vähän sellaista japandi-henkeä

12.10.2020

Heippa ja uutta viikkoa!

En tiedä onko minussa nykyään jokin vähän vinksallaan, mutta ihan tykkään näistä lonkeronharmaistakin lokakuun päivistä. Ei tarvitse olla niin justiinsa. Lupa olla vähän vähemmän energinen ja ulospäinsuuntautunut. Se on välillä ihan jees sekin, vaikken tästä ehkä pysyvää olotilaa tavoittelekaan.

Mun viikonloppuun mahtui yksi koulutus, ulkoilua, perheaikaa sohvalla, yhteisiä ruokailuja, puutarhatöitä ja pitkät yöunet. Sopivasti vähän kaikkea, joskin eilen oli pakko laittaa perhe kahtia ja lähettää miesväki pelireissuun keskenään, koska korona ja kaiken maailman rajoitukset. Mutta menihän se tyttöjenpäivä niinkin. Sellainen aika täykkäri viikonloppu etten sanoisi. Ja sellaisen jälkeen on kiva aloittaa uutta viikkoa.

Olen saanut jokusen kysymyksen tuosta meidän keittiön pöydästä ja se on tosiaan rungoltaan se sama Ikean pöytä, mikä siinä on ollut jo vuosia, mutta tuo pöydän kansi on uusi. Puu on vanhaa haapalankkua, jonka ystävä höyläsi ja mies nakutteli kannen paikalleen. Pinta käsiteltiin Osmon Topoil öljyvahalla ja sävyllä valkotammi. Tähän sain ohjeet ja vinkit Katilta, joka on näissä jutuissa ihan pro. Ja lopputulos on tietenkin aivan älyttömän ihana ja tykkään pöydästä joka päivä vain pikkuisen enemmän.

Siinä vaiheessa kun pöydän kannen uusimista alettiin miettimään olin oikeastaan jo kerännyt itselleni valtavan määrän inspiskuvia ja niitä sitten mietittiin ja käytiin yhdessä läpi. Oikeastaan haapaan päädyttiin vain koska ihastuin sahalla pitkiin vanhoihin lankkuihin, joita oli projektiin tarpeeksi. Halusin pöydän pinnasta kuitenkin paksua lankkua ohuemman ja luonteeltaan lankkupöytää kevyemmän. Pahin mahdollinen skenaario oli, että meillä olisi keskellä keittiötä jotakin isoa, mikä ulkonäöltään kuuluisi paremmin jonnekin metsästysseuran majalle. Niitä versioita tulikin paljon vastaan googlettamalla vain ”lankkupöytä” ja jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen, että sain sen visioni selitettyä myös miehelle. Mutta nyt se on tosiaan jotakin muuta kuin metsästysseuran pirttiryhmä. Pöytä jopa huokuu vähän sellaista japandi-henkeä; rauhoittavaa, luonnollista ja vähäeleistä.

Seuraava projekti voisi olla tuon itse tehdyn sivupöydän kannen uusiminen. Tosin sen suhteen en ole yhtään varma, mitä haluaisin. Olen jopa miettinyt kivitasoa tuohon, jotta saisin samalla kivan leivontapöydän. Mutta tämänkin idean pitää antaa muhia ja hautua!

Mulla on tänään maanantain kunniaksi taas superihana hieronnan jälkeinen olo. Nyt iltapalaksi mannapuuroa voisilmällä ja ajoissa pahnoille. Voisi olla huonomminkin!


monta projektia, eikä mitään valmista

14.7.2020

Siinä kohtaa kesää kun Tarha-alpi ja nauhukset kukkivat, koen että ollaan kesän taitekohdassa: Alkukesä takana ja loppukesä edessä. Tulee sellainen olo, että pitäisi ottaa loppukiri kesästä nauttimisen suhteen ja onneksi tänä vuonna myös ilmojen herrat ovat kanssani samaa mieltä ja taikoivat heti ilokseni aurinkoisen päivän. Mutta sitten sen kesästä nauttimisen lisäksi tulee mieleen ne kaikki jutut, jotka työnsi kesälle ja ajatteli, että sitten sitä ehtii kun päivät ovat pitkiä, illat valoisia ja elämä yhtä aikataulutonta juhlaa. Ja kun se Tarha-alpi ja nauhukset sitten puskevat keltaista sitä huomaakin, että mikään projekti ei ole edistynyt millään muotoa. Ei vaikka ne olisi aloitettu jo viime syksynä. :D

Yksi esimerkki tällaisesta pitkittyneestä projektista on se rottinkisen riippukeinun entisöinti. Idea oli hyvä ja intoakin aluksi, mutta homma tyssäsi heti osaltani siihen, että keinu oli ulkovarastossa niin pahassa paikassa, etten saanut sitä. Ja vaikka lopulta koko ulkovarasto tyhjennettiin se keinu on edelleen ihan kamalassa kunnossa. Tosin nyt viimeisten hiontayritysten jälkeen pohdimme, ettei siitä ehkä enää kovin kummoista tule. Mutta saatiinpa puoli vuotta kulumaan tätäkin asiaa pohtien.

Toinen, jo surullisen kuuluisaksikin muuttunut projekti, on ehdottomasti se keittiön pöytä. Siellä se on ulkovarastossa lukuisten maalinpoistojen jäljiltä, mutta sitten homma ei oikein edennytkään. Nimittäin tuo puolisoni oli sitä mieltä, meidän keittiöön ei laiteta tavallista kuuden hengen ruokapöytää. Jonkin aikaa tätä pettymystä nieleskelinkin, mutta sitten viime viikolla asia nytkähti taas ihan pikkuisen eteenpäin, kun kävimme ostamassa puutavaraa uutta pöydänkantta varten. Ja eilen, ikään kuin demostroidakseen asiansa, mies otti tuosta meidän nykyisestä pöydästä (siskolta peritty vanha Ikea) jatkopalat pois, ja niinpä minä tosiaan hahmotin millainen postimerkki tavallinen kuuden hengen pöytä meidän keittiössä on. Toki ne jatkopalat irrotettiin ihan senkin vuoksi, että tutkittiin pöydän runkoa, jonka päälle uusi kansi olisi tarkoitus rakentaa.

Mutta siis suuremman pöydän puolesta ei puhu ainostaan keittiön koko vaan se, että pöydän ympärille pitää mahtua ihmisiä. Mieluummin paljon ihmisiä. Vaikka se onkin meidän nelihenkisen perheen keittiö ja pöytä, alkuperäinen idea kuitenkin oli, että meillä olisi suuri keittiö ja suuri pöytä, jonka ääressä voisi istua isommallakin porukalla. Ja onhan siinä istuttu. Kahdeksan aikuista vähän leveämmin ja 14 hiukan ahtaammin. Mutta se on meidän keittiön ja kodin sydän, just se paikka jossa vietetään paitsi se ihan tavallinen makaronilaatikon makuinen arki, mutta myös ne juhlat ja aamun tunneille venyvät illat.

Ensi viikolla päästään toivottavasti rakentamaan uutta pöytää ja toivottavasti siitä tulee sellainen, mistä olen haaveillut. Joka tapauksessa pääsen onneksi eroon monta kertaa maalatusta kannesta ja saan vihdoin kauniin puupinnan pöytääni. Siis toivottavasti. Nimittäin kun itse tekee, tuppaa saamaan just sitä mitä tulee.

Mulla on muutama muukin projekti, joiden onnistumisen olen laskenut kesän varaan. Tiedän, että mikäli en saa kesällä aikaiseksi, asiat siirtyvät taas vuodella. Niinpä tässä pitää nyt sitten ottaa jonkinlainen loppukiri. Ei toki niin suurta ettei ehdittäisi ihan vain kesäelää, mutta sellainen, että asiat edes pikkuisen nytkähtävät eteenpäin. Mutta huomenna on taas Savettipäivä. Kuinkakohan monta pakettia olen ostanut käsipyyhkeitä kevään ja kesän aikana?! Toivottavasti tarpeeksi.