perjantaimoodi

06.3.2020

Ja hups vain, ja tulikin taas perjantai! Ei sillä, tiedossa on kiva viikonloppu ja mukavaa tekemistä. En valita. Tänään katetaan iltapalapöytä neljän sijaan kahdeksalle, kun saadaan ystävät kylään. Jotenkin tekee heti viikonlopun aloituksesta juhlavampaa. Tai ainakin erityisempää.

Mun perjantaipäiviin kuuluu tuon esikoisen kuljettaminen soittotunnille ja se on aina jotenkin astetta haastavampaa kuin kuopuksen viulutunnit. Ensinnäkin ihan jo ison instrumentin pakkaaminen autoon, ja tulipalokiire suoraan koululta harrastuksen pariin. Aikaa puoli tuntia, vaikka matka oikeasti veisi  40 minuuttia. Olen niitä ihmisiä, jotka inhoavat olla myöhässä ja tämä tökkii mulla joka viikko. Tällä viikolla haastetta lisäsi vielä sekin, että tuo itse soittaja kävelee keppien kanssa. Onneksi lapsilla loppuu perjantaina koulu jo puoliltapäivin, joten kaikki tämä kiire ja säätäminen on mukavasti ohi jo iltapäiväkolmelta. Ja siinä välissäkin ehtii hakea viikonloppukukat. Paluumatkakin sopi mukavasti ystävän työaikaan, joten autossa ehti vaihtaa ne kiireisimmät kuulumiset ennen iltapalatreffejä. Ja hei, kaiken tämän hoidin sinin fleecekauluri päässäni, koska hiustenpesupäivä ja cg. 😀

 

Mutta nyt nopeasti kaupaan! Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille!


2 Responses to “perjantaimoodi”

  1. Katya says:

    Moi,mistä olet löytänyt tuon ihanan maton😊

Kommentoi