Veljiä keskenään

07.2.2021

Nyt kun juhlaputki on juhlittu, mulla on vahva fiilis, että viikonloput ovat hetken aikaa veljiä keskenään. Talvi, takkatuli, kotoilu, löhöily, ulkoilu ja mitä näitä nyt on. Repeat. Eikä kyllä haittaa ollenkaan. Tykkään viikonlopuista just näin. Tänään ulkoiltiin reilu kolme tuntia jäällä, paistettiin makkarat ja hörpittiin kuumat kaakaot termarista. Köyliönjärvi on hieno kohde, jos Satakunnassa päin ulkoilu kiinnostaa! Kotona meillä oli omatekoista pizzaa ruuaksi ja seuraavaksi sitten vaikka vähän telkkaria mukavasti sohvalla. Joskos saisin pukea räsymattoneuleeni jo ensi viikolla ylleni.

Olin alkuviikon Klaaran kanssa kotona, ja siinä mahtavassa auringonpaisteessa (joka paljasti jokaisen pölyhiukkasen ja sormenjäljen) sain monta hienoa sisustusideaa. Hetkellisesti. Nuo hetket menee nykyään kuitenkin aika pikaisesti ohi, sillä se itse toteutus ei houkuttelekaan ihan niin paljon kuin visio valmiista. En tiedä, ehkä sellaiseen sisustamiseen ja pintaremppaankin voi kyllästyä. Tai keskeneräisyyteen. Sitä jotenkin ajattelee, että näinkin pärjätään. Tai sitten se varsinainen sisustuskärpänen on vain talviunilla ja herää kunnolla vasta keväämmällä. Yhdistelmä on kuitenkin hassu; Samat vanhat nurkat kyllästyttää, mutta kun ei oikein jaksaisi muuttaa mitään. Olen jopa miettinyt, että onko tämä jotakin keski-ikäistymistä. Tai sitten sitä, että lasten kasvaessa sellainen pesän rakentaminen jotenkin menettää merkityksensä. Varsinkin kun molempien lasten syntymään ja kasvuun on meillä kuulunut vahvasti tuo remontointi. Joka tapauksessa, just tällä hetkellä myös minun on tosi vaikea ajatella, että tämäkin blogi on ollut joskus sisustusblogi. Pahoittelut siis samoista nurkista, mutta ihan oikeita ihmisiä täälläkin asuu, eikä koti voi jatkuvasti muuttua ja uudistua.

Mutta nyt sinne sohvalle! Ihanaa sunnuntai-iltaa myös sulle!

 


One Response to “Veljiä keskenään”

  1. Johanna says:

    Teksti ja kuvat saivat minut hyvälle tuulelle. Hymähtelin ajatuksillesi, ettei blogi ole enää sisustusblogi. Tärkeintä on varmasti se, että kotona on hyvä olla kuin että se olisi viimeisen päälle trendikäs tai koti ainaisessa muutoksessa.

    Jos kaipaa vaihtelua, niin voi vaikka siirtää vähän kaapin paikkaa. Sisustusintoilu voi olla pelkkää turhaa kulutusta.

    Minä olen pitkään ollut samassa tilassa eli “koti on valmis”. Nyt vaan sattui, että aloitamme rakennusprojektin. Mitä ihmettä – tämä ei ollut suunnitelmissa, mutta joskus tilaisuuksiin on pakko tarttua. Nyt huomaan tutkivani taas innolla sisustusblogeja ja imeväni vaikutteita muista pohjoismaista ja Pinterestistä.

    On kuitenkin hyvin tarveellistä olla välillä tylsistynyt ja tyytyväinen siihen, mitä on. Mukavaa viikkoa!

Kommentoi