askelmerkkejä kesään

21.4.2020

Ehdin jo aamulla instan puolella hehkuttaa sitä, miten ihanaa on herätä auringonpaisteeseen. Tuntuu heti herätessä, että kroppa on täynnä virtaa. Ihan eri fiilis kuin talvella, kun itsensä saa kammeta ylös puoliväkisin ja lisätunneista pahnoilla olisi valmis pulittamaan vaikka mitä. Valoisat aamut on toki jo iso plussa, mutta kyllä aurinko on sitten ihan asia erikseen. Ja tänään sitä tosiaan on ollut tarjolla koko päivän.

Kasvarissa elohopea nousee jo kivasti yli kolmenkymmenen ja villapaidassa oikeasti jo vähän jopa ahdistaa. Enkä ehkä voi enää lykätä sitä lasien pesemistä ja vedota kylmään. Huomenna on tarttuttava työkaluihin ja pestävä kasvari oikein kunnolla. Sitten onkin aika laittaa daaliat ruukkuihin alkuvauhtia ottamaan.

Lähestyvästä kesästä kertoo myös fillarikauden aloitus. Ai että mä rakastan pyöräilyä! Lapsena katsottiin isän kanssa tunti tolkulla Eurosportilta Tour de France -ajoja. Ne oli niitä Lance Armstrongin hyviä vuosia. Tykkään myös itse pyöräillä. Ennen lasten syntymää oli aikoja, kun saatoin ihan hyvin ajaa pari tuntia aamuin illoin. Sittemmin lasten tulo tietenkin vähän hiljensi omaa harrastamista, mutta nyt ekan viikon saavutuksena on liki 120 kilsaa kahdessa päivässä, joten kyllä se tästä. Ja ollaan kuitenkin vasta huhtikuussa!

Oli muuten pakko napata kuva mun suosikki aamu-, väli- ja iltapalasta. Eli maustamatonta jogurttia (joskus 50/50 maitorahkan kanssa) ja siihen hedelmiä, marjoja ja manteleita. Syön tätä ympäri vuoden, enkä kyllästy ikinä. Mutta rehellisyyden nimissä, avasin kyllä just maissilastupussin ja purkin salsaa. Balanssi! ❤️

Ihanaa iltaa teillekin!

Ps. Mulla on ig:ssa kiva arvonta, käy osallistumassa!


2 Responses to “askelmerkkejä kesään”

  1. Avatar Mirkku sanoo:

    Olen ihaillut kauan teidän kasvihuonetta. Se on niin tyylikäs ja monikäyttöinen kuvistasi päätellen. Kuinka paljon siinä on neliöitä? Itselläni haaveissa vastaava, mutta vasta suunnitteluasteilla. Hyvää kevään jatkoa! :)

    • Meidän kasvihuoneessa on 18,7 neliötä, eikä yhtään senttiä ylimääräistä. Jos jonkin neuvon voin antaa, niin mieluummin isompi kuin pienempi. Oli tarkoitus sitten vain viljellä tai olella ja viljellä, niin äkkiä ne seinät tulee vastaan. 😅

      Ihanaa kevättä myös sinne! 🌿💛