Löytöjä – uusia ja vanhoja

21.11.2021

Olin vuosi sitten joulun jälkeen niin naatti ja poikki, että mulla ei oikeastaan ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin siivonnut joulun pois. Eikä tuon muiston toki niin väliä olekaan, mutta hitsi vie, kun samalla on lyönyt tyhjää sen suhteen, että mistä niitä joulukoristeita pitäisi etsiä. Joo, meillä ei todellakaan ole vintillä mitään erillistä kaappia joulukoristeille, vaan joulu (kuten moni muukin asia) on pakattu erinäisiin laatikoihin, joista muodostuu epämääräisiä laatikkokasoja ja tavaravuoria. Ehdin jo pelästyä, että jotakin on kesällä siivottu pois, mutta osoittautuikin, että valtaosa joulukoristeista oli vain  hyvässä jemmassa. Ja jotenkin olin onnistunut unohtamaan, että ostin viime vuonna keittiöön myös uudet ikkunavalot. Että ihan yllättäviäkin löytöjä pääsin tekemään vintin uumenissa. Nyt kun tärkeimmät on paikannettu, joulua voi pikkuhiljaa lisätä valoilla ja pienillä jutuilla.

Tänä vuonna tuntuu kyllä ihanalta suunnitella joulujuttuja ja fiilistellä joulua. Huomaan, että olen aika riippuvainen syyslomasta, ja jos sellainen syksyn huilitauko jää pitämättä, energiat ei yksinkertaisesti riitä tähän vuoden pimeimpään jaksoon. (Jos vanhenemisessa on jotakin hyvää, niin nämä kaikki oivallukset ainakin. Se, että oppii tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa samalla kun epäonnistuu ja oppii ne heikkoudet myös.) Vaikka tämäkin viikonloppu on ollut aika työntäyteinen, olen silti nauttinut tekemisestä ja samaan aikaan jaksanut fiilistellä kaikkea muuta, mitä voisin tehdä. Se on ihana tunne, kun kokee jaksavansa ja tekemisessä pysyy mielekkyys.

Mulla ei ole mitään erityistä rajoitetta joulun värejä kohtaan. En ole henkeen ja vereen punaisen tai valkoisen joulun ystävä, enkä sillä tavalla ehkä edes mieti joulua väreinä. Enemmän tunnelmana ja monesti se, mikä on mulle jouluista voi taas olla jollekulle toiselle arkipäiväistä. Vaikka meillä poltellaan kynttilöitä miltei ympäri vuoden, näin marraskuussa kynttilöiden kulutus aina tietysti vähintäänkin tuplaantuu. Viikonloppuna löysin ihanat kierrekynttilät täältä. Samalla reissulla piipahdin kirppiksellä ihan vain katsomassa, josko siellä olisi messinkisiä kynttilänjalkoja, koska mielestäni kokoelmani huusi pientä lisäystä. Olin liki varma, että reissu olisi turha (olen etsinyt näitä usein ja lähtenyt tyhjin käsin kotiin), mutta sain kuin sainkin kolme ihanaa uutta kynttilänjalkaa kuudella eurolla. Ja tulin tietysti ihan super iloiseksi löydöstäni!

Ihan täydellinen päätös viikonlopulle olisi tietenkin ollut riisipuuroiltapala, mutta koska ilta vierähti kokouspöydän ääressä, riisipuuro saa odotella vuoroaan. Ehkä ensi viikonloppuna. Nyt kuitenkin hyvillä mielin kohti uutta viikkoa. Meillä ei nimittäin (kop kop) ole kukaan sairaana!


maanantaihygge

15.11.2021

Olin vähän ajatellut, että viikonloppuna aloitan kaivamaan joulua esiin, mutta niin vain kävi, että joulu on edelleen visusti vintillä. Mutta vielä ehtii hyvässä aikataulussa, nythän eletään vasta marraskuun puoliväliä. Joskin olen päättänyt, että tänä vuonna aion nauttia joulun odotuksesta viime vuodenkin edestä. Viime vuonna joulun odotus jäin vähän vakavampien asioiden jalkoihin ja niin kävi oikeastaan jo edellisvuonna. Viimeiset pari vuotta ovat koetelleet elämää siinä määrin, että tosiaankin kaipaan jo ihan tavallisia juttuja, jouluhömpötystä, kynttilähyggeilyä, pikkujoulufiilistä ja kaikkea muuta vähemmän vakavaa.

Me käytiin äidin kanssa hautausmaakierros jo lauantaina ja vietettiin sen jälkeen mukava päivä naisten kesken meillä. Eilisen isänpäivän ohitin aina niiltä osin kuin se oli mahdollista. Aamulla toki katoin paremman aamupalan lasteni isälle, mutta koska meillä iskä lähti töihin ja poika pelireissuun, ei me Klaaran kanssa kauheasti isänpäivää vietetty. Ööö, kehtaanko edes kertoa, mihin aikaan menin nukkumaan. Kuudelta illalla. Jep, tein tosiaan kaikkeni ohittaakseni isänpäivän. Onneksi miltei kahdentoista tunnin yöunet uuden viikon kynnyksellä ei ole lainkaan pahasta. Ja hyvin levänneenä maanantaiaamu ei tuntunut lainkaan niin pahalta, kuin olisi voinut kuvitella. Ei vaikka pienempi on taas sairaana.

Olen mielessäni koputellut puuta tuon flunssakauden suhteen jo pidemmän aikaa. Meillä on päästy aika vähällä, vaikka se vähäkin on tässä maailman menossa vähän liikaa. Aamulla juuri selasin nykyisiä suosituksia ja siellä luki vain, että huoltaja itse tekee arvion, onko lapsi koulukuntoinen vai ei. Hiljaa mielessäni olin kiitollinen siitä, että meillä lapset on jo tämänkin verran isoja ja ne jatkuvat nuhakuumeet on onneksi jo takanapäin. Mutta tsempit tosiaan kaikille vanhemmille, onhan nämä viimeiset puolitoista vuotta (ja ylikin jo) olleet aikamoista peliä tämänkin suhteen. No, kohta alkaakin jo taas siitepölykausi, joten vuotavia neniä ja karheita kurkkuja on tarjolla. Voi kun tästäkin päästäisiin jo kohta eteenpäin!

Mitä muuten tulee eteenpäin menemiseen olen ajatellut, että minunkin pitäisi kai jossain määrin mennä vähän enemmän eteenpäin. Olen ehkä tyyppinä sitä, joka jää liian herkästi vellomaan kaikkeen ikävään ja surulliseen, enkä oikein osaa päästää irti. Tai on jotenkin tosi vaikeaa antaa itsensä mennä eteenpäin ja jatkaa elämää. Fakta on kuitenkin se, että ikävät ja surulliset asiat eivät katoa, vaikka kuinka lopettaisin niiden pohtimsen ja surussa vellomisen. Eikä ne toisaalta sen paremmiksi jutuiksikaan muutu, vaikka kuinka niitä mielessäni pyörittelisin. Toisin sanoen, kulutan lähinnä vain itseäni, jos en uskalla päästä irti. 🤍

 

Joko te olette innostuneet joulusta? Me ostettiin tänään kaupasta ekat glögit.


Marraskuullakin on hetkensä

09.11.2021

Täällä leijaili päivällä lunta. Hetkeksi herpaannuin tuijottamaan kaunista ja kuuraista luontoa ja pieni joulufiilis hiipi mieleen. Sytytin kynttilän työhuoneen hellan päälle ja katselin kuinka lumisade ensin sakeni ja muuttui lopulta vedeksi. Marraskuu on marraskuu, vaikka onneksi silläkin on hetkensä.

Päätin lomani aikana panostaa jatkossa enemmän omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea siihen henkiseen jaksamiseen. En lukenut yhtään self help -kirjaa (pitäydyn mieluummin kaunokirjallisuuden rinnakkaistodellisuudessa), mutta muuten taisin uhrata joka päivä ainakin hetken sen pohtimiseen, kuinka arki voisi olla parempaa loman jälkeen. Tiedän kyllä ne heikot kohdat, sudenkuopat, joita tulisi vältellä. Arjen pyörteissä on vain joskus vaikea jarruttaa ja vaihtaa suuntaa; Harmaalla massalla on liian suuri liike-energia. Mutta lomalla pöydän voin ikään kuin pyyhkiä puhtaaksi ja arjen voi taas aloittaa vähän entisestä viisaampana ja ennen kaikkea levollisempana. Pieniä käytännön muutoksia, perheen yhteisiä pelisääntöjä, kotitöistä puhumista rakentavasti arjen syyttelyn ja syyllistämisen sijaan. Ehkäpä näillä jotakin saavutetaan, eikä tässä tietenkään ihmeitä edes tavoitella. Parempaa arkea vain!

Tulin pohtineeksi myös asioita, jotka lisäävät omaa onnellisuuttani ja laadin mieleeni listan, jonka pituus yllätti jopa itseni. Tajusin, että yhtä paljon kuin nautin vaikkapa liikkumisesta, koen iloa leipomisesta, askartelusta ja tästä blogista. Tajusin kaivanneeni kynttilöitä, joulufiilistelyä, tummaa suklaata ja vähän jopa sisustamista. Sellaisia pieniä juttuja, jotka ovat viime aikoina päässeet vain unohtumaan.

Taidan viikonloppuna varovasi kaivella joitakin jouluisia koristeita kätköistään ja ostaa pakastimeen valmista piparkakkutaikinaa. Ehkä ensi viikolla kukkakimpussakin voisi olla jo amaryllista.

Ihanaa ja tunnelmallista marraskuun viikkoa myös sulle 🤍


Loma tekee hyvää

29.10.2021

Joskus on ihan paikallaan unohtaa katsoa kelloa, päivän uutisia tai ylipäätään olla miettimättä mitään kovin arkista tai tärkeää. En tiedä, olenko ihmisenä sellainen, joka kovin pitkään jaksaisi ilman jonkinlaista päivittäistä rutiinia ja ohjelmaa, mutta toisaalta loma laittaa miettimään, minkälaiseksi oman arjen, rutiinit ja arkiohjelman haluaa muokata. Itse haluaisin ainakin ajatella niin, että loman jälkeen ei vain jaksa arkea paremmin, vaan on myös voimakkaampi muokkaamaan arkea paremmaksi.

Vielä hetki huilailua ennen arkea. Lepoa ja oman jaksamisen maksimointia. Hyvää ruokaa ja ennen kaikkea aikaa yhdessä perheen kanssa ilman kiirettä ja hoppua.

Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

 

 


syksyn valoa ja hyviä päiviä

19.10.2021

Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.


Etäpäivän ylellinen ja supernopea lounaspasta

03.10.2021

Kaupallinen yhteistyö Crème Bonjour


Vatsani on tottunut saamaan arkena ruokaa kellon lyödessä 11, ja mikäli jääkaapista ei löydy mitään valmista, kokkailuun ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon aikaa. Paitsi kurniva maha, myös lounastauon 30 minuuttia asettavat puitteet, jossa nopeus on valttia. Voiko täyttävän ja herkullisen aterian valmistaa muutamassa minuutissa? Kyllä voi, ja pikalounaan lisäksi tämä resepti pelastaa myös astetta kiireisemmät viikonloput!

Tuorejuustoja voi käyttää monella tapaa leivonnassa ja ruoanlaitossa, ja yksinkertaisimmillaan Crème Bonjour maustettu tuorejuusto taipuu herkulliseksi pastakastikkeeksi. Herkkupastaan voi sujauttaa niin ruokakomeron kätköjä kuin edellisen päivän ylijäämäruokaakin, ja tällä kertaa pastan joukkoon pääsi kylmäsavulohi, sekä ruokakomerosta löytyneet aurinkokuivatut kirsikkatomaatit ja kaprikset. Jos aikaa ja tykötarpeita on enemmän, mukaan voi raastaa myös limen kuorta, mutta nyt toimitaan lounastauon puitteissa! Kylmäsavulohen voi nakata pastan joukkoon sellaisenaan, tai leikellä nopeasti saksilla pannulle valmiin kastikkeen joukkoon.

Supernopea herkkupasta
2 annosta

100 g aurinkokuivattua kirsikkatomaattia

100 g Crème Bonjour ruohosipuli-tuorejuustoa

400 g tuorepastaa

savulohta ja kapriksia

Suolaa ja mustapippuria (tuoretta ruohosipulia)

 

Ruskista valutetut aurinkokuivatut tomaatit nopeasti pannulla. Lisää joukkoon tuorejuusto (ja tilkka vettä).
Lisää tuorepasta kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä noin 3 minuuttia ja kaada lävikköön valumaan.
Sekoita pasta kastikkeen joukkoon.
Tarjoa pikapasta sellaisenaan tai lisää joukkoon savulohta ja kapriksia tai makuja mielesi mukaan.
Viimeistele annos parilla käännöksellä pippurimyllystä ja lisää halutessasi ruohosipulia.

 

Olen viime aikoina huomannut, että arkilounaan korvaaminen pelkällä salaatilla, ei ole kovinkaan vyötäröystävällinen teko. Jos nimittäin päivän kituuttaa kovin kevyellä ruokavaliolla nälkä ja ruoanhimo saapuva viimeistään päivällisaikaan. Itselleni toimii paremmin täyttävä lounas, jonka jälkeen päivällinen voi ollakin huomattavasti kevyempi ateria, eikä illalla tule sorruttua herkutteluun. Tähän oivallukseen meni tosin vuosia (tai vuosikymmeniä), mutta suosittelen kokeilemaan, jos olet päivän salaatilla kituuttavaa sorttia.

Kokkailetteko te pika-annoksia lounastauolla, vai pitääkö etäpäivään varautua aina valmiilla aterialla? Nyt saa laittaa kaikki supernopeat pikareseptit jakoon, sillä minä olen niiden fani myös työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin! 😀


hopeareunuksia

28.9.2021

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.

 


syksy muutti kasvihuoneeseen

20.9.2021

 

Tomaatteja kypsytellään nyt kasvihuoneen sijaan keittiön pöydällä. Ihan hirveästi ei vihreitä jäänyt, mutta jokunen saa nyt odotella punastumistaan. Se on muuten hassua, miten innoissaan sitä kantaa kasvihuoneeseen keväällä säkki kaupalla multaa ja miten raskaalta sen kantaminen pois aina syksyisin tuntuu. Huh, ihan kuin olisi tuplannut painonsa. Tai kaipa se on painunut niin tiiviiksi, että pieni määrää tuntuu jotenkin tiiliskivikuormalta. No, mutta nyt ne poissa ja seuraavaksi virittäydytään syksyyn.

Ihan ei vielä ole ruskan sävyt vallanneet luontoa täällä, mutta kaipa ne ensimmäiset yöpakkaset ovat vain ajan kysymys. Ostin viikonloppuna vasta kaksi callunaa ja laitan pihaa syksyisempään kuntoon sitten myöhemmin, mutta nyt oli pakko saada kasvari siivottua. Loppukesästä kun se ei ole ikinä kovin viehättävässä kunnossa.

Nuo suuret puiset kynttilänjalat on ihanan veikeät. Ne on mun mummulasta. Olivat vuosi kausia verannalla ja nyt ne ovat tuossa. Hauskat, ja jotenkin just sopivat kasvariin.

 

Mutta tällä kertaa ei oikeastaan kuvia kummempaa. Nyt viikkosopan laittoon!


Sesonkiaika

15.9.2021

Tiedän, ihan hirrrrveästi kuvia, mutta se on nyt sesonkiaika parhaimmillaan. Daalioilla nimittäin. Ja jännäksi tämän harrastuksen tekee se, että joka päivä pitää miettiä, odottaako kukkien kasvavan ulkona, vai pelastaako ne mahdolliselta yölliseltä paleltumiselta. Yks kaks yllättäin kun tämä riemu voi olla ohi ja jäljellä vain muisto. Sekä ne sata juurakkoa, jotka pitää kaivaa ylös ja varastoida talveksi. Jos muuten mietit daalioiden nostamista, niin tein vuosi sitten postauksen daalioiden nostamisesta ja talvettamisesta.

Pari viimeistä viikonloppua on karannut käsistä (ensin flunssa ja sitten yleinen kiire), mutta tulevalle viikonlopulle on pakko mahduttaa kasvihuoneen syyssiivous. Satoi sitten pieniä ukkoja tai akkoja, tomaatit on laitettava pois ja chilisato korjattava talteen. Ruukut on tyhjennettävä ja putsattava, ja osa kasveista nostettava sisälle. Onhan sitä siinä. Toisaalta on ihan kivakin jo laittaa kasvariin taljat ja lyhdyt ja kaikki muut syysteemaan istuvat elementit. Haikeaa tosin, mutta jos jotain olen oppinut, niin syksylle ei kannata laittaa kampoihin. Sitä taistelua on mahdotonta voittaa.

Tulevalle viikonlopulle on myös mukavaa ohjelmaa tiedossa ja pääsen esimerkiksi pitkästä aikaa teatteriin. Edellinen kerta olikin 7.3.2020. Jäi aika hyvin mieleen, sillä tuon reissun jälkeen maailma meni jotakuinkin kiinni. Mutta se oli hyvä reissu ja siitä jäi hyvät muistot. Ihanaa päästä taas kasvattamaan tätä henkistä saldoa. Tälle vuodelle on pari muutakin teatterijuttua ja yhdet isommat (aika monta kertaa siirretyt) juhlat. Eli vaikka en syksyä ihan hirveästi fanita, tänä vuonna se on ehkä kuitenkin parhaimmillaan. Ja eilen töissä jouduin muuten sellaiseen tilanteeseen, että minua käteltiin! Ihan häkellyin moisesta fyysisestä kontaktista, mutta vielä se sujui. Tuli takaraivosta vanhaan opittuun tapaan.

Mutta hei, ihanaa keskiviikkoiltaa! Mä lähden nyt pätkimään taas muutaman kukan maljakkoon.


Pakkasta pakoon

06.9.2021

Ehdin jo hieman piehtaroida voitonriemussani, kun perheessämme jyllänyt flunssa jätti minut miltei huomiotta. Vaan niinhän siinä kävi, että vuoro se oli minullakin ja se mun flunssavuoro osui tietysti viikonlopulle. Kuinkas muutenkaan. Miten se sattuukin aina tähän syyskuun vaihteeseen. Ihan joka armas vuosi vähintään joku meistä neljästä on flunssassa. Tänä vuonna siis kaikki saivat sairastaa, ja onhan se sinänsä ainakin tasapuolista.

Eilen illalla oli pakko kaivaa harsot esiin ja kieputtaa daaliapenkit peiton alle. Aamulla olin heti herättyäni nenä kiinni mittarissa, mutta ei se vielä mennyt nollaan ja daaliakausi jatkuu. Jokaisesta kukasta pitää nyt vain ottaa kaikki mahdollinen ilo irti, ja niinpä olen kukittanut kotia kaksin käsin. Tämä vuosi oli daalioiden suhteen vähän huono, sillä olin keväällä niin totaalisen lopussa, etten jaksanut laittaa juurakoita esikasvamaan. Kesä taasen oli niin kuuma ja kuiva, että meidän kastelukaivo huusi tyhjyyttä ja daaliat kasvoivat kituisasti. Heinäkuun lopussa näytti siltä, miltä yleensä näyttää juhannuksena. No, tulee uusia kesiä ja uusia mahdollisuuksia esikasvattaa ja paijata kukkia. Tämä vuosi nyt vain oli tällainen.

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä vähän pihatöitä ja siivoilla paikkoja, mutta se jäi nyt flunssan vuoksi pelkäksi aikeeksi. Ensi viikonloppuna sitten. Tuntuu muuten ihan hassulta, että kaupassa myydään jo callunoita. En pysty millään käsittämään, että kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tulee ihan oikeasti. No, onneksi syksylle on tiedossa kivoja juttuja, joten ehkä se vuoden kurjin pätkäkin siitä taas tulee lusittua.

Noissa kuvissa vilahtaa muuten keittiön uusi valaisin. Oikeasi meidän keittiö on nyt tosi hullunkurisen näköinen, sillä katossa roikkuu uusi valaisin ja sen parina toinen vanhoista. Jep, erittäin jännä yhdistelmä. Mutta jostain syystä toinen uusista valaisimista on jumittunut jonnekin, eikä kuljetus tunnu etenevän sitten millään. Pitää ehkä huomenna tarttua puhelimeen ja alkaa jäljittämään valaisinta oikein tosissaan.

 

Luumupuut notkuvat hedelmistä ja kuistilla olisi iso läjä omenia. Jotain kivaa voisi vaikka leipoa iltateen kaveriksi.

Ihanaa maanantai-iltaa ja upeaa uutta viikkoa myös sulle! 🤍