vanha koira ja uudet temput

25.4.2020

On se hassu juttu, miten sitä joskus nuorempana oletti, että elämä on jollain lailla ohi kolmekutosena. Ja myönnän, että hiljaa sisälläni ehkä ajattelin, että tässä se nyt oli, kun seurasin muiden jatkavan menevää elämäntapaansa samalla kun itse työntelin lastenvaunuja. Nyt kolmekutosena, äitinä joka seuraa oman lapsen teiniytymistä, en toivoisi olevani yhtään nuorempi. En vuotta, enkä päivääkään. Näin on oikein hyvä.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt julkkiksia, jotka julistavat, että lapsen syntymä ei muuttanut elämää mitenkään. Toki on kauhean kiva, jos pystyy elämään aktiivisesti lapsen kanssa ja jatkamaan niitä omia juttuja, mutta totta hitossa se elämä muuttuu. Ja niin sen kuuluukin muuttua – lopullisesti. Vanhemmuus ei lopu koskaan, ihan sama minkä ikäisiä ne lapset ovat. Huoli ei helpota koskaan. Eikä mikään muu ihmissuhde aseta omia tarpeitasi niin totaalisen taka-alalle.

Mutta elämä muuttuu lasten kasvaessa. Sitä muuttuu itse, ja toisaalta asiat menevät omille uomilleen. Syntyy tapoja, perinteitä ja tottumuksia. Muistan miten aikoinaan nautin siitä, että lapset heräsivät viikonloppuisin katsomaan lastenohjelmia ja minä sain nukkua. Nyt ollaan taas jo ajassa, kun herään itse ensimmäisenä ja useimmiten toista lapsista saa jopa komentaa ylös sängystä. Aika kultaa muistot, ja sitä on vaikea edes muistaa, mitä vauvavuosien väsymys oikein oli. Vuodet vierivät ja elämä on kuin erilaisten vaiheiden kaikenkirjava helminauha.

Syy siihen, miksi mietin näitä juttuja just tänään on se, että olin elämäni ensimmäisellä maastopyörälenkillä. Kyllä, kolmekutosena ja siitäkin huolimatta, miten trendikäs laji on ollut jo useamman vuoden. Mutta tiedättekö mikä on ihan älyttömän mahtavaa? No se että vanhakin koira oppii uusia temppuja, eikä vieläkään ole liian myöhäistä. Ja se, että niille omillekin jutuille on taas enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Että mulla on mahdollisuus lähteä lauantaina aamupäivällä viideksi tunniksi pyöräilemään ilman monen päivän suunnittelua ja aikataulujen yhteensovittamista.

Totesin tuossa juuri miehelleni, että on oikeesti aika mahtavaa, että nyt on taas mun vuoro. Se tuntuu hyvälle. ❤️

Meillä aletaan kohta paistamaan pitsoja. Jälkkäriksi jätskiä. Ihanaa lauantaita myös sulle!


8 Responses to “vanha koira ja uudet temput”

  1. Avatar allu sanoo:

    Kääk, mikä sun vasemmassa varpaassa on eli pottuvarpaan viereinen sojottaa ihan vinossa. Hurjan näköinen

  2. Avatar Kats sanoo:

    Moi Emilia! Ootko jo maininnut aiemmin, et mistä on toi hauska päänmuotoinen kukkapurkki? Päädyin taas blogien pariin pienen tauon jälkeen, niin pahoittelut, jos oot sen jo moneen kertaan ehtinyt kertoa 🙈

  3. Avatar Anna-Maria K sanoo:

    Tulipa kivan leppoisa fiilis tästä postauksesta. Hymyilyttää. Ehkä siksi, että jossain vaiheessa on taas mun aika. Meillä vauva täyttää seuraavaksi jo 10 kuukautta.

    • Se on kuule aika äkkiä. Musta tuntuu ihan hassulta, miten vuodet on vierineet. Olen onnellinen, että tämä muunlainen elämä jaksoi odottaa, kun itse elin pikkulapsivuosia. Elämässä ehtii, kaikkea ei tarvitse olla yhtäaikaa. ❤️

  4. Olipa kivan leppoisa postaus kaikkineen. Meillä ollaan pisteessä vielä jossa äiti menee olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia viikonloppuaamuna taaperon tunkiessa kainaloon ja äidin torkkuessa. Aikansa kutakin ja jokaisessa hyvät puolensa ja haasteensa sanon minä. Siitä olen kyllä samaa mieltä että tottakai elämä muuttuu.