Erikoisen mukava marraskuu

24.11.2021

Te jotka olette roikkuneet linjoilla kauemmin, tiedätte mitä mieltä minä olen marraskuusta. Jep, ei lemppari, eikä edes top 11 sisällä. Ihan vihon viimeinen kuukausi vuodesta, joskin kalenterin mukaan vasta tokavika. Mutta en tiedä olenko se minä vai onko se sittenkin marraskuu, mutta jotenkin se ei ole tänä vuonna ollut niin paha. Ja kopkop, ensi viikon sataa varmaan kaatamalla vettä, eikä päivä valkene ollenkaan, mutta tämänkin uhalla väittäisin, että marraskuu on tänä vuonna ollut erikoisen mukava. Lämmittelen sitten tämän ajatuksen voimalla, mikäli olosuhteet kovasti päättävät huonontua, mutta onpahan jotakin positiivista, mitä miettiä. Ja vaikka pimeys ja sateet valitettavasti nykyään jatkuvat myös joulukuussa, marraskuun voittaminen on mulle jonkinlainen henkinen erävoitto. Joulukuun pelastaa joulu ja kaikki mukava siihen liittyvä. Toki myös se, että joulukuussa elämä notkahtaa taas kevään suuntaan ja kuljemme kohti valoa. Joka tapauksessa uskon voivani jo väittää, että selvisin marraskuusta tänäkin vuonna.

Osa marraskuun mukavuudesta on toki ihan tietoisesti suunniteltua, ja sen tietoisen suunnittelun mahdollisti tietenkin loma. Lomalla kuitenkin päätin, että voisin kokeilla marraskuun suhteen ihan toisenlaisia aseita kuin ennen ja olen iloinen siitä, että kuuntelin tällä kertaa enemmän itseäni kuin naistenlehtiviisauksia tai edes terveyssuosituksia. Suurin oivallus on nimittäin ollut se, että en vaadi itseltä marraskuussa oikeastaan juuri mitään. Marraskuussa ei tarvitse suorittaa ja pyrkiä yli-ihmiseksi, vaan se vuoden pimein (ja itselleni vaikein) pätkä on lupa luovia just sillä tavalla kuin parhaalta tuntuu. Kelloni ei siis ole soinut viideltä, enkä ole esimerkiksi urheillut aamuisin. Sen sijaan, että painuisin ilta kahdeksalta marttyyrin lailla lakanoiden väliin, jotta jaksan aamulla treenata syysmasista pois, olenkin valvonut illalla pari tuntia pidempään ja vaikka vain katsellut kivoja sarjoja ja rupatellut puolisoni kanssa. Olen nauttinut illalla teekuppini seuraksi voidellun sämpylän ilman vihannesvuorta ja napannut suuhuni aina silloin tällöin suklaata. Joskus vähän enemmänkin. Olen totaalisesti lakannut seuraamasta päivittäisiä askeliani tai yöllä nukuttuja tunteja. Minä kun kuulun niihin ihmisiin, jolle nuo molemmat aiheuttavat usein suorituspaineita.

Vuoden pimein pätkä vaatii siis rentoutta ja levollisuutta. Mukavia vaatteita, kynttilän valoa, glögiä, teetä ja joskus jopa punaviiniä. Se kaipaa osakseen yhdessä syötyjä aterioita, lempeää kosketusta sekä rauhallisia ja kiireettömiä hetkiä läheisten ihmisten kanssa. Tiedättekö, musta tuntuu kuin olisin vihdoin ymmärtänyt sen hyggen syvimmän olemuksen. Siis ihan oikeasti. Ja huolimatta kaikista terveysrikkeistä koen voivani oikeastaan paremmin kuin pitkään aikaan.


Comments are closed.