apua on tarjolla huomattavasti nopeammin ja siitä olen itsekin nähnyt jokusen esimerkin.
      Tuetun asumisen yksiköitä löytyy erilaisia tuen määrästä vaihdellen.

      Mutta eroja kai on kuntienkin välillä, ja se mikä toimii muualla, ei välttämättä toimi toisaalla. Meille kaikille täysin ideaalia Suomea kun ei taida olla missään.

      Ihanaa kevään odotusta myös sinne teille! ❤️

  10. Avatar Helena sanoo:

    Hyvä kirjoitus, todella hyvä. Olen itse maitotilan emäntä ja luen silloin tällöin blogiasi. Olen opiskeluaikoina asunut Helsingissä, tiedän mitä se on. Tykkään pari kertaa vuodessa käväistä Helsingissä, yleensä päiväseltään ja bussiyhteyksien huononemisen olen huomannut myös täältä Savon suunnalta.
    Kasvukeskusten ja maaseudun vastakkainasettelusta pitäisi päästä eikä maanviljelijöistä pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen pääsyyllisiä, koska täällä kuitenkin joudutaan luonnon ehdoilla koko ajan toimimaan.

    • Kiva kuulla myös tällaisia kokemuksia. Mulla on ystäväpiirissä useampikin kaltaisesi pk-seudulla asunut tai opiskellut ja niitäkin, jotka nykyisin ainakin osittain työskentelevät maatalouden parissa.

      On ihan totta, että tuo vastakkaiasettelu on täysin käsittämätöntä. Luonnon ehdoilla eläminen tuo mukanaan ihan omanlaisensa kunnioituksen luontoa kohtaan.

  11. Avatar Stiina sanoo:

    Ihailen aina vanhaa taloanne, sisustustasi ja tuollainen maalla eläminen houkuttelee. Mutta sanohan rehellisesti onko talossanne hiiriä? Elätte peltojen keskellä vanhassa talossa jossa aina on jotain rakoa ja koloa hiiren mennä. Jos niitä on niin miten olette taistelleet niitä vastaan ja onko keinot auttaneet. Vihaan ja melkein pelkään hiiriä ja pikku myyriä joten se vähän hillitsee vanhasta talosta haaveilua.

    • No aika paljon alkuaikoina niistä hiiristä kirjoitinkin, vihaan niitä ja remppa-aikaan kun osa huoneista oli kylmää varastoa, ylläreiltä ei voinut välttyä.
      Mutta paras apu tähän ongelmaan on kissat! Enää ei edes rapise seinien sisällä, ja hiiriä en ole nähnyt sisällä ehkä ainakaan kolmeen tai neljään vuoteen. Ja heti silloin kissojen tultuakin ne tuli selätettyä välittömästi ja ennen kuin pääsivät sisälle juoksemaan. Ei siis tarvitse pelätä, että hiiret hyppisivät pöydille. :D
      Kiitos niiden kissojen, elämme hiiretöntä elämää eikä meillä ole mitään pyydyksiä tai myrkkyjä ym. käytetty. Mutta ilman kattimaakareita en suostuisi olemaan tai sitten ainakin pitäisi olla käytössä ne muut konstit.

  12. Avatar TB sanoo:

    Hei
    Olen syntynyt ja asunut Helsingissä. Koti on ollut rivi- ja omakotitalossa ja nyt kerrostalossa. Kaikissa on puolensa. Ja aina on ollut luonto lähellä.
    Ymmärrän varsin hyvin, ettei kaikkialla tule toimeen ilman omaa autoa. Monesti ei tule täälläkään. Mutta en ymmärrä,miksi tämä vastakkainasettelu yleensä käsitetään helsinkiläiset/maalaiset. Omassa tuttavapiirissäni ei ole tällaista vastakkainasettelua huomattavissa.
    Meitä ihmisiä on kaikenlaisia ja onneksi asumme maassa, missä voimme valita asuinpaikkamme ilmaista mielipiteemme 🙂.
    Ja Emilia, metrolla pääsee myös asemalta Kaisaniemen. Matka on myös kiveheitto ei mikään poronkusema:):):).
    Ja sille hiiriä pelkäävälle: kyllä niitä tuli rapistelemaan välikatoille uuteen omakotitaloonkin!

    • En tiedä oliko kysymyksesi retorinen, mutta en siis itsekään tiedä, miksi vastakkainasettelu on tämä. Ikävästi se kuitenkin näkyi esimerkiksi juuri tuon mainitsemani artikkelin kohdalla. Sinänsä hassua kun Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään maailman metropoliksi sopivaa kaupunkia, mutta peltoa ihan joka pitäjässä.

      Tuo Kaisaniemi viittaus ei nyt auennut mulle. Meillä ei täällä ole poroja, enkä siis ole asiantuntija, mutta eikös poronkusemallakin viitata juuri pieneen etäisyyteen? Korjaa toki jos olen väärässä. 😅

      Hiiret tosiaan pääsevät ihan uusienkin rakennusten sisään ja varsinkin just välikatolla niitä on helposti. Ja toisaalta uusia ja vanhoja taloja sekä hiiriä on kaikkia ihan Suomen joka kolkassa, joten siinä mielessä hiiret ei liity tähän kaupunki vs. maakunta -aiheeseen.

      • Avatar TB sanoo:

        Kaisaniemen (pysäkin nimi tosin Yliopisto) metroaseman ja Kampin välillä suunnilleen sama matka. Nyt nämä asemat olleet tarpeen, kun aseman metroaseman hissi ollut poissa käytöstä viime kesän rankkasateesta lähtien, mikä on vaikeuttanut esim lastenvaunujen kanssa kulkemista.
        Kommenttini vastakkainasettelusta ei ollut retorinen. En todella ymmärrä sitä.

  13. Avatar Maija sanoo:

    Onpas nätin näköistä teillä <3

  14. Avatar Katriina sanoo:

    Olipa ihana kirjoitus ja itsellä tosi samanlaiset ajatukset aiheesta. Rakastan asua maalla lasten kanssa. Lapset saa käydä ainakin vielä samaa kyläkoulua missä oma isäni (85v) on käynyt ja samoin minä itse. Koko ajan joutuu olemaan huolissaan kun kunta tekee hurjia ja ikäviä päätöksiä että kauanko tämmöstä elämää saa viettää. Ei houkuttele isot koulut eikä ne pitkät jonotukset eri palveluihin. Voi kun kaikki saisivat elää oman näköistä elämäänsä siellä missä kenenkin on paras!