Orvokkeja ja ikävää

08.4.2020

Ihan periaatteestakin vastustan ikkunoiden pesemistä liian kylmällä säällä. Ei nappaa yhtään, jos pitää vielä palellakin. Niinpä kasvarin ikkunat on ulkopuolelta yhä likaiset, ja minä itse viihdyn lasiseinien sisäpuolella. Mieli lapsellisen malttamattomana. Kun nyt tulisi oikein kunnolla lämpöä ja puskisi vihreää. Täällä mä olisin ihan valmiina.
Mummulan vintiltä löytyi tuollainen tumma pöytä, jossa on vielä kivan kokoiset jatkopalatkin. Siinä se nyt nököttää valmiina ottamaan ylleen daaliat, tomaatit, chilit ja kaikki muutkin kylvökset. Mutta ensin orvokkeja. Niiden ruukuttaminen on listalla seuraavaksi.

Luin jostakin, että tämän korona-asian (ja kotiin eristäytymisen) kanssakin ihmisellä on jonkinlaiset vaiheet asian käsittelemiseksi. En nyt muista niitä sen tarkemmin, mutta itse huomaan viimeisen viikon aikana päässeeni taas johonkin uuteen vaiheeseen. Pääsi ihan itku kun hain koululta Klaaran eskarin lisätehtävänipun. Siellä oli nimittäin myös säkkiin pakattuna vaihtovaatteet ja sisäkengät. Jäi vain tyhjä naulakko. Tai sitten se on vaan se perus itkeminen, mikä aina tulee lukuvuoden päätteeksi. Nyt se vain tuli aikaisemmin kuin olin osannut varautua. Ja kun sitten annoin hanojen aueta, itkin ikävää mun jumppaystävää ja niitä meidän viikoittaisia treffejä kohtaan. Ja oikeastaan vähän kaikkea kohtaan. Niitä ihan tavallisia arkisia juttuja. Että pääsen taas istumaan lapsuudenkotini keinutuoliin ja juomaan äidin kanssa cokista. Mutta ei auta itku markkinoilla. Nyt vaan pitää kaivaa elämästä kaikki positiivinen esiin. Onneksi on kevät ja ollaan terveitä. Ja Isä Brownin uusi kausi alkoi ja ulkona paistaa aurinko.

Mulla on jo toista päivää ihan mieletön päänsärky, eikä ajatus oikein kulje. Vaikka pääkivun saa aamulenkillä hetkeksi kadotettuakin, särky löytää perille taas iltapäiväksi. Ajattelin tänään illalla kokeilla vanhaa kunnon sauvakävelyä (jos onnistun löytämään sauvani). Josko se laittaisi veren kiertämään myös hartiaseudulla. Mutta nyt hetkeksi vaakatasoon, ja silmät kiinni ennen kuin alkaa oikein kunnolla leiskua.

Ihanaa keskiviikkoa!


4 Responses to “Orvokkeja ja ikävää”

  1. Mulla pääsi itku tuosta äidistä ja keinutuolista ja cokiksesta. Saan niin tunteesta kiinni.
    Mä yritän asennoitua pääsiäiseen samalla, kun yritän aktiivisesti unohtaa, että on pääsiäinen. Vietämme pääsiäisenpyhät aina mun vanhempien luona, ja pääsen samalla reissulla viettämään rauhassa aikaa mummun kanssa. Nyt en sinne pääse. Ikävä on valtava.
    Täytyy keksiä jotakin mukavaa rajan tällä puolella. Ehkä ajellaan mökille haravoimaan ja tekemään pihatöitä. Kivoja vaihtoehtoja löytyy kyllä, mutta miten sitä onkaan niin lukkiutunut noihin rakkaisiin perinteisiin…

    • Voi ihan tässä on tullut itkua väännettyä. Siskon perhettä ei olla nähty sitten joulun. Mummulassa oli tarkoitus olla isolla porukalla pääsiäinen, kuten joka vuosi. Itse odotin nauramista ja lapset tietenkin serkkujaan. Ja vaikka kuinka olen yrittänyt laittaa pääsiäistä ja nauttia, ei se silti ole sama juttu. Ikävä on kova.

      Mutta näin se nyt on. Ja pitää vain ajatella positiivisesti ja olla iloinen. Kaikki kääntyy vielä hyvin, siihen on uskominen. ❤️

  2. Laura says:

    Hei! Ihania kuvia. 🙂 nyt ihan random kysymys..: Teillä ei taida keittiössä olla kuivauskaappia? Oletko kokenut hankalaksi? Mieli tekisi poistaa koko kapistus omasta keittiöstä, mutta mies lyö kapuloita rattaisiin..

    • Moikka!

      Juu, ei ole kuivauskaappia, ja hetki meni kun tajusin, että mikä se on. En ole kaivannut, enkä kyllä keksi, mihin sitä tarvisin. Keittiöpyyhe on hyvä kuivain, riittää minulle. 🙂
      Eli nyt vaan isompaa vaihdetta taisteluusi! Ihanaa pääsiäistä sinne! 💛

Kommentoi