kuin viimeistä kesäpäivää

27.7.2020

Lapsena, tai silloin pienenä koululaisena, mulla oli tapana aina loman loppupuolella siivota huoneeni kunnolla. Se käsitti jokaisen kaapin ja laatikon läpikäymisen, ja jokaisen nurkan koluamisen. Olin nuorempana aika fanaattinen siivoaja ja kouluaikaan siskolleni tuotti suurta hupia se, että koulupöydälläni asiat olivat sinitarralla kiinni. En halunnut, että mikään on ristiriidassa pöydän kulmien tai suorien linjojen suhteen. Sinänsä sisko toisaalta varmaankin myös nautti tilanteesta, sillä ennen koulunalkua siivosin yleensä myös hänenkin huoneensa. Pyyhin pölyt jokaisesta posliinikissasta ja kampasin varmaan lopuksi vielä matonvipsut.

Elämä, vuodet, parisuhde, lapset ja iso talo ovat hioneet minustakin pikkuisen löysemmän, eikä meillä taida mikään olla suorassa linjassa pöydänkulmien tai muunkaan kanssa. Joskin välillä yritän oikaista lehtipinoa pöydällä, mutta vaikutus on melko väliaikainen. Silti jotakin on jäänyt. Edelleen elokuu on minulle kuin puhdas pöytä. Se pinta, johon asiat on aseteltu oikeaan järjestykseen sinitarralla. Vuoden taitekohta, uusi alku. Ja edelleen elokuu tuo mukanaan tarpeen siivota ja järjestää, oikoa ja selkiyttää. Arjen helpottamiseksi sitä kai kutsutaan. Kun tavaroilla on omat paikkansa, tuntuu kuin pääkin olisi sopivassa järjestyksessä.

Viimeaikojen sääennusteet eivät ole juuri ihmeitä lupailleet, ja kun eiliselle sattuikin liki odottamatta kesäisen kuuma ja aurinkoinen päivä tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan pitää elää kuin viimeistä kesäpäivää. Vetää keuhkot täyteen kesää, lämpöä, tuoksuja ja aurinkoa. Nauttia kaikesta siitä, mitä kesä on, miltä se tuntuu ja mihin se pystyy. Niinpä pitkästä aikaa puuhastelin rikkaruohojen parissa, istuskelin kasvihuoneessa, kuljin kesämekossa, söin jäätelöä ja ihan vaan nautin ulkona olemisesta ja auringosta. Tänä aamuna komensin lapset pikaisesti ulos. Äkkiä nauttimaan, ennen kuin sataa. Ja mehän nautittiin.

Sade kuitenkin tuli, aurinko meni piiloon ja sisälle oli tultava. Niinpä tartuin ikkunanpesuvälineisiin ja hommaan, jota olen siirtänyt ja siirtänyt. Päätin, että ikkuna tai kaksi kerrallaan, homma tai pari päivässä. Että se elokuun siivous voi alkaa vaikka heinäkuussa ja silloin jokaisen aurinkoisen ja kesäisen hetken voi pyhittää kesästä nauttimiseen.  Että jos elokuussa paistaakin, minä en ole se joka kampaa sisällä matonvipsuja ja mittailee kulmia, vaan niitä, jotka nauttivat kesästä.


4 Responses to “kuin viimeistä kesäpäivää”

  1. Avatar Farfalle sanoo:

    Pihasi näyttää lumoavalta, paljon kukkivaa samaan aikaan. Myös asukokonaisuus täydellinen korviksia myöten.

  2. Avatar Suvi C -blogi sanoo:

    Keskustelimme juuri tänään aamupalapöydässä mieheni kanssa vastaavasta aiheesta. Kysyin häneltä, onko heinäkuu hänen mielestään kulunut nopeasti. Hän totesi siihen, ettei ajattele asiaa sillä tavalla, hänestä kesäloma kokonaisuudessaan on sujahtanut ohi ihan hujauksessa.

    Aloin miettiä asiaa ja huomasin itse miettiväni ajan kulumista melko paljolti juuri kuukausien mukaan. Minulle jokainen alkava kuukausi on uuden alku ja kuun loppuessa aivan kuin suljen, jätän taakseni, yhden jakson. Asia selittyy osittain varmasti ammattini, luokanopettaja, puolesta. Lukuvuodet, vaikka hyvin erilaisia ovatkin, rakentuvat kuitenkin tiettyjen kehysten varaan. Tiettyinä kuukausina tapahtuu tiettyjä juttuja, vuodesta toiseen.

    Asia ei kuitenkaan liity pelkästään ammattiini. Sama kuvio toistui myös viimeisen vuoden aikana opintovapaalla ollessani.

    Mielenkiintoista, mutta mielestäni ihan positiivista. Koen, että elämässä on hyvä tehdä jonkinlaisia tsekkauksia: mitä kaikkea olen saavuttanut, mihin pyrin ja missä aikataulussa.

    Jatkan siis kuukausi kerrallaan :)

    Onnellista heinäkuun loppua ja elokuun alkua <3

    • Kiitos, Suvi. Toivotaan, että elokuu on kaikin puolin onnellinen kuukausi. ❤️

      Minusta tuntuu, että tänä vuonna kevään ja kesän nopea kulku on jokseenkin universaali ”ongelma”. En tiedä, mutta uskoisin, että meidän päässä tikittää nyt jokin sellainen tunne, että pakko ehtiä, pakko tehdä, pakko nähdä, koska syksyllä ei ehkä enää onnistu. Joku tiedostamaton kiireen tapainen.
      Meillä on ollut kerrankin kevät ja kesä kun ollaan voitu olla perheenä yhdessä. Tavallaan tämän aikakauden loppuminen on itselläni myös jonkinlainen surutyön paikka. Toisaalta olen ihminen, joka uuden alla on aina toiveikas. Vähän kuin itsestään karistaisi pölykerroksen päältä. Mutta silti minulta puuttuu tuo kuukausittainen puhtaalta pöydältä aloittaminen. Ehkä se voisi olla arjessa palkitsevaakin. Jotta elämä ei olisi syyskuusta jouluun tasaista massaa, vaan välietappien katkaisema. Ja ennen kaikkea niiden kivojen ja positiivisten asioiden läpikäymistä ja ehkä myös himpun verran enemmän kiitollisuutta.

      Kiitos siis vinkistä! ❤️