omalla tavallaan oikein hyvä – ainoastaan erilainen

14.4.2020

Jonkinlainen haikeus oli havaittavissa tämän vuoden pääsiäisfiiliksissä. Takaraivossa tieto siitä, mitä piti olla ja nenän edessä elämän realiteetit. Näin tällä kertaa, ensi vuonna sitten jotakin muuta.

Mutta sekä pääsiäisen, että ihan muunkin elämisen suhteen pyrin ajattelemaan, ettei kyse ole vain luopumisesta. Siitä, että elämästä on viety niitä peruselementtejä, otettu pois jotakin olennaista ja varsin jokapäiväistä. Toki elämä on nyt paljolti sitäkin, mutta onhan tässä myös rutkasti muutakin. Sitä, miten pitkään tämä poikkeuksellinen aika kestää ei voi oikein kukaan vielä ennustaa. Ja minä henkilökohtaisesti kieltäydyn suhtautumasta tilanteeseen siten, etteikö siinä olisi, tai siitä voisi löytää myös jotakin positiivista. Jälkeenpäin haluan ajatella tästäkina tilanteesta hyvää ja siksi yritän myös löytää sitä ihan jokaisesta päivästä.

Ihan jo pelkästään se, ettei me olla koskaan oltu perheenä näin paljon yhdessä on mulle tosi merkittävä juttu. Nautin myös iltakiireiden poistumisesta ja siitä, että on aikaa tehdä ihan tavallisia juttuja. Katsoa telkkaria, pelata korttia, löhötä sohvalla, ulkoilla, leipoa laittaa ruokaa. Olla läsnä, se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka toisaalta omienkin harrastusten loppuminen harmittaa, huomaan olevani aika iloinen kun tilalle onkin löytynyt muuta. Liikkumaan pääsee ja illat ovat ihanan pitkiä ja valoisia. Meillä on myös vihdoin olohuoneessa jalkalistat. Ajatella, kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa tälle asialle löytyi aikaa ja motivaatiota.

Vaikka vaakakupissa on paljon myös siellä harmituksen puolella, on kuitenkin pitkälti asenteesta kiinni, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu. Ja kun esikoinen eilen totesi, että oli muuten kiva pääsiäinen, tajusin, että niinhän se olikin. Ei sellainen kuin piti, mutta omalla tavallaan oikein hyvä. Erilainen, ainoastaan erilainen!


2 Responses to “omalla tavallaan oikein hyvä – ainoastaan erilainen”

  1. Hannele says:

    Itse myös ajattelen, että kyllä tästä kaikesta seuraa väkisinkin paljon hyvääkin ♥ Ihana tunnelma ja herkulliset tarjoilut teillä 🙂

    • Aika monesta asiasta seuraa hyvää, kun jaksaa keskittyä muuhunkin kuin negatiiviseen. On asioita, joihin ei voi aikuttaa, mutta myös valtavasti niitä, joihin voi. Käytetään tämä hyödyksi! ❤️

Kommentoi